Kuppitorttuja toppikurttuja

Surffailen torttutrendien aallonharjalla kun tein muffinssivuuissa torttuja. Ekasta satsista tuli ihan kivoja.

Kukkamuotti olis saanu olla isompi, mutta nuo tähdet oli ihan sopivan kokoisia.

Kuvat tuli nyt väärään järjestykseen, alla ennen uunia ja yllä uunin jälkeen. 

Sen totesin, että tuota valmiina levyinä olevaa taikinaa ei kannata myssätä uudelleen kokoon ja kaulita, sellasesta taikinasta tehdyt tortut jää koviksi eikä kohoa sellasiksi lehteviksi kuin suoraa levyistä tehdyt. 

Paistoin vielä pari normi tähtitorttua muffinsivuuissa, ja ihan hauskoja niistäkin tuli, mutta jotenkin mulle tuli vaan mieleen kiinalaisnaisten sidotut jalat... 

Masennusmato vaan tahtoo ryömiä aivostossa, vaikka kaikki on hyvin. Varsin hyvin. Ulkonakin lunta ja pakkasta - vielä vähän aikaa. Kohta sekin on mennyttä ja musta loka-marraskuu palaa takaisin. Niin, en osaa nauttia hetkestä vaan mietin vain että kohta tulee kamalaa. Niin se on ollu aina. Opettelu on kesken vieläkin. 

Oon kutonut koirille viidettätoista villapaitaa, ja se sekä kylmä ja jooga yhteisvaikutuksena on aiheuttanu niska- ja pääkivun, johon ei taida auttaa mikään. Pakko keskeyttää kutominen ja yrittää jumpata, joogahan jäikin jo joulutauolle. Vaikka viikottainen joogatuokio onkin mulle ilo, niin tunnen helpotusta kun se on tauolla; eipähän tarvi kuskata miestä aamulla aikaisin töihin ja sitten käydä joogassa ja taas iltapäivällä ajaa hakemaan mies. Sen lisäksi että siitä on mulle vaivaa, niin tunnen itse olevani vaivaksi kun mun joogan takia pitää järjestellä. 

Meillä on uunin lämmityksestä, petroolilämmittimestä ja ilmalämpöpumpusta huolimatta kylmä. Keittiössä polven tasalla 14-16 astetta nopeesti sen jälkeen, kun petroolilämmitin sammutetaan, sivupöydällä missä yleensä pidän läppäriä, oli eilen 12 astetta. Ei ihme, että hiirikättä palelee. Monta vaatekerrosta päällä ja lämmin aamutakki kaiken yllä, jalassa villasukat ja vilttitossut. Onneksi voi lämmittää saunan melkeen millon haluaa...

Mmmm talvi

 Ihmettelin aamulla touhuillessani, että onpa kylätiellä hiljaista, mutta sehän onkin itsenäisyyspäivä. Illalla vielä nuoriso (tai nuorisomieliset) rälläili takavetoautolla liukkaudesta nauttien, ja pelkäsin että joudun niiden takia valvomaan yön, mutta nukuin ihan hyvin. Mitä nyt aamulla herätessäni olin valmiiksi väsynyt ja harmissani, kun uni loppui. 

Tänään täytynee jo vihdoin pukea koirille tossut jalkaan ja käyttää vähän pidemmällä, aletaan varmaan kaikki olla sisäelämään kyllästyneitä. Eikä oo enää pariakymmentä astetta pakkastakaan, vain kuusitoista. 

Kaikki lähtevät joulupaketit on postitettu ja matkahuollotettu, ja muutenkin lahjaostokset tehty. Loppukuusta täytyy varmaan nipistää jostain lisärahaa elämiseen. Mies osti mulle etukäteisjoululahjaksi Kuoma-saappaat 💓 ne on ihanan lämpimät ja sujahtaa helposti jalkaan. Ite en raaskinu ostaa, kun olivat niin kalliit, mutta huomasin myöhemmin että ihan kepeesti ostin samalla summalla kuopukselle joulunaluslahjantapaiseksi ruokaa. Säilykkeitä, kuivaruokaa, keksejä, granolaa ym. ja vielä pyykinpesujauhepaketin. Se kun elelee suurin piirtein rahattomana eikä sitten syö, jos ei oo rahaa ostaa ruokaa. Eikä pyytele rahaa kuin joskus, jos puuttuu vuokrasta joku summa. Mie aina välillä sille kassillisen sapuskaa puoliväkisin ostan. On muutenkin ihan alipainon rajoilla.

Tässä välissä etsiskelin niitä koiran tossuja, ja löysin vain seitsemän. Olisin halunnut ehtiä ulos seuraamaan yhen seppeleenlaskun, mutta piti sit alkaa miettiä, mistä äkkiä keksii yhden koiransukan, ja ompelin sen fleecestä. Sitten menin hakemaan tarranauharullan, joka ei ollukaan siellä, missä luulin sen olevan. Ei mitään käryä missä se sit vois olla. Heitin sikseen, ehtiihän sitä myöhemminkin ulos.

Ärsyttää vaan ihan kohtuuttomasti tällaset kun kaikki on aina hukassa. Eilenkin - vai olikse toissapäivänä - hukkasin pienen muovisen läpykän, joka oli patterin suojana, kun se olis pitäny laittaa takaisin. Ei löytyny niin mistään, miehen kanssa kahden lampun voimin etsittiin. Piti sit improvisoida. Tänäaamuna koiran lääke pompsahti läpipainopakkauksesta ilmaan ja hävis. Se oli pakko löytää, ettei vaan mee väärän koiran suuhun, ja taas otsalamppu käteen ja etsimään. Se sentään löytyi! Löytyi myös erinäisiä epämiellyttäviä yllätyksiä, joista ei sen enempää...

Ruokapaikalla on paljon vieraita; tali- ja sinitiaisia, pikkuvarpusia, punatulkkuja, närhi ja käpytikka, mustarastas ja kaksi oravaa. Ainakin. Koko ajan ilma täynnä pyrähtelyä ja lepatusta. 

Lunta sataa. 

Pihlajanmarjoja ja piikkisarvia

 

Talven ensimmäinen jäälyhty. Pohjalla on punajuuren keittovettä, punaruskeaa. Vois tehdä lisää lyhtyjä, kun on tuota pakkastakin nyt. Tällä hetkellä höytäilee yksittäisiä lumihiutaleita ja aurinko pilkistää taivaanrannasta. Kohta meen lenkille, kunhan saan ripustettua pyykit.

Orkideat innostui taas jouluksi kukkimaan, molemmissa on nuppuja useammassa varressa. 

Meillä on pihakauris. Nimesin sen Pikkikseksi, kun sillä on pikkuiset piikkisarvet. Liekö ihan nuori pukki vielä. Jopa päiväsaikaan on tallustellut tuolla riistakameran edessä. Voi olla että syö keväällä tulppaanit sun muut, mutta onhan tuo kiva vieras. Vein sille linnunkauraa, ja ainakin joku on ne syönyt, en tiedä onko linnut vai Pikkis. Mutta kunhan ei kajoa hopeapajuun...

Ai niin, piti sanoa siitä selkätyynystä, eiku lantiotyynystä, mistä Pöllö vinkkas viime postauksen kommenteissa. Kävin hakeen ja kyllä se ihan hyvä on, vähentää kipuja. Tosin ei oo kauheesti tuoleja, missä sen kans vois mukavasti istua, mutta yks sentään. Sohvallakin oon sitä käyttänyt. Että kiitos, Pöllö!

Rymskis

 Taas yksi uusi sadepäivä. Harmaata, koleaa, märkää, rumaa. Onneksi on koirat, jotka saa hymyn huulille, ja kyllä mie tykkään noita lintujakin katella. Ilokseni kuusitiaisia on useampi. Uusi talimakkara pitäis viedä niille. Neljä komeaa ukkofasaania on tässä pyörinyt, ja yhden naaraan oon nähny. On sillä nyt keväällä valinnanvaraa, jos ei huuhkaja tai kettu vie. 

Aamulla kun heräsin, annoin vaan koiralle lääkkeen ja istuin sohvalle räpläämään kännykkää. Eli tutkimaan älypuhelinta. En halunnut lähteä mihinkään enkä tehdä mitään. No, käytin toki koirat pihalla ja pesin hampaat, mutta edes kahvia en lämmittänyt. Hyi miten tympeää. Onneksi se siitä sitten, sain puettua, tyhjennettyä astiat koneesta ja laitettua pyykit toiseen koneeseen pyörimään. 

Eilen oli mun autonkäyttöpäivä, eli aamulla mies töihin ja iltapäivällä hain sen pois. Se ite halus ajaa kotiinpäin, ja onneksi ajoi; peura tuli metsästä suoraa auton kylkeen. Tai kauris se oli, valkohäntäkauris.

 Mies on tosi tarkkanäköinen, se näkee ajaessa asioita mitä mie en näe, vaikka ihan olis mullakin silmät auki. Nyt se kerkis nähdä sivuikkunasta (miten voi edes nähdä sivuikkunan kautta mitään, kun katsoo eteenpäin tielle?!) kun kauris tuli metsästä ja ihan suoraan auton takaovea päin. Niin monta onnea onnettomuudessa - ei menny lasikaan rikki, vain ovi sisäänpäin lommolle. Ei osunu sivupalkkiin, keulaan tai muuhun, mistä olis ollu tuloksena pahempi loukkaantuminen. Ei osunu vajaata metriä edemmäs, jolloin olis aiheuttanu mulle paskahalvauksen kun istuin siinä etupenkillä. Mie en nähny mitään, kuulin vaan miehen manaamisen ja sitten jo kuulu rymäys. Sivupeilistä näin kun kauris pyöri tiellä jalat taivasta kohti, mutta se vain sit äkkiä nousi jaloilleen ja säntäs takaisin metsään. Poliisi arveli ettei soiteta mettämiehiä koirineen, kun ei ollu verijälkiä ja kaikesta päättäen eläin oli melko hyvässä kunnossa kun pintteli pois. Voipi kyllä olla aika kipee muutaman päivän.

En olekaan tainnut valitella omia vaivojani vähään aikaan, mutta onpa ollu alaselkä niin kipee, ettei oo pitkiä aikoja voinu istua. Onneksi ei nyt oo ollu mitään hirveän pitkiä ajomatkojakaan, se Repoveden reissu oli siinä ja siinä. Pelkääjän paikalla voi onneksi vääntelehtiä ja jumpata. Mitään pitkiä lenkkejä ei oo sateella viittiny tehä, ja joogastakaan ei nyt ollu paljoo apua. Itse asiassa taisin saada kaularankani rasittumaan siellä. Sekin jo kulunut ja raihnainen, niinkuin koko akka. 

Viipalekuvauksen tulos oli odotettu; ei mitään vikaa. Ihan persoonattomat ei mun sisäelimet kuitenkaan olleet, kun pernasta löytyi kysta. Se on kuulemma täysin harmiton ja normaali löydös kun kuvataan, eikä sillä ole merkitystä mihinkään. Mutta eipä nyt sit tarvi olla huolissaan, vaikka huolettomuus ei sitä ajoittaista kipua poistakaan. 

Vi-Sibliniä käski lääkäri syödä jos maha oikkuilee, tilasin sitä sit verkkoapteekista. Huvitti, kun siinä tilatessa tuli teksti, että tilaa vielä 29 eurolla, niin säästät postikulut - jotka oli 2,90 euroa. En tilannu kuin sen halvimman pienimmän visipliinin. 

Repovedellä

Luin sen Askolan elämäkerran loppuun eilen illalla, ja mietin että niin ne toiset vaan itse valitsee elämälleen suunnan ja pitää päänsä vaikka kaikki ei aina menekään niin hienosti. Sitten on tällasia minuja, jotka vaan ajelehtii elämän virrassa ja tempautuu sinne tänne muiden kiskomana ja työntämänä, alistuu olemaan päämäärätön haahuilija. No, ehkä mullakin joskus oli päämääriä, mutta en enää muista niitä. Enimmäkseen kai olen vain yrittänyt selvitä päivästä toiseen ja ollut ottamatta kohtuuttomia riskejä ilman takaporttia.

Mutta Askolan tapauksessakin näkyy se, että niin helposti naisen kohdalla se on joko tai, ura tai perhe. Kyllähän jotkut onnistuu ne sovittamaan yhteenkin, mutta usein nainen kuitenkin ajautuu mammaraiteelle ja sieltä pääradalle takaisin pääsy voi olla vaikeaa, ja ainakin sitä sitten lähtee hieman takamatkalta kisaan.

Meillä on sähkökatkoja, en enää ole pysynyt laskuissa miten monta kertaa on sähköt katkenneet, tulleet takaisin ja pätkineet ja katkenneet uudestaan. Kirjoitan tätä nyt offline-tilassa, enkä edes yritä mennä nettiin ennenkuin tilanne stabilisoituu. Laitoin ilmalämpöpumpunkin kiinni, ettei sen tarvi koko ajan avautua ja sulkeutua, vaikka kyllä se surisee aina kun virrat palaa. Siis meillähän ei ole yleensä koskaan sähkökatkoja, ei edes myrskyillä kun suuressa osassa Suomea on sähköt pois, enkä muista että tällasta pätkintää olis koskaan ollut.

Viikonloppuna ajeltiin vähän kauemmas, Repoveden kansallispuistoon, ja käytiin Olhavanvuorella.










Ja siellä juurellakin ihailemassa Suomen parasta kiipeilykallioseinää.


Siinä se hiljaa murenee. Mua vähän pelotti olla tuossa ihan juurella; mitä jos nuo valtavat kivilaatat olis päättäny irrota emokalliosta just sillon ku olin siinä alla?

Siellä olis kivikautinen kalliomaalauskin, mutta se oli niin hankalassa paikassa veden yllä, etten lähteny yrittämäänkään, vaikka sinne oli jonkinlainen lankkuviritys tehtykin. Mies kuvasi kopterilla siitä ja kyllä kuvassa joku punainen läntti näkyy.






Komiat maisemathan siellä oli, ja selvis kuivin jaloinkin, kun väisteli liejukot. Reilu 8 km tuli patikkamatkaa, ja sydänvikainen koira oli sit jo aika poikki. Seuraava päivä pidettiinkin lepopäivänä eikä käyty pihaa pidemmällä.

Isänpäiväksi leivoin kakun, kun meillä kävi yksi vieraskin ja kuopus myös. Ei mun tarvinnu yksin sitä kakkua syyä. Kuopukselle laitoin kotiinviemisinäkin ison palan kakkua.

Sähkötkin vaikuttaa nyt palanneen suhteellisen pysyvästi, uskalsin laittaa tekstin blogiin - mutta kun poistin muotoilun, meni kuvat hassusti. Mutta olkoon, en jaksa nyt värkätä sen kans. Eikä sähkötkään pysyny.

Tliin dännekkin gattoma

 -sanos raumlaine ko ruumaam butos. 

Oon syöny, tehny ruokaa, siivonnu, pyykänny, käyny lenkillä koirien kans ja nukkunu. Ja lukenu. 

Siinäpä se tilannetiedotus puolentoista viikon touhuista. Nyt alotin Irja Askolan elämäkerran. Innostuin yhtäkkiä niistä, ku luin sen Ray Charlesin elämäkerran ja sitte oli uutuuksissa Ronnie James Dion elämäkerta (ei loppuun asti) ja taisi tuo Askolakin löytyä uutuuksista. 

Viime viikolla löydettiin uusi luontopolku kohtuullisen ajomatkan päässä. Oli kamalan märkää, jalat kastui ihan. Mutta hieno paikka.

Kivikoita ja kallioita

Hylätyn näköinen urheilukenttä oli loppupäässä, ja siellä tuollainen tuomarinjakkara. Vaarallista hommaa lienee tuomarointi, ja liikaa ei kannata innostua...

Lintujen ruokinta on käynnissä, kovasti on tinttejä, pikkuvarpusia ja viherpeippoja, ja olipa eilen tiklejäkin. Närhi käy syömässä kaiken, mikä eksyy ruokintahäkin ulkopuolelle, ja se on saanut muutaman päivän sisään neljä hiirtäkin syötäväkseen. Yksi oli sille liian painava, se putos ojaan ja siellä se sitten hääräs raadon kimpussa sitä nokkien. Isoja metsähiiriä mellastaa saunakamarissa. Tai noiden neljän mellastus kyllä loppui siihen.

Huomenna menen viipaloitavaksi.

Aatee siellä ja aatee täällä

 Tänään oli vaihteeksi hieno päivä. Käytiin pitkällä lenkillä koko perhe (mie ja mies ja koirat) ja sitten koirien kanssa vetästiin päikkärit. Oikein ihanaa. 

Yllättävän paljon oli porukkaa taas hoodeilla, koiria tuli vastaan ja autojakin ajeli semmosilla mettäteillä, missä ei yleensä koskaan. Mutta missä on tie, siellä voi joku kulkea, niin se vaan menee. Unelmoin omasta metsästä, jonka saisin aidata ja missä voisin kävellä koirat irti niin ettei tarttis huolehtia muista kulkijoista. 

Me jätettiin jo maskitkin pois vähäksi aikaa, kun kunta poisti suosituksen, mutta on niin kovasti vielä pöpöä liikkeellä että laitettiin kiltisti maski takas. Kuopus on taas menossa jonneki bändin keikalle ja olen huolissani siitä, vaikka onhan se jo kaks rokotusta saanut.

Leikkasin tukasta latvahuiskan pois. Oli aina solmussa ku lettiä aukaisi. Aivan järjettömästi irtoo tukkaa kokonaankin, mulla on varmaan kohta yhtä kalju pää ku miehellä. Ehkä tulee Juicetukka. Kummallaki mun siskolla on paksu pehko mutta mie oon vissiin saanu tukkageenini jostain eri paikasta. 

Miehellä on semmonen AnttiTapani -paita, josta irtoo kirjaimet. Mieki olin tänään rekisteröity tavaramerkki.

En edes kehtaa sanoa, mistä kaikkialta niitä AT-kirjaimia on löytynytkään, kun ne pesussa irtoo ja ajautuu muihin vaatteisiin... halvalla tehtyä kiinankrääsää.

Mies lähti kuvauskeikalle ja on myöhään siellä - ensin se kyseli yöpaikkaakin, kun ajatteli hyödyntää tarjottuja virvokkeita, mutta nyt kun se lähti niin se kyllä aikoi tulla yöksi kotiin. Sen sitten näkee. En tiedä vaikuttiko sen päätökseen se, kun kyselin siltä tässä loppuviikolla tarkkaan, että millon se nyt olikaan ja oliko se yötä. Jos se luuli että mie suunnittelin siksi aikaa jotain tuhmaa :) kun nyt ei vaan matkalla törmäis elukoihin.

Sain siskolta Das-massaa, ei se oo niin helppoa tehä pinterestistä saatuja ideoita! Tuntuu että parempi vaan pysytellä ala-asteaikojen kulhojen teossa. Tuhkakuppeja kun ei enää edes tarvita. Oon väkästäny kynttiläalusen ja tuikkukipon, johon en hoksannu tehä pohjaa aikanaan. Myöhemmin ei enää voinu. Tein sit sillekin alusen. Sukat on kesken ja yks koiranhaalari. 

Että joo, kauheesti muka jotain teen, mutta aikaiseksi saan melko vähän. Mut ei sitä tarvi aina saadakaan. Viime yönä tein navettatöitä, että ainakin unissani teenkin jotain. En vaan tainnu saada sielläkään aikaseksi mitään, essun nauhat oli liian lyhyet ja maitoämpärissä oli jotain puunpalasia enkä saanu lypsykoneen pesulaitetta käyntiin. Kumma, miten 35 vuoden takaiset asiat tulee uniin noin inhorealistisesti. Myöhemmin olin hotellissa ja yritin mennä suihkuun, kun haisin navetalle, mutta kylpyhuone olikin valtava sali, jossa oli monenlaisia pore-sun muita ammeita ja jopa iso vene telineellä. Ja suihku ison ikkunan eessä. Vielä omituisemmaksi meni, mutta en kiusaa teitä sillä. Unissahan nyt voi olla mitä vaan.

Nyt meen kattoon telkkarista jotain tallennettuja sarjoja ja kutomaan sukkaa.