Villejä tulppaaneja

Aika villin näköiseksi ovat heittäytyneet. Monesti tulppaanit ei ees aukee, ne vaan kuivahtaa pystyyn. Nämä päätti räväyttää.

Hampaita särkee joka päivä. On tää kyllä ankaraa aikaa.

Miehelle sattui ikävä työtapaturma (ilman omaa syytään) ja se joutui saikulle. Ei haitannut kuvaamista joten käytiin Vanhankaupunginlahdella, siellä oli paljon kanadanhanhia, merihanhia, harmaahaikaroita ja kottaraisia. 

Aika viimeiset hetket kävellä jalkojen kastumatta. 

Käytiin siellä itse asiassa kaksikin eri kertaa, ekalla kerralla aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Toisella kerralla meni aurinko pilveen ja tuuleskeli, kun teki sitä myrskyä. Jätettiin sillä kertaa koiratkin kotiin. 

Tämä oli mun eväidensyöntipaikka, sopivan tuuleton. Kun koirat ei ollu muassa, pystyin kiikaroimaan lintutornista ihan rauhassa, ja parin asiantuntijan opastamana pääsin bongaamaan uivelon, ekaa kertaa elämässäni. Kyllä mie sen kiikareillani erotin, mutta tunnistanut en olisi, siihen vaadittiin asiantuntijan kunnon putki. Listalla on nyt 42 lintulajia.

 

Tässä kuvasarja siitä, kun isoon ojaan tulee kevät. Kolmosen ja nelosen väliin en valitettavasti saanut kuvaa, kun unohdin puhelimen kotiin. Hyvä mittari on tuo ojanpenkalla oleva puinen juttu, mikä lieneekään. Joku unohtanu kainalosauvansa. Myöhemmin tuo on ihan järvenä. 

Keskimmäisen kuvan koiranvaatteesta huomaa, että on lämmin ilma, mutta alakuvassa oli taas pakkasta ja hyinen viima.

Varasin koirille sydänkontrolliin ajan, pelkään että tuon lääkityksellä olevan vika on pahentunut. Tai sitten siitä on vain tullut vanha. Mulla on sellanen epämääräinen tunne, että se ei ole ihan entisellään, mutta on vaikea selittää miksi. On välillä vaisu ja huonovointisen tuntuinen, mutta sitten se menee ohi ja se saakin normaalin hepulin. Ja välillä se on hyvin tarvitseva ja huomionkipeä. Ja minusta tuntuu, että siitä on tullut jotenkin luiseva. No, ylihuomenna voin punnita sen eläinlääkärissä, näkee onko se laihtunut. 

Kävin henkiäkin pelastamassa pitkästä aikaa. Gastroskopia muodostaa luovutusesteen neljäksi kuukaudeksi, ja nyt siitä oli tarpeeksi kauan aikaa ja luovutustilaisuus tuli lähelle. Ainoo mikä mietitytti, oli verikokeissa muutama viikko sitten mitattu hemoglobiini 124 - sehän on alle luovutusrajan. Ja mulla kun yleensä on se lähellä sataa neljääkymppiä, niin oli vähän outoa. Söin sitten rautaa (ja kuuri jatkuu edelleen), niin sain sen nostettua nipin napin yli rajan, 127:een. Aikamoinen pudotus kyllä, kun edellisellä kerralla oli 141. Mahtaneeko liittyä siihen vatsavaivaan. 

Ja lihon vaan edelleen, vaikka oon jättäny herkut pois ja pienentäny annoskokoja. 

12 h 12 min ja kevätpäiväntasaus klo 17.33.

 Niin sitä raahauduttiin taas yhden talven läpi! Hyvä me!

Lähdin muka pienelle aamukävelylle, ihan vaan koiranpissityslenkille, niin menikin tunti ihanasta aamusta nautiskellessa. Joutsenet toitotti jossain, harmaapäätikka vihelsi niin että koirakin jäi tuijottamaan että kuka siellä viheltää. Hanki melkein kantoi, vähän käveltiin offroad. Kylätie oli hiljainen. 

Huomasin taannoin kuolinilmoituksen eräästä henkilöstä, jonka tunnistin postilaatikosta sen mun unelmatalon omistajaksi. Postilaatikko itsessään oli otettu pois jo jokin aika sitten. Mietin siitä talon ohi kävellessäni omia unelmiani, että kun sanotaan että unelmiaan kohti pitäisi suuntautua - mulla on useampi unelma, joita kohden suuntautuessa sitten liikkuu poispäin toisista unelmista. Haluaisin sen merenrantatalon tai mökin, toisaalta haluaisin sinne missä siskotkin asuu, ja sitten on tuo unelmatalo tuolla. Ja Lapissa olis kans kiva olla mökki ja tämä nykyinen kotitalo on tietysti kans ihana. Jos olisin saanut sen 45 miljoonaa, mikä Eurojackpotista tuli Suomeen, olisin voinut hankkia kaikki nuo, mutta sitten olisi pitänyt elää liikkuvaa elämää. Se sitten sulkee pois unelman maatilasta vuohineen, lehmineen, ankkoineen ja kanoineen. 

Pitäisi päättää, mikä unelma on se tärkein kun kaikkea ei voi saada (no oikeastihan mitään ei voi saada paitsi asua tässä ihanassa mökkerössä) mutta välillä se on se meri, välillä joku muu. Miten mie voin unelmistanikin tehdä itselleni ongelman?

Eilenaamulla iski taas hlvetllinen hammaskipu. Nyt eri hampaaseen, viisaudensellaiseen. Onneksi siihen tehos lääke, eikä se ole uusiutunut, muuten olis ollu taas soitto päivystykseen eessä. Se oli niin hirveä, etten voinu olla paikoillani vaan piti kävellä edestakaisin. Nyt en uskalla syyä/juua mitään kuumaa. Sain tarkastusajan vasta toukokuun alkuun, tässä joutuu vielä aika kauan kärvistelemään. 

Mulla on ollu viime viikkojen aikana niin paljon kovia kipuja, että mulle on tullu uus "sibeliusryppy" silmien väliin. Huomasin sen sillon mahakipukohtauksen jälkeen, kun se loisti ihan punaisena ja tuoreena.

Piru vie kun ruumis rapistuu ja lahoaa. Mutta olinpa eilen illalla nukkumaan mennessä onnellinen, kun mihinkään ei sattunut 💓 ja kolonoskopiaankaan ei tarvi toistaiseksi mennä, kokeillaan ensiksi magneettikuvausta. Kyllä nyt tutkitaan!

Toissayönä oli lämpöasteita ja lumi tuli osittain alas katolta. Normaalisti se jyrisee katolla liukuessaan (siis sisältä kuunnellessa) ja sitten jytisee maahan. Nyt kun se on puoliksi (tai enimmäkseen?) jäätä, se raapii mennessään kattoa, kolisee, rytisee, rämpyttää ränniä ja pamahtelee maahan ja seiniinkin. Yöllä semmoseen herätessä säikähtää hitosti, vaikka heti tietääkin mistä on kyse. Talon etupuolella ne on vielä putoamatta, saa taas pelätä että koira jää alle. Tänään täytyy olla varovainen, kun on lämmintä luvattu, saattavat tulla nekin alas. 

Tänään aurinkoa 11 h 50 min.

 Oon pidelly vähän nettitaukoa, tai sellasta vähennystä ennemminkin, ei kokonaan taukoa. Liikaa sotauutisia ja sotauutisten kiistämisiä ja propagandaa ja muuta inhaa ja pelottavaa. Eikä pasianssin peluukaan oo ehkä hyvästä ihan kohtuuttomin määrin. 

Tuo mitä oon pelannu koneella on sitäpaitsi selvästi vaikeutunut, mitä enemmän sitä pelaa. Voittoprosentti oli jo parhaimmillaan 7,4 mutta nyt se on painunut koko ajan alemmaksi, on joku 6,7 ehkä tällä hetkellä. En usko, että minä olisin huonontunut noin paljon. Tosi paljon tulee sellasia jakoja, että on esim. kaikki neloset ja vitoset pöydässä. Tai kaikki mustaa ja sitte tarjolla on vain pelkkiä mustia, jotka ei käy mihinkään. 

No, se siitä. Mutta nytpä on ollu sellanen ihme, että oon samalla viikolla sekä pyöräillyt että hiihtänyt. 

Sunnuntai-iltana mulle iski järjetön hammas- tai oikeastaan leukakipu. Melko tarkkaan koko vasen puoli alaleuasta oli tulessa ja murskana, tai siltä ainakin tuntui. Grammanen Panadol ja 1200mg ibuprofeenia ei auttanut, mutta yhdessä Imovanen kanssa sen verran, että sain nukutuksi. Aamulla se oli poissa, mutta kun join kahvia, se alkoi uudestaan. Sain päivystysajan, mutta kun ei ollu autoa niin piti sit mennä pyörällä ja junalla. Käyhän se niinkin kun oli hieno ilma ja suurin osa pyörätiestäkin ihan ajettavassa kunnossa.

Hammasjuuri tulehtunut. Vaikka hoitaja puhelimessa teki diagnoosin purentaviasta, ja sellasenahan sitä on hoidettu, vaikka mie tiesin jo heti lohjenneen paikan korjauksesta lähtien, että se ei oo kunnossa. Jo sillon ne pöpöt on päässeet sinne muhimaan. Vähän väliä kävin valittamassa hampaasta, mutta purentaa vain hiottiin. Nyt kun kysyin hammaslääkäriltä että mikä siinä rtg-kuvassa osoittaa tulehduksen, niin sehän näkyi jo siinä edellisessä! Jos sillonen lääkäri olis sen jo sillon hoitanu, ei olis ehkä tarvinnu juurihoitaa nyt! Hitto mitä inkompetetteja hammaslääkäreitä! 

Vähän outo oli se hoitajakin, yleensä ne toimii niin sujuvasti että hmlääkärin ei tartte juuri puhua, saati neuvoa mitä tarvii, mutta nyt se anto rtg-lätikkään väärän pidikkeen eikä löytäny oikeaa, vaikka se oli sillä kädessä (hml huomautti), jätti jonku välikappaleen laittamatta poraletkuun (en tiiä mikä se on nimeltään) ja kun sen olis pitäny imeä sylkeä ja muita roippeita suusta niin se vaan piti sitä imuria siinä suhisemassa muttei imeny sillä mitään. Jouduin kurlaan suu täynnä sylkeä ja millon mitäki, ja nieleskeleen niitä paikanmuruja ja vesiä. Henkeenkin meni ja jouduin yskimään.Lisäksi hammas vuoti verta jopa ekan paikan läpi ja se piti purkaa ja tyrehdyttää ja paikata uudelleen. Minkähänlaisen laskun mahdan saada... joka tapauksessa nyt jatketaan perinpohjaisella hammastarkastuksella, jos on muutakin korjattavaa, ja sitten viedään juurihoito loppuun. 

Tänäaamuna koira oli noivea ja kipeän oloinen, joten vaihdoin koiralenkin hiihtolenkkiin. Kertakaikkisen upea ilma, ei edes tuullut mainittavasti! Kun kahdeksan maissa painuin ladulle, niin se oli vielä yön jäljiltä kovapohjainen - vähän liiankin jäinen - ja ilma mukavan vilpoisa. Tuntui, kuin olis ollu melkeen koko ajan alamäki. 

Tätä outoa vesikuoppaa pellon keskellä oon ennenkin käynyt ihmettelemässä. Siinä lienee joku järven jäljiltä jäänyt lähde. 

Sen verran kova hanki oli, että hiihtelin hiukan omia teitänikin. Oli vain huomattavasti työläämpää kuin valmiin ladun hiihtäminen.

Pieniä haasteita hiihtäjän tiellä.

Oli hieno hiihtolenkki, sen näkee sitten mitkä paikat nyt tulee kipeeksi. Viikonloppuna tosin kävin sauvakävelyllä aika pitkästi, että se sauvojen heiluttelu on jo tuttua lihaksille. Kylläpä olenki ollu reipas. 

Lukenu oon, nyt on taas tietokirjallisuusinto päällä. Syöpäkirjan luin (Joka kolmas) ja nyt menee Luut ja ytimet, lähihoitajaopiskelijoiden kirja ihmisen elimistöstä. Ei siitä mitään taida päähän tarttua, mutta on sitä kiva lukea. Ja muistan mie jotain mukavia sanoja, kuten mandibula, eosinofiili, trikuspidaaliläppä, osmoreseptori, kimmosyy. Aivosirppi. Ihmiskeho on niin monimutkainen ja hieno, ja älytön. Tiesittekö, että pallea on alkionkehityksessä alas laskeutunut kaulalihas? Sen hermotus lähtee sieltä mistä muidenkin kaulalihasten, eli paljon ylempää. Seuraavaksi on odottamassa kirja Bakteerien planeetta.

Ostettiin koiranruokasäkki, ja saatiin kaupan päälle iso koiranmakkara. Pieninä määrinä voi syöttää noille meidän herkkähipiäisille, kun totuttaa, joten pilkoin sen pieneksi ja pistin pakkaseen. Otan aina pari palasta sulamaan aamiaseksi. Rippeet vein linnuille, ja kyllä muuten naakat söi innolla! Mie oon niillekin suopunut nyt, kun on häkki pikkulintujen ruuille, joten aina välillä täytän metallisen talipallotelineen ja sitten ne riekkuu siinä päivän. Sen jälkeen ei enää olekaan mitään jäljellä, vetävät helposti kuusi talipalloa päivässä. Pari roikkuu telineessä hakkaamassa palloja ja loput oottaa maassa ja syö tippuvat palat. 

Naakkojen kakalle en oo vielä suopunut. Voisivat kakata johki muualle ku portin tai auton päälle. 

Päivän pituus 11 h 4 min

 Ei mulla oikeestaan oo mitään asiaa, teki mieli kirjoitella. 

Linnunpönttöjä putsailin tässä yhtenä päivänä kyllä. Käytössä huomaa, miten jotkut pöntöntyhjennysratkaisut toimii, ja jotkut ei. Yhden mallin vipstaaki on ruostunut kiinni ja vääntyy aukaisuyrityksissä, toisen sivullekääntyvä pohjalevy on ihan liian ohutta vaneria ja hajoaa, lisäksi sivulle kääntäminen on mahdotonta, kun pöntön sisällä on jäätynyt kakkamassa. Onneksi mitään inhottavia ylläreitä ei tullut, kuten kuolleita yksilöitä. 

Kauniita aurinkopäiviä oli

Viikonloppuna käytiin ajelemassa siellä täällä, mies sai kuvia ja mie sain kolme lintua listalleni; laulujoutsenen, piekanan ja lehtopöllön.

Kauriitakin nähtiin, eikä vain jälkiä. Olivat aika kaukana, mie vain kiikarilla niitä katselin. Täpläkauriita, niitä oli iso lauma ja valkoinenkin oli joukossa. 

Kosken partaallakin käytiin. Oli tosi ihana ilma, mutta paikoitellen pureva tuuli. Oikee ahava. 

Oon saanu lääkäriaikoja sydän- ja suoliasioiden tiimoilta. Toivon, että niihin suoliasioihin ei tarttis mennä, eikä mulla kyllä olekaan sellasia oireita, joita pitäs olla ku kolonoskopiaan mennään. Lääkärin aika on just vähän ennen kuin hoitajien lakon pitäis alkaa, ja sydänlääkärin aika taas sen jälkeen. Mie nyt vedän takaisin sen väitteeni, että masentuneita eläkeläisiä ei tutkita eikä hoideta. Kyllä tutkitaan, ainakin minun tapauksessa. 

Vähän oon kyllä tullu hysteeriseksi tuon mahan kans, heti jos nipistelee niin alan pelätä että se tulee kipeeksi. Ja kun se kasvaa! Lihon ja mie en jaksa motivoitua laihduttamiseen. No, tänäänkin tein kyllä salaatin lounaaksi, mutta eihän se mitään auta. Mies on sanonut, ettei sitä mun lihominen haittaa, mutta mie oon koko ajan tuntosarvet pystyssä luotaamassa päinvastaisia viestejä. Koska eihän minusta nyt oikeesti kukaan voi tykätä. Ei ainakaan, kun lihon. 

Ja vaikka päätin, että enskesänä en sitten ala häsläämään kasvien kans, niin mulla on kuitenkin noin sata maissin siementä kasvamassa, lisäksi löysin vanhoja samettiruusun siemeniä ja kaupasta ostin hyasinttipavun siemeniä.

Nyt vois lopettaa jo tähän, muuten olen pulassa kasvin alkujen kans, kun en tiiä mihin niitä lykkisin. Eikä ne oikeesti koskaan mulla kasva silleen ku pitäs. En osaa kastella ja lannottaa vissiin tarpeeksi. 

Sitruunapuussakin taitaa olla taas punkkeja. Oon suihkutellu sitä mäntysuovalla ja kasviRaidilla, mutta aina joku jää henkiin ja sikiää.

RIP puronvarsimetsikkö :(

Sinne meni näsiät, kevätlinnunsilmät, linnunlaulu ja sammakot. Helsinkiläinen osti sen tuhottavaksi. 

 

10h3min ja ahistaa!!!

 Pelottaa. Yölläkin valvoin naapurimaan vanhan homon takia, jotenkin tämä oma turvallinen tylsä arki on nyt vieläkin rakkaampi kuin ennen. En haluaisi menettää tätä, mutta jotain tulee tapahtumaan. Ja se pelottaa. Manasin sille äijälle vatsa-aortan repeämää. 

Mutta yritetään miettiä jotain muuta. Vaikka että jopas sataa räntää. Eilisen päivän satoi vettä, mutta aamulla ehdittiin koirien kanssa kävästä kakkalenkki nopeesti ennen sateen alkamista. Tänään mittari näytti rippusen pakkasta, ja sade tulee melkeinpä ihan lumena. 

Oon lueskellut kirjoja nyt, kun netti on täynnä ikäviä asioita. Jungstedin kirjan lopetin eilen, ja aloitin kiintoisan kirjan "Kuka keksi haarukan?". Edelliset kaksi kirjaa pitikin jättää kesken, Jeffrey Archerin joku kirja (kamalan tylsästi kirjoitettu) ja sitten Natalie Zemon Davisin kirja Kolme naista. Käsitin, että olis ollu kyse elämäkerroista, mutta se olikin sekavaa, juonetonta selostusta ajoista ja tavoista, pomppimista sinne tänne. Ei sillä, tajunnanvirtaa on joskus ihan kiva lukea, mutta tuossa ei saanut oikein mistään kiinni. Jotenkin odotin että koska se alkaa, mutta sama jatkui vain.

Maha kenkkuilee edelleenkin. Paikallaollessa ei niinkään (paitsi just tänä aamuna vasemman kylkikaaren alla on taas kipupiste) mutta hölskytys sattuu - kuten kävellessä tai autossa, jos on kuoppia tiessä. Selän lihaspistoskaan ei ole parantunut. Mietin jopa, onko niillä joku yhteys. No, ruoka maistuu taas, ja sekin potuttaa. 

Sain tässä taannoin vinkin, että eräässä koiranhaalareita myyvässä kotimaisessa verkkokaupassa on koiranvaateale. Meiltä kun puuttuu toinen toppahaalari. Ekasta tilauksesta luvattiin 15% ale, jos tilaa uutiskirjeen, joten tilasin sen. Sitte ku ei sopivaa haalaria löytynykään (ja pikkusen liian kalliita oli ne mitä siellä oli) niin laittoivat viestin, että mikä oli vialla, kerro syy ja saat tästä alekoodin. No, aattelin että se on se sama ale, sen kummemin kattomatta (oma moka) ja sit että tilaan vähän puruluita ku niitä aina kuluu. Sain 5 prosentin alen, vähän yli euron siitä tilauksesta. Omaa tyhmyyttä, mutta onhan se ovelaa lähettää 5% alekoodi ihmiselle, joka on oikeutettu 15% aleen. Olis mulla niillekin rahoille ollu muuta käyttöä mutta ku oli kotimainen kauppa niin ajattelin että kannatan sitä. En kannata enää, höynäyttävät vanhaa älyrajoitteista ihmistä. Laitoin murmutusviestin, antoivat jalomielisesti mulle mahdollisuuden käyttää vielä sen 15% alen. En taida käyttää kuitenkaan. Onhan noita villapaitoja koirilla. 

<>>>>>>>>>>>

Jaha, koirakin kirjoitti yhden rivin. Laittoi capslockinkin päälle. Kirjoitan tätä sohvalla, selkätyyny selän takana ja koirat jalkojen välissä, läppäri tyynyllä sivussa ja hiiri sohvan selkänojan päällä. Koira siinä ojenteli itseään ja käänsi päätään läppärin päälle. 

On ne niin mukavia kavereita, vaikka kummallakin oli taas tänä aamuna maha kipeenä. Annoin närästyslääkettä ja se tuntu auttavan. 

Kuopus tulee viikonloppuna käymään ja voi olla, että meillä on silloin laskiaispullia tarjolla. Vaikka mie jo söin melkein kokonaisen mustikkapiirakan tällä viikolla... oli muuten sitten tosi hyvää. Kämpässä vaan oli niin kylmä, että voita ei meinannut saada pehmenemään huoneenlämmössä. 

Toivotaan parasta, pelätään pahinta.

9 h 46 min ja taas päivystyksessä

 Sunnuntaiaamupäivä meni hienosti, jumppasin ja suunnittelin lenkillemenoa, kunhan ensin on käyty kaupassa. Nälkäkipu tuntui vatsassa ja kun söin, kipu kasvoikin moninkertaiseksi ja tuli tosi paha olo. 

Otin sen lääkärin ehdottaman kipulääkkeen ja sanoin miehelle, että mennään sinne kauppaan, ja jos tää ei helpota ni kippaa mut sitten päivystykseen. Mies onneksi ajatteli itse ja kävikin vain kippaamassa mut sinne päivyyn, hyvä että teki niin, ettei hoito myöhästyny vielä enempää. Nimittäin koin, että ne ehkä piti mua jonain krapulapotilaana - maha kipee, heikottaa, oksettaa - eikä välittäny melkeen puoleentoista tuntiin minusta mitään, kun kärvistelin odotusaulassa. Mua ennen oli yks ihminen siellä, ja jälkeen tuli useampi iloisen ja pirteän oloinen ihminen, jotka pääsi eteenpäin ja mie hikoilin siellä noroina, olin välillä polvillani sohvaa vasten ja välillä puoliksi kyljelläni sohvalla enkä ees pystyny menemään nopeampaa apua hakemaan. Viimein joku tuli kysyyn onko kaikki hyvin. No ei todellakaan ollu! Pääsin petiin edes. 

Sit ei mennykään enää ku parikymmentä minuuttia kun käytiin tekeen ekg, verenpaineenmittaus ja otettiin verta jotain näytettä varten. Lääkärikin kävi ja sain ilmeisesti Litalginin, mut se ei yhtään auttanut. Lopulta Oxynorm pudotti sen kiputason sen verran alhaiseksi, että pystyin sen kans olemaan ja pääsin pois, ehkä viis tuntia siellä olleena. Kuin olis heränny painajaisesta. Haisinkin kamalalle, kun sellanen stressituskanhiki oli kastellu paidan ja rintsikat märäksi, onneksi pääsin kotiin saunaan. Oli hirveä kokemus. Kipu, ei sauna.

Maanantaina piti viedä mies töihin kuudeksi ja mennä laboratorioon kasiksi näytteitä antaan, ja iltapäivällä lääkärille. Ei multa mitään taaskaan löydetty (paitsi sydämestä sivuääni - johan mulla onkin kolme kertaa otettu sydänfilmi muutaman kuukauden sisällä, ehkä kolmas kerta toden sanoi) ja lähete kolonoskopiaan on tulossa. Kardiologille myös, mutta lääkäri sanoi että saattavat pitää sitä niin pienenä, että tyytyvät seuraileen. Sama vika emännällä kuin koirallakin...?

Vielä tänäänkin on maha kipee, ei sentään niin paljon kuin silloin. Onneksi oli mies kotona ja huolehti minut. Mutta eilen oli kiva pitkästä aikaa ajaakin, oli ihan hyvä keli ja lumimyräkkä alkoi vasta kun oli taas mies ite ratissa. Käytiin Motonetistä ostamassa uudet etupolttimot autoon, ja aateltiin että käydään siinä Motomaatilla vaihdattamassa, kun se on vaan vitosen. No, mejän eellä oli semmonen kinkkisempi tapaus, jolla kesti kaaaauan, ilmeisesti piti purkaa osa moottoria pois että pääsi vaihtaan. Sitten meitä oli jo jonossa useempi, ja joku yritti kiilata mejän eellekin, pelkäsin jo että tulee tappelu. Yhdellä odottelijalla palo hihat ja se lähti kovasti kaasutellen pois. Ei oo helppo homma silläkään asentajalla, siellä kylmässä lasikopissa näpit jäässä ropeltaa auton lamppuja...

Aamulla oli sitten ovea oikein työnnettävä, että sen sai auki kun oli lunta tuiskunnu. Heräsin neljän jälkeen kun koira halus ulos, sillä oli maha vähän sekasin kun eilen saivat possunpuustit. No, ei se sit halunnukaan ulos ku näki sen lumimäärän, mutta kun tein harjalla sille pienen polun niin suostu käymään. Panin sitten vaatteet päälle ja lähin lumitöihin, kun olin laittanu kahvin tippumaan. Sen verran siellä pimeessä raavin lunta pois, että mies pääsi autolle ja autolla pois pihasta. Vois kohta käydä uudestaan, koko ajanhan sitä tulee lisää. Mutta sitä ennen pitäs syödä, kun ei muuten jaksa, ja pelottaa syöminen kun maha aina kiukustuu siitä.

Tällasta oli koirien perspektiivistä ennen lumimyrskyä. Ei oo kauheen kiinnostavaa lenkkeillä, kun mitään ei näe paitsi lunta ja jäätä ja hajutkin on aura aurannut piiloon.