Taas sairastupaillaan

 Mummun koirien vierailu reilu viikko sitten tartutti meidän koiriin sitten kennelyskän. Edellinen vastaava vierailu tuotti mahataudin. Pitääkö nyt alkaa kieltämään koiravieraat? 

Soitin torstaina eläinlääkärille ja varasin ajan sydänkontrolliin, ja ell kysyi onko yskinyt, vastasin ei. Samana päivänä yskä alkoi, ja tietysti päällimmäisenä ajatuksissa oli se sydänvika ja lisäsin heti nesteenpoistolääkkeen annostusta, mutta sillä ei ollut toivottua vaikutusta. Siinä vaiheessa kun toinenkin koira alkoi yskiä, tajusin että tässä ei nyt oo kyseessä sydämen vajaatoimintayskä, vaan ihan joku muu. Myös tyttärien koirat sai viikolla oireita, toinen silmätulehduksenkin yskän lisäksi. Nyt seurailen vointeja, että pärjätäänkö siihen perjantaihin asti vai pitääkö lähteä jo aiemmin lääkäriin.

Ei olis oikein rahaakaan ennen kuun vaihdetta, oon tuhlannut joululahjoihin ja tyttärelle joutunut antamaan kanssa rahaa. Viime viikonloppuna oltiin miehen kans auttamassa sitä muutossa, tai lauantaina huseerattiin ihan keskenämme kun muuttaja itse nukkui päikkäreitä uudessa kodissaan. Eilen se ei vastannut edes viesteihin, ehkä me vähän liikaa sekaannuttiin sen asioihin kun komennettiin sitä tekeen muuttoilmoitus, mitä se ei ollu tehny, ja muutenkin huomauteltiin että vanhassa kämpässä on vielä paljon tekemistä, että pitäs toimia ennenku on liian myöhäistä. Ei me miehen kans ruveta koko urakkaa sen puolesta hoitamaan. 

Kyllähän tuollainen mieluinen toiminta parantaa mielialaa, etenkin kun siihen liittyy fyysinen rasitus. Mieli on parempi mutta ruumis on romuna. Kumma että toisen kämppää on kivempi kuurata ku omaa...

Heräsin koiran yskänkohtaukseen kahden jälkeen enkä saanut enää unta. Vähän ennen neljää nousin ylös keittään kahvia ja pyykkäämään; kohta on koneellinen pestynä. Tulipahan osa ainakin myllytettyä halvemman yösähkön aikana. 

Hirmusti on lintuja, etenkin pikkuvarpusia, syömässä koko ajan kallistuvaa linnunmuonaa. Prisman halvemmat siemenet on kallistuneet ainakin kolme kertaa jo tänä syksynä. Netin tiedoissa oli eri hinta kuin hyllyssä kun alkukuusta katottiin, ja nyt viikolla ku käytiin ni oli taas liki eurolla noussut. En tiedä mitä niille syöttäs kun tulee hintoihinsa. Ja lintujen määrästä vois päätellä, että kylällä on joku ruokintapiste taas poistunut. Ja/tai pikkuvarpusten populaatio on räjähtänyt kasvuun. Kävi siinä eilen joku haukkakin, mutta ei tainnut saada saalista. 

Tekee talvea se

 

Ei sitten tullutkaan niitä monia aurinkoisia päiviä, mitä ennustettiin. Pari kuitenkin.

Lunta on sadellut nyt monena päivänä, eikä se ole sulanut välillä pois. Muuten olis kiva, mutta tuulee väliin Pohjoisnavalta ja väliin Siperiasta ja ihan liian kovaa. Tuulisella paikalla jäätyy ja tuulettomassa tulee hiki, niin aina. Pitäis vissiin investoida johonkin pro-ulkoiluasuun, joka pitää tuulta ja lämpöä ja sadetta ja silti hengittää. Vaan eihän semmoisia ole persjalkasen palleron kokoja, kaikki on timmikroppaisille urheilijoille. Persjalkaisille palleroille on vaan vilttihuppareita, joihin sohvalla kääriytyä. Eipä sillä, tykkään siitäkin hommasta. Siis sohvalle kääriytymisestä. 

Tälläkin hetkellä olen sohvalla, vaikeasti vinossa kirjoitan kun syli on ihanasti täynnä koiria, joilla on possupuvut päällä, samat kuin ylläolevassa huonossa kuvassa. Eivät olleet riittäviä tuolla reissulla, kun en osannut huomioida tuulen hyytävyyttä. Menee viheltäen läpi villanutun.

Pihapöytä saa isännän ilmoituksen mukaan jäädä talveksi keskelle pihaa, vaikka ite oisin vienyt sen syrjemmälle... käytän siis hyväkseni ja laitan vähän valoa pöydälle. On ihan kiva siinä. 

Esikoinen halusi tulla yökylään viime viikolla, ja sitten kuopuskin tuli ja meillä oli mukavaa. 

Mummun Poika ja Mummun Tyttö löysi yhteisen harrastuksen: juosta peräkanaa pihalla ympyrää. Tytön oikealla puolella näkyy kaareva polku, joka on osa juoksurataa. Tässä kohtaa on lepohetki, vauhdissahan niistä ei kuvaakaan saa. Mainiota liikuntaa kummallekin.

Mummun Tytöstä on tullut ISO. Herttainen nallekarhu. Ei nämä koirat ole oikeen mejän mummokoirien mieleen, eikä Mummun Poikakaan kovin hyvin tuu kenenkään kanssa toimeen, mutta ihan rauhaisasti meillä yö meni yhdessä. Viiden maissa nousin päästämään Tytön ulos kun se oli levoton.

Ostin miehelle joulukalenterin, sellasen ei-suklaisen, ettei koirat sitä söis. No ne repi sen kuitenkin palasiksi. Kiipeävät salaa vaikka mihin. Ei ne syöny ollu niitä karvaita syötäviä, mutta levitelleet. Mies sai ekaa kertaa vuosikymmeniin joulukalenterin ja sitten koirat hajotti sen :( mutta eipä miestä niin kauheesti ilahduttanut koko kalenteri, saati harmittanut sen repiminen. Minua enempi. Aina välillä yritän yllättää miehen iloisesti, mutta ei sitä kiinnosta. Toisaalta helpompi näin, kuin jos olisi kumppani joka narisisi siitä, että "et ikinä yllätä tai ajattele mua". Mies kyllä tietää, että pussillinen Suffeli Puffia ilahuttaa minua aina. On se pari kertaa sellasen tuonutkin.

Tänäaamuna orava chillaili lintulaudassa. Siinä se vaan kökötti. Sitten se söi vähän ja häipyi. Se ei jotenkin näe ikkunan läpi tuosta, joten pääsee lähelle kuvaamaan. Linnut kyllä näkee.

Flunssa on talttumaan päin, mitä nyt nuhapöpöt yrittää valua keuhkojen suuntaan. Joululahjoja on pakattu jo monta. Olen miettinyt josku karsisin entisestäänkin joulukorttilistaa. Moni jättää jo kortit lähtettämättä kokonaan, enkä heitä yhtään siitä soimaa. Lapset aikoo tulla kotiin jouluksi 💓

Viiden kuun bongaus

 Eilen tuli kymmenen vuotta äitin kuolemasta ja tänään on neljäs isänpäivä ilman omaa isää. Isä eli 15 vuotta pidempään kuin äiti, mutta olihan niiden elintavoissakin hurja ero. 

En oo muistelemisen lisäksi muuta tehnyt, ei kynttilöitä eikä kukkasia muistokivelle tai muuta sellasta. Eilinen meni kaupoilla - pääsin kerrankin ihan yksin ja kävin viidessä kaupassa. Yritin etsiä muun muassa edullista suht isoreikäistä muovisuppiloa, mutta miksi niitä myydään kolmen satsina? Kuka tarvii kolme erikokoista suppiloa? Olin pihi enkä ostanut, pyöräytin paksusta paperista suppilon. No, polttoainesuppilon olis saanu kahdella eurolla, mutta se taas ei soveltunut mun tarkoitukseen, mikä on linnunsiemenien saaminen muovipulloon, josta niitä lisätää ikkunassa kiinni olevalle lintulaudalle. 

Kuva netistä, ei meillä sentään kardinaaleja käy

Tuota kuvaa kun etsiskelin tänne laitettavaksi, huomasin että niillä on aika kovia hintoja! En olis ostanu hintaan 38,58 tai edes 17,90 kuten tuo kuvassa oleva. Ihan sama lintulauta, taisin maksaa jtn vitosen.

Ja linnunruuat on kallistunu kovasti; kuoritut auringonkukansiemenet maksaa jo enemmän ku maapähkinät, niin ainaki Tokmannilla. Prisman Rainbow-siemenet on halvimpia. 

Eilen lainasin mieheltä kameranjalustaa ja tiirailin Kuuta, Marsia ja Jupiteria. Kyllä tuo halpa Lidlin kaukoputkikin hienosti kuun pinnan kraaterit näyttää, ja Jupiterin kuut. Mars nyt oli vaan pallo. 

Kipeeksi tulossa. Koko tää päivä on ollu uupunut ja huono-oloinen. Aamulla ylävatsa kuulosti ihan siltä, että se tulee taas kipeeksi, mutta onneksi junnasi vaan pienellä kivulla ja nyt tuntuu enää kivenmurikka siellä, ei oo kipua. Mut kurkku on kipee ja aivastuttaa. Että nyt ku on hienoja aurinkopäiviä tiedossa ni oon kurjassa kunnossa. Elämä on. Ei tarttis olla. 

Nytkö se alkaa

 

Syksy on ollut jokseenkin siedettävä tähän asti, mutta nyt taitaa alkaa se ankea osuus. Sateetonta päivää ei ole näköpiirissä vähään aikaan. Tänään katoin säätä - aurinko paistoi! - ja ennustetta ja sadetutkaa ja ilahduin, että on sateeton pätkä ja eikun baanalle! Mies meni asioille ja heitti mut autolla vähän matkan päähän että saadaan koirien kans haistella välillä muita maisemia. No sateethan kehittyy omia aikojaan, en ehtiny ku kilsan kävellä kun jo satoi. Kävin kuusen alla suojassa ja jatkoin matkaa, kolmen kilsan jälkeen tuli ihan kunnon sade vaikka tihutteli kyllä melkeen koko matkan ajan. 

Taas piti pitää sadetta kuusen alla sakeimman kuuron ajan. Kastuttiin kyllä silti ihan huolella. 

Niin synkkää ja ankeaa, hämärää ja märkää. Onneksi sentään saa kävellä metsässä ja luonnossa, eikä tarvi kaikkea tarpomista suorittaa asfaltilla. 

Eilenillalla kävin katsastamassa hautuumaan kynttilämerta, olihan se hienon näköistä. Mutta siksikään en halua itelleni hautakiveä ja -paikkaa, kun tuollaisina iltoina on niin lohduttoman näköisiä ne pimeät haudat, joissa makaajia ei näytä kukaan muistavan - vaikka oikeasti muistaisikin, mutta ei pysty tuomaan kynttilää. En tiedä viekö minunkaan mummon haudalle kukaan enää mitään, mutta muistan silti mummoa usein, ja näen siitä paljon uniakin. 

Yksi hauta jäi mieleen, pienenpieni hauta johon oli laitettu viiden kuukauden ikäinen tyttövauva, syntynyt ja kuollut sinä vuonna kun minä täytin 20. Ei kynttilää. Seisoin sen vierellä hetken ja ajattelin häntä, vaikken muuta tiennyt kuin päivämäärät ja nimen. 

Joulukin on tulossa ja pitäs miettiä lahjoja, mutta mitään ei tuu mieleen. Tyttärelle ostin toiveen mukaisia koruja kylläkin. Jos olis paljon rahaa niin tietäisin kyllä mitä ostaa! Ei oo tullu lotostakaan aikoihin mitään. 

Mut nukkunu oon paremmin, kun en enää pidä puhelinta yöpöydällä, vaan jätän sen alakertaan.

Syytä iloon ja onneen

 Kävinpä kerrankin pitkän kaavan mukaan saunassa. Yleensä sinne mennään kun lämmittäjä "antaa luvan" ja silloin se on yleensä jo mulle liian kuuma, saati koirille. Koirat tulee aina mukaan ja ylimmällä lauteella istuvat meidän välissä, kovalla innolla aina menossa kun sanotaan että "saunaan". Se onkin yksi sana, mitä on pitänyt alkaa karttamaan, jos ei oikeesti olla menossa, ettei koirat turhaan innostu.

Nyt sattui tilanne, että lämmittäjä oli kuvaushommissa ja mie lisäilin puita ja totesin, että alkaa olla mulle sopivan lämmintä. Ihme kyllä lämmittäjä ei mukissut tällä kertaa vastaan (oli jo tullut kotiin kun päätin lähteä saunaan) kun yleensä se ei pidä ajatuksesta, että joutuu saunomaan yksin. Tiedän, kaikenlaiseen sitä on sopeutunut ettei tarttis kinata tyhjästä...

Lisäksi vielä yleensä pihtaan vedestä, että toisellekin jäis lämmintä vettä - mikä on älytöntä, koska kiukaan säiliössä on kiehuvaa vettä ihan riittämiin, mutta koen syyllisyyttä jos käytän liikaa vettä. Nyt pluttasin antaumuksella ja tuoksun punaiselle saippualle, joka jättää ihon pehmeäksi. Koiratkin viihtyi kauemmin kun ei tullu liian kuuma. 

Päivällä vaihdoin lakanatkin, kohta pääsee puhtaisiin lakanoihin nukkumaan, mikä sen mukavampaa!

Hiusjäätä

Mietin kyllä tässä just päivä pari taaksepäin, miten tahdoton olenkaan ollut, aina. Ei oo ollu mielipidettä - tarpeeksi vahvaa ainakaan, ainakaan niin vahvaa että se olis ollu a hill to die on - joten hyvin moni asia on mennyt miehen mielen mukaan. Tai olen myöntynyt. Tai se on puhunu minut ympäri. Sen se kyllä osaa. Häälahjarahoista lähtien. Toisaalta siinä voi olla yksi syy, että ollaan vieläkin yhdessä. Mitä nyt toinen on masentunut eläkkeelle asti, mutta ei nyt puhuta siitä.

Näinä päivinä tulee myös 24 vuotta siitä, kun muutettiin tähän taloon. Silti minusta tuntuu, että olen tällä kylällä ihan uustulokas. No, onhan täällä ollu asutusta jo kivikaudella (kampakeraamisella) joten aika uusi asukas lienen. 

Mielekästä marraskuuta kaikille!

Aamuyöllä

 Heräsin yöllä unesta, jossa olin sairaalassa mahatutkimuksessa, ja siellä käskettiin tehdä "liikuntakartoitus". Unessa menin vessaan ja sit heräsin siihen, kun oli vessahätä. No en sit enää saanu unta, sattui joka paikkaan - tai ei ihan joka paikkaan mutta joku iskiaksen kuuloinen veto oli toisessa jalassa ja sen lonkka ei tykännyt sillä kyljellä olosta, kaularanka kimoili enkä tiedä säteilikö kipu sieltä olkapäihin ja olkavarsiin vai oliko ne erilliset kivut. Luultavasti oli. 

Koirat nukku makiasti mun molemmin puolin, enkä raaskinut niitä häiritä, ajattelin vaan että josko se uni vaikka tulis. Sitten mietin että ei helkkari, kärvistelen tässä tuskissani vain sen takia, etten häiritse koiria, onko siinäkään mitään järkeä?! Pari tuntia siinä jo kippuroinut. Nousin siis ylös ottaan kunnon doussin särkylääkettä ja nyt tässä oottelen että ne vaikuttas. Koirat tuli hetken päästä mun seuraksi. 

Ne on sentään selvinneet jo taudista. Kirjoitin loppuviikosta mesen oman perheen ryhmään uutisen, kun tuli kiinteä kakka... että kuinka onnellinen sitä voi ihminen ollakaan koiran kakkapökäleestä! Se mahatauti oli kyllä mahdoton rumba, mutta selvittiin. 

Sillon kun sitä ekana sairastunutta, sydänvikaista yksilöä käytettiin siellä eläinsairaalassa, niin sen verikokeet näytti huonoja valkosoluarvoja. Neutrofiilit oli alle viiterajan ja muut valkosolut alarajoilla, vaikka crp oli sata eli tulehdus kyllä oli. Valkosoluja olis pitäny olla paljon. Se merkkaa sitä, että koiran vastustuskyky on normaalia alempi, mikä ei ole kyllä kiva homma. Laihtunutkin se on, ja muuttunut luisevaksi. Selkäranka tuntuu sormissa koko matkalta ja rintalasta on terävä. Toinen koira pärjäs ilman antibiootteja, sillä on varmaan parempi kunto. 

Eilen oli niin ihana ilma, lähdin aamupäivällä pienelle kävelylle, josta tulikin sitten yli viiden kilometrin lenkki. Ei ollu edes koiran kantopussia mukana, mutta onneksi se jaksoi kotiin asti. Raikasta ja kuuraista, oli ollut yöllä pakkasta. Niin viileä päivä, että varjopaikoista kuura ei sulanutkaan. 

Uskon asioita

Tämä on poikkeuksellinen kirjoitus multa, normisti multa tulee epämääräistä tekstillistä ölinää ja tajunnanvirtaa mutta tätä asiaa oon pohdiskellut jo useamman viikon ja jutussa mainittu keskustelu etiäisistä sai minut kirjottamaan mietiskelyni julki, vaikka ne saattaa olla vähän leimallisiakin mietteitä. Asiaan:

Moni varmaan tietää, että olen ns. tiedeuskovainen. < kyseessä on mahdollisesti uskovaisten lanseeraama termi, kun he väittävät että tiedeusko on samanlainen uskonto kuin heidänkin jumaluskontonsa, ja sehän on ihan hauska termi kuvaamaan tieteeseen perustuvaa maailmankatsomusta. Käyttäkäämme siis sitä.

Kuitenkin - kuten varmaan kaikilla - mullakin on tietyissä asioissa uskonpuute; en aivan täysin allekirjoita väitettä, että joku asia on olemassa ja totta vasta, kun se on tieteellisesti todistettu. Mittareilla, kaksoissokkotesteillä, vertaisarvioituna tutkimuksena. Monet tiedeuskovaiset nauravat paskaista naurua, jos koittaa sanoa että kaikki asiat ei ole noilla keinoin tutkittavissa. 

Kuten uskovaisetkin "tietävät", että on olemassa se, mihin he uskovat, minäkin "tiedän" että on asioita, joita ei voi mitata eikä punnita eikä kaksoissokkouttaa. Aloin pohtia asiaa, kun luin taannoin keskustelua ns. etiäisistä, jotka on etenkin pohjoisessa ihan normielämään kuuluva juttu jota tuskin kukaan kyseenalaistaa. Mullekin ne on, oli varsinkin lapsuusvuosina ihan tuttu ilmiö, yleensä esiintyi ulko-oven käymisenä jonkin aikaa ennen kuin sieltä oikeasti tuli joku. Meillä lapsuuskodissa oli hyvin persoonallisen kuuloinen ovi, se ei vaan kolahtanut vaan sillä oli ensin avatessa palautusjousen venymisestä johtuva ääni ja sitten lukkokielestä tuleva omanlaisensa loksahdus. Toisilla voi olla toisilla aisteilla havaitut etiäiset, mulla se on ollu yleensä ääni.

Etiäiset ON olemassa, mutta eihän niitä voi mitata. Ne tulee jos tulee, eikä jokaisen ihmisen edellä tule etiäinen, eikä jokainen kolaus ole etiäinen. Ei niitä voi tilata tutkimusta varten. 

Sama homma telepatian kanssa. Se tulee tai ei tule. Ihan naurettavaa tehdä koeolosuhteita, jossa joku tuijottaa vihreää lappua ja sermin takana toinen koittaa arvata, minkä väristä lappua se tuijottaa. Eihän se oo telepatiaa. 

Mistä tullaan taas siihen, että mikä on "oikea" etiäinen, ja mikä on "oikeaa" telepatiaa. Mulla on oma mielipiteeni, jonkun toisen mielestä etiäinen on sitä, että "naisvieras on tulossa, jos nenän vasenta puolta kutittaa, miesvieras, jos oikeaa puolta kutittaa" tai on jotain muita vastaavia ennuskutituksia tai -merkkejä. Tuollaiset on mun mielestä vaan niitä vanhan kansan keksimiä höpöjuttuja. Mun äidillä oli niitä useita, kuten että jos teki uuden leivän ennenkuin oli syönyt edellisen loppuun, on tulossa vieraita. Tai jos vasenta kättä kutitti, se tiesi rahaa, mutta jos oikeaa niin rahan menoa. Mutta ei äitikään niitä etiäisiin sekoittanut. 

Telepatia on ehkä epäselvempi juttu. Hyvin usein tuli puhelinsoitto ihmiseltä, jolle oli ajatellut soittaa (tämä oli lähinnä aikana, jolloin ei ollut meseä ja wappia) mutta yleensä kyseessä oli ihminen, jota muutenkin ajatteli usein. Eikä se joka kerta soittanut. Mulla on ollu yks erittäin selvä telepaattinen kokemus, johon en sen syvemmin nyt paneudu, mutta sen takia olen vakuuttunut että telepatiaakin ON. 

Sitten uskoni siihen että on jotain toisia tasoja, ulottuvuuksia, universumeja tai millä nimellä niitä sit voiskaan kutsua, osittain limittäin tämän näkyvän maailman kanssa on kans erittäin ristiriidassa tiedeuskovien ajatusten kanssa. Aikanaan osallistuin keskusteluun kummituksista, jossa eräs ihminen pilkkasi minua ja sanoi että hänen hörhötutkansa viisari osoittaa punaista, kun esitin että ehkäpä jotain voi olla, mille ei ole vielä tutkimusvälineistöä. Ei se kuitenkaan enää sanonut mitään, kun muotoilin kysymykseni näin: Mikä aiheuttaa sen, että eri ihmiset eri aikoina toisistaan tietämättä näkee/kuulee saman hallusinaation samassa paikassa? Mun mielessä oli lähinnä jotkut Harmaat Rouvat jotka haahuilevat tietyissä rakennuksissa. Mutta ei niitäkään voi tutkia, koska ne joko tulee tai ei, näkyy tai ei. Niille ei voi antaa lomaketta täytettäväksi ja pyytää tulemaan tutkimukseen. Ja milläpä tutkit? Ja kuka kehittäisi tutkimusvälineistöä asiassa, jota kaikki merkittävät tiedehenkilöt pitää mummojen houreina?