Helmikuun loppupuolelta

 Tulihan taas lunta, ehti jo pelloilta kadota paikoin kokonaan ja linnutkin laulaa keväisesti. Olispa kiva, jos pääsis tänä talvena edes kerran ladullekin. 

Viikonloppu oli hulinainen, esikoinen tuli perjantaina yökylään koiransa kera, kävivät kuopuksen ja koiransa kanssa koirapuistoilemassa lauantaina, sitten illalla mun nukkumaanmenon jälkeen tuli kuopuskin koirineen yökylään. Paljon koiria!💕 Mummun Tyttö rakasti juosta pitkin pihaa hangessa pomppien.

Muuten ihanaa, mutta sen turkki oli sitten tosi lumessa, eikä sitä saanut putsattua ja sit se valui vettä tänne pitkin lattioita ja sohvaa. Mutta kyllä koiran iloa oli sykähdyttävä katsella :) Ja tietysti lapset piristi.

Edellisenä viikonloppuna käytiin Keski-Suomessa, sekin piristi. Vierailtiin mm. Kapeenkoskella. 

Siellä oli hieno ulkoilupolku, ihan kulkijoiden aukipitämänä. Se hyvä puoli vähästä lumesta on, että metsiin pääsee ja polut pysyy auki. Nyt taisi tulla niin paljon lunta, että ei olis enää asiaa pikkukoirien kanssa.

Käytiin myös Kaipolan hylätyllä hyppyrimäellä. 

Ajatella, että tuollainen jättimäinen betonirakennelma, ja siellä se seisoo turhan panttina. Paitsi on se jonkun elämysyrittäjän käytössä, ja automainoksia on kuvattu siellä. 

Mies osti uuden puhelimen, mie sain sen vanhan. Oon viime päivinä yrittänyt sitä opetella ja poistella vanhasta puhelimesta asioita. Ei sekään oo niin helppoa kuin luulis. En oo keksiny mm. sitä, miten saisin geemailin edes suljettua, poistaa sitä ei voi kun se on kuulemma puhelimen järjestelmäsovellus. 

Aattelin vaan, että hyvä ja siisti puhelin, vois lahjottaa eteenpäin jollekin tarvitsevalle, mutta ei mun sähköpostin kanssa. Jos nyt jollekin kelpais... Tiiän yhen mummun jonka puhelin ei toimi kunnolla mutta sen poika kieltää sitä ostamasta uutta puhelinta. Katsotaan.

Olen alkanut kutoa langanloppuja kaistaleiksi, ehkä siitä kehkeytyy koirien viltti tai jotain. Ei niitä ehkä viltiksi asti riitä, ja ovat harmillisen eripaksuisia. Oon aina tykännyt paksuista langoista, eikä ne sovi jonkun nallelangan kanssa yhteen. Nallea voi laittaa kaksinkertaisena, paksua ei voi ohentaa. 

Ihan hauskat sukat sain myös aikaiseksi, onpahan kevääksi uudet joogasukat :)

Pääsiäissukat. Vaihtelin lankoja, mutta yritin säilyttää jossain määrin saman rytmin.

Joten kuten pärjäilen. Eilen hoidin ahdistusta lumihangessa saunasta. Auttoi ehkä hiukan. Unet on ahdistavia kans, olen niissäkin väsynyt, puoliunessa, jumissa, halvaantunut. Ja töissä. Juteltiin miehen kanssa silloin kun oli oikein pahana masennus, niin se antoi ymmärtää, ettei halua opetella halaamaan ja sanomaan kannustavia asioita edes mun takia. Taas se nähtiin, että saan olla masentunut, kunhan se ei häiritse hänen elämäänsä mitenkään ja teen oman osani. Ei passaa olla lattialla sikiöasennossa. 

Lainasin pari Matti Remeksen kirjaa kirjastosta, kun opin että kaikki remekset ei olekaan sitä ilkkaremestä. Yhden olen lukenut, mutta ei kyllä oikein sytyttänyt, ei silleen että tekis mieli lukea kaikki muutkin saman tien. Kuten kävi esimerkiksi Kathy Reichsin, Donna Leonin, Seppo Jokisen, Håkan Nesserin ja muutaman muun kanssa. 

Talvilomaviikko, ei tartte mennä joogaan. Vaikka se onkin ihanaa, niin toisaalta on helpottavaa ajatella, ettei tarvi sitä eestaas ajelua. 

Tällanen sää oli viime viikolla, kun tulin joogasta. Jännän unenomainen, kun aurinko paistoi sumuun. 

Huonosti menee

 Tulin vain ilmoittamaan, ei siksi että kaikkien nyt pitäis tsempata minua, mutta kirjoittaminen usein helpottaa oloa hetkeksi. Valittaminenhan on sitä minua justiin. Mun pitäs hakeutua taas ammattiauttajan pakeille, mutta en jaksa. Ei ole voimia ajatellakaan sitä ruljanssia.

Kotona on ollut riitaa ja hermostun tosi vähästä. Toissayönä en nukkunut paljoakaan, en tiedä mikä valvotti, mutta surkea yö. Eilen illalla otin nukahtamislääkkeen ajatuksella, että saisi nukutuksi kokonaisen yön ilman jatkuvia heräilyjä. No, kello oli viiden paikkeilla kun koira herätti minut. Raapi mahaa. Siis minun. Eikä vain kerran, vaan usein, niin että unet karisi ja tilalle tuli kiukku. Mutta enhän voi olla kiukkuinen koiralle, joka vain haluaa olla liki. Raapiminen tai tassulla "kaivaminen" on sen tapa ilmaista, mitä se haluaa - raapii jalkaa; syliin, raapii peittoa; peiton alle, raapii kuppia; ruokaa jne jne. 

Viikonloppu oli kamala, alkuviikosta tuntui hieman helpottavan mutta taas romahti. Mies parka joutuu ottamaan kaiken vastaan, kun mulla ei ole ketään muuta. En haluaisi kuormittaa sitäkään, mutta näkeehän se pakostakin, ja mun on selitettävä sille. Ja varmaan koska se on läheisin ihminen, niin ehkä syyllistänkin sitä asioista, jotka ei ole sen syytä. Ja sitten itken ja pyytelen anteeksi. Saa nähdä kauanko se jaksaa. Ja kauanko minä jaksan tätä. 

Huono nukkuminen aina pahentaa oloa, meen kohta yrittämään uudelleen. Laitoin karvanleikkuukoneen lataukseen, aattelin vähän päästellä koiria karvoistaan jos kone toimii. Se on hänessä. Toisen koiran hiivatulehdus mahassa on hiukan helpottanut, mutta koira on traumatisoitunut jatkuvasta hoitoshampoolla pesemisestä.

Kuva ei liity.

Välillä saattaa melkein ehkä aurinkokin näkyä

 

Ei oo  kahtakaan kuukautta siitä, kun ostettiin satasella linnunruokaa, ja melkeen kaikki on jo menny. Mutta tuli niitä alkuun liikaa holvattuakin, ja sitten kaduin kun paikalla pyöri alun kolmattakymmentä naakkaa ja parhaimmillaan 7 pulua. Nyt ei maahan enää ruokita, paitsi keltasirkuille (ja jänikselle) vähän kauroja tuonne suojaisaan paikkaan, mihin ei isot linnut mielellään tule. Ainahan jotain tippuu talipalloista ja ruoka-automaateilta, että mustarastaatkin saa. 

Ostin pieniä jumppakuminauhoja, aattelin josko mun nivelet vois paremmin kun saisivat lihaksia ympärilleen. Voi olla että voivat vähän paremmin. Ehkä. Yks on kotitakin taskussa, yks olkkarin pöydällä ja yks ovenrivassa, siitä temmon ohimennessäni muutaman kerran aina. Tai joskus. 

Viikonloppuna oli ihanasti talo täynnä, kun lapset koirineen kävi. Ja esikoinen tarjos meille ravintolassa ruuan - mie olin ensin vastentahtoinen, ku sehän on työtönkin tällä hetkellä, mutta kävi ilmi että sen tilillä on silti kymmenen kertaa enemmän rahaa ku mulla. Mie ostin uudet rillit, niihin meni rahaa (eikä mies edes kattonu niitä, saati että olis huomioinu mitenkään!) (Miehet!) ja koirien lääkekulut on nyt kasvaneet kun toisellekin pitää syöttää niitä. Ja sit oli uuden kiukaan osto, josta maksoin parisataa. Ja ulkolinnutkin tosiaan syö aika paljon. Äkkiä ne hupenee köyhän vähät rahat...

Sumuisia kelejä ollut, ja koirat väsyneitä. Kipeempi ei oo jaksanu lyhyitäkään lenkkejä - tai ei ehkä ole viitsinyt. Kummasti löytyi sitten energiaa, kun tuli vastaan koiria eilen, sekos siellä kantopussissaan. Hävetti. Niin aina. 

Sheddingiä

 Oon kohta kalju, kun multa irtoaa tukkaa niin kauheasti. Hiuksia on joka paikassa, koiran suolistossakin niin että ne kakkaa helminauhaa. Sormien ympärillä etenkin, kun yrittää tehdä ruokaa. Matossa; kun imurilla hankaa niin matosta nousevat hiukset ja pöly kiertyy makkaroiksi. Sängyssä, vaatteiden sisällä kutittamassa. Jumppakuminauhaan staattisella sähköllä liimaantuneena. Hiusharjasta saa poimia päivittäin nyrkillisen hiuksia roskiin.

Laitoin sunnuntaina öljyhoidon ennen saunaa, ni sit jäi pesussa osa öljystä hiuksiin... mut ei se haittaa, kuka mun hiuksia täällä tutkailis. Onpahan osin silee letti.

Tänään tuli lunta paljon, sain tehdä lumitöitä. Huomenna pitäs tulla vettä ja räntää. Suojakelejä pitkäksi aikaa. 

Pimeä metsä, jossa linnut nukkuvat

 

Vuosi on lähtenyt liikkeelle kitkuttaen. Mieli matalalla vaikka oon koittanu sitä pitää korkeella ajattelemalla miten hyvää elämä on ja käymällä ulkona. Tosin kelit oli välillä suoraan sanottuna paskat. Niiden jälkeen tuli pakkanen, ja päästiin metsään kun polut kantoi minutkin. Tosin koska hanki kantoi koirat, ne kierteli millon minkäki näreen ympäri ja mun oli sit kahlattava hankeen irrotteleen talutinta. 

Eilen jaksoin vedellä yhteen viimevuoden tilastoja. Tiesinkin, että kävelyn osalta on ollu huono vuosi, mutta kun laskin siihen myös pyöräilyn ja hiihdon tuomat kilsat (ei sähköpyöräilyä) niin sain kokoon sentään 882,6 km - huonompi kuin kolmena edellisenä vuonna, mutta parempi kuin vuonna -18. Kirjoja tuli luettua 66 (no se viiminen oli puolivälissä vuoden vaihtuessa) ja neljä kirjaa hylätty loppuunsaattamatta, epäkiinnostavuuden takia. Lintuja bongattu 106. 

Uudenvuoden aattona en nähnyt yhtään rakettia. Ei kiinnostanut. Mummun Tyttö oli hoidossa sen illan ja yön ja aamun, ja oltiin vaan olkkarissa kattomassa Lentoturmatutkintaa. Muutaman viikon sisään oon kahlannut kaikki Disney+ -kanavalla olevat jaksot, ja yks päivä lenkillä ollessani mietin, että oon niinku viallinen lentokone: ensin syttyy vasemman polven varoitusvalo, sitten vasemman lonkan. Selkälihas varoittaa jumista ja oikea pohje vikatilasta. Nilkuttaen kotikentälle.

Hyvä sarja, mutta toistaa itseään. Aina siinä näytellyssä osassa päätutkija sanoo "Let's go to work!", aina kun tallennin löytyy, löytäjä tai joku esittelee sen tutkijalle, joka sanoo että "lähetetään se tutkittavaksi" ja sitten se viedään pois. Jotain osaa pällistellään ja nitkutetaan vähän ja todetaan, että ihan kunnossa. Tai että ei ole kunnossa. Ja aina kun oli selvitetty että joo, tästä se johtui, päätutkija sanoi "Jokin ei nyt täsmää" (MIKÄ???) ja ryhdyttiin etsimään lisää vikoja.

Se Disney+ mikä meillä näkyi, oli esikoisen maksama ja se anto tunnukset meille, ja sanoi jokin aika sitten että on lopettanut tilauksen, se loppuu 6.1. JUURI kun olin saanut katsottua viimeisen jakson eilen, se loppui! Mikä nappiajoitus!

Miehellä oli talvilomaa tää viikko, ja se kustansi meille minilomasen Turkuun, jossa majoituttiin Ruissalon kylpylähotelliin. Se oli hieno reissu ja ilahdutti kovin. 

Linna

Aurajoki

Koirien uimaranta. Ei kiinnostanu uiminen nyt mejän koiria, toinen kävi nostamassa jalkaansa (vaikka onkin tyttökoira) vesirajassa. Hieno luontopolku, varmaan keväällä ja kesällä upea! 

Hotellissa käytiin saunomassa ja lillumassa lämpimässä porealtaassa, mie kävin hierojalla. 

Aamiaisella oli väljää kun meni ajoissa, ja ruokaa oli monipuolisesti (jopa brie-juustoa, hyfff...) ja palvelu muutenkin hyvää. 

Turussa oli kauheasti juoksijoita. Ekana iltana tiistaina oli kauhea loskakelikin, ja siellä ne vaan pärskytti menemään. Keskiviikkona oli kuivempi keli ja torstaina sitten kipakka pakkanen. Ja juoksijat vaan juoksi.

Karvaista kuuraa.

Anoppi unohti antaa jouluna meille kukkasen, ja toi sen uuden vuoden aattona sitten. Mie lähetin sille tämän kuvan, enkä yhtään hoksannu että yläkulmassa näkyy tuo mun tekemä hedelmäinstallaatio... ei se siitä kyllä maininnu mitään, ehkä se katto vaan kukkaa ja kynttilöitä. Toivottavasti. 

Tälleen menee koira portaikkoon oottaan, ku sille sanoo "mennään nukkumaan". Se niin tykkää nukkua mun kans tuolla vintissä. 

Pimeitä kuvia on nyt, mutta kaikki muukin on pimeää. Mennään nukkumaan.

Iloa ja surhetta

 Piti lähteä koirien kanssa lenkille, mutta kauan kadoksissa ollut fasaanikukko tuli ruokintapaikalle syömään niin en nyt kehtaa sitä heti säikyttää pois. 

Joulu meni, oli mukavaa. Lapset oli koirineen meillä ja alun totuttelun jälkeen irvistely ja murina lähes loppui. Otettiin hauska yhteiskuva joulunviettäjistä. Mies osti kaksi kinkkurullaa, ja esikoisen kanssa söivät mahan pinkeeksi silkkaa kinkkua :) tai no jotain muutakin. Mie olin sitä mieltä, että meillä on kyllä ihan tarpeeksi herkkuja, mutta mies halus ostaa vielä kaikenlaisia juustojakin, ja sitten tuputti mullekin että syö sinäkin ennenkuin menevät pilalle. Hirveästi suklaata ja vielä saatiin lahjaksikin. Ei mitään järkeä.

Sisko joutui lopettamaan rakkaan koiransa ennen joulua (sydänvika) ja vaikka sille yksi koira vielä jäikin, niin sillä on kova ikävä. Mieki sitä itkin, ja samalla itkin myös omien koirieni mahdollista samaa kohtaloa. Ei mitään järkeä sellaisessakaan. Tulee mitä tulee sitten kun tulee, miksi niitä pitää surra etukäteen? Mutta ei se suru käskemällä pois mene. 

Päivä on pidentynyt kahdella minuutilla sitten viime postauksen. Nytkin melkein aurinko paistaa, mie oon väsyny ja haluton ja apaattinen. Piristyn kyllä, kunhan tuonne ulos pääsen - fasaanikin siirtyi muualle. Vein jouluherkuksi rastaille kuivattuja aronianmarjoja, mutta ei ne kelvanneet. Keltasirkut on kuitenkin tulleet kaura-apajille, viimeinkin! Jo mie niitä vuosikaudet oon koittanutkin houkutella.

Nuohoojaa odottelin eilen, kun mies sanoi että se tulee. Sit vähän ennen kuin sen olis pitäny tulla, satuin kattoon kalenteria ja siihen oli merkattukin tämä päivä. Ihan turhaan hermoilin (mulla menee koko päivä "pilalle" jos joudun skarppaamaan jonku tollasen takia) ja harmitti että nyt joudun hermoileen toisen päivän peräjälkeen sen takia. No, se on flunssassa, ei pääsekään. Olin jo nostellu kivet kiukaasta ja nyt ne pitää latoa takaisin, jos mielii saunoa tänään. Ellei sitten se viime viikon alussa tilattu uusi kiuas tule. Oli tarkoitus, että sen sais lykättyä puhtaaseen hormiin ja siksi nuohooja oli tilattu just tähän kohtaan, mutta nyt meni ajastus pieleen. Saa nähdä moneenko kertaa niitä kiviä vielä pitää siirrellä. 

Mutta nyt puen koirille haalarit ja raahaan ne ulos kunnon lenkille!

Hyvää loppuvuotta ja kiitos kortin lähettäneille 💗

Päivän pituus 5 h 39 min

 Pudoteltiin miehen kanssa lumia katolta - tai mies käytteli pudotinta, mie varmistelin ettei korokkeena olevat lavat luista pois sen alta ja kolailin pudotettuja pois polulta- kun on tulossa vesisateita. Lumihan muuttuu sitten paljon raskaammaksi eikä nyt huvittais pelata romahtavien kattojen kanssa... 

Keksin konstin millä helpottaa koirien sukkien pukemista; jätin ne hakaneuloilla haalarinlahkeisiin kiinni niin ei ole kuin jalkaan sujautus ja tarranauhan kiinnitys. Onkin tässä useana päivänä mahdollistettu tossuilla jonkinlaisia lenkkejä, kun varpaat ei siltään tarkene yli 10 asteen pakkasessa. Tossujen pukeminen on ollu hyvin stressaavaa niin mulle kuin koirillekin, mutta kyllä se on ollu sen väärti varsinkin tämän helpotuksen kera.

Yhtenä päivänä näin, kun varpus(?)haukka sai olkkarin ikkunan takaa pikkulinnun saaliiksi. Toisaalta olin iloinen haukan saalisonnesta, toisaalta suretti pikkulinnun puolesta. Aina mieki suren kaikenlaista turhaa. Pahoitin mieleni eilen siitäkin, kun ystävä suuttui kun laitoin muutaman viestin sille messengerillä ja häiritsin sen telkkarinkatselua niillä. Meillä - etenkin mulla - on ollu tapana laitella päivän mittaan ihan sellasia arkisia juttuja viesteillä, se on yksinäinen ihminen ja oon kuvitellu että siitä olis kiva että joku sille "juttelee". Mutta kyllä mie ymmärrän sitäkin, että sitä hermostuttaa puhelimen plingahtelu... ja se itekki myönsi että pitäs opetella laittaan äänet pois ku haluaa keskittyä johonkin muuhun. Nyt en enää uskalla viestitellä sille ku pelkään että häiritten.

Ensi keskiviikkona on talvipäivänseisaus, ja päivä lakkaa lyhenemästä! Ja joulukin reilun viikon päästä.