Venyvä naama

Pitkän aikaa on ollu sellanen olo (ja peilikuva) että mun naama on alkanut oikeasti roikkua. Nahka on valahtanut sentin pari alemmas, luomet roikkuu silmillä ja kun kasvot rentoina avaa suun, näkyy alahampaat. Ne ei oo ennen tolleen näkyny. Mulla on kasvot sitä mallia, että nuorena on korkeat poskipäät ja vanhana tulee bulldogiksi. Poskiluut on alkanu tuntua ihon alla selkeästi. En oikeastaan ihmettele, miksi kauneusjulkimot vanhetessaan ottaa niitä poskitäytteitäkin. Rasva alkaa totella fysiikan lakeja ja painua maata kohden. Ja muuttaa sisäelimiin. 

Soitin isälle aamulla, se oli ihanan pirteän kuuloinen. Sen syöpäkasvain on isontunut, joten lopettivat sen kamalan Iressa-lääkityksen ja siirtyivät sädehoitamaan, ja lääkkeen sivuvaikutusten loputtua on isänkin olo kohentunut. Onhan se varmaan rankkaa sekin, että pitää päivittäin liki sata kilsaa matkustaa sen sädehoidon takia.

Joulukorttitehdasta oon koittanu pitää, mutta vähän huonolla menestyksellä. Ideoita on vähänlaisesti ja nekään ei toimi. Täytyy vaan matkia muita. 

Sään ennustetaan kuivuvan ja kylmenevän, mutta kyllä sitä sadetta taas saatiinkin. Aamulla heräilin pariin otteeseen että joko nousisin, mutta sateen ropina tuuditti takaisin uneen - nukuin peräti yhdeksään asti ja se on aika harvinaista. En ollu keittämässä isänpäiväkahveja... kakun olisin tehnyt, mutta sitä ei haluttu. Olkoon ilman sitten. Ei se syöny sitä miestenviikon kakkuakaan.

Siskokset torkkuu