Kömmeltämistä

 

Ei nyt niin hirviän syksyseltä näytä, vaikka jo alkaa olla ilmassa syksyn tuntua. Fiilis oli reissulta kotia palatessa jo ihan erilainen kuin lähtiessä. Pari hellepäivää lienee tiedossa vielä, tai ainakin lämmintä.

Mutta reissu varmisti kyllä sen, että meidän kotona on sisäilmaongelma. Mulla on ollu jonkinlaista nuhan tapaista jo kuukausia, ja nenän tukkoisuutta. Reissussa ne oli poissa, mutta tuli takaisin parin päivän sisällä kotiutumisen jälkeen. Ja vaikka täällä oli asuttu ja ovia auottu sillävälin, niin ilma oli tunkkainen. Joku tuloilmaventtiili pitäs ainaki hommata johonkin kohtaan. 

Ja mun sählääminen vaan pahenee. Toistaiseksi se on aiheuttanut perheessä vain naurua, mutta minua vähän huolettaa. Se on sellasta, että pikkutavarat putoilee, voidetuubien korkit melkein aina. Ja on vaikeeta saada laitettua ne kiinni, kun jotenkin ei sormet tottele. Luin joskus jutun naisesta, joka yhtäkkiä ei saanut imurin töpseliä reikään. Sillä oli joku sairaus, ja hypokondrisena mietin onko mulla sama. Kirjoittamisen kanssahan mulla on myös ollu vaikeeta välillä. 

Mutta mitä välii, kuolemaa kohti tässä taivalletaan muutenkin. Mun tehtävä taitaa olla tehtynä tässä maailmassa, kun esikoinenkin muuttaa pois kotoa viikonloppuna. Ja vielä toiseen kaupunkiin, matkan päähän. Mutta kyllä se pärjää, kyllä ne molemmat jo pärjää.

Joskus kun pahan masennuksen kourissa mietin, että MIKSI mun pitää täällä olla, miksei tää vois jo loppua, niin mun silmien eteen nousi hyvin vahvasti kuopuksen kuva. Otin sen merkkinä, että hänen takiaan olen täällä vielä. Saattaahan se tarvita minua vieläki, ei mulla noin yleisesti ottaen ole kiire pois enkä aio sitä vauhdittaa. Paitsi ehkä huonoilla elintavoilla, jotka huononee aina ahdistuksen hetkellä, kuten nyt. Oon vieläkin vihainen Postille, lisäksi laitoin veroistani valituksen ja sieltä oli soitettu mut ei soitettu enää toistamiseen kun en ollu vastaamassa. Kävin lenkillä, mut ei auttanu ahdistukseen.

Onneksi sain kirjastosta hyvää luettavaa. Ihmettelen vain, miksi Anna Janssonin viisitoista vuotta sitten kirjoittama kirja julkaistaan suomennoksena vasta nyt... on siinä paljon liibalaabaa, jonka yli hyppelen, mutta taattua Janssonia silti.