Aamuyöllä

 Eilen oottelin luvattua ukkosta ja sadetta, mutta ei tullu kuin pari pisaraa vettä. Ukkoset meni taas kahtapuolen siutti. Yöllä sit näin unta että ukkonen jyrisi ja salamoi, ja heräsin siihen hätäilemään, että töpselit pitää irrotella. No ei oikeesti ukkostanu, mutta heräsin niin hyvin että valvon nyt sitten taas. Reilun tunnin tässä jo hohhaillu eikä yhtään väsytä. Metsäpalovaroitus on kumminkin hävinnyt, vaikka meillä on rutikuivaa. Loppuu kohta tynnyristä sadevesikin. 

Sillonkin, kun lähdin lenkille, oli sääennusteessa tarjolla salamaa, mutta kun taivas oli kirkas niin lähdin kumminkin. Hieno ilma oli, tuuleskeli vähän ja aurinko paistoi. Tehtiin aika pitkä lenkki, vettä kului.

 Mietin siinä kävellessäni, että kun oon joskus kaipaillut samanmielistä kaveria, ehkä jopa puolisoa, jonka kans ihailla hienoa hämähäkinverkkoa, kukkasia, linnunlaulua, käydä yökävelyllä - jakaa se ilo, mitä tunnen luonnossa kulkiessani - että ehkä parasta kuitenkin on kulkea yksin. Tai koirien kanssa. Nyt kun mies on ollut saikulla, niin se on usein tullu mun mukaan kävelemään, ja huomaan koko ajan kyseleväni sen mielipidettä mennäänkö risteyksestä tuonnepäin vai toisaalle, kierretäänkö tuo pelto vielä vai suunnataanko jo kotiin. Oon huolissani, että sillä on tylsää eikä se tykkää. Ihanku sillä ei olis täysi vapaus mennä kotiin heti kun siltä tuntuu. Enhän mie mikään matkaopas ole. Eilen se oli parturissa kun lähdin, kysyin viestillä että tuleeko se pelastaan mut jos ukkonen ja raekuuro hyökkää päälle; lupasi tulla.

Työkkäri käski kuopuksen hakea töitä Korkeasaaresta! Mietittiin heti kulkemista, että pitkä työmatka, mutta sitten todettiin että ei sillä oo väliä, sinne on miljoona hakijaa ja paljon hesalaisia ja pidemmällä työkokemuksella varustettuja, ei liene realistista odottaakaan, että tulisi valituksi. Mutta olishan se hienoa :) ainaki se on ollu joskus mun unelma. 

Aurinko on noussut, puiden välistä näkyy punainen kirkas piste. Sairasta oravaa ei ole nyt näkynyt, ellei se sitten ole parantunut, päässyt talvikarvastaan ja kirmaile noiden neljän joukossa niinku ei mitään. Toivon niin. Neljä tässä on parhaimmillaan näkynyt ennenkin, että voihan se olla. Yksi ainakin on yhtä kesy, kuin oli se sairas yksilö. 

Luin eilen Jokisen dekkaria, jossa syötiin jotain piirakkaa, ja tuli mieliteko saada mustikkapiirakkaa. Eihän se auttanu ku tehä. Pakastimesta löyty pussinpohjallinen vuoden -16 mustikoita, laitoin nekin vaikka jokaisen marjan kyljessä oli jääklimppi, joka piti irrottaa ettei tuu liian vetinen täyte. En laittanu ylimääräsiä sokereitakaan päälle, ja on hyvää! Läskit kertyy toki, mutta joutaa sitä taas laihduttaan. Yritin tarjota miehelleki, mutta se ei halunnu. Kumma mies. Mutta ei se kato urheiluakaan telkkarista. Jotku kiekkokisatkin oli, eikä meilä välitetty. Olis se olluki ihan liian jännää, olisin varmaan saanu sydänkohtauksen sitä jännittäessä. 

Reposaaren reissuki on taas tulossa, ootan kovasti! Kelit ei oo kovin lämpimiä ja sadepäiviäkin mahtuu ennusteeseen, ja tuuuuuulta. Mutta Reposaari on aina ihana. Olihan se keskellä talveakin ihana. Otan kirjoja mukaan ja vaikka kutimen, niin riittää puuhaa vaikkei koko ajan ulkoilis. Ja sisämaassa on aina lämpimämpää, jos haluaa käydä lämmittelemässä. 

Pitäs nukkua, että jaksais, mutta ei yhtään nukuta. Ei sitä kuitenkaan voi ennen kolmea herätä ja pysyä hereillä koko päivää... kuopuskin oli hereillä, oli käynyt luontoretkellä aamuyöstä. Mieki olisin menny kävelylle, mutta olis pitäny ottaa koirat mukaan ettei ne ulise täällä ja herätä miestä, ja niillä olis ollu kylmä ku lämmintä hädin tuskin 10 astetta, eikä ne halunnu ees pihalle kun kävin hakemassa yön kylpeneet orkideat sisälle. Laitoin ne vesikylpyyn muka ulos sateeseen, mutta eihän siellä sitten satanutkaan. Taidan mennä nyt edes lukemaan sänkyyn, josko vielä torkahtais.