Murehdin taas, asioita jotka ei ole enimmäkseen edes mun asioita. Paitsi vähän kyllä joo. Kuopuksen kiusaaminen murehdituttaa, se meinaa jo jättää koko harjoittelun sikseen sen yhen taulapään takia.
Siskon taannoinen tekonivelleikkaushaava on tulehtunut, se avataan tänään uudestaan - just ku sisko oli sopinu tulevansa meille ylihuomenna. Peruuntuu jo toistamiseen. Ja kauheaa, jos se tulehdus on levinny sinne proteesiin asti... mitäs sitten? Amputaatio? Sisko oli vielä käyny näyttämässä sitä lääkärille, joka oli vaan että ei antibioottia, kyllä se siitä. Nyt leikannut ortopedi on vihainen.
Koirat kävi eläinlääkärillä hammashoidossa, minun mussukan sydänvaiva oli pahentunu 1->3 ja se sai sydänlääkkeet. Puolessa vuodessa huonontunut noin, ja kyllä se onkin ollut noivea ja lenkillä halunnut syliin. Kyllähän tuommosta viiskilosta kantelis, mutta kun toinen näkee sen sylissä niin sekin haluaa, ja se on jo kymmenen kiloa sitten.
Olin eilenillalla jo taas niin ahdistunut että toivoin, ettei tarttis aamulla enää herätä. Mutta sitten tämä aamu onkin ihan ok. Ei nyt riemullinen, mutta ihan heräämisen arvoinen. Nukahtamislääkkeen ansiota varmaan - ilman sitä olisin varmaan murehtinut pitkin yötä.
Toissapäivänä oli sen verran viileää ja tuulista, että saatoin tehdä vähän pihahommia. Tänään aattelin jatkaa. Niitin ihan vanhanaikaisella sirpillä kukkineita ukonkelloja ja vuohenputkia, varsinkin ensinmainitut on niin surullisen näköisiä lehdet kuivuudesta riipallaan. Poltin tietysti itseni nokkosissa ihan huolella. Aina ne polttaa, vaikka kuinka päättäis olla varovainen.
Mustikat on pieniä ja kuivia, mutta viinimarjaa näyttäs olevan ainakin tossa yhessä pensaassa. Riittää taas rastaille naposteltavaa.
Mun viljelmä. Viimevuotista kevätsipulia, auringonkukkia ja kehäkukkaa. Mostly. Pellava ja hunajakukka myös säilyneet viime kesältä osin.
Muuten mie kyllä oon sitä mieltä, että mun ei ole mitään mieltä yrittää kasvatella mitään. En mie muista lannottaa ja kitkemisenkin laita on vähän niin ja näin, kun niskat ei sitä kestä. Kosmoskukat on aivan surkeita pieniä ruttuja - siis kukat, varret kyllä kasvoi hyvin - ja muutkin yritelmäni on surkeita. Haaveilen kukkaniitystä, mutta saan vaan nokkosia ja vuohenputkia. No, onhan vuohenputkessa ihan kiva kukka. Zinnioissa on 20-senttisellä varrella 2-senttisiä kukkia sekä 70-senttisellä varrella 7-senttisiä kukkia. On ollu monia kesiä että kerättyjä sadevesiä ei oo tarvittu mihinkään, ja nyt ei tuu sadevettä edes tarpeeksi. Jotenkin oon niin turhautunu että ei ees huvita yrittää mitään.
No, keväällä taas uudella innolla.
Täällä on ripsautellu eilen ja äskön. Eikä ennää oo niin kuivaa, ku viileni.
VastaaPoistaMinun kasvatukset on minimissään.
Ankeita asioita on kiusaaminen, haavan tulehus ja pikku koirulin vaivat. Toivottavasti kääntyvät parempaan päin<3
No, kiusausjuttu saattoi ratketa ja koira on reipas :) täälläkin viileni, tuntuu mukavalta!
PoistaIhan tuo sun sijainti Bloggerissa: Sijainti: Bougainville, Papua-Uusi-Guinea
VastaaPoista- oletko lähtenyt pakoon kurjaa oloa?
Parempaa loppupäivää ja - viikkoa sulle toivon ♥
Mä en ole edes tuon vertaa saanut kasvatettua. Ystävän tuomat orvokitkin tapoin ja mansikkaa en jaksanut siistiä (siis sen kasvupaikkaa) ja on linnut varmaan sen syöneet mitä on marjaa pukannut. Kaupasta sit kuopukselle...
Ai se sijainti näkyykin jossain? Kivaa. Ja kiitos.
PoistaMie sain muutaman mansikan, mutta harakka syötti poikaselleen loput. Hyvään tarkoitukseen meni :)
Elämä näyttää olevan ylä- ja alamäkiä. Hieman puolitasaista siinä välissä. Tasaisen odottelu ei kannata, suvantojen hyödyntäminen on uusi pop.
VastaaPoistaSitähän se on. Tietää, että jos on kaikki hyvin niin jossain vaiheessa tulee aina jotain. Kuitenkaan ei voi olla murehtimatta.
Poista