Risuja

 Ei oo enää kahta viikkoakaan jouluun. Lahjat on ostettu ja yhtä lukuunottamatta käärittykin, ja postiin on toimitettu lähtevät. Tainneet tulla perillekin. Joulukortit tehty ja lähetetty. Kaikki siis hallinnassa. Tai niin voi ainakin kuvitella.

Oli siskoja ikävä ja kun miehellä oli viikko sitten perjantai vapaa, haaveilin että josko voitais ajella mutka Keski-Suomessa. No, ennenkuin ehdin asiasta kysellä, mies voivotteli että on paljon töitä ja vähän väkeä, että pitää perjantainakin tehdä töitä ja ehkä lauantainkin. Sitten tuli siskolta kirje, jossa se toivoi minun tulevan ja sanoi että voi hakea junalta ja vaikka tuoda autolla kotiin asti myöhemmin. Kysyin mieheltä sopiiko sille, että lähden keskiviikkona junalla ja tuun sit ehkä viikonloppuna tms. takaisin. Kysyi, enkö malta odottaa, että yhdessä mentäis, mie sanoin että joo odotin että sulla on vapaata mut sulla onkin sitten ylitöitä. Yhtäkkiä ne työt ei ollukaan niin tärkeitä ja olikin muuta väkeä tekemässä ne. 

No mikäs siinä, mukavahan se on körötellä autolla kotoa perille asti. Mutta niin vahvasti vastustaa mun yksinmenoa, että hylkää työnantajan hädän hetkellä ja jopa ne ylityökorvauksetkin. Autoakaan en kohta enää osaa ajaa kun en koskaan saa. Viime viikonloppuna tytär oli käymässä ja haaveiltiin joululahjaostosreissusta yhdessä. En saanu autoa lainaan, mies lähti kuskiksi. Rähjäs ja kiukutteli kun oli ruuhkaa ja tyhmiä autoilijoita, mutta hiljeni kun sanoin, että sun ei olis tarvinnu edes lähteä, olisin lainannu vaan autoa.

Lisäksi mulle tuli reissussa ongelma. Sovittiin mun jäävän yhteen kauppaan ja tyär ja mies meni käymään toisaalla, ja oli puhe että soitellaan puolin ja toisin kun ollaan valmiita ja se tulee noutamaan mut. Yhtäkkiä kesken kauppareissun tajusin, että unohdin puhelimen kotiin. Tuli sellanen paniikki, että tuttu kauppakin alkoi näyttää vieraalta, en tiennyt missä olen ja mistä pääsee ulos. No, infotiskiltä lainasivat "vanhanaikaista" puhelinta jolla soitin niin kauan ja monesti, että mies vastas. Ku sehän kuittaa kaikki oudot numerot että "kauppiaat soittelee". Saatiin järjestettyä asia ja mieki sain ostettua sen, mitä oli tarkoitus ostaa, mutta en yhtään pystynyt ns. kattelemaan juttuja, sen kerran kun olisin päässyt kauppaan ihan itsekseni vaan kuljeksiin. 

Oli joku keräys vähävaraisille perheille, ostin siihen kahvipaketin ja sain geishakonvehdin palkkioksi.

Sillon torstaipäivänä, kun oltiin lähdössä Keski-Suomeen, bongasin lenkillä puutarhajätekasasta risuja -  sellasia piiiitkiä riippakoivun oksia. Raahasin ne saunaan sulamaan ja punoin pari kranssia ja sydämen ennenku piti lähteä, olin onnellinen mokomista risuista. Mulla piti olla paluun jälkeen päivä aikaa punoa ne loput ennen seuraavan päivän saunaa, mutta mies halus lämmittääkin jo paluupäivän iltana kun oli ollut niin kylmää, se halus sulatella jäistä saunaa. Tuli siis kiire punoa kaikki pois ja siivota sauna, joten mulla on nyt sitten körsyjä ja hutaisten tehtyjä risusydämiä ja kransseja sun muita taideteoksia. Muutama on vielä ylimääräisenä, yhen kranssin ja sydämen sain siskolle ja toisen anopille, yhen laitoin liiterin oveen. Yks roikkuu joutilaana puussa. Mutta kyllä riippakoivun oksien kranssiksi kieputtaminen on terapeuttista!

Kovia pakkasiakin oli, mutta yllättäen Puuilosta ostamani heijastintossut koiralle on hyvät ja pysyy jalassakin, vaikka koira potkii merkkijälkiäkin. Niillä kulkiessa ei tuu koiralle vilu, kun on kolminkertainen vaatetus lisäksi. Eikä ollu ees kovin kalliit. Tässä on taas yksi vain yhden koiran omistamisen etu - kahdet tossut jos olis ostanu, niin olis tullu jo liian kalliiksi.

Mutta oli se kiva käydä kahden koiran kanssa pitkästä aikaa kävelyllä :) vaikka tuo Mummun Poika onkin aika raisu, kiskaisee välillä käsivarren sijoiltaan ja rähjää kaikille kulkijoille, kuvitelluillekin, silti sen nuoruuden intoa on kiva katella. Mummun tekemä uusi villapaita on sillä päällä.