Se siitä

 

Oli mukava joulu, lapset kävi koirineen muttei viipyny niin kauaa että olis kyllästyny. Saatiin jouluruokia esikoisen mukana, kun se sai korvauksena yhtä sun toista kun sen allergiat oli unohtunu työpaikan pikkujoulujen laittajalta ja se sai ikävän allergiakohtauksen juhlissa. Sellasta vähän teollisuusruokaahan se oli, mutta sitähän me muutenkin jouluna syödään. Savulohi tosin oli herkullista! Sellaseen ei oo normaalisti edes varaa. 

Syötiin siis hyvin ja naurettiin paljon, muut katteli leffoja (ku mie en välitä kauhuelokuvista) ja mieki katoin peräti yhen leffan, Tunturin tarinan, vasta kun olin yksin. Yritin katsoa Avaran luonnon jaksoa englantilaisesta suojelualueesta, mutta piti skipata kohta missä kanahaukan pesä poikasineen putosi myrskyssä, ja sitten kun ketun pennutkin oli vaarassa niin lopetin kattomisen siihen. Mie en jaksa niitä surullisia juttuja.

Suren kuollutta koiraani vieläkin, jostain syystä saunareissut on pahimpia. Mahdoinko jo kirjoittaakin siitä. Se, kun koirilla oli ne omat rutiininsa joka kerta saunaan mennessä ja sieltä tullessa ja nyt on vain yksi jonka rutiinit on kärsineet toisen poissaolosta. Ne aina makaili lauteilla selät vastakkain, tai kylki kyljessä, nyt tämä jäljelläoleva vaan häslää ja häärää ja vaatii rapsutuksia. 

Vähän on pimeähkö kuva Mummun Tytöstä, siitä on kyllä tullu mulle rakas. Oon ihan erilailla kiintyny siihen kuin Mummun Poikaan, joka on sellanen sulkeutunut ja arka ja epäluuloinen, kun taas Tyttö on aina iloinen ja valmis mihin tahansa toimintaan. Sitäpaitsi se nukkui suuren osan molemmista öistä meidän välissä ja mun vieressä sen jälkeen kun mies nousi. Heräsin kumpanakin aamuna ison, lämpimän, kiharakarvaisen koiran nuolaisuihin. 

Sain sen kaipaamani munakellonkin lahjaksi :) nyt ei ehkä pala enää makaronit pohjaan. Ja saunatakin, jonka koekäytin tänään. Ihan hyvä takki ja hyvän värinen. Saunasta tullessa oli sininen hetki, lyhdyissä paloi kynttilät, taivaalla Jupiter ja pakkanen tuoksui. Ajattelin että mikä onni saada kokea tämäkin. Jotenkin ulkosaunasta talvella sisälle käveleminen on sellasta, minkä haluaisin aina muistaa. No en niitä räntä/vesisateessa kävelyitä, mutta tällaset tähtitaivaspakkaskävelyt. Ja keväiset illat myös, kun mustarastas laulaa.

Käytiin Tapaninajelulla kaupassa. Takaisin tullessa jäätiin koiran kanssa kyydistä ajoissa ja käveltiin kotiin, oli hauskoja sumuja peltojen päällä.