Olen kohtuuttoman iloinen

 Blogia pidempään lukeneet saattaa muistaa, kun kymmenkunta vuotta sitten kävi ilmi, että meidän 2000-luvun alussa suoritettu katon pellitys oli tehty väärin, ja katto oli lahonnut ja suorastaan mädäntynyt. Minä olin siitä jo huomautellut että jotain on vialla, mies ei välittänyt huomautuksista ennenkuin tuli talvi ja pahemmin mädäntynyt talon pääty höyrysi pakkasessa. Kyselin Apotiltakin silloin mielipidettä, ammattilainen kun on. Viimein mies kurkisti ilmanvaihtoaukosta ja totesi, että pellin alta on osittain romahtanut ja haju on kamala. Kumma ettei sisäpuolella näkynyt eikä haissut mikään, eikä edes niitä muurahaisia näkynyt, jotka oli tehneet pesän lahoihin kattorakenteisiin. 

Kyseltiin katonkorjaustarjouksia ja saatiin, ja otettiin tietysti halvin. Sekin oli liikaa meille, oli pakko ruinata isältä lainaa, jonka se sit anto kymppitonnin ennakkoperintönä. Kun kattoa alettiin repiä auki, paljastui totaalinen tuho ja sopimus piti tehdä uusiksi tuplaten isommalla hinnalla. Onneksi firmalla oli tarjota rahoituskanava, muuten olis jouduttu kodittomiksi. Lainaahan me ei oltais saatu mistään, kun mies on ottanut joutavia lainoja niin että ei enempää saanut, ja minä eläkeläisenä vielä vähemmän. 

Eilen maksoin siitä katosta viimeisen erän pois. En koskaan ennen ole odottanut laskua, mutta nyt odotin että saan tietää paljonko se viimeinen erä korkoineen ym. on. Se maksu on kuitenkin syönyt mun tuloista ainakin neljäsosan joka kuukausi, ja nyt tunnen oloni ihan rikkaaksi kun mulla yhtäkkiä on kolmesataa enemmän käytössä joka kuukausi. Tosin historia on opettanut, että silloin kun on rahaa, tulee myös menoja. Jos ei tule niin säästän ensi syksyn mahdollista pohjoisenreissua varten. Asuntoauto on alustavasti varattuna jo, mikäli saadaan tarpeeksi rahaa kokoon. 

--------------------------------------------------------------------------------------------

Eilen oli myös eka päivä, tai ilta, kun kaivelin paksumman takin päälle. Kylmä aika on siis virallisesti alkanut. Sisällä olen jo kauan hiihdellyt villasukat jalassa, mutta eilen etsin myös huopatohvelit jalkaani. 

Ja oudon kevyt oli lenkillä käydä. Usein mun jalat painaa tonnin ja joskus sykekin on niin korkealla, että älykello luulee mun treenaavan vaikka vain hissukseen tallustelen. Harvinaista, mutta kivaa päästä liikkumaan rivakasti ilman että kuolee heti. 

Anoppi toi miehen synttäreille yli kk sitten jonku maksaruohon kukkia, ja ne on vieläkin kukassa. Hämmästyksekseni huomasin jokin aika sitten, että ne on tehneet juuria ja jopa uusia alkuja. Kun alut oli tarpeeksi isoja, katkaisin ne pois ja istutin multaan, nyt toivotaan parasta vaikka aika onkin huono kasvien kasvattamiselle.

Esikoisen Netflix-tiliä oon hyväksikäyttänyt ja katsonut sieltä Housen vanhoja jaksoja. Sit se tarjos mulle katsottavaksi The Good Doctor-sarjaa, josta en tienny aiemmin mitään. Se on aika pöljä (esim. keskustelivat päistään kiinni olevien kaksosten erottamisesta, kun niillä oli "yhteinen alaonttolaskimo", ja mieki tiiän että alaonttolaskimo ei oo päässä)(saatto olla kyllä käännösvirhekin) mutta oon sitäkin katellu samalla kun kudon. House tahtoo olla välillä vähän ahistava, mutta se on sarja jota mies kattoo mun kans - meillä on tosi vähän mitään mitä yhessä tykättäs kattoa. Areenasta oon kattonu Ellisin ja Lynleyn jaksot. Siellä ei nyt oo oikein mitään mulle.

Olen kohtuuttoman iloinen - tai olin ainakin eilen - siitä katon loppuun maksamisesta, mutta muuten kyllä väsyttää ja kaikki on tyhmää.