Kesäkumit

Nyt ne on alla. Molemmissa autoissa. Mulla ihan iskemättömät, vasta ostetut, jotka mies osti omilla rahoillaan ja vielä ei ole suostunut kertomaan, paljonko maksan niistä sille. Totesi vain, että eihän sulla niin kauheesti sitä rahaa oo. Ne on ajaessa niin hiljaiset, että kuulee ajoviiman viuhinan. Mutta jarrut rahisee sitten entistä kovemman kuuloisesti. Tööttiäkin ihmeteltiin, joku johtokosketushärö siellä on, koska sieltä kuuluu pieni "yh" kun paukauttaa kovaa siihen nappiin. Normipainalluksella ei kuulu mitään.

Käki kuului. Sain vetää ruksin kun sattumalta nyt muistin. Olisko niitä lintuja nyt joku 82 tai 83 siinä listalla ruksattuna. Pikkutyllin luulen nähneeni eilen, mutta en oo varma ja tytön ottamasta kuvastakaan ei pystynyt täysin varmistamaan. Mutta jos se sata nyt yhestä jää kiinni niin uskon, että se oli pikkutylli. Paitsi tietysti sitten sitä ei voi laskea, jos pääsen ruksaamaan pikkutyllin muutenkin.

Sata lintulajia -somessa satuin mainitsemaan, etten erota iso- ja pikkukuovia, mutta ruksasin kuovin kun näin sellaisen, niin joku into-orni tuli selittään että "sulla on nyt vaan pinna kuovilinnusta" ja seli seli niinkuin se ei kelpais, mutta ihan turhaa saivartelua - jos en erota noita kahta, ja mulla on yksi ruksi kuovista, niin miehän en sitten ruksaa enää muuta kuovia, kun en tunnista. Kyllä minusta yhdeksi lintulajiksi sadan listalla käy kuovi, oli sitten kumpi vain, kun siinä kerätään ne sata lajia eikä minkään lintupinnojen kanssa pelata. Äänestähän sen kuitenkin tunnistaa, isokuovi huutaa joka kesä tuossa lähipellolla. Tai siis pelkkä kuovi nykyisin. Muuttavat nimiä niin ettei perässä pysy.

Anoppi oli tehny vehnättömän kakun ja mie olin ilonen. Muutenkin olin varmaan vähän omituisenkin iloinen siellä käydessä. Itseänikin ihmetytti. Vitsailin ja nauroin ja höpötin. Mutta se niiden koira on kyllä, voi hyvänen aika kun se pitäs lopettaa mutta kun sillä on kuulemma niitä hyviä päiviä. Se hoiperteli, jalat vapisi, ei meinannut pystyä menemään makuulleen (painoi ensin kantapäät lattiaan ja siitä hitaasti ojensi etujalat ja jäi kuulosteleen mun mielestä kipeen oloisesti) ja kun se tuli mua tervehtiin, se poispäin siirtyessään törmäs aukinaiseen autonoveen. Ojennettua kättä se ei nähnyt, vasta herkun haju sai sen kuonon hakeutuun kohti. Haukkui miestä, vaikka tunsi sen kyllä hyvin. Eipä sillä, haukkuu mejänki koirat välillä tuota miestä.

Ja toinen koira alkoi uikuttaa kun kuuntelin Luontoportista turkinkyyhkyn ääntä. Oli jotenkin ihan hädissään. Mitähän lie siinä äänessä kuuli.

Riistakamera on ihan pöljä. Ei kuvaa ku sen edessä liikkuu ja kuvaa kun kukaan/mikään ei siinä liiku. Varmaan jotenkin huono paikka.

Pallurat

Rapskut on vasta tämmösiä. Varmuuden vuoksi peittelin ne takaisin kuivien lehtien alle, kun on ollu niitä reippaita yöpakkasia - vaikka kyllähän raparperi pienet pakkaset kestää. Niiden takia ehkä ei oo sit tuon enempää kasvaneetkaan.

Ihana aurinkoinen päivä! Lähdin kävelylle ekaa kertaa niin, ettei koirilla ollu vaatteita. Niille on tullu aikamoiset rusketusrajat, mutta niitä oli vaikea saada kuvattua niin, että ko. rajat näkyiskin.

 Yritelmiä.

Kyllähän tuo raja äkkiä häipyy, kun ruskettuvat, mutta maltillisesti nyt ensin ettei pala. Ihmisillä rusketusrajat on yleensä niin, että peppu on valkoinen ja muu ruskettunut, koirilla päin vastoin :P

Mie oon saanu olla ihan itekseni koko lauantain; mies on töissä, tyttö poikakaverin luona ja toinen kans kaverillaan. Pari uutta lintua bongasin listalle - pajulinnut oli tulleet ja ruvenneet laulamaan, ja metsässä koppelo rämähti lentoon läheltä niin, että säikähdin hitosti. Monta hyvää kirjaa luettavana ja yksi kirje pitäisi kirjoittaa ennen ruuanlaittoa. Yritin vihjaista miehelle, että meillä on sit vaan tällasta ruokaa, "ellei syödä muualla", se sano että ruoka on ok ja sitten alko kyseleen että no pitäisikö sitä sitten syödä ulkona. Pitäisikö. Sanoin, että jos ruoka on kerran ok eikä akuuttia tarvetta ole niin miksi pitäisi. Oli kuulemma äitinsä kysynyt, syödäänkö me siellä kun huomenna käydään ja vaihdetaan samalla renkaatkin autoihin, niin oli kieltäytynyt. Kyllähän se akka kotona ruokaa laittaa, pitäisikö se muka johonkin syömään viedä tai antaa jonkun muun tehä sille ruokaa? Poltan sen kalapuikot.

Huomenna on äitienpäivä. Yritän olla ajattelematta koko asiaa, ainakaan en odota mitään.

Ilon aihe tänään oli se, että sain vaeltaa koirien kanssa ilman, että oli koko ajan joko hiki tai vilu, ja kun pihalla käpsehtiessäni totesin, että piha on tärkeimmistä paikoista siivottu. Kyllä se mieltä piristää, kun ei oo rumaa ja roskaista, ainakin jos huomaa ajatella asiaa. Mieshän sen on suurimmaksi osaksi haravoinut.

Riistakameraa en taas ymmärrä. Se lataa tulemaan kuvia välillä kauheasti, mutta nyt kun tahallani kävelin siitä edestä, niin ei reagoinut. Eihän tuommosesta mitään tuu.

Sori

Monta päivää väsynyt, haluton, "hanskat tiskiin"-meininki. Onneksi sentään aurinko välillä pilkahtaa piristämään, olis kamalaa jos aina vain olis pilvistä ja räntäsadetta. Oli tarkoitus, että ennen tämänpäiväisen sadealueen saapumista lähden käymään lenkillä koirien kanssa, mutta ajattelemattomuuksissani laitoin tiskikoneen päälle - jostain syystä mieskin katsoi asiakseen huomauttaa, että niin voisi tehdä, mutta eipä ollut itse sitä tehnyt, vaikka oli ollut hereillä jo niin kauan, että lyhyempi ohjelma olis ehtiny porskuttaa läpi. Mutta nyt on kone päällä ja sitä pitää vahtia, ettei syty tuleen tai laske alleen. Ja kun se on valmis, onkin sadealue jo päällä. (edit. se tuli kaksi tuntia etuajassa muutenkin) Ei toimi kunnolla kone, nyt oli edellisen kerran pesuaineet vielä lokerossa, joka ei ollut auennut. Astioiden puhtaudessa ei tosin ollut normaalista poikkeavaa, eli ilmeisesti joskus voisi hyvin pestä ilman pesuainetta, kun laittaisi ecoa kuumemman ohjelman.

Aivan luokattoman huonosti olen ulkoillut, ja se saattaa olla osasyy väsymykseen ja kaikkeen tämmöseen ankeuteen. Hermostun helposti, kaikki pikkujututkin kiukuttaa, ja kun eilen mieskin oli ilmeisen samanlainen, saatiin parikin kinaa aikaiseksi ihan turhasta. Sellanen fiilis oli, että jos olisin juomaan kykenevä, olisin taas ostanu pari siideriä. Tässä tilanteessa ostin levyn salmiakkisuklaata ja söin sen melkein kaikki! Suklaa auttaa, mutta kyllä sen syömisestä tulee sitten läskimorkkiskin. Ja musta on tullu semmonen, että en pysty lopettamaan, kun aloitan, ja pitää sit syödä liikaa... tiedän kyllä, että joillekin se on ihan normi, että levy syödään kerralla, mutta mulle on ollu normina ehkä rivin tai parin syöminen päivässä. Tuo salmiakkisuklaa on pahasti koukuttavaa. Salmiakki muutenkin tuntuu maistuvan nykyään erityisen hyvälle - onkohan mulla joku puutostila? Ammoniumkloridinpuutos? Googletin salmiakin, ja sain paljon uutta tietoa. Esimerkiksi, että salmiakin verenpainetta kohottava vaikutus johtuu lakritsiuutteesta, eli lakritsi on se paha siinä. Voi olla sikiöllekin vaarallista. Onneksi en ole raskaana 😏

Ostin kuitenkin vielä kilon pussillisen pähkinöitä linnuille, mutta enimmäkseen näyttää orava ja naakat käyttävän hyödyksi - toki siihen heti tuli sinitiainen ja viherpeippokin tutkimaan tuliaisiani, mutta eivät näyttäneet järin innostuneilta. Huojentavaa tietää, että ajoittaisesta pakkasestakin (viime yönä viisi astetta) huolimatta ötököitä riittää. Ja kuulemma sammakonkudut on jäätyneet pilalle, mikä ei ole huojentavaa ollenkaan.

Ärsyttää se, että ilmastonmuutosdenialistit on heti pilkkaamassa ilmastonmuutoksen olemattomuudella, kun on tällanen kylmempi jakso, mutta en kuullut heidän kuorossa myöntelevän sen olemassaoloakaan viime toukokuussa, kun keskilämpötilat oli jopa viisi astetta normaalia korkeammalla. Tyyliin "koska nyt on kylmä, ilmaston lämpeneminen on valetta".

Junat ei kulkeneet, piti kuskata kyytiläisiä perille asti. Onneksi on Julia, mistä näkee onko juna lähtenyt vai peruttu, ajallaan vai myöhässä. Muutenhan tietoa ei saa kuin laiturin kuulutuksista. Bussithan siinä sitten vian pysyväisluontoisuuden selvittyä suhas eestaas, mutta eihän niillä ehdi, jos on johonkin kouluun menossa. Tyttö tuli bussilla kotiin eilen, ja sanoi, että kuski ei edes käynyt asemalla, kun laiturilla ei seisonu ketään. Siellä sivummassa kyllä. Tottakai jos tietää, että bussikyyti korvaa junan, seisoo siellä minne bussi tulee, eikä laiturilla!

Jaloleinikit olis jo innokkaita pääsemään ulos multiin, samoin krassit:

 Unikot sen sijaan...

Pussillisesta siemeniä on tullut kaksi alkua, ja nekin ihan eri näköiset. Jompikumpi lienee rikkaruoho. Onneksi en äänetänyt moista puoluetta, joka jakaa itämättömiä siemeniä.

Viime viikolla, muistaakseni, käytiin kuvaamassa harvinaisen, erittäin uhanalaisen hämeenkylmänkukan kukkiminen. Luulin tuota kasvia pieneksi, mutta kukkahan on pienen tulppaanin kokoinen! Ja muotoinenkin supussa ollessaan. Varsi oli toistaiseksi lyhyt.

Kaunishan se on. Se on valittu Kanta-Hämeen maakuntakasviksi, mutta luulenpa, että sellaisella valinnalla on haluttu vain tavoitella erikoisuutta... jotenkin tuntuu typerältä valita maakuntakasviksi sellainen kukka, jota valtaosa maakunnan asukkaista ei ole ikinä edes nähnyt.

Mitäs vielä on tapahtunut. Ai niin, kakku on tapahtunut!

Tein tytölle pienen pääsykokeeseenosallistumistäytekakun, kun se niin hienosti niissä kokeissa kävi vaikka joutui aivan tuskallisen kauas omalta mukavuusalueeltaan. Ja selvisi! Suuria odotuksia ei kai kukaan meistä ole ladannut tuloksille, mutta pääasia on, että meni sinne ja teki mitä piti. Normaalille ihmiselle se lienee jännittävä mutta ihan iisi, kuopukselle se oli todella iso ja stressaava asia. Nam, hyvä gluteeniton kakku.

Pöh!

Muistatteko ne sipulit, joita talvella kuvasin? No, linkistä näkee, jos ei muista. Taas oli kipattu lisää, näitä oli selvästi varastoitukin jossain ihan asiallisesti, kun vain jokunen on itänyt. Ihmettelin taas. Mutta jokainenhan tekee omille sipuleilleen mitä tykkää.

Kaksi astetta lämmintä oli tänä aamuna. Voi jestas. Kirjosieppo tuli viikonloppuna tilskuttaan ja sieppaamaan tinteiltä pesäpönttöjä, ja toivottavasti syömään pois niitä sääskiä. Tyttö sanoi kuulleensa käen kukkuvan. Niin ne linnut tulee, vaikkei kesä tunnu tulevan.

Sama tyttö sanoi viikko sitten lumiseen aikaan nähneensä "jonkun elukan jäljet" pihalla, juuri ja juuri riistakameran ulottumattomissa, tai reagoimattomissa. Naulasin varaston seinään uuden paikan kameralle ja suuntasin sen enemmän sinne missä on aidassa sellainen "livahduspaikka" mahdollisille villieläimille, ja kamera sekosi ihan. Se alkoi kuvata minuutin - kahden välein, vaikkei mitään näkynyt. Tuuli vähän heilutti oksia ja kasveja. Ei se aiemminkaan niin herkästi niihin reagoinut, enkä totisesti mitään säätöjä muutellut herkemmiksi. Oli pakko panna kamera kiinni kun sähköpostiin tuli tunnissa kymmeniä kuvia. Tuuli ei ole tänään ainakaan laantunut, että näinköhän on kannattaa laittaa takaisin päällekään.

Tänään olis tarkoitus lähteä kuopuksen kanssa junalla kaupunkiin katsomaan se paikka, minne sen täytyy huomenna mennä niihin pääsykokeisiin. Mies sen autolla itse pääsykoepäivänä vie, mutta varmistan, että tietää mihin rakennukseen suuntaa sitten. Olisi kiva, kun pääsisi sinne, olisi minun mielestäni parempi vaihtoehto kuin se ykkösvaihtoehto, minkä oli yhteishakuun laittanut. Itse toki päätöksen tekee, koska sitten joutuu sen kanssa elämään, mutta uskon, että helpommin eläisi tämän kanssa. Siitäkin huolimatta olen sitä mieltä, että työn löytämisen mahdollisuus olisi ykkösvaihtoehdossa (hotelli- ja ravintola-ala) noin 90% parempi kuin tässä... mutta aika näyttää.

Stressi ja ahdistus reissaamisesta junalla on murto-osa siitä, jos joutuisin itse ajamaan. Junalla siksi, kun päästään miehen kyydillä takaisin kotiin. Ja siksi, että jos pääsee sinne kouluun ja jos haluaa siellä käydä ja jos menee junalla, niin osaa sitten paremmin suunnistaa. Katsoin itsekin kartasta, mikä on lyhyin reitti - vaikka on entinen kotikaupunkini, niin ei sitä välttämättä osaa ajatella, mikä on se järkevin reitti, kun päässä oleva reitistö ei välttämättä ole ihan yksi yhteen todellisuuden kanssa. Esimerkiksi osasin Helsingissä kyllä suunnistaa jos oli mentävä jonnekin tiettyyn paikkaan, mutta kun nyt katson karttaa, ne paikat on "väärissä kohdissa". Se, mikä mielessä saattoi olla ihan suora reitti aasta beehen, onkin kartalla kiemurainen kuin mikä.

Räntää on luvattu. Tulin laittaneeksi pyykkikoneen päälle, enkä voi jättää sitä mylläämään itekseen, ja nyt olis viimeiset hetket lenkittää koirat ennen sadealueen saapumista. Kertaalleen jo panin koneen tauolle kun kävin heittämässä tytön asemalle, ja periaatteessa voisin sen tehdä koirien lenkityksen takiakin, mutta tuntuu hankalalta. Viivästyy valmiiksitulo ja sit pitää taas olla menossa toisaalle. Kaikenlaiset normaalille ihmiselle tavallisen iisit asiat tuntuu välillä niin ärsyttävän vaikealta.

Mulla kun on tuo muisti niin heikko, että pitää tehdä asia heti, kun se mieleen tulee, jos se ei saa unohtua, niin olen huomannut, että sekin tuo sellasta ihme sekavuutta elämään. Koko ajan on jotain kesken, kun on muistanut jotain mikä piti tehdä ja sen tehtyään sitten unohtanut, mitä alunperin oli tekemässä. Ei ne kaikki niin tärkeitä ole, onpahan vain asioita, jotka haluan tarkistaa/tehdä/laittaa roskiin/viedä paikoilleen tai jotain. Ja sellasta, että aattelen ottavani kirjan ja lukevani, ja sitten kun oon ottanu mukavan asennon ja koirat on kerääntyneet syliin (kuten aina, kun istun sohvalle) niin tulee mieleen, että tosiaan, koirilta piti leikata kynnet, tiskikone piti tyhjentää/täyttää, pyykit piti kerätä kun uudet on koneessa tulossa ripustettavaksi, tai ripustaa kun tyhjensin pyykkikoneen mutta ennen ripustamista tuli mieleen jotain, mikä piti tehdä ja märät pyykit makaa korissa... Joskus pitäs vaan mieli tyhjentää kokonaan. Samanlaista se on tietokoneella ollessakin, monta sivua on auki kun kaikkee pitäs tehdä yhtä aikaa. Tälläkin hetkellä on seitsemän välilehteä auki.

Mutta piha on melkein haravoitu, sieltä mikä on tärkeintä ainakin. Puita kaadettu enemmän kuin olisin halunnutkaan... kyyneleet valui silmistä eilen, kun karsin runkoja ja pinosin oksia silppuriinmenoa varten. Alaston olo kun tieltä näkee tänne nyt paremmin, mutta on siinä pieniä vaahterantaimia jo kasvamassa.

Räntäsade alkoi. Jostain joskus oon kuullut, että keväällä ei sais panna mitään maahan kasvamaan ennen toukokuun kymmenettä päivää, vaikka olis kuin lämmintä, mutta nyt näyttää siltä, ettei kannata vielä kymmenes päiväkään laittaa.

Tasan vuosi sitten oli hellepäivä, tai ainakin melkein-helle. Ja äitienpäivä.

Joojoo kevät

Nyt on riittänyt ahdistusta taas. Eikä mene ohikaan kokonaan sillä, että se aiheuttaja (mun mielestä) menee pois. Vaikka eilen selvisin jopa keskustassa ajelusta ja parkkipaikankin löysin, niin illalla vieläkin puristi jotenkin. Tulee ajatuksia, jotka kielii pahasta olosta, vaikka mieliala sinänsä ei mitenkään erityisen matalalla olekaan. Itse asiassa olen välillä melkein onnellinen. Ei se ole masennusta semmonen. Silti kaikki pikkuasiatkin taas kasvaa isoiksi ja murehdin ja ahdistun niistä.

Eilen oli mukava pieni metsälenkki, paitsi että sarvijaakko ilmaantui jostain kaulaan (!) ja taisi vähän nipistääkin. Hädissään, luuli puuhun menevänsä ja meniki mun kaulaan. Kyllä mieki vähän säikähin, ku semmonen koppiainen oli kaulassa ja heitin sen kauas, sitten vasta menin katsomaan mikä se oli. Siellähän on sitä metsää raiskattu, ja Wikipedian mukaan sarvijaakko "elää vain hyvin heikkokuntoisissa tai kuolleissa männyissä". On siis vähän niinkuin puiden raadonsyöjä. Puun raadot on enimmäkseen kuskattu pois, mutta niiden jäseniä toki lojuu siellä vielä.

Kävin verenluovutuksessa, ja hemoglobiini oli pudonnut 15 pykälää edellisestä. Se on aika paljon, lieneekö syynä kevennetty ja paljon kasvisruokaa sisältävä ruokavalio. Ohjeistettiin syömään rautaa ja annettiin sitä mukaankin. Mutta ihmeen vähän huippas luovutuksen jälkeen nyt.

Ja niin, sääski pisti eilenillalla, kun istuin pihalla pajua punomassa. Sääsket kyllä tulee, vaikka kevät ei tahdo tulla! Pihalle ei noussut yhtään mun istuttamista sinisistä ja keltaisista krookuksista tahi sahrameista, mitä nimeä nyt kukanenkin käyttää. Vain valkoisia ja vaalean violetteja nousi. Scillat toki, ja se vanha sinilila krookus, mikä on ollu takapihalla niin kauan kuin tässä on asuttu, mutta ei niitä mitä pari vuotta sitten istutin. Saapa nähdä tuleeko yhtään tulppaaneja. Kirjopikarililjat on kyllä nousseet.

Körsy pajuväkästys ja ainoot krookukset

Tyhjensin riistakameran muistikortin, ei ollu ku naakka, harakka, orava ja mustarastas. Yksi yökuva, jossa ei näkyny mun silmään mitään. Lumien sulettua rumaa ja epäsiistiä. Ja paju on jo silmuilla, enää ei kande ees miettiä sen keräämistä. Ellei aio kuoria sitä. Voi, kyllä mie kuoritustakin punoisin, ja vaikka kuorisinkin itse, jos vain joku keräis... mun selkä ei vaan kertakaikkiaan kestä sitä pajun keräämistä.

Taas tuulee. Meen silti pihalle. Mies teki eilen kovasti taas pihatöitä ja mie vaan nyhjötin pajujeni ääressä kiroillen.

Kukkia ja mehiläisiä, muun muassa

Blogger kääntelee kuvia taas omin lupinensa miten sattuu, mutta kaipa näistä saa käsityksen, mitä näin reissullani tänään, kun koirien kanssa mannuilla könysin.

Ilma on kaunis, mutta tuulee avoimilla paikoilla tosi kylmästi. Tuuleton aurinkoinen paikka saa hien pintaan, tuulinen aurinko ok jos korviin ei tuule, jos on varjoisa tuulinen paikka niin palelee. Kylällä viljelijä jo kylvää ja peittelee kylvöksiä harsoilla. Meillä on noussu krassit

ja jaloleinikit

mutta vaalimainoksena jaetut unikonsiemenet ei osoita elonmerkkejä. Joku jakoi vaalimainoksena kuminansiemeniäkin, ja vaikka yleensä pidän kuminan tuoksusta, se oli niin vahva ja jotenkin tosi karvas haju, että ruokaan en ainakaan mokomaa pistä. Saattaa olla, että kylvän pihalle kesemmällä. Täällähän on paljon kuminapeltoja, on kaiketi kannattava bisnes. Ehkä en tuolla pussillisella vielä pääse kovin suureksi kuminantuottajaksi. 

Kuminasta tulee aina mieleen anekdootti parinkymmenen vuoden takaa, kun kysyin mieheltä - silloiselta tuoreelta poikaystävältäni - että tykkääkö se kuminasta. Aioin leipoa sämpylöitä ja sitä varten kysyin, kun siihen aikaan oli tapana ripsauttaa kuminaa tai anista sämpylätaikinaan. Mies vastasi jotenkin silleen, että mikä ettei, kunhan ei keskellä yötä. Sai nauramaan. Ja tässä ollaan. 

Punoin pitkästä aikaa vähän pajusta, ihan kotipihalta kerätystä vain. Yhden linnun lämmittelypesän sain niistä, ja matalan "leipäkorin" - johon en kyllä leipiäni laittais, reunoilta saattas läpi pudota - mutta saattaa se kesän mennä vaikka kauniiden kivien alustana jossain. Körsyhän se on, kun ei ollu kamalasti valinnanvaraa pajuissa ja muutenkin vähän soveltelin tekniikoita. Vielä olis muutama iso pajunsoiro johonkin tarkoitukseen. Tökin maahankin niitä juurtumaan, ja nypin pois vanhoja, juurtumattomia pajupistokkaita. 

Jotain outoa oli tapahtunut meidän pistokkaasta muutama vuosi sitten kasvatetulle pienelle terijoensalavalle. Se oli juurenniskasta poikki. Kuin joku olisi sivaltanut lapionterällä tai jtn. Mulle tuli mieleen naapuri, joka aika ajoin luvan kanssa kaataa puita mejän tonttien rajalta, kun ne "varjostaa heidän pihaansa". Siis niilläkin on sitä pihaa kyllä siellä kauempana paljon, mutta auringon pitäisi kai paistaa joka kolkkaan. Ei se varjo aina pahasta ole. Jahka tuo talousmetsä tuosta kaadetaan niin riittää varmasti paahdetta heillekin ihan nokko. Mutta sitä nyppii varmasti ne isot terijoensalavat siinä mejän tontin päädyssä, kun kaikki muut puut alkaa olla siitä jo nurin... mutta mitäs seisoivat rivissä toljottamassa meille. Ei tykätty ja istutettiin puita näköesteeksi, pistokkaasta vielä lisääkin. Mutta joku elukka ehkä järsiny, tai talven tuhoja. Ei luulis lumenkaan kyllä painaneen, kun ei sitä juuri talven aikana edes tullut. Onko taas vähän sekavaa horinaa mulla? 

Täytyy mennä ostaan tytölle vesivärit pääsykoetta varten. Enkä tiedä, onko sillä kunnon puuvärejäkään. Kutsussa oli ennakkotehtävä, joka piti palauttaa 2.5. mennessä ja sitten luki erikseen lihavoituna "Ilmoittautuminen pääsykokeeseen 02.05.2017 mennessä." Oltiin epävarmoja, että pitääkö nyt sitten erikseen ilmoittautua vielä johonkin, kun ei siinä paperissa mainittu miten ilmoittaudutaan, tai edes kenelle ja opinto-ohjaaja ei vastannut ku tyttö asiaa sähköpostitse kysyi. Selvisi sitten, että se ennakkotehtävän palauttaminen on ilmoittautuminen. Olisiko voinut jättää sen lihavoidun ilmoittautumisasian pois, tai laittaa sen esimerkiksi muotoon "Ennakkotehtävän palauttamalla ilmoittaudut pääsykokeeseen."? Tai "Ennakkotehtävän palauttaminen ajoissa on edellytys pääsykokeeseen osallistumiselle."? Toivoisin kovin, että tyttö pääsisi ja lähtisi tuolle alalle mieluummin, kuin sille toiselle valitsemalleen, jolle sillä ei mielestäni ole edellytyksiä alkuunkaan - jo valinnaisaineet oli sitä ajatellen ihan väärät. Medianomikouluhomman jätti suosiolla sikseen jo tässä vaiheessa, koska sinne vaadittiin sitä sosiaalisuutta ja ne pääsykokeet vasta olikin vaikean kuuloiset paniikkihäiriöön taipuvaiselle sosiaalisten tilanteiden pelkääjälle. 

Loppuun vielä muutama maistiainen Ähtäristä:

Karhun vuoden vanha pentu

Ahmapari

Ilves

Susia

Kotona taas

 Reissu tehty, voimat menny ja ihan mukavaa oli, etenkin nuorisolla. Kun se nuoriso oli miitissään Haapamäellä, me vanhukset käytiin pandojen tuloon valmistautuvassa Ähtärin eläinpuistossa.

Eläintieteen tuntemus kyllä tuntui olevan vähän niin ja näin, ainakin kun kylttejä vertasi nähtyihin eläimiin :)

Karhun erauspennut oli hyvin virkeitä ja riekkuivat ilahduttavasti. Emo sensijaan oli vielä talviunien jäljiltä varsin nuuduksissa...

Sellainen olo mullakin on, vaikka nukuin hyvin yöni. Täytyy silti mennä pihalle hommiin, kun kerran on tällanen hieno ilma. Tosin tuulee niin, että haravointi ei kannata kuin myötätuuleen...