Jouluvalot ja "tonttuovi"

Tän verran on meillä jouluvaloja tällä hetkellä. Ja tietysti se verkko keittiön ikkunassa haittaamassa sisälletirkistelijöitä. Sain tuon puisen lyhdyn joululahjaksi viime vuonna, ja suhtaudun hieman neuroottisesti ajatukseen elävästä tulesta puisen jutun sisällä, joten se saa olla sisusutuslyhtynä sähkövalon kera. Viime talvena siellä oli led-tuikku.

Syysloman jälkeinen arki alkoi, oon tällä viikolla herännyt aikaisin joka aamu, vaikkei mun mihinkään töihin tai kouluun tarvi lähteäkään. Mieskin palasi töihin saikulta, mutta vuorolistan mukaan on taas huominen vapaata. Kaljaa on kulunut...

Maailman meno irtisanomislakeineen ja muineen ahdistaa taas niin, etten viitsi edes uutisia lukea. Eihän ne työelämän kurjennukset mua enää koske, mutta meillä on kaksi nuorta kasvamassa sinne, enkä oikein muuta pysty kuin pakottamaan ne opiskelemaan. Esikoisellekin, joka on kaksi koulua keskeyttänyt, sanoin että nyt pitäs sitten jo käydä joku koulu loppuunkin. Lupasi. On se ihan viihtyny kyllä noissa kokkihommissa, vaikka tarjoilupuolelle aikoo sitten keskittyäkin. Mitä hieman ihmettelin, kun sekään ei ihmisistä välitä. Töitähän sillä alalla tuntuu riittävän. Kuopuksen opiskelualalla ei niinkään, mutta pääasia tällä hetkellä on, että se tykkää olla siellä. Näyttöviikko on, ja toistaiseksi on läpi mennyt... tänään sillä kyllä on taas päänsärkypäivä, saa nähdä miten sujuu.

Tänäaamuna piti sataa lunta ja räntää, mutta eipä oo kohdalle osunut. Käsi saattais kestää jo pajun punonnan - kesti joogankin - mutta säät ei enää ole suotuisat. Ei oo semmosta lämmintä sisätilaa, jossa punoa, saunakamarin puuhellaakaan ei voi enää käyttää ja siellä on muutenkin ihan liikaa kamaa. Ollapa askarteluhuone!

Riistakamera on bongannut uuden kissan. Naapurin Perakin on pyörinyt harva se yö mejän pihalla, mutta sen lisäksi joku tummempi otus on tallentunut muistiin. Olishan se hienoa, jos kamera kuvais joskus oikean villieläimen, mutta kissoihin on tyydyttävä :) Ja omiin koiriin. No harakan se on kuvannut toisinaan, onhan sekin villieläin.

Listasin eilen linnunruokintapaikalla käyneitä, kaksitoista sain kasaan, sisältäen oravan. Niitä on näkynyt kaksi, toinen on kesyhkö, varmaan menneen kesän poikasia. Turhaan huolehdin, että orava ei pääse syömään, kun tein sen ruokintahäkin, mutta hyvin se sinne menee :)

Ainakin tämä kesympi ja pienempi. 

Tikka sinne on myös änkenyt itsensä, mutta toistaiseksi naakkoja ei ole saatu kiinni itse teosta. Niitähän tuon vain on tarkoitus estää ahmimasta kaikkea ruokaa, mutta on ne muita tarjoomuksia käyny syömässä.

Tässä vielä se tonttuovi:

Merkillinen pieni ikkuna maan tasalla, jossa on ovenkahva ulkopuolella. Ihan kuin olis tarkoitus mennä sisälle kuin ovesta, mutta ei tuosta kukaan mahdu. Lapsi korkeintaan. Olis hauska tietää, mikä tuonkin tarkoitus on. 

Kairessuo-Mieliäissuo

 Että oli vaikea muistaa nuo soiden nimet. Joko ne on niin omituiset tai sitten mulla vaan on niin paha muistihäiriö. Monta monituista kertaa oon jo tarkistanut puhelimeen tallennetusta kartasta ne.

Mutta sinne sitten eilen suunnattiin. Edellisen päivän reissun jätin ihan suosiolla väliin, olin niin järkyttävän väsynyt ja vedinkin varmaan yli kahden tunnin päikkärit. En silleen katsonu kelloa, mutta mies jo kohtapuolin heräämiseni jälkeen tuli senpäiväiseltä reissultaan, eikä ne oo ihan lyhyitä. Olin kyllä eilenkin väsynyt, mutta tiesin että ulkoilu piristää ja tekee hyvää. No, ei sitä kyllä huomannut. Itse asiassa se syksyllä viistosti matalalta paistava iltapäiväaurinko tekee minut toisinaan niin surulliseksi. Ei se keväällä haittaa, mutta jotenkin se syksyllä on semmonen kuolemaa valaiseva karu kirkkaus. Joutsenlaulu ennen kaamosta.

 Mieliäissuolla saattaa tavata jättiläismuurahaisia tän kartan mukaan.

Siinä soiden välisellä mäellä oli käynyt turbulenssi, mikä sen nimi nyt onkaan sellasen etenkin ukkoskuurossa esiintyvän tuulen. Trombi, niin. Paljon oli puita poikki keskeltä runkoa. Muutakin myrskytuhoa oli tullut, omanlaisensa "luontoelämys" oli vaeltaa polulla, jolle oli sahattu väylä kaatuneiden isojen puunrunkojen läpi, välillä niitä oli viisi-kuusikin samassa kasassa. Eihän niitä normimetsässä jätetä makaamaan. 

En jaksanut ottaa niistä rumista puukasoista kuvia, mutta tässä semmonen nätimpi esimerkki. Aika rauhassa sai kulkea tuolla polulla, jotain lasten huutoa kuului kun edellä meni meluisa joukko, ja pari naista tuli vastaan autolle mennessä.

Voi se syksyn aurinko valaista kauniistikin. 

Lintutorni on hieno, sen vieressä oli kyltti, jossa kerrottiin tornin alkuvaiheista. Se on helikopterilla tuohon valmiina tuotu, portaat vaan rakennettu erikseen. Ja jännää, miten suolla on yhtäkkiä tuollainen kallio! Niitä kallioita oli kyllä siellä täällä enemmänkin, ja isoja kiviä. Torni ei huoju eikä tutise, mutta minä kyllä alas tullessa. Oli kamalaa. Tulin itse asiassa istuma-asennossa pois tuolta, koirat sylissä...

Kairessuon laidalla

Tönnönkoskellakin käytiin, kun sielläpäin oltiin, ja tässä kuvapari kevään ja eilisen käynneiltä:

Pieni kuva tänään, iso kuva keväällä. Hieman on eroa vesimäärässä :)

Tänään on luvattu kohtalaista sadetta, kävin jo ajoissa lenkillä että voidaan sitten pitää sisäpäivää loppuaika. Tosin ei vieläkään sada.

Se on kyllä hassu juttu, miten niin tarkkaan (tai jotakuinkin) kahdenkymmenen minuutin kävelyn jälkeen tulee hyvä mieli. Endorfiinit alkaa tuntua. Joskus jostain olen lukenutkin, että ne tulis parinkymmenen minuutin liikunnan jälkeen, mutta en nyt löytänyt googlaamalla ainakaan sellasta tietoa. Joskus on ollut jo 16 minuutin jälkeen, tänään oli melko tarkkaan se 20. Tosin joskus on vaan niin nyreä, ettei sitä huomaa. Tai maailma, jossa kävelee, on tyhmä. En jaksanu aukaista yölettiäni ja laittaa uutta, joten vedin vain pipon päähän ja toivoin, ettei metsässä tule ketään vastaan. Yleensä ei tule, nyt tuli kaksi ihmistä ja yksi koira. Mejän vähemmän räyhä haisteli sitä kiltisti ♥

Kävin näyttämässä kättä lääkärille ja se kuvattiinkin, ei siinä oo mitään. Täytyy vaan oottaa että aika parantaa. Autolla ajaminen on vähän haasteellista, jos tarvii pyörittää rattia enemmänkin. Onneksi miehellä on vielä sairasloma tän päivän, se voi olla kuskina kun kuopusta pitää käyttää hammaslääkärissä. Ja viikon päästä taas, mutta sillon mun pitää kuskata.

Pyhäinhäväistystä ja rangaistus

Tällä kertaa kuvaus- ja tallustelukohteeksi valikoitui Pirunpesä Hollolassa. Hieno paikka! Paljon valkoisia kiviä maastossa :) tosin hieman hankalakulkuinen se oli paikoin, eikä märkyys auttanut asiaa. Puunjuuria ja kivenlohkareita.

Aamukahvi halus ulos ja oli ihan pakko käydä kyykkypissalla siellä, ja mietin, onko se nyt pyhäinhäväistys ja tuleeko siitä rangaistus, ja tulihan siitä. Vaikka kuinka varovaisesti koitin kulkea, niin alas mennessä vakaalta näyttänyt maa jalan alla luiskahtikin pois - parin metrin päähän ainakin - ja humpsahdin nurin. Kun oli rinne, niin maahan ei ollu niin pitkä matka kuin olis ollu tasaisella, mutta tömähdin vasemmalle olkapäälleni aika ikävästi. Onni oli, ettei sattunut kohdalle teräviä kivensärmiä tai juuria, mutta yöllä piti nousta hakeen lisää särkylääkettä kun jomotti, ja koko käsi on vieläkin kipee. Tää kirjoittaminenkin tuntuu ikävältä. Ehkä otan maanantaina yhteyttä asiantuntijoihin, jos ei siihen mennessä asetu. Ei varmaan pajun punominen onnistu tällä, eikä paljon muukaan - ei sieltä luita ole rikki mutta ehkä joku lihas revähtänyt. Ojentajalihas ainakin on kipee. Myh.

Mutta paikka oli tosiaan kyllä käymisen arvoinen, vaikka monin tavoin pelottava :)

Tämä koira oli aivan rasittavan hermostunut koko reissun ajan, niin autossa kuin maastossakin. Se on kai kokenu jonkulaisen järkytyksen autoillessa, kun aiemmin rauhallisesta koirasta on tullut stressaava matkustaja. Koko ajan pitää piipitystä eikä pysty rauhottuun makuulle. En vaan yhtään keksi, mikä se olis voinu olla, mutta enhän mie välttämättä oo sitä ees ite tajunnut, jos se on vaikka ollu ääni, jota ei ihminen kuule. Jokin aika sitten miehen autossa kyllä oli joku ujeltava vika renkaan tienoilla, sitä ei tiiä miten koira on sen kuullut.

Polun pää. Tästä vissiin kuuluu hypätä yli :) tai sit rotkoon. 

 Rotkossa kasvoi puu.

 Ja sieltä kivien alta pulppusi pieni sympaattinen puro.

Tuohon kivelle en uskaltautunut, reitti näytti liian pelottavalta. Mies kävi ilman isoa kameraa napsimassa kännykkäkuvia siitä. En tajua miten noilla ihan reunoillakin on selvästi kulkujälkiä, miten kukaan on voinu tuossakaan vasemmalla reunalla pysyä?`

Siellä alhaalla oli myös tällainen iso kivi, jonka päällä oli tiuha kallioimarrekasvusto. Imarretta kasvoi siellä täällä pieniä tupsuja, mutta tuohon oli tullut enempi. Kaunis. 

Ihana vihreä sammalmatto oli siinä metsässä muutenkin, huikaisevan vihreä.  

Tässäkin on kivikko, jonka sammal on pehmentänyt. Mannerjäätikön reunamuodostelmaa.

Sormijuuret.

Kannossa kasvaa koivun taimi.

Kaikenlaisia sattumia. Oon miettiny pitkin syksyä, että pitäs tilata jostain kaupan lihatiskiltä läskiä linnuille, kun sitä ei enää missään oo myynnissä nykyään. Nää jututhan jää mulla yleensä aina mietinnän tasolle, mutta eilen anoppi soitti ja kysy, haluanko läskiä :) se oli nimittäin tilannut kaupasta isomman satsin ja tarjos mulle puolia siitä. Miehän olin oikein ilahtunut. Ikinä ei oo anoppi sellasta tarjonnu, ja nyt se tarjos, kun ite olin sitä miettiny. 

Soitin isälle, sen syöpähoidot on lopetettu ja siirrytään palliatiiviseen hoitoon. Isälle se on vissiin aika kova paikka. Sillä on alkanu oleen vaikeuksia joissakin arjen asioissa, mutta se tajuaa sen ite ja ne on toisen siskon kans jo edunvalvontapapereita täytelly siltä varalta, että isä ei enää selviä esim. laskunmaksuista. Sanoinkin, että minusta se on tosi hyvä, ettei käy niinku äitillä. Meni kerrasta järki, ja odottamatta. Olisin voinu isän tuntien odottaa, että se panee hanttiin, mutta ilmeisesti en tunne sitä kuitenkaan. Kyllä se vielä asiansa hoitaa, siivoaa ja kaupassa käy ja muutenkin liikkuu.

On muuten käden lisäksi jalatkin kipeet. Ihmekö tuo, sellaisesta kiipeilystä. Onhan se Tiirismaa Etelä-Suomen korkein paikka, vaikken nyt ihan siellä huipulla käynytkään. 

Melkutusta

Nyt ei oo ehtiny ees blogia päivitellä, kun mies on saikulla ja on istunu tässä kuvien kans vääntämässä. Ja kun hajos se läppärikin. Sitä koitettiin palauttaa tehdasasetuksille, että kuopus olis saanu sen koululle, mutta se meni vaan ihan jumiin eikä siitä oo enää mihinkään. Sarjassamme "nykyajan vehkeet ei kestä mitään".

Ja ollaan me kuljettu maailmallakin. Miehen sairasloma ei semmosta estä, niin käytettiin sitten hienot päivät hyväksi luontoretkeilyn merkeissä.

Auringonlaskuja.

Juolukka kuin kukka

Erinäisiä kasvustoja.

Mikä sinisyys!

Vesiä.

No en uskaltautunut istumaan...

Rakennelmia.

Polkuja ja teitä. 

Melkoinen sumu oli tänäaamuna, aprikoin jo laittaako sumuvalot vaiko eikö. Kävin joogassa ja tulin siitä ihan vaivaiseksi. Kuukautiskivutkin alkoi siellä - ei oikein pitäny paikkaansa se gynekologin arvio, että saisin jo olla ilman niitä naistenvaivoja. Että olisivat tulleet kierukan läpi jos niitä vielä olis. En olis enää halunnu, kun kymmenen vuotta sain olla ilman! Mietin siellä joogassakin, että on todella älytön suunnittelija ollu ihmisellä, kun terveet naiset joutuu kärsiin kerran kuussa kipuja ihan vaan normaalin elimistön toiminnan tähden. Ja kun ne voi olla todella kovatkin kivut. No, ne jotka uskoo älykkääseen suunnittelijaan, on varmaan sitä mieltä että joutaakin naiset kärsiin kun Eeva söi omenaa. 

Osa mun vaivaisuudesta johtuu kyllä eilisestä pajunpunonnastakin. Eipä ole sitäkään tullu tehtyä pitkään aikaan; en muistanu että se käy niin käsivoimille. Tosin onko se korinpohja ihan pakko tehdä niistä paksuimmista ja jäykimmistä pajuista, että joutuu vääntään niitä hiki hatussa sitten levälleen.

Laihdutuskuuri on syyslomalla. Löytyi semmonen juustorinkulanaksupussi kaupasta...

Kremppoja sun muuta

Eilen vetelin sitten niitä valoköysiä ulos, kaivoin  yhden vanhankin varastosta, ja laitoin senkin kun tiesin että pätkä uudemmasta ei pala. Sen uuden laitoin töpseliin ja siinä näytti että hyvin palaa, mutta kuin ripustin ja illalla ajastin meni päälle, niin eihän siinä pala kuin pari lyhyttä pätkää. Nolo pitää semmoisia esillä. Ei kestä nykyajan tavarat kahta vuottakaan. Eikä tullu viime talven aleista ostettua uusia, kun luulin että tuolla vielä pärjätään... se on nimittäin ikäänkuin saunapolunkin valona, kun siinä on aika pimeä pätkä varsinkin lumettomana aikana. Voi olla että teen jotain muutoksia vielä.

No siinä touhutessani tuli omituinen palleakipu ja voimat meni käsistä ja jaloista siihen malliin, kuin en olis syöny eli verensokerit putois, vaikka olin syönytkin. Palleakivun diagnosoin sappikohtaukseksi, mutta se voimattomuus ihmetytti. Se jatkui kauan, eikä siihen auttanu syöminenkään.

Silti organisoin koko perheen matkan kylälle ja houkuttelin esikoisen mulle kaveriksi keräämään pajua, pitkästä aikaa. Mies ja kuopus koirien kera kävi vähän pidemmällä kuvaamassa sen kallion, minkä "löysin" jokin aika sitten. Nelisen nippua saatiin pajua, ja mie hikoilin ku sika paidankin märäksi, ja voimat oli tosi vähissä. Vähän samaan tapaan ku sillon kesemmällä, ku oli se myyräkuumeen tapainen.

Vietiin miehen kans esikoinen poikakaverin luo, tai talo oli tyhjillään (lukuunottamatta kahta koiraa ja neljää tai kuutta kissaa) ku ne oli Jyväskylässä Finn Dairy Expossa käymässä. Oli ne kysyny esikoistakin mukaan, mutta jostain käsittämättömästä syystä se ei ollu halunnu! Mie kyllä olisin menny innosta soikeena. Mutta niillehän oli tietysti kätevää, kun oli joku käyttämässä koiria pissalla; ei ollu niin kiire pois.

No, mejän piti vaan käydä siinä matkan varrella olevassa kaupassa takastullessa, mutta ajettiinkin sinne ja tänne yhtä sun toista kuvaamassa ja sitten vielä mentiin kaupunkiin käymään kahdessa eri kaupassa ja siihen se päivä sit menikin.

Lamphaita, sanois lappalainen

Kattelin aamulla kämppää, että kyllä huomaa asukkailla olevan valokuvausharrastus. Kameroita ja niiden lisäosia ja jalustoja pitkin poikin. Sitten on vielä tiskipöytä kukkuroillaan - odotan, että jollekin MUULLE tulis älynväläys, että jospa tyhjentäis tiskikoneen ja ehkä laittais noita likaisia tilalle. Mie sen yleensä aina teen, mutta onhan se kumma jos kukaan MUU ei käskemättä älyä moista tehdä. Monesti oon pyytäny, mutta sehän on asia, minkä vois MUUTKIN tehdä, ihan sanomattakin. No, odottavan aika on pitkä... mutta pihalla riittää puuhaa, ei tartte istua kotona kattelemassa tiskivuorta :)

Aurinko paistaa ja on luvattu kahdeksaatoista astetta! Eilenkin piti olla puolipilvistä ja enimmäkseen selkeää, mutta ilmeisesti sumupilvet pilas asian olemalla hälvenemättä, ja taivaan tilanne oli ylläolevan kuvan mukainen koko päivän. Mutta ei sentään satanut, ja lämmin oli.

Tämä syksy

Hanhet muutti. Hienoina, pitkinä ja monipolvisina nauhoina lensivät, ja pitivät rauhallisia lentoääniä.

 Sitten jotain tapahtui, ja ne palas takaisin paniikinomaisesti huutaen, sekavana parvena.

Mihin lie törmäsivät. Tuossa ottamassani kuvassa näkyy joku epämääräinen valkea parven perässä. Aika jäykkä ollakseen lintu, ja mikä petolintu olis valkoinen? Pelotteliko joku niitä lennokilla tms?

Syksy on nyt niin kaunis, että en muista näin hienoa ruskaa olleen ikinä. Muistini on toki huono, eikä aina ole jaksanut edes kiinnittää huomiota, vaikka olis ruska ollutkin. Olen kiiruhtanut katse maassa työelämässä ja hektisessä pikkulapsiarjessa masentuneena ja väsyneenä.

Nyt tästä saa jotain irtikin. Hienon kesän jälkeen suretti, kun tuli syksy - mutta mikä syksy! Värejä ja valoa täynnään! Tällaisesta syksystä minäkin pidän.

 Eilen oli pilvillä tukka. Varmaan siellä satoi lunta, mutta se haihtui ennen maahan ehtimistään. Hassuja yksittäisiä pikkupilviä, jotka satoi.

 Puroruska ja maaruska.

Ja kivistä tykkään aina. 

Eilen kuopuskin tuli kotiin, ja perhe teki lähtöä Linnanmäen valokarnevaaliin. Istuin sohvalla ja nautiskelin katselemisesta ja kuuntelemisesta, ne hyöri ja nauroi jollekin jutulle puhelimessa ja oli iloisia ja sopuisia. Kun tietää, miten riitaisia ja mykkiä ja onnettomia perheitä on, niin olin kovin kiitollinen omastani. Onhan meilläkin ollut kurjia aikoja, ja varmaan niitä vielä tuleekin, mutta just nyt oli ja on hyvä. Otin hetkestä kiinni.

Olis varmaan tehny mullekin hyvää sielläkäynti, mutta mua vaan ahdistaa se pääkaupunkiseudun liikenne ja parkkipaikan löytämisen vaikeus, vaikka en ole edes itse ratissa. Mie jättäisin auton matkalle johonkin junaparkkiin ja menisin junalla loppumatkan, mutta mies rohkeana lähtee autolla seikkaileen sinne ja etsiin parkkipaikkaa. Onnenkantamoisena sen eilen saikin, kun joku just lähti.

Oon laitellu pihaa talvikuntoon, vois jo vedellä jotain valojakin, oli viimeksi saunaan mennessä pimeää. Patistin miehen ruohonleikkuuseen (tai en patistanut; aioin kyllä itse, mutta se ehti ensin) ja jo valmiiksi kipeä olkapäänsä kipustui lisää leikkurin käyntiinvetämisessä ja nyt se on tiistaihin asti saikulla. Jännetulehdus.

Sumuinen aamu, puolipilvisyyttä tässä odotellaan.

Isoja aaltoja!

Olen laihtunut! Puoli kiloa eilisestä, hurraa! Joo tiiän ettei sillä ole mitään merkitystä, paitsi että ilahduttaa. Ja on se viidennes mun ensisijaisesta tavoitteesta. Ensisijaiseen se aina jääkin, jos ees yltää sinne asti. Mutta kyllä se riittää tässä iässä, jos saa pidettyä painon ennallaan, kun se vaihdevuosien myötä pyrkii nousemaan. Ja läskit vaihtaa paikkaa - peppu kuihtuu, maha kasvaa. Tänään teen bataatista ruokaa ja illalla on ehkä maha kipee.

Noin kuukausi sitten laitoin syksykuvan, nyt vois laittaa toisen:

Tässä vertailun vuoksi edellinen, näyttää kirkkaammalta kun tuo ylempi on otettu aamun hämärässä.

Seuraavassa kuvassa ei sit varmaan oo enää koivuissa lehtiä...

Kuin huomaamatta aloitin lintujen ruokinnankin jo. Ei tässä oo ollu ku tiaisia, ja ne on hyvin ahkerasti vierailleet tuossa mun tekemässä häkkyrässä, johon kokeeksi ja tutustumishoukutteeksi laitoin viimetalvisia talipalloja roikkumaan. Käytännön järjestelyt pitää vielä miettiä paremmin sitten, kun varsinaisen ruokinnan aika on.

Siellä se häkkyrä kököttää, kuva otettu tuhruisen ikkunan läpi ja verhokin siihen heijastuu. Oikein kepeästi linnut jopa lentää verkosta läpi, siis tiaiset. Hyvin on tottuneet, taisi siinä olla eilen yksi pikkuvarpunenkin. Orava on kans käynyt paikalla, mutta siemenautomaatin alla. Senkin ripustin, kun kerran kaivelin ruokavarastoja ja tuon pallotelineen. Käy kaupaksi kyllä. Saavatpahan rasvavarastoja talvea varten. Paitsi ettei talvea tule, jos tämä lämpöaalto jatkuu.

Tässä erään tintin omakuva riistakamerassa:

Sisko soitteli tässä yhtenä päivänä ja kertoi, että isän uusi syöpälääke ei ole tehonnut ollenkaan, ja sen kohdalla on nyt siirrytty palliatiiviseen hoitoon :( toisaalta suru, toisaalta varmasti sen elämänlaatu nyt paranee kun ei tarvi kärsiä lääkkeiden sivuvaikutuksista. Aika näyttää, leviääkö syöpä tai kasvaako se ja mitä se sitten aiheuttaa, mutta vanhoilla ihmisillähän usein syövät kasvaa hitaasti.

Sitten unelmoitiin tulevaisuudesta, että muutettas lähemmäs toisiamme. Mie oon monesti haaveillu sellasesta kolmen pikkuasunnon talosta, jossa me siskokset voitas asua. Ei puutu ku rahaa. Ja kyllä mun lapsistani täytys vielä huolehtia, vaikka nuorempikin jo täysi-ikäistyy kohta. Vanhempikin on vielä niin kesken oman elämänsä aloittamisessa. Ei ole aika sama kuin mun nuoruudessa.

Odottelen, että ilma lämpiäisi - nollan pinnassa oli aamulla - ja että pyykkikone sais ohjelman valmiiksi, että päästäis koirien kanssa lenkille.