Viiminen kerta!

Heheh, taas on jotakuinkin vuosi selvitty! Yhtään rakettia ei oo tähän talouteen ostettu - mies on selvinnyt monen raketinmyyntipisteen ohi sortumatta :) Voi olla, että jos sää sallii, mennään katsomaan jotain ilotulituksia, mitä täälläpäin aiotaan järjestää. Näyttäähän tuo ennuste vähän kehnolta kyllä puolen yön tulia ajatellen, mutta onneksi on aikaisempiakin.

Viimeisen kerran tälle vuodelle vähän valitan. Oon eilen ja tänään kompuroinut imuriin, jonka mies jätti taas lojumaan käytettyään sitä omiin juttuihinsa. Aina se jää. Mainitsin asiasta sillon eilen, vastas "no se nyt jäi". Mie sanoin "aina jää". Se sano "no ei se kyllä aina jää". Mie "aina". En maininnu sitä, että aina sen myös pitää kieltää kaikki kritiikki :) Ja imuriinhan se ei koskenu. Toisten pitäs sen jäljet korjata. "No onko se niin vaikeeta viedä se pois?" se kysyy, mutta annas olla kun on lasten jättämistä tavaroista kyse - hänelle se todellakin on vaikeeta, hän ei kuulemma niiden jälkiä ala korjaamaan.

Viime aikoina tuohon on myös ilmestynyt iso muovinen droonilaukku, lattialle, tilaa viemään. Mie oon siihenkin jo pari kertaa jalkani lyönyt. Meillä ei olis tilaa tuollaiselle, mutta aina on olevinaan tilaa miehen jutuille. Kuopuksen reissulaukku on keittiön lattialla, siihenkin oon kopsahtanut. Tänään sinne ilmestyy myös esikoisen reissulaukku.

Joulukuusi on alkovin ovensuussa, alkovin lattialla sen edestä siirretty pärekori, jossa on uunipuita ja sytykkeitä - puita on myös muovilaatikossa olkkarissa, mutta laatikko on työnnetty tuolin alle - tuolin, jossa ei voi istua, koska miehen asentama kaiutin on seinässä sillä kohtaa. Alkovissa on myös puolitoistametrinen vaateteline, koska vaatteet ei enää mahdu kaappeihin. Pari kassia, joissa on joulukoristeita. Taittopatja siskon yöpymisen jäljiltä. Sinne ei siis mahdu pyykinkuivausteline, koska siellä ei sitten mahdu edes käymään. Tai oli se siellä, koska se ei mahtunu muuallekaan. Tyhjensin sen justiin, ährästin siellä pussien ja muun roinan seassa, että sain sen telineen tyhjäksi ja nostettua joulukuusen yli olkkarin puolelle, jossa täytin sen pestyllä pyykillä. Se on taas kohta siirrettävä, koska muistin juuri, että mies käski mun lämmittää uunia. Siirrän sen siis telkkarin eteen, ja kun esikoinen tulee, teline on taas siirrettävä johonkin, koska tyttö tahtoo kuitenkin katsoa telkkaria.

Niin kovasti toivoisin, että olis tilaa vähän enemmän! Tosin ainahan se tila täyttyy, mikä on. Jos antaa täyttyä... unissa sitten muutan uusiin tilaviin koteihin.

Viime yönä unessa muutin siskoni kanssa omaan lapsuudenkotiini. Se tuli varmaan uneen siitä vanhojen karttojen katselusta... vuonna 1955 kotini paikalla ei ollu muuta ku luonnontilaista maata

mutta 1978 nelostiekin oli ilmaantunut ja seutu näytti tältä:

Nykyään se näyttää tältä:

Tuostakin näkee, miten entinen valtaväylä on muuttunut paikoin pyörätieksi ja varsinainen autotie on käännetty kulkevaksi toiseen suuntaan. Tuosa "va":n kohdalla.

Niin, oon aina ihaillut ihmisiä, jotka jaksaa olla kiinnostuneita jostain ihan innostukseen asti, ja harmitellut, että mulla ei semmosta oo. Mutta onhan mulla aina välillä! Kartat vaikka. Tähtitaivas ja ilmakehän ilmiöt - pilvet, sää, ilmavirrat. Kivet, geologia, mannerliikunnot, tulivuoret, jääkauden jättämät jäljet. Fauna ja flora. Lääketiede ja eläinlääketiede. Valikoidusti historia. Paleontologia. Tänä vuonnakin luin yksitoista lääketiedettä ja sen historiaa käsittelevää kirjaa. 11/59, melkein viidesosa vuoden aikana luetuista kirjoita. Dekkareita 23/59. Tietokirjoiksi laskettavia 24/59.

Ehkä parasta mun "lukuvuodessa" oli Viveca Stenin kirjojen löytäminen ja "Viisaita ja veijareita geologian maailmassa" -kirja.

Tuossa kun puhuin niistä kurjan fiiliksen kuplista, joita nousee menneisyyden mudasta, niin tässäpä oli asiaa sivuava juttu nykypäivästä. Ei mulla ollu oikeestaan kavereita, ja isällä ja äidillä oli ne omat murheensa ja elämänsä. Koen, että olin ylimääräinen vaiva ja riesa, ja ylipäätään synnyinkin vain äidin jonkinlaisena juonena isän pitämiseksi itsellään. Onnistui 9 vuoden ajan. Laskin vain 1+1 kun kävi ilmi, että isällä oli toinen nainen 10 vuotta ennen eroamista.

Pistin nyt tulet uuniin, mutta huomasin, että eihän meillä oo sisällä tarpeeksi puitakaan. Unohdettiin vissiin sahata niitä. No, käyn koluamassa liiteristä jotain. Onhan se jo aika vaihtaakin yöpaita päivävaatteisiin.

Ihanuuksia

No niin, jämähdin taas koneelle! En edes muista, mitä mun piti tulla katsoon, mutta googletin "vanhoja karttoja" ja vasta nyt hoksasin, että Maanmittauslaitoksella on mahtava palvelu - ladattavana omalle koneelle koko maasta vanhoja karttoja! ♥ Tai en tiedä kuinka uusi palvelu se lie, mutta ah, kerralla hupeni monta tuntia taas. Jänniä yksityiskohtia, mitkä on tiestössä muuttuneet täälläkin sitten -60 -luvun. Tai selvähän se, että tiestö on muuttunut, kun liikkuminenkin on muuttunut, mutta silti on hauska tietää, että se pieni pyörätie onkin ollut joskus valtaväylä. Ennen kuin on rakennettu valtatie läpi kylien.

Eiku nythän mie muistan; aloin etsimään vanhoja karttoja, jotta saisin mahdollisesti tietää, mistä kohtaa yksi historiakalenterin kuva on otettu. Tosin parikymmentä vuotta ennen näitä karttoja, mutta luulen arvaavani. Nälkäkin tuli, mutta en malttanu jättää karttoja vaikka oli sapuska valmiina, sen kun ottaa. Mutta "vielä katon tuon... ja tuolta... ja niin mites se yks paikka..."

Koirat ei halunnu kävellä. Ei ainakaan mettässä, perässä laahustivat ja syliinkin olis pitäny päästä. Mitä se semmonen lenkkeily on. Tiellä joten kuten menivät, en sit tiiä oliko jäätynyt loska (puista eilen tippui vettä ja se muhju sit jäätynyt) vaikeaa tassuille vai oliko siellä kulkenu susi kun oli niin kauhean vaikeaa. Typistyi lenkki, täytyy käydä toinen myöhemmin - on taas tulossa huonoja kelejä, jolloin ei pääse kunnolla kävelylle. Tiedossa on tuulta, vesisadetta, lumipyryä, pakkasta yhtä aikaa ja vuorotellen.

Mulla oli viime yönä taas olkapäät kipeet, mies haisi viinalle ja kuorsas, nälkä kurni mahassa ja valvoin jonkin aikaa. Sitten kun nukuin, se nälkä tuli uneenkin; olin metsässä jonkun porukan kans, ne hoiti metsää ja mie harmittelin, kun en tajunnu ottaa eväitä, kun en tienny että lähetään niin pitkälle. Sitten löysinkin laukustani ihania meheviä keltaisia luumuja ja söin niitä. Joku mulle pahoitteli, kun on niin köyhä, ettei oo tarjota munkkia mulle, ku vaan omalle porukalle. Mie ihmettelin unessa, miks sen pitää sitä pahoitella, en mie heidän munkkejaan ollu vailla. Mullahan oli luumuja. Ja mettämiehet karsi männyistä epämuodostuneita oksanpäätupsuja ja sanoi niitä chileiksi. Ei siis "chili" vaan "chile".

Miehelle on tullu salaatinhinku. Mitähän sille on tapahtunu, sitähän ei meinaa millään saada syömään kasviksia. Se osti kaupan salaattitiskistä toissapäivänä kipollisen, ja eilen toivoi ruokaisaa kinkkusalaattia, jonka tein. Söin mieki siitä, mutta se veti koko loppukulhollisen, ja sitä oli paljon! No se maistu minunki suussa vaihteeksi hyvältä, ja tein sitten tänäänkin jonkulaisen salaatin. Mies ite tosin on jossain kuvausreissullaan, mutta syön ite. Tonnikalaa ja riisiä seassa. Muuta ruokaa meillei olekaan, oon eläny kuin pellossa ku lapsetki on muualla. En oo autoakaan pariin viikkoon ajanu, sen katollekin on ilmestyny lumiukko :D

Pahaa ja hyvää

Toisaalla eräässä blogissa oli puhetta välttelystä. Meillä pershäröisillä kun on tällasia omia selviytymiskeinojamme, joiden avulla seilataan elämän karikoissa. Vaihtelevalla menestyksellä. Yksi esimerkki on ylivoimaiselta tuntuvien tunteiden, tilanteiden tai ihmistenkin välttely. Tästä sain kimmokkeen tarkastella omia dissosiatiivisuuksiani ja niitä tilanteita, joissa mulle tulee tunteita, joista pitää päästä äkkiä eroon ajattelemalla kaikenlaista muuta. Eli välttelemällä. Se käy niin automaattisesti, että sitä ei monestikaan edes pane merkille, mutta nyt kun panin, niin niitähän on tosiaan monta kertaa päivässä. 

Välttelisin varmaan niitä tilanteitakin, missä ikävät tunteet ilmaantuu, mutta ne tulee millon sattuu. Tänään esimerkiksi koiralenkillä. En saanut kiinni siitä, mikä sen laukaisi - siinä oli vieressä talo, jossa on usein äkäinen koira pihalla, mutta nyt taisivat olla reissussa. Sumuinen ilma, männyistä tippui vettä. Tällä kertaa en tosiaan edes työntänyt sitä pois aktiivisesti, mutta se hetken kuluttua hälveni itsekseen. Joku asia sen kai nosti vain pintaan. Hyvin monesti tuollaisina hetkinä mulle tulee mieleen lapsena koettu yksinäisyys ja ahdistus ja se, että on pakko tehdä jotain, mitä ei haluaisi. Mihinkään tapahtumaan en sitä muistoa pysty liittämään, se on lähinnä vain se tunne. 

Toinen hetki oli se, kun kävin vessassa samaan aikaan kun mies oli siellä, oli ajanut partansa ja siivoili konetta ja irtokarvoja pois. Pahoinvoinnin sekainen häpeä. Voi liittyä siihen, kun mulla oli lapsena ja pitkälle aikuisuuteen ns. ujo rakko, paruresis. En vaan voinu pissata toisten ollessa kuuloetäisyydellä, ja sen takia sitten pikkulapsena toisinaan pissasin housuun, vaikka olisin ns. käynyt vessassa. Mutta kun ei saanu mitään ulos, vaikka oli hätä. Ei mua kukaan ymmärtäny, eikä meillä saanu oikein puhuakaan mistään pissa-, kakka- tai muista navanalusasioista. Ja isä aina huusi vahingon takia, kammoksun vieläkin huutavia ihmisiä. Ehkä se partakarvahomma yhdistettynä vessa-asioihin toi traumaattisia tunnemuistoja. Harvoin näitä kuitenkaan pystyy tälleen jäljittään. 

Aina ei voi jäädä ihmettelemäänkään, vaikka tänään koiralenkillä pystyi. Usein välttely pitää ottaa käyttöön esim. kotoa lähtiessä - ei voi antautua vellomaan tunteessa, jos pitää laittautua matkaan. Vaikka tekis mieli mennä peiton alle piiloon. Mutta eihän sekään auta, maailma tulee perässä sinnekin.

Rakettialoite sai sitten sen 50 tuhatta allekirjoitusta. Kuulemma nopeasti alkoi nimiä tulla, kun rakettien myynti aloitettiin ja se räjäyttely alkoi myös ihan saman tien. Eli kiitti teille itsekkäät minähaluanräjäyttääNYT - tyypit :) Ensimmäinen etappi saavutettu, mutta sitähän ei tiiä miten eduskunta siihen suhtautuu. Ruotsissa ja Norjassahan on jo tiukemmat ilotulitelait. 

Mun lukuinto loppui. Tai on mulla yks vuosia sitten aloittamani kirja, jota olen loppuun lueskellut illalla ennen nukahtamista. Nukahtamisen yrittämistä. Sen välissä oli jomman kumman lapsen askartelema kirjanmerkkikin, jossa lukee Seppo Jokinen :) muistan, että siihen aikaan kahlasin läpi Jokisen tuotantoa, kun sen hienon merkin sain... mutta siis en saa kuuttakymmentä kirjaa listalleni. Oon kyllä jättäny merkkaamatta joitain sarjakuva-albumeita sille, että on niitä oikeasti yli sen. On vain vähän siinä ja siinä, voiko niitä laskea kirjoiksi...

Löysin pakkasesta vielä pottulootan

En oo vissiin paljoo valittanu mistään viime päivinä. Mitä nyt tortunpuutteesta ja kipeydestä ja silleen... josko vaikka vaihteeksi jotain? Kun torttuakin sain, kun kaupasta ostin. Ei kovin hyviä ollu kyllä nekään. Ja olkapäät haittaa nukkumista edelleen, taas piti illalla lähtee sängystä hakeen särkylääkettä. Ja aamulla oli pistävä kipu oikean silmän yläpuolella, tosi häiritsevä. Lähti ibumaksilla ja torkuilla.

Viimeksi kuluneen ehkä noin viiden vuoden sisään on täällä lisääntyny koiranulkoiluttajat sun muut mettässäramppaajat.  Sehän siinä on positiivista, että pysyy polut paremmin talvella auki, mutta jotenkin minua harmittaa se, että "mun" omat salaiset polkuni on nyt muutkin löytäneet ja tallustelevat niillä. Se pikkuinen harjupolkukin on nyt varsinainen valtaväylä, siellä on lenkkeilijät ja maastopyöräilijät ja kaikki. Ja muutenkin metsät vähenee, kun koko ajan niitä hävitetään.

Hiiret. Kyllä mie ymmärrän, että neki tarttee ruokaa, mutta kyllä sitä maasta lintujen jäljiltä löytyy varmasti ihan nokko, ei tarttis kiivetä puuhun oravan lintulaudan sisään syömään! Oon jo jonkin aikaa epäillyt, että hiiri on asialla, kun sieltä sisältä löytyy kuoria. Orava ei syö niin, että nostais kannen ja heittäs kuoret sisälle. Tänäaamuna niitä oli siellä jo niin paljon, että tyhjensin maahan koko laudan sisällön (siemenet luultavasti pissaiset) ja laitoin uudet siemenet ja laudan uuteen paikkaan. Vaikeammin se oravakin sinne nyt pääsee, täytyy kattoa miten hommassa käy.

Kovin iloisesti siellä maassa nyt riittää lintuja. Kun ei nyt salmonella kauheasti leviäisi.

Muuten on kyllä ihan hyvä :) oon pitäny mökkipäiviä tässä, mitä nyt miehen kans kaupassa eilen piipahdin. Ehkä tänäänkin, pitää ostaa saunaan istuinalusia. Mies otti viimeksi käyttöön uuden alusen rikkikäytetyn tilalle - tai uuden ja uuden, se on roikkunut saunan naulassa jo aika kauan - ja se teki kauhean ihottuman! Mitä lie tapahtunut pefletille ajan oloon, kun semmoista teki. Tietysti voisin tehdä niitä itsekin vaikka vanhoista pyyheliinoista, se olis ekolookista.

Arvatkaas mikä tästä tulee:

 No siitähän se lähtee pullistuun...

 ... sukka!

Tietenki. Ku en juuri muuta osaa.

Minuutin pidempi päivä

Sinne meni joulu. Mies lähti töihin ja mie jäin kotiin pyykkäämään. Ja kasvattamaan jotain hiiskatin paisetta nenääni, tai kahtakin itse asiassa. Liekö äkkinäinen suklaansyönti aiheuttanut, mutta kamalan kipee nenä on.

Jouluruuat on syöty enimmäkseen, jotain laatikoita on vielä mulle tänäiseksi lounaaksi. Miehen ja tytärten kinkkua taitaa olla, mutta omani söin jo pois. Tykkään perinteisestä harmaasuolatusta kinkusta, nuo syö mieluummin sitä vaaleanpunaista, joten meillä on eri kinkut. Siis ei tietenkään sellasia isoja möhkäleitä, mulla oli valmiita siivuja muutama ja noilla pari pientä palaa.

Tytöt läksi poikakaverilleen molemmat eilen, joten oon täällä ihan isseksein. No, koirat on seurana. En eilen jaksanu/halunnu lähtee mukaan, kun mies tyttöjä kuskaili ja kävi jotain droonikuviakin ottamassa, möllötin kotona vaan. Paitsi kävin aika pitkän lenkin koirien kans, kova tuuli oli paikoitellen pellon laidalla.

Katoin eilen Michael Mosleyn selostaman dokkarin "Totuus nukkumisesta" - suhtaudun epäillen, jos jotain väitetään totuudeksi, mutta ihan kiintoisa se oli. Siinä oli lusikka-metallitarjotintesti, ja mietin että jos mua väsyttää, niin nukahdan kyllä iltapäivällä hyvinkin nopeasti. En oo testiä tehnyt, mutta eilenkin urvahdin sohvalle varmaan muutamassa minuutissa. Kunhan koirat oli löytäny paikkansa ja mie paikan korvalle, ettei ilmalämpöpumpun jyminä kuulu rakenteiden ja sohvan kautta korvaan. Pumppu aika ajoin pitää mekkalaa, en tiedä onko siinä jotain vikaa vai kuuluuko se kuvioon. Sitten mies herätti soittamalla kaupasta, vaikka olin sille jo lähtiessä sanonu, mitä tarvii tuoda. Taas nukahdin ja heräsin, kun se reilun puolen tunnin päästä tuli kotiin. Kyllä mun yöt on niin rikkonaisia, että ei se ois ihme, jos jostain univajeesta kärsisinkin. Sellanen prebioottivalmiste, mitä M.M. dokkarissa otti ilta"lääkkeeksi", kinostelis muakin. Opin, että prebiootit on probioottien ruokaa. Se vaan huvitti, kun annettiin ohje, että aikaisin aamulla pitää mennä kävelylle, että auringonvalo palauttaisi sisäisen kellon oikeaan aikaan :D  puoli kymmeneltä alkaa aurinko nouseskella, joten hirveen aikaisin ei kyllä kannata kävelylle lähtee, jos valoa haikailee! Ei ihme, että meitä täällä väsyttää, kun aurinkokin nousee ihan väärään aikaan. Sekottaa ihmisten kellot.

Ja kertakaikkisen omituisia unia taas näin. Mulla oli kyllä herätessä taas kova päänsärkykin, ja jotenkin muutenkin kipee olo, että se saattoi selittää osan unista.

Meillä on semmonen joulupukki, että jos mie jostain ilahdun tai jotain pyydän joululahjaksi, se tuo sitä samaa sitten joka joulu. Nytkin tuli neljä kerää lankaa, kun oon sitä joskus toivonut, vissiin kolme vuotta sitten, ja siitä lähin niitä on tullut - on kai ihan pakko sitten kutoa. En oikein voi sanoa, että älä joka vuosi tai ainakaan noin paljoa. On nimittäin lankaa muutenkin aika paljon. Se loukkaantuu sitten eikä tuo ensjouluna mitään. Tää on nähty. Sentään sain vaihdettua sen Wienernougatin DaCapoksi, kun ensinmainittu ei enää ole hyvää. Ainakin viime jouluna oli jo resepti vaihtunu, maistui jollekin halpissuklaalle, rasvamössölle. En tiedä mitä ovat tehneet, jotain palmuöljyjuttua oon kuullu mutta en tiedä kun en ole seurannut ainesluetteloita niin tarkasti.

Heh, anoppi muuten valitteli, kun niin paljon keitettyjä perunoita jäi syömättä, ja mie sanoin, että nehän voi paistaa. Ei kuulemma, kun paistetut perunat ei oo jouluruokaa :) Hyvin meillä kauppansa teki eilen, kun sipulin kera paistoin.

Päivän pituus on 5 h 38 min

Nuoskakeli. Illalla tehtiin monta lumiukkoa ja -akkaa, eläimiä ja lyhtyjä tyttöjen kans kolmeen pekkaan. Tai Pirkkoon. Silloin, kuten jo tänä jouluna useampaan kertaan, mietin sitä, että tämä voi olla viimeinen kerta. Viimeinen joulu tässä kokoonpanossa perheenä, viimeinen kerta kun ollaan anoppilassa koko perhe syömässä joulupäivänä... viimeinen kerta, kun teen lumiukkoja lasten kans. En tiedä, miksi juuri nyt on sellainen olo. Ainakin se saa tiedostamaan hetken onnen selvemmin, sitä ei ohita tavanomaisena. Tytöt on jo isoja, nuorempikin täysi-ikäistyy kohta, ne voi milloin tahansa perustaa oman kodin. Vähän hankalaa kuitenkin kun ei ole tuloja, mutta sitä ei tiedä mitä elämä tuo. Tai vie. Vesisadetta on luvattu yöksi, että lumiteokset se saattaa viedä.

Joulu on ollu ihana! Niin onnellinen, lämmin, sopuisa. Yöllä heräsin kirkonkellojen pauhuun, kun päättivät pitää jonkun yöhartauden silloin. En enää saanut unta, ja kun kerran jouluna saa yölläkin syödä, söin lohileipää. Luumukiisseliä ja kermavaahtoa. Nam. Koiratkin innostui syömään keskellä yötä, kun käytiin pihalla vähän nuuhkimassa lauhtuvaa ilmaa. Ne söi kylläkin tylsästi vaan omia ruokiaan, ei aateltu tänä jouluna hommata niille ripulia. Sai ne lusikalliset porkkanalaatikkoa ja riisipuuroa, ja muutaman pienen herkkupalan kinkkua. Ja maitohappobakteerivalmistetta.

Anoppi oli iloinen, kun tällä kertaa tultiin kaikki käymään. Istuttiin akkaporukalla rupattelemassa keittiössä, kun miehet olohuoneessa jorisi omiaan ja katteli tietokonetta. Syötiin paljon kaikkea hyvää mutta kyllä anoppikin oli niin uupunut niistä joululaatikoista ja kinkuista sun muusta, kun sen pitää kaikki niin juurta jaksain ite tehdä. Sanoi, ettei enää ensi vuonna. Mie en ymmärrä sellasta, että vanhan ihmisen pitää joka joulu laittaa ne samat sen seitsemän sortin piparit ja kakut ja hirveet määrät ruokaa, kun niitä kuitenkin on vaan kaks syömässä. Me ollaan käyty yleensä jouluisin, ja ilmeisesti apikkeen poika perheineen oli tulossa jossain vaiheessa, mutta ne ei vissiin oo jouluruuan ystäviä. Se miniäkin on jostain mistälie Gambiasta. Siellä ei taideta juuri lanttulooraa syyä.

Korvat!

Oli ihanaa, kun pitkästä aikaa pääsi tänään koirien kanssa lenkille! On niin typistyneitä reissuja ollut, kun on kelit ollu liian kylmiä. Ja jostain syystä oltiin kaikki niin kylmissämme jouluaattona sisälläkin, ettei tullu ees hautausmaata käytyä katsomassa. Olishan sitä siinä lämmenny, kun olis ripeesti kävelly matkat, mutta ei vaan yhtään haluttanu. Mie ja tytöt mentiin aikaisin nukkuun, mutta mies tuli nukkuun vasta kun mie yöllä heräsin.

Pikku joulupossuset

Nyt vois mennä taas nukkuun, että voi herätä yöllä syömään. 

And now something completely different...

Bloggeri ja kaikki foorumit on nyt täynnä vaan jouluntoivotuksia, joten tuntuu vähän pyhäinhäväistykseltä ruveta kirjottaan mitään muuta. Mutta mie olenki tämmönen vastarannan kiiski moniin käytösnormeihin nähden - mahtaneeko johtua lapsuudesta, kun isä aina sanoi, että "ei ruukata" tehä tai sanoa tai kysyä sitä tai tätä. Ja kun en silleen arvosta näitä pyhiä.

Torttu on kyllä semmonen, mitä minun on tehny mieli tässä pari päivää. Mies kävi eilen anoppilassa, ja kun en ite päässyt, pyysin sitä tuomaan tuliaisina yhden tortun. Ei tuonut. Oli kuulemma ollut, mutta "ei niissä ollu ees luumuhilloa". Mitä sitten? Torttua!!! Pitääkö mun nyt lähteä Lidliin yhen tortun takia? Tai sitten vain nielen mielihaluni. Ei oo pipareitakaan, taitaa olla eka vuosi noin sataan vuoteen, ettei meillä oo pipareitakaan jouluna. Se on yleensä ollu mun jouluunvalmistautumisen yksi numero - piparien teko ja koristelu. Jouluruusun oli anoppi pannu miehen mukaan. Mie en ymmärrä jouluruusuja.

Syy miksi en päässyt anoppilaan eilen, oli se, että tuli avunpyyntö navetasta, piti käydä kuivittamassa parret, pesemässä robotit ja juottamassa vasikat. Jotka ei juonu. En tajua mikä niitä vasikoita vaivaa, en oo koskaan tavannu niin paljon juomahaluttomia vasikoita kuin tuolla! Otin kuopuksen mukaan, kun se kuitenkin alalle opiskeleekin, mutta silti saatiin kolme tuntia tusattua siinä hommassa. Yhteen väliin oli molemman robotitkin poissa pelistä, jotain alipaineongelmia. Piti soitella ja kysellä neuvoja, miten ne saa uudelleen toimimaan. Lehmistä oli tullu säikkyjä; ennen ne oli turpa ojossa tutkimassa mikäs tyyppi tää on, mutta nyt vaan pakenivat.

Yöllä sit heräsin ennen kahta, koko kroppaa särki ja jomotti - ehkä varpaita ja päälakea lukuunottamatta - ja olkapäät oli ihan tulessa. Oli pakko ryömiä alakertaan hakeen tupla-annos särkylääkettä, että sai edes aamuun asti nukuttua. Ei sovi työ vanhalle laiskurille. Mieskin oli suorastaan kiukkuinen siitä, että lupauduin sinne töihin, mutta enhän mie voi jättää elukoita hoitamatta sen takia, että mies kiukuttelee! Jonkunhan ne on hoidettava, ja tarve on totinen siinä vaiheessa, kun mua siihen pyydetään. Ja joulukin, hyvän tahdon juhla.

 Hiiret käy nauttimassa linnunruokapaikan antimista myös. Nostin tuon siemenpöntön puuhun kuitenkin, kun en välttämättä oo tarkottanu niitä hiirille... nehän ei tyytyneet maahanvarisseisiin, vaan kiipesi tuota häkkyränjalkaa pitkin siemenapajalle, ja niillä tahtoo olla tapana pissiä ruoka piloille.

Joululomalla sain myös toisen neulegraffitin valmiiksi. Portissa on talonnumero, ja mietin, pitääkö mun tehdä kaksi eri pätkää ja jättää numero näkyviin, mutta sittenhän sain älynväläyksen ympätä numero graffitiin. Ei se mikään täydellinen ole, aika kauhea, mutta näillä taidoilla ei mitään superhienoa tehdä. Asia käy kyllä selväksi.

Seuraavaksi sitten joko sukkia tai koiranpaitoja :)