Villasukkia ja samettimaitoa

No nyt on parempi päivä. Eilen oli kyllä kauheaa, ei nukkuminenkaan auttanu. Koitin tehä lumitöitä lenkin jälkeen, ja ryydyin totaalisesti. Eli väsy oli ihan fyysistä. Olisin illemmalla tehny lisää, mutta mies kielsi kun ropas lumilinkoa, että tekee sitten sillä. Mutta eihän se lähteny käyntiin. Taas on tullu lisää, meen kohta tekeen ne ettei tarvi miehen marttyyroida illalla. Tänään onkin energiaa ihan erilailla! Kävin joogassa - se oli pitkästä aikaa tosi ihanaa - ja sen jälkeen kaupassa, oli vanhaksi meneviä maitoja alennuksessa, ostin kaks litraa ja piimäpurkin, kotona tein juuston tekeytymään ihan enstöikseni.

Samettista maitoa lämpiämässä

Sitten salaatin. Eilen (olikohan se eilen...) kun pohdiskelin niitä syömisiäni, niin kyllä mie salaattia syön sillon tällön, mutta paljolti se ruoka on leipää. En jaksa itelleni tehä muuta ku perhe tykkää syyä makaroonia ja sitä sitten on usein. No eilen oli riisiä, ja se ei sitten oikein kelvannutkaan. Paljon on sen ruokahommankin kanssa tullu mentyä siitä, missä aita on matalin, kun ei vain jaksa. Joskus esikoinen tekee ruuan, mutta harvoin, ja mieshän ei koskaan. Kuopus on vissiin kerran tehny. Nyt kun ollaan taas koko perhe kotosalla, niin pitää tehdäkin ruokaa rippunen enemmän.

Sukat sain tehtyä vuoden ensimmäiseen joogaan, ja kyllä ne olikin mukavat jalassa! Tässä ne esiintyy mun paksuissa ja kuopuksen ohuissa jaloissa:

Oon kyllä tykästyny tuohon kärjestä aloittamiseen, aina tahtoo olla sen kärkikavennuksen kanssa epäonnea. Tai siis epäosaamista. Toki noin tehdessä on sen kantapään aloituskohdan kanssa oma sumplaamisensa. 

Liidelissä oli halpoja tulppaaneja, ostin. Vähänhän ne on surkean näköisiä, maljakkokin vääränlainen. Iso kynttilä leviää poltettaessa tolleen hassusti vadiksi. Joku kaunis päivä reuna varmaan antaa periksi ja lörpähtää, ja sula aines valuu pöydälle ja lattialle...

Nyt lähden niitä lumitöitä tekeen. Puut on kauniita, mutta täytynee heikompien päältä vähän ravistella enimpiä lumia pois, ettei katkeile.

Huojuvia rappusia

Saako mennä takaisin nukkumaan? No saa tietenki, eläkeläinen eikä oo mitään tälle päivälle. Mitä nyt pyykätä vois ja koirat pitää lenkittää ja ruoka tehdä. Nukuin huonosti, jostain syystä mies kuorsas joka välissä ja sitä piti töniä. Sehän lopetti sen häiritsevän kuorsauksen enimmäkseen sillon, kun vaihtoi työpaikkaa reilu vuosi sitten, mutta jostain syystä nyt sitten korisi. Edellisyönä heräsin taas omaan korinaani. Olkapää- ja käsikipuja oon saanu vähennettyä kainalotyynyn avulla, ja aamupäänsäryt lähti kun vaihdoin päänalustyynyn. Tai ainaki väheni.

Torstaiksi sain itelleni sen hierojan ajan, kun viimein rohkaistuin soittamaan sille. Sen lisäksi, että vihaan soittamista, harmittaa soittaa jolleki hierojalle ku tietää, että se joutuu jättään senhetkisen asiakkaan oman onnensa nojaan ja vastaamaan puhelimeen mun takia.

Porukat lähti aamulla kaikki kerralla, mies töihin mennessään heitti tytöt junaseisakkeelle, toinen meni kouluun ja toinen työharjoitteluun lemmikkieläinkauppaan. Mie sain nukkua, paitsi että mies hätyytti mut ylös niiden lähtiessä, kun tiskikone oli päällä ja jätti tietsikankin auki mua varten, ja kahvinkeittimen päälle. En olis halunnu vielä nousta. Jotenkin uni nyt maittaa tavallistakin enemmän - sillon kun pystyy nukkumaan. Kyllä mie viime yönäkin enimmäkseen unen sain uudestaan, mutta se pätkäinen uni on aina huonolaatuista.

Ja näin unta työpaikastani, josta sentään olen lähtenyt jo viis - kuus vuotta sitten. Odotin siellä jonkun muun kanssa jotain, mitä ei ikinä tullu, ja sit viimein lähdin pois ja tapasin poislähtiessäni toimitusjohtajan. Aloin sille marmattaan, ja se lähti äkkiä karkuun, komealla mustankiiltävällä autolla. Sitä ennen unessa tein töitä navetassa, ja olin unohtanu juottaa vasikat ja työsuhde oli katkolla ja vaikka mitä surkeaa.

Mutta pääsin viimein kirjastoon!

Jumituin tosin psykologian ja lääketieteen puolelle, meni tunti siellä ja kolme kirjaa sain mukaani. Kotona on sängyn vieressä kesken ties kuinka monta kertaa lukemani Van Gulikin tuomari Dee-kirja ja puolivahingossa aloin lukeen myös kuopuksen lahjaksisaamaa Antti Tuiskun "Antti Tapani" -kirjaa. Sukatkin on kohta valmiit. Että ei tässä nyt ihan koko aikaa nukuttu ole.

Eilen oli raavittu jalkakäytävä hauskoille raidoille. Samannäköisille kuin luisteluhiihtoväylät. Jokohan pääsis kohta täälläkin hiihtämään, kun kelit näyttää ennusteessa tältä:

Joskus tuo naapurin setä on hiihdellyt omia latujaan tuohon tien toiselle puolelle, jos se nyt tekee niitä niin voisin joskus käydä siellä hiihtämässä. Kuntahan ei oo enää muutamaan vuoteen vetäny peltolatua tänne asti.

Voi jeeveli että voi ihmistä väsyttää. Kokeilen, auttaako siihen nukkuminen vai pitääkö lähteä katukaupasta piriä ostaan.

Valoa katsomassa Helsingissä

Aamut on vaikeita nykyään. Varsinkin kun aina on herätessä pää kipee ja moni muukin paikka. Eilenaamulla oli ihan oikein masennusta paikalla, ei yhtään olis haluttanu nousta mutta sängyssäkin oli niin vaikea olla. Nyhjäsin sit sohvalla ja rapsutin koiria. Uni maittoi taas, kun vähän aikaa oli ollu ns. ylhäällä, ja nukuin varmaan kaks tuntia.

Lupasin lähtee isännän kans Lux Helsinkiä kattomaan, jos päänsärky laantuu, ja lähdin vaikkei se ihan laantunukaan. Kyllä se kannatti, mieli oli parempi jo junassa - missä moni muukin oli matkalla samaan tapahtumaan. Ja olihan se omanlaisensa! Katuvalot oli sammuksissa valoteosten lähistöllä, ihmiset siellä pimeydessä vaelsi massoittain, kaikki samaan suuntaan. Siinä Finlandiatalon kohdalla jäin oikein katsomaan moista kansanvaellusta, harvoin näkee sellasta Helsingissä :) Joillakin koirilla oli valopantoja jotka loisti pimeydessä, yhdellä koiralla taisi olla oikeen jouluvalot kaulalla ja taluttimessa. Moni koira näytti kyllä siltä, että eivät nauttineet tapahtumasta...

Musiikkitalossa oli kuu, joka oli kyllä hieno, mutta ensinnäkin "ohjelma" oli aivan liian pitkä, ja suuri osa siitä oli semmosta, että tuo näyttötaulu oli enempi vähempi pienten valkoisten pisteiden täyttämä. Kuka semmosta jaksaa kattoa. Punainen se oli sillon, kun tultiin paikalle, mutta en hoksannu ottaa kuvaa just sillon ja liian kylmä tuli siellä tuulenvihurissa seistä oottamassa, että se tapahtuis uudelleen.

Oodikin siellä oli, tulipahan sekin nähtyä mutta ei sisällä käytyä, tietenkään, rynnittiin vaan valoteokselta toiselle. 

Finlandia-talon näytös oli ihan hieno äänineen päivineen, ja sitä pääsi kunnolla katsomaankin. Eikä ollu liian pitkä :)

Lyhtypuistossa oli inspiroivia lyhtyjä, tuli mieleen että roikan nokkaan vois itsekin rakentaa jonku hupsun lyhdyn ja laittaa pihalle. Laitan lyhdyistä enemmän kuvia tuonne "Kuveja ja muuta sälää"-sivulle. 

Tämä oli kyllä silti paras löytö! Ei kuulunut ohjelmaan, mutta oli ilmeisesti ihmisten iloksi laitettu museon luurangoillekin vaihtuvanväriset valot :)

Teoksista ehkä kiehtovin oli tämä: Large Pendulum Wave. Heilureita. 

Tämäkin oli ihan kiva, vaikka tietysti jonku Finlandia-talon jättiesityksen jälkeen varsin vaatimaton. Aidasta irtos lintuja, jotka lähti lentoon.

Violet, valonsyöjähirviö.

Kierroksen päätteeksi oli Shelter Seekers, Kansallismuseon seinään heijastettu teos äänimaailmoineen. Sinne oli hirveä ryysis, enkä ihmettele: porukka jäi siihen sisääntuloväylän tukkeeksi seisomaan, vaikka olis ollu tilaa levittäytyä teoksen eteen kattomaan sitä. Jonku olis pitäny olla siellä huutelemassa että siirtykää eteenpäin. 

Kolme viimeistä kuvaa on screenshotteja videolta, jos huono laatu hyppää silmille. Oli hyvä reissu se, ihan kiva että lähdettiin. Tultiin kotikulmille yhdeksän jälkeen, kaupassa oli paistopisteen tuotteet -60% ja ostin kaksi valtavaa korvapuustia. Ja kuopukselle banaania, se oli taas oksentanu kaikki syömiset. Sillä alkaa työharjoittelu maanantaina, saa nähdä onko työkunnossa vielä, jos ei saa ees syötyä...

On se hyvä, että ei oo tullu lähdettyä Kreikkaan aurinkolomalle! Siellä on talvi. 

14 minuuttia

...on päivä pidentynyt puolessatoista viikossa! Ou jee. Kauan on vielä kevääseen.

 Näin yöllä unta, että olin mummolassa, mummokin oli vielä elossa mutta se oli nykyaikainen, sillä oli kännykkä ja sinivalkoraitainen pusero. Joka tapauksessa pirtin puolelle oli ilmestyny uuni, josta lieskat lensi niin korkealle, että maali hehkui katossa. Sitten se katto romahtikin. Se uni on tehny flashbackeja mun mieleen pitkin päivää, ja hyvin voi pitää paikkansa että se katto on siellä romahtanut. Onhan se jo vuosikausia vuotanut ja lumikuorma tekee helposti tuhojaan semmosessa lahorakennuksessa.

 Inha päänsärky tuli yöllä, heräsin siihen ja otin migreenilääkkeen. Ei auttanu, aamuyön puolella piti hakee kaks ibumaksia vatsansuojalääkkeen kera. Ei auttanu sekään. Mietin, onko mulla hartiat niin jumissa, että sen takia särkee... oon saanu kyllä sen lahjakortin sinne hierojalle, mutta en vaan oo saanu soitettua - on ollu kaikkee semmosta epävarmaa, joka on hankaloittanu ajan varaamista. Nyt ne epävarmuudet on poissa, mutta kello puoli kolme perjantaina... Ja vihaan sitä soittamista. Vihaan.

Tein lumityöt, aattelin että verenkierron vilkastuminen vois helpottaa. Ei auttanu. Vai auttoiko sittenkin hiukan?

Lenkillä käyminen ainakin piristi. Mukava ilma vaihteeksi, ei tuullu eikä ollu liian kylmä. Kuopus voi taas paremmin. Ikävää että sen loma meni sairastaessa.

Kuusi minuuttia

Sen verran pysty oleen koirien kans lenkillä, kun niillä ei ollu sukkia jalassa. En vaan jaksanu pukee, muutenkin niin kyllästytti se vaatteiden paljous, kun pitää olla niin paljon ja tuntuu että joka paikka on täynnä pomppaa ja pusakkaa ja välihousua ja villasukkia. Ja niitä sitten pitää pukee itelle ja koirille ja tulee kuuma ja ulkona kylmä vaikkei siellä ehdi ollakaan edes niin kauaa kuin pukeminen kesti. Täytyy tehä toinen reissu sukkien kera. 

Uuniakin lämmitin, kun oli sisälläki kylymä ja välillä kuuma heti jos jotain tekee. Väliajat on sitten sopivaa :)

Kuopus ei oo parantunu, mutta kuulemma pärjää, ja keksin mie sen taudinkin yhtäkkiä - sehän on tullu sieltä navetasta, missä oltiin jouluaatonaattona. Siellä on ollu sitä mahatautipöpöä. Netin mukaan menee ohi neljässä päivässä, nyt on viides ja vielä oksentaa syötävät ja juotavat. Jotain se on saanu kuitenki pysymään sisälläki (esim. aamulääkkeet) kun se vielä tolpillaan on, eikä vaikuta kuivuneeltakaan. Mie sille keittelen velliä ja teetä oksennettavaksi.

Sit totesin, että en voi enää anopille puhua oikein mitään. Kehuin sen ovikranssia (joka sopii niiden ulko-oveen, joka on iso, tumma ja katoksen alla) niin se teki mullekin semmosen. Siinä sen omassa on valot, jotka on pistokkeella toimivat, ja anoppi valitti, kun ei löytänyt samanlaisia valoja mistään siihen mun kranssiin, ja selitti mistä ehkä voisin jotain löytää. Siis meillä on ovikoristeet jo kummassakin ovessa, tuollainen iso muhkea kapistus ei edes sovi meille kun on pientä ja vaatimatonta ja mitään valoja niissä ei vois ees pitää, kun ei ole pistorasioita. 

Juttelin ostaneeni hyasintteja, ja ihmettelin, kun yleensä joulun aikaan on kauppojen hyasintit enemmänkin ylikukkineita, ja nyt ne oli vallan nuppuisia vain. Olisin halunnu tuoksua kotiin, kun omat oli jo kuihtunu mun lomareissun aikana. Anoppi soitti joulunpyhien jälkeen kolunneensa jotain puutarhamyymälöitä etsiessään mulle hyasinttia...!!? Siis mullahan OLI hyasintteja, ja mitä mie enää joulun jälkeen niillä tekisin?

Miksi se on tullu tuommoseksi, että jos mie jotain kehun tai jostain puhun, se luulee, että sen on ostettava semmonen mulle, tai tehtävä? Ja kun vietiin sille vähän koreampi joulukukka-asetelma ku mentiin sinne syömään (kun ei mitään muuta ollu) niin se valitti, kun hän vain sellasen jouluruusun meille toimitti - joo, ja kranssin, ja ison kassin suklaata, satasen joulurahaa mulle ja ties kuin paljon lapsille... en mie ymmärrä. Sitten tietysti pitää olla kohteliaasti kiitollinen. Ja olenhan mie, mutta tulee vaan kauhean huono omatunto, kun se näkee vaivaa ihan turhaan. 

Nyt puen koirille sukat ja haalarit ja toiset haalarit ja meen ulos, kun siellä on vielä valoisaa. Jos sitten enää on valoisaa, kun saan ne kamppeet puettua niille ja vielä ittellenikin...

Pythonesque

Kuulemma joku myrsky. Ei sitä täällä huomaa, vähän puut ulkona huojuu ja lunta sataa melkein vaakasuorassa. Sähkötki on tallella - vielä.

Heräsin taas miehen herätyskellon ääneen, ehti soida niin kauan että en sit saanu enää unta. Selkään ja mahaan sattui, tyyny oli huonosti, nälkä, kuuma... mie en tosiaan ymmärrä, miks sen täytyy aina samaan aikaan nousta, vaikka työt alkaa usein eri aikaan. 6-8. Silti aina herätys neljän jälkeen, ja nytkin kun se menee kasiin, se meni sit takas nukkuun kun joi ensin vähän kahvia ja istui koneella hetken. Mutta se on hänen tyylinsä. Mutta täällä mie sit valvon, vaikka voisin nukkua.

Kaikenlaisia kirjahaasteita on nyt taas kun vuosi alkoi. Olis kiva sellaseen osallistua, mutta oon niin julmetun ronkeli kirjojen suhteen, ettei siitä tulis kuitenkaan mitään. En vaan pysty lukeen kirjaa, joka ei ole ns. hyvä. Tuun vaan pahalle tuulelle semmosesta.

Elokuvien suhteen vähän sama homma. Oon aina ollu ikävää elokuvaseuraa, kun vahingossa möläyttelen ajatukseni julki - "miten se on nyt jo kuiva, vaikka just putos veteen" - ja kiinnitän huomioni epäolennaisuuksiin, klaffivirheisiin ja sensemmosiin. Se on vain merkki siitä, että elokuva ei ole niin hyvä, että se veis mukanaan ja siihen eläytyis. Se on vaan pahentunu ajanoloon, näen elokuvan vain näyttelijäsuorituksina ja lavasteina ja juonena tai juonen olemattomuutena, en tarinana, johon tempautua mukaan. Ei ne ole viihdettä mulle. Joskus tykkäsin Fast & Furious- leffoista Vin Dieselin takia, mutta nyt seki tuntuu vaan mörisevältä, teennäiseltä esittäjältä, ei enää sytytä.

No katsoin nyt pari päivää sitten Monty Pythonin Elämän tarkoituksen, siinä ei haittaa, vaikka em. asioihin kiinnittäiskin huomiota. Mies sen mulle netistä tilas, siis jonku suoratoistopalvelun kautta. Olen toki sen jo ennenkin nähnyt, mutta siitä tiesinkin, että tykkään. Surrealistista huumoria. Brianin elämän olisin mieluummin halunnu nähdä, mutta sitä ei löytyny.

Kun aattelee, mitkä maailmat vois avautua kirjojen ja elokuvien kautta, niin ihan harmittaa tämmönen rajoittuneisuus!

Jostain on putkahtanut meille harsosääski. Lepatteli tässä tietokoneruudun edessä, sitten kun sille nosti käden niin se tuli sille istuun. Vein sen sitruunapuuhun, jos se ei tuntis oloaan niin hämmentyneeksi siellä, kun on kasvi ja parempi valo kuin tietsikassa.

Kuopuksen maha ei eilisiltaan mennessä ollu parantunu, sillä meni koko eilinen kipristellessä ja kaikki, mitä se yritti syödä, tuli ylös. Lämpökin nousi 37,4 asti, mutta juuri kun olin valmistautumassa viemään sitä päivystykseen takaisin, lämpö laskikin. Pahoinvointilääkkeestä sille tulee jotain ikäviä sivuoireita, joiden takia se ei halunnu sitä ottaa, mutta kun tosiaan kaikki tuli ylös niin illemmalla se viimein sen otti. Sai jotain pientä syötyä niin, että pysyi. Jos tänään vielä on samanlainen niin vien kyllä uudelleen näytille. Ei se kyllä ite halua, ei oo hääviä istua päivystyksessäkään...

Ja eka

Selvisin tälle vuodelle! Aatto oli sutinaa, kun mies oli töissä ja esikonen tulossa kotiin, ensin mejän piti se hakee mutta sit sen poikakaveri toikin sen, ja mie halusin käydä verenluovutuksessa kun pisarat oli surullisena tyhjillään - vaikka näyttää ne edelleenkin olevan suuri osa - ja kutsukin tuli. Uusi kutsu tuli muuten silloin, kun olin vielä "luovutustelineessä". 

Kuopuksella oli maha kipeä, oli alkanu edellisenä päivänä ja paheni ja tuli pahoinvointiakin, sitä piti käyttää päivystyksessä varmuuden vuoksi. Sen jälkeen miehen kans riennettiin klo 18 alkavaa ilotulitusta katsomaan, kotona ehdittiin kiepahtaa (mie olin jotenkin niin jäässä, istuin toppatakki päällä peiton mutkassa sohvalla) ja taas seuraavaa näytöstä katsomaan. 

Siinä vaiheessa alkoikin jo sataa räntää, ja puolenyön tulitukset jätin suosiolla väliin. Oli ne kuulemma ollu komeat. Muutenkin just kun tultiin sieltä ekasta näytöksestä, oli koirat tyttöjen kans pihalla (olin pyytäny että käyttävät ennen kuutta, mutta ei ollu viesti menny perille) ja sitten pamahti ihan siinä lähellä ja kumpikin koira säikähti. Nehän ei silleen paukkuarkoja oo ollu, mutta rajansa silläkin. Tällä kertaa sitten oli koirillakin epämukavuutta, ne vähän tutisi ja oli vaisuja kun ulkona pamahteli. Ei yleensä täällä juuri pauku, mutta nyt nähtävästi oli paukuttelevat naapurit kotosalla ja ostaneet pommejakin. 

Tyytyväisenä ne sitten oli mun vieressä peiton alla puolenyön aikaan, kun enempi paukkui. 

Eilen pääsin sitten laskemaan ne vuoden aikana mitatut kävelyt - siis mitatut, aina ei oo kaikkia lenkkejä mitattu. Sain kokoon 725,4 kilometriä, mikä on päivää kohden jaettuna 1,995 km. Paras kuukausi oli lokakuu 88,4 kilometrillä, huonoin oli helmikuu ja 23,7 km. Sillon oli pakkasia ja flunssa. Top 3 oli loka-, heinä- ja toukokuu.

Lintuja en bongannut kuin 93, meni jotenkin into siihen hommaan, kun mieskin antoi vaihdossa lintukuvausvehkeet pois kun otti jonkun hienomman kameran. Ei tuu sillen sitten mentyä niiden lintujen perässä itekseen. 

Hieman kauniimman, mutta ohuemman päiväkirjan ostin tälle vuodelle. Se näköjään alkoi jo marraskuun 26. päivä, mutta eihän sillon oo mitään järkeä alottaa uutta päiväkirjaa. Tammikuun eka sen olla pitää. Vanha sininen voi mennä roskiin. Uusi on kyllä niin harmaahiirulainen, että se on taatusti monta kertaa hukassa :)

Sain joululahjaksi puhelimen kotelon, tai sellasen suojakuoren, ja sain valita ite minkälaisen haluan. Valitsin mielestäni kirkkaan värisen violetin (arvon jonkin aikaa pinkin ja violetin välillä, molemmat yhtä kirkkaita kuvan mukaan) ja sehän onkin luonnossa ihan tumma ja huomaamaton. Mutta hyvä ja mun näköinen. Halusin kirkkaan siksi, kun mulla tuppaa puhelinkin olemaan täällä kotona aina hukassa, ja mustalla sohvapöydällä se on suorastaan näkymätön... tässä rojukaaoksessa menee melkein mikä tahansa hukkaan.

Ja taas kun muut on juonu, mulla on päänsärky. Mies tosin ei tainnu tällä kertaa kovin paljoa pämpätä, kun kieltäydyin kuskaamasta niitä katsomaan sitä puolenyön ilotulitusta. Hirvee räntäsade ja hirvee ruuhka ja tunku ja kun muutenkaan en halunnu sinne mennä. Aistin taas pientä syyn siirtämistä minun niskoille, kun tytöt halus sinne ja mies korkkas kaljan - että ei pääse ku mie en suostu ajaan sinne - mutta kieltäydyin syyn ottamisesta ja lopulta mies tyytyikin siihen yhteen ja meni autolla tyttöjen kans myrskyyn tulituksia katteleen.

Otin sulamaan sen lopun joululohesta, mutta se ei ollu suolaantunut tarpeeksi vaikka kaikki suola oli hävinnyt. Ihan ohjeen mukaan tai vähän enemmänkin laitoin suolaa, mutta liekö ollu epätasaisesti. Se oli vielä kohmeessa kun maistoin, laitoin sitten lisää suolaa ja viipaloin vasta tänään. Onkin sitten suorastaan tönkkösuolattua. Voi olla, että jatkossa tyydyn ostamaan graaviloheni valmiina, tai olen syömättä. 

Suomut kalaruuassa on muuten tosi luotaantyöntävää. Samoin kuin kuorenpalat katkarapu- ja munaruuassa.