Ja eka

Selvisin tälle vuodelle! Aatto oli sutinaa, kun mies oli töissä ja esikonen tulossa kotiin, ensin mejän piti se hakee mutta sit sen poikakaveri toikin sen, ja mie halusin käydä verenluovutuksessa kun pisarat oli surullisena tyhjillään - vaikka näyttää ne edelleenkin olevan suuri osa - ja kutsukin tuli. Uusi kutsu tuli muuten silloin, kun olin vielä "luovutustelineessä". 

Kuopuksella oli maha kipeä, oli alkanu edellisenä päivänä ja paheni ja tuli pahoinvointiakin, sitä piti käyttää päivystyksessä varmuuden vuoksi. Sen jälkeen miehen kans riennettiin klo 18 alkavaa ilotulitusta katsomaan, kotona ehdittiin kiepahtaa (mie olin jotenkin niin jäässä, istuin toppatakki päällä peiton mutkassa sohvalla) ja taas seuraavaa näytöstä katsomaan. 

Siinä vaiheessa alkoikin jo sataa räntää, ja puolenyön tulitukset jätin suosiolla väliin. Oli ne kuulemma ollu komeat. Muutenkin just kun tultiin sieltä ekasta näytöksestä, oli koirat tyttöjen kans pihalla (olin pyytäny että käyttävät ennen kuutta, mutta ei ollu viesti menny perille) ja sitten pamahti ihan siinä lähellä ja kumpikin koira säikähti. Nehän ei silleen paukkuarkoja oo ollu, mutta rajansa silläkin. Tällä kertaa sitten oli koirillakin epämukavuutta, ne vähän tutisi ja oli vaisuja kun ulkona pamahteli. Ei yleensä täällä juuri pauku, mutta nyt nähtävästi oli paukuttelevat naapurit kotosalla ja ostaneet pommejakin. 

Tyytyväisenä ne sitten oli mun vieressä peiton alla puolenyön aikaan, kun enempi paukkui. 

Eilen pääsin sitten laskemaan ne vuoden aikana mitatut kävelyt - siis mitatut, aina ei oo kaikkia lenkkejä mitattu. Sain kokoon 725,4 kilometriä, mikä on päivää kohden jaettuna 1,995 km. Paras kuukausi oli lokakuu 88,4 kilometrillä, huonoin oli helmikuu ja 23,7 km. Sillon oli pakkasia ja flunssa. Top 3 oli loka-, heinä- ja toukokuu.

Lintuja en bongannut kuin 93, meni jotenkin into siihen hommaan, kun mieskin antoi vaihdossa lintukuvausvehkeet pois kun otti jonkun hienomman kameran. Ei tuu sillen sitten mentyä niiden lintujen perässä itekseen. 

Hieman kauniimman, mutta ohuemman päiväkirjan ostin tälle vuodelle. Se näköjään alkoi jo marraskuun 26. päivä, mutta eihän sillon oo mitään järkeä alottaa uutta päiväkirjaa. Tammikuun eka sen olla pitää. Vanha sininen voi mennä roskiin. Uusi on kyllä niin harmaahiirulainen, että se on taatusti monta kertaa hukassa :)

Sain joululahjaksi puhelimen kotelon, tai sellasen suojakuoren, ja sain valita ite minkälaisen haluan. Valitsin mielestäni kirkkaan värisen violetin (arvon jonkin aikaa pinkin ja violetin välillä, molemmat yhtä kirkkaita kuvan mukaan) ja sehän onkin luonnossa ihan tumma ja huomaamaton. Mutta hyvä ja mun näköinen. Halusin kirkkaan siksi, kun mulla tuppaa puhelinkin olemaan täällä kotona aina hukassa, ja mustalla sohvapöydällä se on suorastaan näkymätön... tässä rojukaaoksessa menee melkein mikä tahansa hukkaan.

Ja taas kun muut on juonu, mulla on päänsärky. Mies tosin ei tainnu tällä kertaa kovin paljoa pämpätä, kun kieltäydyin kuskaamasta niitä katsomaan sitä puolenyön ilotulitusta. Hirvee räntäsade ja hirvee ruuhka ja tunku ja kun muutenkaan en halunnu sinne mennä. Aistin taas pientä syyn siirtämistä minun niskoille, kun tytöt halus sinne ja mies korkkas kaljan - että ei pääse ku mie en suostu ajaan sinne - mutta kieltäydyin syyn ottamisesta ja lopulta mies tyytyikin siihen yhteen ja meni autolla tyttöjen kans myrskyyn tulituksia katteleen.

Otin sulamaan sen lopun joululohesta, mutta se ei ollu suolaantunut tarpeeksi vaikka kaikki suola oli hävinnyt. Ihan ohjeen mukaan tai vähän enemmänkin laitoin suolaa, mutta liekö ollu epätasaisesti. Se oli vielä kohmeessa kun maistoin, laitoin sitten lisää suolaa ja viipaloin vasta tänään. Onkin sitten suorastaan tönkkösuolattua. Voi olla, että jatkossa tyydyn ostamaan graaviloheni valmiina, tai olen syömättä. 

Suomut kalaruuassa on muuten tosi luotaantyöntävää. Samoin kuin kuorenpalat katkarapu- ja munaruuassa.