Aamupimiässä

Justiin eilen kirjoitin, että nukun kauhean pitkiä yöunia, ja nyt sitten - kun miehelläkin on vapaapäivä eikä sen aamuinen liikuksiminen olis häirinny - herään puoli viideltä enkä saa enää unta. No, osasyynä siihen olikin se, että mies kuorsas vaikka yritin töniä sitä eri asentoonkin. Sitten se omia aikojaan kääntyi minuun päin ja tuli oikein lähelle, siinä sitten hönki vanhan kaljan lemua mun naamalle... ei huvittanu siinä enää oleilla. Nousin ylös keittään kahvia ja laittaan tiskikoneen päälle.

Mun maljakkohyasintin kukka on kuihtunut ja mukula pienentynyt niin, että meinas ruveta putoamaan maljakon pohjalle. Laitoin sinne tuollaisia... mitä ne nyt nimeltään mahtaa olla, punaisia palleroita kumminkin. Turpoavat vedessä isoiksi ja markkeeraavat kasvualustaa. Vähän liikaa laitoin, oli vaikea arvioida paljonko tarvii ku ne on tosi pieniä kuivana.

Ja ärsyttävää taas tämä laihduttaminen - oon monta päivää syöny kevyesti ja harvoin - aamulla mysli, päivällä salaatti ja iltapäivällä joko salaattia lisää tai "oikea" ruoka, jos se on ollu mulle sovelias. Sitten loppuilta syömättä neljästä-viidestä asti. Joskus välipalaksi ruisleipä. Salaatissa on juustoa, kananmunaa tms. ettei ihan pelkkää rehua ole, vaan on ihan ruokaisaa. Paino vaan nousee! Varmaan joulusuklaavarastot siellä jossain muhii ja kasvattaa rasvasoluja. Turhauttavaa, kun ei saa kärvistelystä mitään "palkintoa" edes pienen painonlaskun muodossa. Vitamiineja, rautaa ja Piimaxia lisäksi.

Piimaxia siksi, kun kynnet on menny ihan paperiksi taas. Jännä miten nekin vaihtelee; joskus ihan ihmettelee kovia kynsiä, ja toisinaan sitten ne repeilee ja katkeilee koko ajan. Söin viime vuonna 3kk:n kuurin Piimaxia mutta kynnet oli vain vähän aikaa kunnossa. Mulla kun on paha tapa jyrsiä kynsiäni, niin pienikin epätasaisuus kynnen reunassa laukaisee sen jyrsimisen, ja kohta kynsi onkin nahkaan asti jyrsitty. Välillä on pakko laastaroida sormenpäitä, että ne sais olla edes vähän aikaa rauhassa.

Viilipurkkiin tehty DIY-kynttilä pääsi tuleen. Sydän on jotenkin huonosti, se kaatui ja sammui ja piti kaivaa uudelleen esiin ja saa nyt nähdä, onko se ollenkaan polttokelponen.

Lauantaina tytär menee kattoon konsertoivaa idoliaan Helsinkiin, se pääsee tapaamaan sitä ja odottaa sitä kovasti. On se kyllä ainaki kerran sen jo tavannutkin, ja ylläpitää Suomen fanisivustoa. Kyllä se on niin erilaista nykyisin tuo idolien palvontakin, siinä oikein otetaan kontaktia ja ne julkkiksetkin ottaa kontaktia faneihinsa. Eipä tullut mieleenkään, että lapsena/nuorena olis edes kirjeellä saanut yhteyden Brian Setzeriin tai Simon LeBoniin, koska kaikki "yhteydenpito" tapahtui ainoastaan musiikkikustantamon kautta. No mie sain aikanaan The Boppersin nimmarit, mutta en mie sitä ees fanittanu. Ja sit käsivarteen Suurlähettiläiden Jusu Pöyhösen nimmarin. Sitä kyllä fanitin.

Mielitekoja

No, miehän oon tavallaan vähän väliä laihdutuskuurilla, ku paino pyrkii ylöspäin. Ainahan se kuulemma meillä läskeillä pyrkii vähintäänkin siihen maksimiin, missä se on kerran ollu. Nyt joulun mässäysten jälkeen pitää taas olla kurissa ja nuhteessa... ja kyllä mahassa on parempi olokin kun ei syö torttuja ja pipareita sun muuta vehnäisää.

Moni uskoo, että keho vaatii sitä, mistä on puute, ja siksi tulee mielitekoja vaikka tomaatteihin tai pähkinöihin tai kalaan, yhtäkkiä vaan pitää saada just niitä tai jotain muuta ja paljon. Että niissä on jotain, mistä omassa kehossa on puute. Lykopeenin, seleenin, omegahapon tai jonku muun. No, mie oon todennu, että sillä logiikalla mun kehosta puuttuu rasvaa - nimenomaan maitorasvaa - sokeria, kaakaota ja suolaa.

Laihduttajien avuksi tarkoitetuissa neuvoissa puhutaan paljon siitä, miten saada näläntunne vältettyä, mutta mulla ei oo ongelmia sen kans, voisin olla nälässä vaikka vuorokauden ympäri, ainakin jos ei heikottais. Mutta se mieliteko. Se on ihan hulluutta. Se on paljon vaikeampaa kestää kuin joku tyhjänä kurniva vatsa. Etenkin jos syö kevyen lounaan, vaikka sitä salaattia mitä nyt oon syöny, niin sen jälkeen tulee aivan kestämätön "jälkiruoan" himo. Ostinkin eilen kreikkalaisen uuniomenajogurtin tän päivän jälkkäriksi, jos siitä vaikka olis apua. Mutta niinkin olen kuullut väitettävän, että makeanhimo laantuu, jos saa pienen makean jälkiruuan aina aterian päätteeksi.

Mun ikäinen kaveri (ylipainoa vähän enemmän ku mulla) kertoi just olleensa sokerirasituksessa, sille tehdään niitä vähän väliä kun "odotetaan" diabetesta. Liekö sillä nyt se uusi muotisairaus esidiabetes. Mietin vaan sitä, että ei multa mitään sokereita ja verenpaineita tiedä, kun en niitä ikinä missään mittauta. Voin olla vaikka hengenvaarassa, enkä tiiä mittään, porskutan vaan meneen ja kuukahdan sitten johonkin aivoinfarktiin. Vähäkalorisella dieetillä pysyis terveempänä, mutta se hiton mieliteko!! Ainoa, mikä sen selättää, on tarpeeksi mielenkiintoinen tekeminen, mutta mistäs sellasen keksis joka päivälle. Nytkin olisin lähtenyt lenkille, mutta taas yks perhanan sadealue on tulossa päälle. Ei vesisateessa nauti koiratkaan. Eikä sitä koko päivää jaksa kävelläkään, vaikka olis hyväkin ilma.

Eilen olis ollu jooga. Oon tottunu siihen, että jos tyär tarvii kyytiä, ehdin viedä sen ja hyvin vielä joogaankin. Mutta! Nyt se meneekin sinne työharjoitteluun ja myöhemmällä junalla, ja olin ihan pöllämystynyt aamulla ku olin just heränny, katoin kelloa ja totesin, että juuri ja juuri kerkeis joogaan, kun just nyt lähtis. Olishan sitä voinu sopia aiemmin, että tyttö menee omin nokkineen junalle, mutta oli hirveä kaatosade ja tytön kuitenkin pitää olla siistinä asiakaspalvelutyössä, eikä tukka naamaan liimautuneena.

Muutenkin oon nukkunu hirmuisia määriä joulun jälkeen. Viime yönäki 11 tuntia, ja muinakin öinä varmaan sen kymmenen. Ja iltapäivällä kolmen-viiden aikaan iskee väsymyskohtaus, vois mennä vaikka sillon taas nukkuun. Liikaahan se on, mutta olen iloinen kun en kärsi unettomuudesta! Ja kun nukkuu, ei ole kärsimässä syömismieliteoista...

Ja ihmetyttää, mikä mahtaa olla vikana mun linnunruuaksi ostamassani pähkinämurskassa. Hyvän näköstä ja siistiä ja PÄHKINÄÄ mikä yleensä menee aina ensimmäiseksi, niin nyt ei mene. Edes harakat ei syö kuin pitkin hampain. Eiku eihän niillä oo hampaita. Oravakin syö mieluummin auringonkukansiemeniä.

Nastat tarpeen

Pari päivää on ollu kuvan kaltainen jalankulkukeli. Eilen menin ison osan matkasta mettässä, joten pärjäsin saappailla, mutta tänään olin viisas ja laitoin nastakengät. Oli enemmän kuin tarpeen! Kyllä hiekkatietki oli jäässä, mutta mettään ei ollu tullu tuollaista sileää kirkasta jääkerrosta.

Lätäköihin kyllä oli tullu jääkerros jos toinenkin, päällekkäin kun edellinen ei ehdi sulaa kun vesi tulee taas päälle ja jäätyy.

Lähdin tänään vähän arpomalla meneen toiveena, että kartassanäkyvän ojan yli menis joku sillantapainen... no meni kyllä, mutta en arvannu lähtee ylittään :)

Kyllä siitä oikein polku kulki, että selvästi joku/jotku käytti sitä kulkureittinään. Kävelin kiltisti puronvartta isommalle tielle.

Olivat siistineet tätä yhtä rapakkoa, ja tehneet sen ympäri jonkinlaisen polun. Kävelin aika pitkästi.

Oon huomannu, että mun kävelymatkat on vähän pidentyneet entisestä. Sen näki hyvin ku ynnäilin niitä vuoden kulkemisia. Toisaalta pitkät matkat ikäänkuin "oikeuttaa" sitten rokulipäiviin, mutta jotenki ei oikein huvita pitää sellaisia. Ehkä oon hiukan vähän niinku riippuvainen? Olisinpa! Kyllähän sitä kävelis jos vain kroppa kestäis. Ja yks mikä ärsyttää niin pissahätä. Metsässä voi aina käydä puskapissillä, mutta jossain tuollaisessa asutuskeskuksessa ei niin vain mennäkään. Jos jossain kaupassa onkin vessa, niin en kyllä jätä koiria ulos keskenään jonkun varastettavaksi. Pittää vissiin hommata katetri.

Lukeminen ei kyllä oo ottanu tulta alleen. Mulla on kaksi kirjaa kesken, mutta kumpikaan ei ole niin kiinnostava, että veisi mukanaan.

Lenkillä tuulitakissa tammikuussa

 Voi jeeveli näitä kelejä. Tänän oli vielä ihana päivä, huominenkin menettelee vaikkei aurinko enää paistakaan, mutta sunnuntaina sataa (aina). Maanantai ja tiistain aamupuoli ok, sitten alkaa sataa ja sataa keskiviikonkin. Vettä. Torstai ja perjantai taas ok, sitten taas kaks päivää sataa vettä. Hyvällä onnella saattaa tulla luntakin yksi hiutale. No, eipähän pääse tylsistyyn, ja hyvähän se on, että välillä paistaakin eikä aina vaan vettä sada. Mutta lunta kyllä kaipaan. Silleen kohtuullisesti, ei silleen niinku Sodankylässä on.

 Tällaisia "luontoelämyksiä" taas. Tuonkin lampareen rannat on merkitty arvokkaiksi luontokohteiksi, mutta kukas siitä piittais. Ja tien alkupäässä möyri mettäkone kaatamassa puita.

 Vielä onneksi on jossain puitakin.

 Oja oli raidallisessa jäässä. 

Ei näytä tammikuulta

Pesin pyykkiä ja lämmitin uunia, lenkin jälkeen oli kyllä lämmin mutta nyt ei enää oo. Vaikka uunin kylki on. Pakkasta on kuutisen astetta ulkona.

Kaksi tuntia reipas

Oi ihana auringonpaiste! Tällä kertaa en tuhlannut sitä steariinin sulatteluun, vaan pakkasin eväät ja koirat mukaan ja lähdin etsimään pientä luonnonsuojelualuetta, jonka piti oleman tuon kallion päällä. Olin suunnitellut, että etsin sieltä mukavan paisteisen paikan, jossa syön eväät, mutta tuonne kiivetessäni (kun piti vähentää vaatetta kun tuli kuuma) hoksasin, että reppu jäi matkasta. Ei sitten levähdetty, vaan paahdettiin täysiä koko kaksi tuntia, minkä retki kesti. No ei täysiä, mutta kyllä oli välillä niin hiki, että oli rillitkin huurussa.

Sammaltoukka

Kauheaa ryteikköä, jossa ei mennyt kuin jotain kauriiden polkuja, ja välillä oli niin märkääkin, että tavan kengät olis kastunu jo alkumatkasta. Onneksi älysin laittaa loskarit, vaikkei ne niin hyvät vaelluskengät olekaan. Itse asiassa tosi kurjat, kun nauhatkin takertui välillä oksiin. Kyllä kävi mielessä, että käännynkö takas, mutta en enää kehdannut. Toiveissa oli, että löytyis takaisinpäin hivenen helpompi reitti, niinkuin sitten löytyikin.

Luonnonsuojelualue oli kyllä pettymys.

Tuossa näkyy tuo valkopäinen tolppa rajan merkkinä, siitä alamäkeen piti olla suojeltua, mutta niin vain on kaadeltu puita merkin edestäkin. Kyllä metsänomistajat ja -raiskaajat osaa.

Takaisin tullessa äkkäsin hiusjäätä tuollaisessa kepukassa, en muista että olisin ennen nähnyt muuta kuin kuvissa. Syksyisin joskus "uutisoidaan" iltapäivälehdissä, kuinka joku random kulkija oli nähnyt tällasta. Pitäskö mun nyt soittaa lehdistö paikalle?

Nyt me ollaan koirien kanssa ihan reporankana sitten. Saattaa olla, että palkitsen itseni tortulla. Etenkin kun ruokana on eilistä kuivaa tonnikalasalaattia. Note to self: kun laitat salaattiin riisiä, niin kippaa silloin tonnikala öljyineen päivineen (no ei ihan kaikkea!) sekaan, ettei oo niinku sahajauhoa söis.

Aika huvittavaa muuten: näin viimeyönä unta, jossa potkaisin, ja sitten heräsin siihen kun potkaisin oikeasti ja kajautin varpaat kattoon! :D Siis miehän nukun sellasen viiston katonlappeen alla, hyvin yltää potkia kattoa. No, oli ahdistava uni, hyvä että loppui.

Ei tää lopu ikinä

Hyi mikä itseinhon täyttämä päivä taas. Kelikin herättää inhoa, sekä minussa että koirissa. Kävin lenkin aamuhämärässä, ettei tarvi katella tuota märkää tihkusumua yhtään enempää kuin on pakko.

Eilen oli esikoinen vaihteeksi kotona, käytiin kaupoilla kun sen piti ostaa työpaitoja tänään alkavaa harjoittelujaksoa varten. Sitten se teki kauniita torttuja!

Nuo pallerot on mun tekemiä, leikkasin yhden levyn kahdeksaan osaan ja tein "pullatorttuja". Eilen oli myös nuoskalunta, tekaisin nopeen lumiukon.

Nyt se on tuolla pihalla jo kaatumaisillaan, ei ihme kun on viis astetta lämmintä. Pthyi. Netissä muisteltiin vuoden 1999 paukkupakkasia tämän vastapainoksi, ootin sillon esikoista ja talvi on hyvin jäänyt mieleen. Oli lunta ja pakkasta ja kasvava vatsa.

Flunssan oireet onneksi meni pois aiheuttamatta tautia. Oma immuunipuolustus toimi.

Valoa pimeyteen

Tammikuun apatiaa voi helpottaa luonnollisin keinoin, sanoi otsikko Ylen uutisissa. Tykkään noista kuvajutuista, joissa rullataan alaspäin ja tekstit tulee ja jatkaa matkaansa. Ajattelin, että josko löytyis mullekin oiva ohje apatian nirvimiseen, mutta kyllä oli taas semmosta tekemällä tehtyä hömppää. Tämäkin:

Tuossa "pöytäasetelmassa" ei ole niin mitään lähimetsästä haettua, ellei sinne ole levinnyt pihasta kasvamaan töyhtöangervo. Oikeasti metsässä ei juuri ole mitään talventörröttäjiä, ei täällä ainakaan. No, ei ole luntakaan, että kyllä mustikan- ja puolukanvarpuja sais, jos niiden keräämiseen ei tarttis maanomistajan lupaa. Apatia olis lievempää, jos olis lunta. Pakkasta on tänään ollu muutama aste. Olis ollu hieno ulkoilukeli, mutta mun päivä meni hissukseen steariinia tuikun päällä sulatellessa ja sitä muotteihin sydänlangan kanssa laitellessa.

Laitoin tuoksuvahaakin osaan sekaan. Jos se sitten tuoksuis. Sellanenhan ei muuten sitten kulu ollenkaan mihinkään, jos sitä vaan kynttilän päällä lämmittää ja silleen tuoksuttelee. Tuo euron satsi, mikä mulla on, kestää varmaan mun loppuelämän. Jos en laita niitä mukaan kun teen kynttilöitä. Voi se tietysti olla, että tuoksuvaikutus vuosien mittaan hälvenee noissakin.

Lux Helsinki oli pettymys. Eka kohde oli Tuomiokirkko, jonka seinään heijastettiin jotain hyvin sekavia kuvia, en saanu niistä tolkkua. Olihan se toki vaikuttava näky pimeydessä.

Kakkoskohde oli sisäpihalla, ja sinne piti jonottaa varmaan yli puoli tuntia. Jos olisin tienny, mihin jonotan, niin olisin kääntynyt pois niin kauan kuin se oli mahdollista. Se oli "silta", jossa roikku punaisessa valossa kylpeviä naruja, joiden läpi piti kävellä. Pidin kättä suun ja nenän edessä koko matkan, voi vain kuvitella mikä rään ja kuolan määrä niissä ihmisten naamoja pyyhkivissä naruissa loppuaikana on, ja sen mukana kirjo kaikenmoisia flunssa-, influenssa- ja mahatautipöpöjä. Hyi olkoon!

Sitten oli sisäpihaesitys, jossa oli jyrinää ja punaista valoa. Lyhtypuisto, löysin lyhdyn jossa oli lehmä.

Hieno tulitornado, se oli ehkä paras, vaikuttavin. Joku pieni pöllö puussa. Tokoinrannan venelaituriin oli suunniteltu valoteos, jonka piti heijastua tyynestä vedestä (nurinpäin oleva teksti MAGIC MIRROR IN MY HAND) mutta vesihän ei ollu tyyni kun tuuli puhuroi niin kovasti. Se oli siis aika typerä sekin, kun ei toiminu halutulla tavalla. Kaupunginteatteri eri väreillä valaistuna ja jotain musiikkia. Joku interaktiivinen juttu, johon mahtu parikymmentä ihmistä kerralla. No, tulihan käveltyä yli viis kilsaa siellä ihmismeressä, ja mulla oli heti aamulla jotain flunssanoireita. Tiedän, että itämisaika on niin pitkä, ettei sieltä mahdollisesti tarttuneet voinu vielä oireilla.

Menomatkalla juna joutu pysähtyyn matkalle oottaan ambulanssia, ku joku oli saanu sairaskohtauksen, mutta tulomatkalla vaan joku etelämaalainen kälätti koko ajan handsfreehen.