Flamingoja

Korvamatokatsaus: Eilenaamulla Laila Kinnusen Soittajapoika (wtf?) ja tänäaamuna Green Dayn kappale, jossa sentään on jotain järkeä, kun mies on sitä kuunnellut viime päivinä. En jaksanu etsiä sen nimeä nyt tähän. Aina soi päässä jotain.

Meidän nurkille on tulossa oravanpoikia jossain vaiheessa. Niin iloisesti yksi pariskunta juoksentelee peräkkäin ja välillä pysähtyy syömään ja taas menee. Oletan, että kyseessä on pari eikä taistelupari, kun ne kerran sopuisasti välillä syökin.

Oli pakkasta jotain ykstoista tai kakstoista aamulla! Laitoin linnuille uuden talipötkön, kun edellinen taas menee kiireenvilkkaa - harakka on ruvennu nostaan sen häkin päällä seisten narusta ylemmäs ja nokkii suihinsa. Tämän uudemman laitoin sen verran pitkän ja jäykän sähköjohdon päähän, ettei se niin helposti sitä nosta. On sillä muutakin ruokaa syötävänä. Nyt sais sen jäälyhdyn tehtyä, mutta en oo saanu aikaseksi.

Tein vähän pakon edessä sellasen tavallaan niinku uudenvuodenlupauksen, etten osta mitään ns. turhaa. Esim. kaikki kivat kevätesikot ja sipulikukkaruukut on jääny kauppaan, vaikka oon niitä nyplännyt. Eilen tuli pitkästä aikaa rahaa tilille, ja kävin kaupasta hakemassa salaattitarvikkeita ja tytölle pyörään soittokellon ja niitä linnuntalipötköjä ym. tarpeellista. Melkein sorruin turhaan ostokseen, mutta kun tuli vastaan näin ihanan näkönen tunika tai mikälie mekkole:

Kokeilin XL-kokoa, se oli onneksi liian suuri ja muutenkin ruma mun päällä, niin en sortunu. Mutta ihan olis ollu mun vaatteen värinen ja kuosinen. Flamingoja!

Kova tuuli käy, meinaan kokeilla koirienlenkitystä vasta iltapäivällä, kun pikkusen lämpenee. Aurinkokin lämmittää jo, kun sopivasti osuu. Ja kun suostuu paistamaan... Laitoin sitruunapuunkin aurinkokylpyyn.

On se niin iso rohjo, ettei sitä niin vaan enää siirrellä, ei tahdo mahtua oviaukosta ja on niin painava, ettei sitä kantaessa kamalasti voi kyyristellä. Punkkien seitit näkyi auringonvalossa mainiosti, keräilin niitä pois ja tutkiskelin, ei näyttäny olevan liikettä. Oon joskus aiemmin huomatessani oikein suurennuslasilla kattonu niitä, ne vaikuttaa tosiaan kuolleilta. Mikä lie tappanu. Hirmu vaikeaa oliskaan ruveta täällä sisällä sitä mäntysuoparuiskuttaan, ei se mahdu vessaankaan enää. Oon miettiny, naksauttaisinko puolivälistä poikki keväällä. Saattas olla helpompi käsitellä... koon lisäksi siinä on parhaimmillaan nelisenttisiä teräviä piikkejä. Silti oon siihen kiintynyt.

Vilakkaa. Uuniin tulet.

Tänäaamuna loskaa

Tänäaamuna herätessä korvamatona Ismo Alangon Taiteilijaelämää. En varmasti ole kuullut sitä aikoihin eikä kuulu mun lempimusiikkiin. Mistä ihmeestä aivo kaivaa näitä biisejä?

Ja totesin, että olen laiska vastuunpakoilija. Huono ihminen. Asuisin mielelläni maatilalla elukoiden keskellä, jos ne olis jonkun muun eikä mun olis pakko niitä joka päivä hoitaa ja huolehtia. Käveleskelisin mielelläni bernhardinkoiran kanssa, jos sen omistais joku muu ja saisin vaan olla sen kans. Paul Stanley onnistui mulle ainakin saamaan alemmuudentunteen ja tyytymättömyyden omaan saamattomuuteeni, kun se korosti kuinka HÄN on tehnyt kovasti töitä ja päässyt sillä siihen asemaan. Minä olen ollut laiska, kunnianhimoton paska enkä ole päässyt mihinkään.

Toisaalta illalla aattelin, että olen onnekas, kun mulla on tällanen elämä. Ulkona sade ropisi kattoon, sisällä oli lämmintä ja mukavaa, koirat tuhisi kyljessä ja perhe oli lähellä. Paitsi esikoinen, joka meni hautajaisten jälkeen poikakaverille. Sitten kyllä aloin miettiä, että mun pitäs tehdä jotain enemmän, kun kerran kaikki on hyvin. Suursiivota ja konmarittaa ja heittää rojua pois ja ja ja. Olla hyödyksi. Ansaita olemassaoloni tai mennä pois.

Kysyin yhtenä päivänä mieheltä, tulisko sille ikävä, jos muuttaisin sinne missä siskot asuu. Se suuttui. Ei ilmeisesti tulis ikävä, vaan vihaisuus. Käsitin, että suuttumus tuli siitä, kun kehtasin hypoteettisesti ajatella tekeväni jotain, mihin hän ei kuulu. Koska mehän ollaan yksikkö, emmekä toisistamme erillisiä ihmisiä?

Oon nyt koittanu vähentää iltasyömisiä, ja huomasin että pitkien yöunien takia mulle saattas sopia "pätkäpaasto". Ruokaa vain klo 10-18. En yleensä harrasta mitään dieettejä, mutta entinen laihdutuskeino (ruuasta suuri osa salaatiksi) ei oikein tunnu enää tässä iässä tehoavan. En tiedä tehoaako pätkäpaastokaan, mutta kun mun ruokarytmi nyt muutenkin on melkein sen mukainen, niin ei se ota jos ei annakaan. Tai ehkä tuo sanonta pitäs laittaa tässä tapauksessa muotoon "ei se anna jos ei otakaan". Kiloja.

Tällä viikolla oli yksi lenkitön päivä, kun satoi niin rumasti koko päivän, ja heti tuli lisää painoa. Kaipa sitä sitten syö senkin ajan, minkä normipäivänä on lenkillä. Tänäänkin on tosi rumaa päivää luvattu, katoin aamulla sadetutkaa ja kun oli just sellanen vähäsateisempi kohta tulossa, lähdin saman tien koirien kanssa käymään jonkulaisen lenkin. Onpahan sekin sitten hoidettu. Paikoitellen tosi paksu kerros loskaa.

Muitten asioita

Mulla on ikävä tapa omia toisilta tunnetilat. Töissäkin se oli ongelma, kun ahdistuin siitä, että toisia kiusataan, ja sittemminhän sain tuta sitä itsekin. Kiusaamista.

Kuopus on eronnut poikakaveristaan samaan aikaan kun sisko on eroamassa avomiehestään ja olen selvästi alamaissa niiden takia. Äiti suree, kun lapsi suree. Näin jopa unta, että minut jätettiin - jättäjä oli kasvoton (en koskaan nähnyt ko. kuopuksen poikakaveria) ja siskojen kanssa olin jossain museossa käymässä, ja siellä otin sormukseni pois. Ajattelin, että joku varmaan luulee että otan sen siksi pois, kun yritän iskeä museon lippukassan komeaa miestä... otin kuvankin sormestani, jossa oli valkoinen uurre sormuksen kohdalla, ja lähetin sen sitten läheisen ihmisen sijasta vahingossa jonkun puolitutun miehen työpuhelimeen, ja kauhistuin. Monesti mun puhelimet on unissa sellasia lehtisiä, ja viesti pitää kirjoittaa poimimalla tarvittavat kirjaimet sieltä tekstin joukosta.

Herätessä mulla soi päässä Hectorin kappale, jossa se kysyy "kuinka siis voit edes väittää, sä että yksinäinen oot?"

Luen parhaillaan Paul Stanleyn (KISS-yhtyeen nokkamies) kirjaa Backstage-passi, jossa se kertoo oman näkemyksensä oikeasta ja hyvästä elämästä. Kliseisiä totuuksia siitä, kuinka ei pidä olla kusipää, ja kuinka hän on hyvä isä jne. Etuoikeutetun, rikkaan ja ylimielisen ihmisen ylhäältä sanelemia köykäisiä elämänohjeita. Sellaisen ihmisen, jonka ei tarvise murehtia mistä saa vuokrarahat, jonka ei tarvitse hukkua kotitöihin kun voi palkata jonkun muun tekemään kaikki ikävät jutut, jonka ei tarvi käydä töissä jos ei halua vaan voi keskittyä lapsiin tai elämysten hankkimiseen tai mihin tahansa, mikä sattuu kiinnostamaan. Lienee helppo keskittyä filosofoimaan kun ei tarvitse huolehtia ikävästä arjesta.

Mies lähti töihin, vaikka on lauantai. Se vaan aina menee, kun on töitä... mutta se juttelikin tuossa pari päivää sitten, että kun joustaa itse, niin saa tarvittaessa joustoa työpaikan taholtakin. Oli kuulemma joku jo vinoillu sille, että se on enemmän perjantaipäiviä vapaalla, kuin töissä... Kuopus lienee tuulettamassa erosurua, sanoi eilen menevänsä kaverin luo. Esikoisen poikakaverilla on isoisän hautajaiset tänään, esikoinen on kotona kun ei halunnut mennä. Siksi kun sitten itkettää kuulemma, ja se on noloa. Kummallista; kyllähän hautajaisissa kuuluukin itkeä. Minäkin itkin entisen apikkeen hautajaisissa, vaikken ollu tavannu sitä ku kerran, enkä varmasti surrut sen ihmisen poismenoa. Papinhan kuuluu tehdä tilaisuudesta sellainen, että kaikki itkee, suntiota myöten.

 Oravan jäljet. Meillä on siis lunta! Ja aika kesy orava, joka käy syömässä lintujen apajilla.

 Naapurin kissan jäljet. Ei ole Pera käynyt pitkiin aikoihin kuvauttamassa ittiään mejän riistakameraan, liekö se enää hengissäkään. On se kyllä välillä ennenkin katoillut. Epäilen, että tämä on joku muu kuin Pera, joka nämä jäljet on jättänyt.

Koirat niin nätisti vierekkäin taas poseeraa. On ne semmoset mamman mussukat. Tänä aamunakin oikein nautin pehmeästä, lämpimästä koirasta paljasta selkääni vasten, ja kuuntelin sen hengitystä. Näiden sisko oli ollu hengenvaarassa märkäkohdun takia pari päivää sitten, mutta onneksi pääsi ajoissa hoitoon ja leikkaukseen. Kyllä ne vanhat narttukoirat on hyvä steriloida ennaltaehkäisevästi, tämä siskokin kuitenkin tehnyt pari pentuetta, ettei sekään suojele märkäkohdulta.

Son helemikuu. Eikä talavia ole vieläkhän tullu.

Aina oppii uutta

Olen alkanu tosiaan nauttia joogasta erilailla ja enemmän, kuin ennen. Se on varmaan toisinaan mun viikon kohokohta. Ehkä siihen on syynä se, että meidän ryhmä on pieni ja sympaattinen - isommassa ryhmässä on enemmän epätasaisuutta, hälinää, läheisyyttä, levottomuutta. Vaarana tosin on, että se yhdistetään toisen päiväryhmän kanssa, ja se ei sitten olekaan enää niin kivaa.

Tiistaina pidin ihan vaan sisäpäivän, oli niin inhottava ilma. Ei näyttäny koiria vaivaavan, etteivät päässeet pihaa pidemmälle. Mulla kyllä vaikutti niin, että tuli pääkipu, tosin se saattoi johtua hartioistakin - ne on olleet tässä viime päivinä aivan tolkuttoman jumissa. Oon jumpannu ja hieronu niin, että on ihan arat lihakset, mutta jumia vaan riittää.

Lunta on nyt meilläkin pikkuisen, mutta tänään sataa välillä ihan silkkaa vettä, välillä räntää. Lämpöasteita oli auton mittarissa yks, kun taas kävin autolla kävelemässä :) Pakko yrittää jotenkin motivoida ittiään, vaikka sitten erilaisilla kävelymaastoilla, vaikka tuo vesiräntäsade on toki samanlaista joka paikassa - onneksi osui suht heikon sateen alue kohdalle. Huomiseen asti riittää sitä.

Sainpa viimein luettua sen Homo Sapiens-kirjan (Luotu liikkumaan - miten muuttamamme maailma muuttaa meitä tjsp.) ja olipa pitkäveteinen ja samaa jankkaava. Opin siitä, että pitkän elämän salaisuus on käveleminen. Tai siis terveyden. Tai en ehkä oppinutkaan... ja että yli puolelle keisarileikatuista lapsista tulee astma. Ja että ihmisten keskimääräinen pituus lyheni selvästi, kun siirryttiin metsästäjä-keräilijöistä maanviljelyyn.

Mutta hämmästyttävin asia selvis mulle tänään: lehmien lantaa käytetään lehmien parsikuivikkeena! Hyi olkoon! Mutta niin ne vain tekee; puristaa nesteen pois jätöksistä, kompostoi ja kaiketi jotenkin kuivaavat, ja levittävät takaisin lehmien alle. Luin tutkimustuloksia siitä ja sen bakteeripitoisuudesta. Jotenkin ajatuksena vaan etova...

 Meillä on ollu iso varasto LV-pyykinpesuainetta, ja nyt se varasto loppui. Ostin tarjouksesta kolme pulloa nestemäistä "tavallista" pesuainetta (meillä ei oo käytetty sellasia, ku esikoisen iho on oireillu muista kuin herkän ihon pesuaineista, nyt se ei enää oireile) ja järkytyin siitä hajusteen määrästä. Kuuluisiko sen lisäksi vielä laittaa huuhteluainetta, jossa vasta onkin vahva tuoksu? Sitä tukehduttavaa hajujen sekamelskaa sitten. Ei kiitos. Täytynee palata hajuttomien pariin, jos se vain suinkin kukkarolle sopii. Sekin kummastuttaa, kun astianpesukoneaineissa pitää olla vahvat hajusteet. Kuka niitä siellä tiskikoneessa haistelee?

Loppuun vielä koirakuva, joka ei olekaan mikään söpöilykuva. Piti olla, mutta päättivät sitten molemmat alkaa ravistelemaan juuri sillä hetkellä. Se on kumma, miten ne usein ravistelee samanaikaisesti.

Hetken lunta, vai liekö se unta...

 Nautin, kun Keski-Suomessa oli lunta ja vähän pakkastakin! Ensimmäisenä aamuna aamulenkillä näytti kuvan mukaiselta. Ei harmautta, mustuutta ja märkyyttä ♥

Oli ihana viikonloppu muutenkin, mutta täällä etelässä oli se mustuus ja märkyys taas vastassa, kun eilen tultiin. Yöllä satoi kyllä lunta tännekin, ja tänäaamunakin sain nauttia lumisateen katselusta. Ja pikkulintujen, jotka tuli syömään. Pihabongaus oli nyt viikonloppuna, mutta tällä kertaa se jäi mulla väliin.

Ja ensyönä sitten sataa taas vettä, että lyhytaikainen ilo on tämä lumi. Viimevuonna oli kauheasti lunta tähän aikaan.

Eilen näin siilin kipittävän tien yli. Tammikuussa. Siili.

Kantokyky koetteella

No niin, ilosena sillon tiistaina lähettiin kävelylle, mutta reilun kilsan jälkeen kuopus meni oudon näköiseksi ja istahti puunrungolle (onneksi sellainen oli, ainoa siellä märässä maastossa). Sanoi, että heikottaa eikä näe kunnolla. Sitten sen silmät alkoi kääntyillä ja se sano, että silmissä menee jotain outoja juttuja, ei osannu selittää kunnolla mutta ei voinu mitään sille, että silmät liikku niiden mukana. Ja pääkin. Tarjosin sille välipalakeksiä taskustani, se vaan tuijotti sitä ja näpläs ja ihmetteli, että mikä tää on. Myöhemmin sanoi, että yritti lukea kääreestä, mutta ei ymmärtänyt lukemaansa. Sitten se hetken päästä lyyhistyi siihen rungon päälle ja sanoi, että oksettaa. Varmaan parikymmentä minuuttia siinä oltiin, ennenkuin kohtaus meni ohi siinä määrin, että se pystyi kävelemään takaisin autolle. Näköhäiriöt jatkui sillonkin, se ei esimerkiksi erottanu kumpi mejän koirista on kumpi. Näki kyllä muttei tajunnut näkemäänsä. Esimerkiksi käveli kohti isoa lätäkköä kuin aikoisi kävellä sinne, vasta sen reunalla pysähtyi ja lähti väistämään.

Vaadin, että lähdetään päivystykseen, vaikka tyttö ite oli epäileväinen, että ei ne välitä. On ollu vähän sellasia kokemuksia, että helposti pannaan paniikkihäiriön kontolle, kun sellainen tiedoissa näkyy. Sain sen kuitenkin mukaani, kun sillä oli kohtauksen jälkeenkin outo olo, ja päivystyksessäkin ottivat tosissaan ja laittoivat tarkkailuhuoneen sängylle. Verenpaine ja verikokeet ok, lääkäri päätti hoitaa migreenikohtauksena - oli ollu päänsärkyä aamusta lähtien, ja se paheni kohtauksen aikana ja sen jälkeen.

Ketorinia lihakseen ja Parasetamolia suoneen, mutta ei se mitään auttanut. Lääkäri oli ymmällään. En viitsinyt puuttua kun se väitti että sydänfilmikin oli ok, koska ei semmosta otettu. Koin, että eivät tykänneet, kun puhuin jotain, vaikka tyttö itse oli pyytänyt mua puhumaan kun hän itse ei oikein mitään muistanut siitä kohtauksestakaan. Muisti sen, kun näköhäiriöt alkoi. Mun mielestä sen silmät näytti sillon jotenkin samalta, kuin erään epilepsiakohtauksen saaneen henkilön, mutta lääkäri oli sitä mieltä, että ei epäillä aivoperäistä tapahtumaa.

Jäin miettimään, miten ne sulki sen pois, ettei oo aivoperäinen. En sillä, että kyseenalaistaisin lääkärin ammattitaidon, vaan ihan mielenkiinnosta haluaisin tietää. Kyllähän se ainakin pupillit testas valolla.

Mutta siihenhän se kaunis päivä sitten meni, neljä tuntia oltiin päivystyksessä ja oli pimeää, kun tultiin pois. Mutta kuten tytär totesi, on hyvä kun me ollaan opittu tää odottelu sairaaloissa :) sen jalan kanssa on istuttu tunti jos toinenkin.

Siellä ollessa kuulin verhojen takaa väkisinkin potilaiden selostuksia, hoitohenkilökunta puhui hiljaa mutta asiakkaat kailotti asiansa väliin hyvinkin kuuluvasti. Totesin, että melko vähästä ne ihmiset päivystykseen tulee, yksikin oli kokenut että verenpaine on korkealla, ja sen sijaan että olisi mennyt itsemittauspisteelle, oli tullut päivystykseen. Syykin selvisi; se alkoi lääkärille selostaan muita vaivojaan ja lääkityksiään ja kyseleen niistä. Kyllä varmasti joskus turhauttaa päivystyslääkäriä tuollaiset.

Tämän kuvan otin siinä, kun odottelin tyttären tokeentumista. On tammikuu ja heinät viheriöi. Puussa kasvavat heinät.

Tänäaamuna heräsin taas pääkipuun, tai pitkin yötä heräilin, mutta se ei ollu niin paha että olis estäny nukkumasta, joten en lähtenyt hakemaan lääkettä. Ikävää, kun näyttää olevan perinnöllistä tämä taipumus päänsärkyihin. Migreenilääkettä ei voi ottaa, kun se aiheuttaa ajokyvyttömyyttä, ja pitää lähteä käyttään autoa katsastuksessa. Sitä varten täytyy ensin käydä hätävaratilillä nostamassa rahaa, kun tilillä ei ole kuin hiluja... oon eläny niin täysin yli varojeni jo joulukuussa, että tämän kuun himmailu rahankäytössä ei riittäny kattamaan sitä. En oo ostanu mitään tarpeetonta (paitsi ehkä vähän suklaata) mutta silti ei riitä. Tosin eläkkeestä meni parisataa heti lainan maksuun... laitettiin kuopuksen joululahjarahat mun tilille panoautomaatilla (automaatti ei huoli s-tilin korttia) ja maksoin ne sitten eläkepäivänä kuopuksen tilille.

Katsastus on kuitenkin sellanen asia, jota ei voi lykätä enää. Ja jos etujousi on poikki tai menossa poikki, niin sehän hylätään, mutta sitten on kuukausi aikaa korjata sentään.

Toissayönä satoi lunta. Kun oikein tarkkaan katsoo.

Ei hyvä

Tänä aamuna herätessä ja portaita alas kävellessä tuntui, kuin minut olis hakattu. En kyllä tiedä, miltä sellainen tuntuu, kun ei mua onneksi oo koskaan hakattu, mutta selkä ja pallea/ylävatsa ja jalat oli ja on kipeet omituisesti. Eilinen oli kyllä kamala päivä, kärvistelin päänsäryssä ja käsikauppalääkkeiden aiheuttamassa väsymyksessä ja huuruissa iltapäivään, ennenkuin totesin että on pakko ottaa murunen migreenilääkettä. Loppupäivä menikin sitten sen haittavaikutuksista kärsiessä. Tai kyllä se onneksi iltaan mennessä helpotti, mutta pilalla oli koko päivä. Menkatkin kyllä alkoi, olen ollu huomaavinani että siihen ajankohtaan liittyy ehkä migreeni. Täytyy seurata nyt, kun on se päänsärkypäiväkirjakin.

Esikoisen Hesanreissu meni hyvin ja hienosti, turhaan me täällä hermoiltiin. Kuopus lupas hakee sen aamuyöllä junalta, mutta sit se oliki väsyny ja mie taas olin pirtee, valvonu yhdestä asti ja miehelläkin oli herätys vähän väliä yöllä, että se oli tilanteen tasalla. Ai kuinka niin ollaan ylihuolehtivaisia??! Hysteerisiä suorastaan. Eli mie sen sitten hain sieltä asemalta. Onneksi samaan aikaan kurvas vartijoiden autokin siihen, varmaan just siks ku ns. viimeinen juoppojuna tuli asemalle. Tuumasinkin tytöille, että tulin oikein vartijoiden kanssa sua hakemaan.

Sit kävin kaverin luona syömässä jätskiä ja mutakakkua, kuin en olisi laihdutuskuuria ajatellutkaan.

Tänään pitäs ilman seljetä aurinkoiseksi, saa nähdä. Onhan se kiva, että edes aurinkoa, kun ei pakkasta eikä lunta. Viikonlopuksi on suunnitteilla reissu vähän pohjoisemmas, jonne vielä vähän aikaa sitten luvattiin lunta, mutta ei luvata enää. Pientä pakkasta kuiten.

En jotenkin jaksa ollenkaan nyt. Onneksi kuopus on täällä mun kaverina ja ehdotti että ajetaan autolla kävelyreissulle jonnekin vähän kauemmas. Sit vois ehkä käydä kirjastossakin.