Itsetehtyjä esteitä elämään

 Rutiinit. Toisaalta tykkään niistä kovasti, on ihana kun elämä saa kulkea omaa uraansa ilman paiskautumisia ja muutoksia. Minua kiehtoo esimerkiksi lilanväriseen pukeutunut nainen kirjassa "Maigret Vichyssä", se meni puistokonserttiin aina tiettyyn eturivin tuoliin ja muutenkin vietti hyvin kurinalaista elämää. Päällisin puolin ainakin. 

Toisaalta olis niin kiva, kun vois vaan entisvanhaseen tapaan pestä illalla hampaat ja kellahtaa nukkumaan noin vain. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän mulle kehittyy rutiineja, joita ilman on hankala olla. Ja tietysti koirat vaatii omat rutiininsa. Aamulla ekaksi pisulle - onneksi on oma piha, ei tarvi talvellakaan pukea itseä ja koiria heti enstöikseen. Sitten ruoka ja omat aamutoimet purentakiskon ja hampaiden pesuineen. Illalla pisu ja koirienkin hampaiden pesu, melatoniini, sitten kerätään romppeet mukaan (kirja, vesi tarvittaessa, puhelin, purentakisko) ja kömmitään vinttiin, riisutaan yöpuku, putsataan peti mahdollisista roskista (ei niitä talvella oo niinkään, kesällä koirien mukana kantautuu) levitetään piikkimatto, laitetaan puhelin laturiin jne jne. Kaiken pitää olla suoritettu, ennenkuin voi rentoutua rapsuttelemaan koiria ja lukemaan. Puhelin on lähinnä sitä varten, jos tinnitus häiritsee niin että tarvii kuunnella kohinaa tai aaltoja.

Myös kainalotyyny on mulle nykyään välttämätön. Tavallinen tyyny, jonka voi ottaa halausotteeseen - vähentää käsien kipua ja puutumista.

Sain joululahjaksi lahjakortin Jyskiin, ja kävin sieltä ostamassa hyvällä alennuksella peiton. Ovh 70€. Niiden käsidesi haisi ihan vauvankakalle ja se haju "tarttui nenäkarvoihin" niin että lopun päivää vähän kaikki haisi sitten vauvan maitokakalle. Peitto on tosi pehmeä ja lämmin, mulla on tähän asti ollu vuosien ajan peittona sellanen kirpparilta ostettu 70-80-luvulta peräisin oleva täkki. Painava ja hyvä se on ollu, mutta oli vähän niinku aika jo vaihtaa uuteen. En mie sitä vanhaa kyllä pois heitä...

Ympyrä sulkeutuu

 Ilmatieteen laitos sanoo, että vuosi 2020 oli Suomen mittaushistorian lämpimin. Vuoden keskilämpötila oli 2,5 astetta pitkän ajan keskiarvoa korkeampi. Ja seuraava keskiarvo onkin taas korkeampi, mihin verrataan... 

Juuri nyt sataa räntää ja mittari on nollassa. Onneksi ei ole mitään suunnitelmia paukkujen kattomis/kuvaamisjuttuihin, kun sää on mitä on. Sumua ja sadetta ja märkää. Voi kyhjöttää sohvalla, syyä suklaata kuin viimeistä päivää ja katsoa telkkarista eläinlääkärisarjoja.

Kovasti on taas varoituksia, että lemmikit pitää pitää tuplavarmistuksella taluttimessa ja ottaa karvaa säilöön etsijäkoiria varten. Ettei pääse paukkuja säikähtäessään karkuun ja jos pääsee niin löytyy vielä. Kävin uhkarohkeasti metsälenkillä ihan normivarusteilla, täällä ei oo vielä paukkunu. En oo oikein käyny missään, että olisin mitään varaslähtöpaukkuja ees nähny tai kuullu. 

Ainoa suunnitelmanmuutos tuli siitä, kun reitillä olikin yhtäkkiä kaivuri touhuamassa. Onneksi löytyi kiertotie. Koirat ei oikein diggaa näistä räntäloskakeleistä, eilenki mun piti kantaa niitä pari kertaa pätkän matkaa. Sitten kun pääsivät vasta edeltäkulkeneen koiran jälkiä haisteleen, innostuivat kyllä. Toinen koira alkaa aina hyppiä vasten, kun se kyllästyy, ja kun sen ottaa syliin, niin toinenkin haluaa, vaikkei se oliskaan kyllästyny. 

Petsofissa oli uusi kysely, millä verrataan omistajan persoonallisuutta koiran persoonallisuuteen ja jotain kiintymysjuttuja, laitoin sinne molemmista koirista vastaukset. Kiintoisaa nähdä taas siitäkin tuloksia, sitten kun niitä tulee. 

Kiintymyskoira nukkuu mamman mahalla

No niin. Tuulitunneli sulkeutuu tältä vuodelta. Hyvää tulevaa vuotta kaikille lukijoille!

Whinetystä

 Aaah, joulu on ohi, saan taas olla oma negatiivinen, ahdistunut valittajaitseni! Vihasin ihmisiä eilen, kun niitä vaelsi tuossa perhekunnittain sunnuntaikävelyillään. En olisi itse halunnut ollenkaan lenkille, kun oli liikaa ihmisiä. Onneksi loppupäivästä tyrehtyi ihmisvirta ja pääsin rauhassa käveleen lenkkini.

Joulu meni mukavasti, enimmäkseen, mitä nyt mies joi mutta tyttöjen kans oli kivaa. Katseltiin telkkarista eläinlääkäriohjelmia ja syötiin suklaata. Tyttöjen lähdettyä tuli ahdistus, masennus, ihmisviha, itseinho ja muut semmoset. Nukun hyvin (mielestäni) mutta olen väsynyt heti herättyäni, niin henkisesti kuin ruumiillisestikin. Eikä ole oikeastaan mitään sellaista, mikä väsyttäis. Paitsi tosiaan kaamos. Ja ehkä se koronakin ahdistaa, vaikken hysteerikko olekaan enkä myönnä pelkääväni kovin paljon.

Etenkin kun junassa matkustettiin. Maskit oli, mutta osastoa jouduttiin vaihtamaan kun siinä oli laivalta palanneita kaljottelijoita, jotka mölötti koko ajan eikä tietenkään pitäneet mitään suojuksia. Käytiin Tampereella katsomassa valaistuja taloja. Ja mies kuvasi tietysti. Mie olin vaan seurana ja palelin, mutta en valittanut. Silti mies oli sitä mieltä, ettei se voinut kuvata tarpeeksi kun koki, että mie en halunnut viipyä. Vaikken sanonut yhtään mitään poikkipuolista. 

Luntakin saatiin ja se jopa jäi maahan, vieläkin sitä on. Kaikki on hyvin, mie vain en jaksa. 

Vanha kuva, ei liity.

Ai niin; talitintti mejän pihalla sanoo jo tittityi :)

 

Ja kinkku oli pahaa, en osta enää itelleni ikinä tuollaista pikkuista söpöä harmaasuolattua kinkkurullaa. 

Mutta Lidlin Jouluaitta Juhlasilakat oli mainioita. Melkeen kuin itsetehtyjä!

Chestnuts roasting on an open fire

 Avasin Jouluradion tänään. En tiedä onko siellä ollu jo aiemmin tämä, mutta nytpä on mullekin mieluinen kanava: Happy Holidays. Kun vielä olis brittiläisen kirkkokuoron esittämiä englantilaisia joululauluja, mutta lienee jo liikaa pyydetty. Tyydyn Bing Crosbyyn, Dean Martiniin ja kumppaneihin. Kuunteletko sie, ja mitä kanavaa mieluiten?

Herkkulakkoni päättyi, mutta ei vielä ole iskeny suklaanhimo. Vähän eilen yritti. Punnitsin uudet pohjalukemat maanantaina, kuutisen kiloa on karissut syksyn huippulukemasta. Hyvä minä, taputtelen itseäni olkapäille. Saunassa ihmettelin, kun maha on "pieni". Kyllä se välillä vieläki on iso, kun sille päälle sattuu että turpoaa. 

Mie oon nyt ostanu ns. kaiken joulua varten. Ei tartte enää mennä kauppojen ryysiksiin, ne on aika kauheita paikkoja näinä aikoina. Toivon vaan että kala säilyy... Munatonta perunalaatikkoa löysin, ja nyt on uunissa parhaillaan kokeilu, joka ei varmaan onnistu. Olis ehkä voinu onnistua, jos olisin käyttäny oikeita pottuja, mutta en jaksanu, laitoin muusijauhetta.

Jaksaminen on ollu tosi huonoa viime aikoina. Kävin antamassa testin, jossa ei löytyny VT- tulehdusta, vaikka oireita on vähän väliä. Sanoivat vaan että ota särkylääkettä. No parempi näin kuin turha antibioottikuuri. Kyllä mie pärjäilen. Ei sit ollu se mun elämäni ensimmäinen virtsatietulehduskaan, turhasta valitin. Mut se olis selittäny mun pahimmillaan 14 tunnin yönukkumiset ja päiväväsymyksenkin. 

Ilmatieteen laitos ennustelee jouluaatoksi lunta. Olishan se kiva, kun ei tarvi ajella mihinkään. No, lapset hakea kotiin. Pahaa pelkään, että räntänä se kumminkin tulee.

Tänään käytin koirat lenkillä kaupungissa, se on niille harvinaista herkkua. Hajujahan siellä on nuuhkittavaksi ihan erilailla kuin täällä. Merkkasivat paikallisten koirien hämmennykseksi niin kovasti, että varmasti merkkiainetankki tyhjeni. Ja toisen koiran suolikin, se aina kakkii monta kertaa jos ollaan tuollaisessa paikassa liikkeellä. Kaikki kakkapussit tuli käytettyä, mitä mukana oli. Samalla tein pienen palveluksen paikalliselle yhdistykselle ja eräälle sen kannattajalle ja kannoin omankin pienen korteni kekoon. Päivän hyvä työ tehty, torttutaikinat ostettu (esikoinen lupasi leipoa torttuja mun kans) ja nyt saa rauhottua joulun viettoon. Mahdollisimman ihanaa joulua joka saliin, tupaan ja torppaan!💗

...onkohan ne paahdetut kastanjat hyviä? Kukaan syöny?

Asiantuntijat konvehteja testaamassa

 Meillä on kuulemma surkea koronatilanne. Ihmiset vaan hilluu ja kyläilee entiseen tapaan, ja pöpö leviää. Mie keksin tavan pitää maskia niin, ettei rillit huurru, mutta ei se yhtään mukavaa ole silleenkään. 

Appelsiineja kuluu. Makeannälkään on mainio lääke kun pienii aplarin kulhoon, laittaa raejuustoa ja mantelirouhetta sekaan ja lappaa ääntä kohti. Joskus laitan banaaninkin sinne sekaan. Herkkuahan se on, vaikka sitä ei lasketa herkuksi mun herkkulakossa. Tosin viime viikolla (vai olikse edellisviikonloppuna) ostin pikkupurkin Pringlesiäkin, että en ihan sataprosenttisesti ole lakossa ollu. Paino on kumminkin hitaasti mutta epävarmasti hilautunut vähitellen alemmas, välillä ottanu takapakkia vai pitäskö sanoa etupakkia, kun onkin noussut. Näissä lukemissa en kuitenkaan ole tainnut juuri olla sitten vuoden 2014. Kyllä se piristää, paremmin tai ainakin pidempiaikaisesti kuin suklaan mässyttäminen. Melkein harmittaa että joulu tulee ja pilaa mun hyvän laihdutusmoodin. 

Eilen ja tänään on satanut jotain vastoin ennusteita. Tutkakuvissakaan ei aina näy. Kai se lunta on olevinaan, mutta ei hiutaleina vaan pieninä palluroina. Maa on osittain, varovaisesti valkoinen. Vähänkäytetyt tiet näyttää talvisilta, vaikka pientareilla ja metsissä lumi häviää varpujen joukkoon. 

Tänään tuntuu olevan väsypäivä. Edellisten menkkojen loppumisesta 2vk ja taas on, ja lisäksi jotain minkä epäilen kielivän virtsatietulehduksesta. En tiedä, kun ei mulla semmosta oo koskaan ollu. Niin lievänä kyllä, että juoskentelen tässä nyt paljon ja katon tapahtuuko muutosta mihinkään suuntaan. Ja poski on edelleen lievästi kipee. Anoppi oli keuhkokuumeesta sairaalassa, sille tehtiin nyt jo toinen koronatesti. Negatiivinen. Ja mie ruikutan pikkuvaivoistani... 

Unien laatu on tosiaan muuttunut. Nyt nään unissani paljon ihmisiä vuosien varrelta, viime yönä olin laiva-ym. matkalla työkaverien seurassa, mutta enimmäkseen eksyksissä. Etsin hyttiäni ja vessaa, ja vessat oli ihmeellisiä pieniä koppeja, mihin hädin tuskin mahtui istumaan. Yhdessä niistä oli kalapehmoja. Välillä on ala-asteen, välillä yläasteen koulukavereita ja aikuisena tuntemiani ihmisiä, osa jo ammoin kuolleitakin. Pitkiä, monipolvisia unia. Mutta sentään nukun. 

Viikon päästä sallin itelleni jouluherkkuja. Kaapissa on kyllä suklaata... en älynny pitää koirien ulottuvilta pakettia, missä oli konvehtilaatikoita, ja ne ehti repiä yhden auki ja syödä muutaman konvehdin. Punnitsin loput ja totesin, että 30-40 grammaa jogurttitäytteisiä konvehteja ei edellytä oksennuttamista. Laitoin jouluherkuksi säästämäni konvehtilaatikon pakettiin ja jätin muovipussiin ne paketista revityt. Ja nyt on syötävää sisältävät lahjat visusti koirien ulottumattomissa. 

Menen keräämään voimia, että jaksan lähteä lenkille.

Roinaa ja tähtiä

 Ai että mua kyllästyttää tuo kauhea joulukrääsämäärä. Ei mun mielestä ennen ole ollu "runsain määrin erilaisia hauskoja joulutavaroita" kuten joulusilmälaseja (jotain kimalteisia pahvikehyksiä), vilkkuvia tonttulakkeja ja muita täysin tarpeettomia roinia laarikaupalla. Ja halvalla kuin mikä. Hyi. Ymmärrän kyllä kynttilät ja jouluvalot ja joulukoristeet, mutta en "turhaa" kamaa. Kertakäyttöroskaa.

On ollu ihanan kirkkaita ilmoja parina päivänä, ja iltaisin tähtitaivas. Mukavaa niiden moniaiden harmaantuhnuisten päivien jälkeen. Koirat kävi sydänkontrollissa, ja tilanne on säilynyt ennallaan; ei ole siis aggressiivisesti etenevä vajaatoiminta. Onneksi. Puolen vuoden päästä taas kuunteluttamaan. 

Eilenillalla epäilin jo jotain aivoinfarktia, kun yhtä Matkahuollon kautta menevää, itsemaksettua lähetystä laittelin. Ensin katsoin kartasta lähintä noutopaikkaa, että osoitan paketin sinne. Ja pää löi tyhjää - en muistanu osoitetta. Kymmeniä lähetyksiä olen siihen osoitteeseen kirjoittanut eikä enää vuosiin ole tarvinnut sitä katsoa mistään, kun olen muistanut ulkoa, ja yhtäkkiä en muistanukaan. Eikä siinä kaikki: seitsennumeroisen aktivointikoodin kirjoittaminen paketin päälle ei onnistunut. Ei toisellakaan kertaa. Ymmärsin kyllä numerot, mutta en saanut päähäni missä järjestyksessä ne on. Piti repiä paketti auki kun suttua oli jo liikaa, paketoida se uusiksi ja numero kerrallaan piirrellä se luku. Eipä oo sellastakaan ennen ollu.

Ne muutamat joulukortit kirjotin tänään, lehmäkortteja ja vähän muitakin. Kaipa sekin on perinne, joka tulee kuolemaan, kun posti ei enää kuljeta kunnolla postia ja muutenkin ihmiset on alkanu jättään koko korttirumban pois jouluvalmisteluista. Ei oo yhtään joulufiilistä vaikka joulu on parin viikon päästä... Enemmän mie ootan kai sitä talvipäivänseisausta. Tai sen jälkeistä aikaa.

Maailma oli hetkisen kaunis

 Kun ei odota lunta, ja asennoituu että koko alkutalvi on mustaa ja ankeaa, niin pieni lumisade ilahduttaa kovasti. Piristää. Lunta tuli enemmän kuin pitikään (siis sääennusteen mukaan) mutta ihan lumitöihin ei jouduttu.

Miehen autossa on vielä kesärenkaat, se on käytelly mun nastakkailla varustettua autoa työmatkoilla. Paitsi eilen pääsi omallaan, ja mie kävin sitten kirjastossa. Siellä oli maskipakko. Takaisin ajaessa oikeen sydämestä otti, kun oli niin harmaata ja hämärää.

Villieläinten jälkiäki näki, kun oli vähän lunta :) Lähdin seikkailemaan tuonne vähän syrjemmälle viime viikonloppuna, sanoin vielä miehellekin että "siellä on hiljasta" ku meän nurkilla on viikonlopuilla aina sutinaa kun kaikki tulee tänne päiväkävelylle. No, ei ollu tällä kertaa hiljaista, oli toinen koira, maastomoottoripyöriä, autoja ja jopa pieni kauhakuormaaja. 

Tällanen silta tuli vastaan, näytti huteralta mutta oli metallia ja kantoi hyvin minut ja koirat, kun heittelin niitä vastarannalle puolivälissä. Ne tottu Lapin-reissulla kyllä siihen, että niille annettiin vauhtia ojien yli, ja sit ku vielä sanoo samalla "hops" niin ne tietää että hypätään. Sit me oltiin kaikki oikein iloisia ja helpottuneita, kun selvitettiin tuollainen pelottava juttu yhdessä. 

Tässä kiivetään Janakkalan Kukonnokassa sijaitsevalle Linnamäelle. Sieltä jostain löytyi hyppyrimäki.

Ihanan hengästyttäviä nousuja myös. 

Nyt on taas lumet lähteny ja loskatkin. Ruoho vihertää mutta muuten on niiin harmaata. Hyi. Eilen ulkona tallustellessani mietin, miten olen luovuttanut tässä elämässä. Kun monilla ihmisillä on kaikenlaisia ilonaiheita tai vaikka harmin aiheitakin, jotka ikäänkuin - tässä vaiheessa piti jäädä taas pitkäksi aikaa miettimään, onko sellasia sanoja edes olemassa, jotka kuvaa sitä mitä yritän kertoa. Asioita, jotka toimii laukaisijana, sysää toimintaan, pitää ihmisen liikkeessä. Ja musta tuntuu, että mulla ei ole mitään. Illalla juttelin miehelle, että se on oikeastaan ainoa tällä hetkellä, "mitä mun elämässä on" koirien ohella. Lapsilla on oma elämä, vaikka kyllähän ne tässä välillä pyörähtää jopa yökylässä. Käytän koirat lenkillä, teen ruuan ja siinä se mun elämä.

Mies tuumi, että tartteeko sitä aina niin kovasti ollakaan jotain. Ja niinhän se on - tähänhän olen pyrkinyt ja tästä unelmoinut, että ei olisi mitään, ja nyt sen seurauksena tunnen tarpeettomuutta. Turhuutta. Ehkä se on tämä harmaus ja ankeus, kalseus ja jatkuva hämäryys, mikä saa miettimään tuollaisia, koska oikeasti, järjen tasolla olen ihan tyytyväinen näin luovuttaneena. Mutta olis se kiva, jos joskus jostain asiasta vielä innostuisi.