Toukokuun alku

Nyt tuli kuvat miten sattuu mutta olkoon, en jaksa järjestellä ja keksiä juonta. Ykstoikkostaki vähän taitaa olla, mutta sitä se nyt viime päivinä on ollu. Jaa millon ei olis. Ja olihan mulla tosiaan tuo Mummun Tyttö ilona ja yksitoikkoisuuden torjujana. Tyttö tuli sen kans äitienpäivävierailulle, ja päätyi sit olemaan 2 yötä ja mie koiravahtina 2 päivää. Olihan se kivaa ja koira on maailman suloisin pentu, mutta onhan se raskastaki. Koko pennun hereilläoloajan olla skarppina, keksiä sille tekemistä ja valmiina keskeyttämään mahdollisen ei-toivotun toiminnan. Kun pentuhan kyllä keksii sellasta. Mutta onneksi se lepäilee myös usein, ja joskus ihan kunnon päikkäreiden verran.

Oon ootellu näsiän kukintaa, ja viimein viime viikolla bongasin. Jo ajat sitten tuli facebookissa muistona kuva hieman jo kuihtumaan päin olevasta näsiänkukasta, mutta keväthän on nyt kylmä. 

Pari sen verran lämmintä päivää ollu, että on tarjennu koiratkin pihalla - ei tosin alasti vielä. Kylmä tuuli kiusaa silti esimerkiksi tänään, vaikka muuten on ihana aurinkoinen päivä. Koirat vahtii kulkijoita.

Tämä toinen mejän vanhoista kärttyisistä mummokoirista sietää Mummun Tyttöä paremmin, ja hengailee sen kanssa pihallakin. Kuvassa näkyy myös miehen tekemä halkopino vaahterasta.
 

Etuvartio ja taustatuki.

Tähän väliin jo laskemassa oleva tulva siinä joella/ojalla, jonka keväistä kehitystä kuvasin postauksessa Villejä tulppaaneja. Sillon ei ollu mahollista kuvata, kun se oli ihan yhtenä järvenä ettei juuri ruohonkorttakaan pinnan yläpuolelle noussut. Nyt oli kivasti lintuja, jotain kahlaajiakin mutta enhän mie niitä tunne. Joku kurppa kumminkin. Viklo, sirri, liro, sipi...

Tässä kai opetetaan noviisia vartioimaan pihaa. Mukavasti meillä pihalla aika kului, vaikka sielläkin oli ei-toivottuja tekemisiä koiralle. Se esim. tonki tyttären luukasoja ja nuoleksi jotain homeisia hirvenluita - ne siistit kauriin nikamat, mitä sille sijaiseksi tarjosin, ei ollu niin kivoja, mutta kyllä niidenkin kanssa jonkin verran juostiin pitkin pihaa. Pitäs hommata sille joku jalkapallo. Frisbeen perään se kyllä juoksi, muttei ymmärtäny sen päälle muuta. Ei se jaksa oikeen mistään olla kovin kauaa kiinnostunu, aina pitää keksiä jotain uutta kivaa. Muuten alkaa räksyttää mummokoirille ja kulkea mun perässä lahkeita napsien. Otinkin tavakseni kulkea risu kädessä niin, että se hilasi maata ja koira tavoitteli sitä hampaillaan mun sijaan. 

Putsasin vanhaa pihapöytää ja se hajos taas, tai levy irtos metallijalasta. Se on jo kertaalleen ruuvattu uudelleen kiinni, ja alkaa olla sen verran laho että kun löyty paksua vesivaneria (?) varastosta niin päätin tehä uuden kannen. Se pöydän jalka on niin hyvä, kun se on tosi painava ja siinä on reikä, että saa aurinkovarjon (ostin uuden ku halvalla sai, vanha olikin jo rikkinäinen ja haalistunut) niin kannattaa laittaa vaan uusi kansi. Löysin jopa sellasen poranterän jolla saa pyöreän viiden sentin halkaisijaltaan olevan reiän, mutta ainoo pora jonka löysin oli sellanen kahden käden iskuporakone. Kävi se silläkin, kun oli valmiina asetus että isku oli pois käytöstä. Kaupasta ostin huonekalupultteja ja meinaan vetää kunnollisen läpikiinnityksen. Prikat kyllä unohtu, mutta ehkä meiltä löytyy sopivia. Asia on tosin ajankohtainen vasta sitten kun miehen piilopaikastaan hakeman poran akku on ladattu...

Miehestä puheenollen, se lähtee ensviikolla Espanjaan! Tyär ilmotti joku aika sitten, että tarjoaa jollekin matkat, jos lähtee seuraksi. Mies pelkää lentämistä, ei oo koskaan ollu lentokoneessa. Kysy se tietysti multa, "saako" se lähtee, ja mie kehotin käyttämään tilaisuuden hyväksi. Se on haaveillu jossain etelän kaupunkilomalla joskus käyvänsä, ja mie ku en välitä ulkomaanmatkailusta (nippanappa nää naapurimaat menettelee) niin minusta ei kovin äkkiä kaveria sellasille reissuille saa.

Anopin suhtautuminen asiaan oli minusta vähän outo. Se kysy että mitä mieltä mie oon - sellasella äänensävyllä että "kyllä kai sinä paheksut ja olet epäluuloinen moisesta" - ja oli epäuskoisen tuntuinen kun sanoin, että eihän tuollasta tilaisuutta voi jättää käyttämättä, tietysti se saa minun puolesta mennä. Vähän tietenkin pelottaa miten ne kaks maalaispöljää siellä maailmalla pärjää keskenään, mutta kunhan tulevat hyvissä voimissa takas kotiin. Kaikki maholliset matka- ja matkatavaravakuutukset toki on. 

Kirjosieppo tuli torstaina pihaan, ja ripustin pari uutta pönttöä sen kunniaksi. Se kumminkin häätää tiaisia pois pöntöstä niin on sitten toinen paikka tarjolla. 

Päivän pituus 16 h 13 min ja leveys kaksi metriä

 Kolmannes vuodesta takana. Lenkkeilty reilu 250 km, hiihdetty reilut 10 km ja pyöräilty reilut 50 km. Nyt onki pyörä jotenki rikki, en lähe sillä mihinkään ennenku takarengas on vaihdettu uuteen. Ratisee siihen malliin, että taitaa olla laakerit hajalla. Tällä viikolla olis vielä viimeinen jooga ja hammaslääkärissä käynti, että täytyy joko ostaa ja vaihtaa jo tänään tai sit keksiä muita tapoja kulkea. Vähän vaille euron per kilsa, kun syksyllähän mie tuon vasta ostin viielläkympillä. Paskan möivät. 

Lintuja bongasin 59 ekalla kolmanneksella, ja kirjoja luin 25. 

Lunta riittää pihalla vielä. Vaikka kuinka on toukokuu. Eka krookus kurkkii kyllä talon eteläseinustalla, ja scilloja on noussu. 

Hurmaava Mummun Tyttö. Matkusti eilen meidän mukana tapaamaan kissoja ja Mummun Poikaa. Hyvin meni, pentu on tosi rohkea ja luottavainen. No kissat oli sen mielestä vähän epäilyttäviä.

Elukoita

 Vähän surettaa, kun kaunis paras kevät jää taas nauttimatta, kun ei jaksa. No mies raahas mut tänään vähän lintuja katteleen, ja nähtiin kuusipeurakin. Isosarvinen hirvas (voiko niin sanoa poikapeurasta?) joka ontui etujalkaansa. Ja kettu! Oli samalla pellolla rusakon kanssa, rusakko pää ja korvat pystyssä korkeena vahti kettua, että tuleeko se vai ei. Ei kettua kiinnostanu. Kiurun sain listalle, se on viideskymmenesviides. Olisin päässy toisellekin lintureissulle, mutta piti jäädä kotiin vahtimaan tiskikonetta ja uunia, jossa muhi sapuska. 

Luulen kyllä kuulleeni kulorastaankin, mutta ei se ole varmaa. Mulla on sellanen sovellus puhelimessa, jonka pitäs tunnistaa linnunlaulut, mutta se väitti sitä oletuskulorastasta (saatto se olla mustarastaskin) laulurastaaksi, ja kyllä mie nyt laulurastaan tunnen eikä se ollu semmonen ollenkaan. Toinen oli ku lintu liversi lähellä puussa ja sovellus väitti sitä peukaloiseksi... mie näin sen ja se oli isompi, pitkäpyrstöisempi eikä pieni pystypyrstöinen peukaloinen. Ei kannata luottaa.

Koirien naamoja koitin vähän sheivailla kans. Ajokone kypsähti heti ku alotin, ja tunnin lataamisen jälkeenkään se ei jaksanu ku nipin napin suurpiirteisen karvojenvähennyksen. Liekö taas akku loppu. Vähän on koirien hännänjuuretkin ruskettuneet, kun on voinu pitää vaan tollasta puseromallista vaatetta. Yks päivä laitoin aurinkorasvaakin varmuuden vuoksi, kun käytiin vähän pitemmällä lenkillä. 

Nyt ei oo sit jaksanukaan. Eilen oli kuopuksen pieni pentu hoidossa ja sen jälkeen nukuinkin melkein kellon ympäri. Mutta on se ihana 💕

Mejän vanha rouva siinä mittakaavana, on se pieni. Mutta ihan jo villakoiran näkönen - jonkinlaista leijonaleikkauksen aihiotakin sillä jo on, vaikka se minusta näyttääkin paviaanileikkaukselta. Pieni peffa ja muhkea rintakehä. Vanhat rouvakoirat eivät eritysemmin pidä hänestäkään, mutta enemmän kuin esikoistytön riehakkaasta poikakoirasta. Hirveästi pentuja nyt joka paikassa.

Ei jaksa, ei kiinnosta

 On tämä taas raskasta ja tunkkaista. Miten voikin olla, kun kaikki on ns. hyvin, kevätkin päässyt vauhtiin, aurinko paistaa ja linnut laulaa. Seitsemän lajia bongasin kun kävin viiden maissa pihalla kuulostelemassa. 

Niin, viiden maissa, kun ei unta riittänyt, vaikka en meinannut taaskaan saada illalla unta. Kävin tytön koiraa vahtimassa (ja vävynkin koira oli siellä vahdittavana) illalla, ja olin kotona yhdentoista maissa. Unirytmi on heittänyt häränpyllyä, ja koiranvahdinta jatkuu vielä 2 iltana. Onhan se ihana pentu, mutta mie olen vanha raihnainen masentunut kääkkä. En tahdo jaksaa. Mitään. 

Mikään ei kiinnosta, käsitöitä puoliväkisin teen kun niistä on joskus saanut iloa. Joogassa kävin pyörällä, ja siellä oli yksi ohikiitävä hyvä hetki, mutta se meni äkkiä ohi. Reissun jälkeen nukuin yli 2 tuntia. Tieteen Kuvalehtiä lainasin kirjastosta, ne on yleensä ollu mielenkiintosia luettavia, mutta joko taso on laskenut tai mua ei vaan jaksa kiinnostaa. Ei riitä keskittymiskyky edes lukemiseen. Oon alottanu Viveca Stenin Lumen uhrit, mutta kirjoittajalla on vähän liian ahdistavia juonenkäänteitä. Loikin välillä tekstiä ylimalkaisesti silmäillen. 

Autossa on ilmeisesti laakerivika tai joku, se pitää aika ikävää ääntä ajaessa. Pelottaa ihan. Huomenna on korjaamolle aika, toivottavasti kestää sinne asti.

Ostin chiansiemeniä ja hampunsiemeniä, etenkin chiaa kun on mainostettu niin hyvänä superruokana. Että on täyttävääkin, kun turpoaa "sammakonkuduksi" - no eihän turpoa. Paitsi minisammakon minikuduksi. Ja eihän sitä saa syödäkään enempää kuin 2 ruokalusikallista päivässä, sellanen määrä ei kyllä riitä täyttämään yhtään mitään. 

Tänä keväänä sulavasta maasta on leyhähdellyt tuoksua, mikä on tuttu lapsuudesta. Mulle tulee mieleen ala-asteen koulun ympäristö, siinä oli traktoritie ja ilmeisesti joku maatila lähellä, pehmeää savimaata ja auringonpaiste, ja koulu kohta loppumassa. Tuuli hiljaa henkäilee. Huolet ja murheet tuli sitten myöhemmin.

Muudissa

 Pässiäinen on menny siinä missä tavan viikonloput, mieskin töissä. Se valitti, että aina, kun on lyhyt viikko (ja nyt niitä on 2 peräkkäin) ni tulee joltain asiakkaalta paljon normaalia isompi tilaus. Se on kohta taas pöönautissa. Eikä tullu sitä lottovoittoakaan, että olis voinu maksaa velat pois ja ettiä vähemmän stressaavan työn. 

Ehdittiin me kuitenkin käydä kuvausreissuilla, joilla mie kiikaroitsin ja käveleitsin koirien kanssa. 

Tässä näemme, miten joen virtaussuunta on kääntynyt pellolle päin. Sen pitäisi virrata tuonne oikealle päin, mutta meneekin tien suuntaisesti pellolle. Hanhet ja pullasorsat on mielissään, ja oli siellä jokunen telkkäkin. Västäräkin ja kuovin sain listalle tuolla reissulla. 

Pihalla on tonneittain lunta, mutta kuulemma hidas kevät on luonnolle hyvästä. Ei varmaan tänä vuonna ehdi valkovuokot ylikukkia äitienpäivään mennessä, niinku monesti.

Tämänpäiväisellä lenkillä näkyi tikan pesäkolontekojälkiä. Sileitä pehmeitä lastuja. On se näppärä. Ja koirakin merkkaa just kun kuvailin...

Ostin kirppikseltä maljakon, ja hintalapun alta löytyi Muuramen tarra - en kuitenkaan löytänyt netistä mitään tuon näköistä Muuramen maljakkoa. Uusi satsi vaahteranoksia siinä, vaikka eipä ne kauheesti erotu kuvassa, kun on niin sekainen tausta. Nyt on lumet sulaneet sen verran, että risusavottaan pääsee taas. Joutuu. 

Olen yrittänyt kovasti miettiä kaikkea, mistä pitäisi olla onnellinen, kun ahdistaa ja masentaa vaikka on ihana kevät (aina välillä ainakin) ja kaikki on hyvin. Ainakin jos vertaa vaikka ukrainalaisiin. Ärsyttää ja turhauttaa olla tällanen zombie. Iltaisin ei tule uni (oon yrittäny olla ilman melatoniinia ym.) ja aamuisin ei tahdo jaksaa nousta. En tiedä miten pitkään mahtaisin nukkua, jos ei koira herättelis kasin jälkeen. 

Kuopus haki tänään koiranpennun itelleen. En osaa olla siitäkään kovin iloinen, mun mielestä sen elämäntilanne ei olis nyt ollu otollinen koiralle. Iltavuoro ja pentu pitäs jättää heti yksin kotiin, tai sitten joku menee sille seuraksi. Muahan se kysy ensin, mutta ku rupesin maanitteleen että hae koira vasta perjantaina, niin pääsen sillon paremmin seuraksi ja voisit edes viikonlopun ajan totuttaa sitä uuteen paikkaan ja yksinoloon, niin se pyysi siskonsa pennunvahdiksi sitten. Pitäs vaan aatella että oma asiansa ja koiransa, mutta kun ei pysty. Säälittää koira. Pennut tietysti aina ihania. 

Tässä koiranhoitoasiassakin olis ollu hyvä juttu, kun olis ollu kaksi autoa. Nyt ei pääse tytön iltavuoron jälkeen enää kotiin, kun ei junat kulje. Ellei sitten polkupyörällä. 

Hauska seurata, kun harakat käy katkomassa jasmikkeesta oksia ja vievät mennessään :) pihalla olis hurumykke vaahteran oksia valmiina pätkinä, mutta ne ei vissiin kelpaa. 

Kurjen huuto

 Onneksi sentään nyt aurinko paistaa. On tullu lunta ja ollu kylmää tuulta ja masennusta ja väsymystä. Lenkillä ei oo tullu käytyä, koiratkaan ei oo suostunu kulkemaan ku just sen verran matkaa, että kakki tulee. Sitten naru suorana kotiin.

Risusavottakin keskeytyi ja hautautui lumeen. Otin sillon puun kaatuessa oksia maljakkoon, ja nyt ne kukkii.

Mies kävi ryyppyreissulla perjantaina, mutta ihme kyllä palautui (aamulla, kun keittelin jo kahvia) kotiin suhteellisen hyvässä kunnossa. Onneksi. Porukasta yksi joutui sairaalaan illan johdosta. 

Koska se ei ollu ajokunnossa lauantaina, mie ajelin sinne tänne ja tuonne, kuskailin lapsia kauppaan ja takas. Välillä paistoi aurinko ja välillä satoi lunta/räntää niin sankasti, että hyvä kun eteensä näki. Ostin linnunpöntön, mutta en tiedä onko mulla sille hyvää paikkaa - se on lähinnä kottaraisen kokoiselle, mutta nehän on yhdyskuntalintuja ja kuulemma orava helposti tyhjentää pesän, jos on sille helpossa paikassa. 

Hanhia lenteli eilen jo pohjoista kohti, ehkä niillä on parempaa tietoa kevään tulosta. Ja mie näin äsken tuossa ruokinnalla punarinnan. Lenkillä (jolle tänään viimeinkin pääsin, ja koiratkin suostui kulkemaan) olin kuulevinani västäräkin, mutta en nähnyt sitä ja varma en voinu olla. Kuului kyllä paikassa, jossa västi ruukaa kesäisin aikaa viettää.

Hammassäryt on onneksi vähentyneet (vai lienenkö oppinut välttelemään sellasta, mikä sitä aiheuttaa) mutta kaikenmaailman muita kipuja kyllä on. Ehkä mun ruumis on luhistumassa. Ylihuomenna lääkäri soittaa siitä magneettikuvauksesta. Että ei löytynyt mitään vikaa. Luulotautia kaikki tyynni. Loppukuusta sydänsairaalaan ja enskuussa hammaslääkäriin ja sitten mammografiaan. 

Kevään toinen myräkkä

 Kolmas pitäs vielä tulla, niin sitten tulee kevät. Jonkun laskelmien mukaan.

Oon tehny kaks kertaa lumityöt, paksua märkää painavaa nuoskalunta. Nyt humahti tosi äkkiä pakkasen puolelle, lumisade muuttui hiutaleista sellaseksi vitipyryksi ja tuuli heräsi myrskyämään. Mies tuli töistä ja ryhtyi tekemään kolmansia lumitöitä, vaikka sade ei aio lakata ennen puoliyötä. Eikä minusta kannata tehdä kovin laaja-alaisia lumitöitä muutenkaan, kun tietää että se kyllä sulaa piakkoin. Viikon kuluessa, luulen. 

Tuuli ehti heittää ikkunaan räntää, joka jäätyi, ja nyt siihen jäähän vielä tarttuu pakkaslunta, niin eipä tartte ikkunasta ulos katella.

Hyvä kun tuli tuo vaahtera kaadatettua, tämä keli olis ollu sille kova pala raskaine lumineen ja tuulineen. Sen runkohan oli tyvestä jo halkikin. Tai on, se tyvihän me haluttiin jättää tuohon.

Kävin eilen mahan (sappiteiden) magneettikuvauksessa. Kesti n. puoli tuntia, oli ihan iisiä mitä nyt säikähdin kun yhtäkkiä alkoi se kelkkakin alla rytkyä. Ja kun jossain vaiheessa huomasin, että se ottaa neljä kuvaa (tai neljä tööttäystä kuului ainakin) aina kun hengitän ulos, niin hyvä etten alkanu hyperventiloimaan kun yritin olla mahollisimman nopee. Mut sainkin sitten hoitajalta kehuja siitä. 

Kauhea keli kyllä. Meen miehen kaveriksi pihalle.