Vettä ja pakkasta

 No nyt on käyty siskon luona maailmaa parantamassa. Sain luvan lähtee, ja varasin heti junalipun - tosin mies alko väittään ettei varsinaisesti antanu lupaa, mutta se "kyllä kai" luki mustaa valkoisella mesessä. Lähtökin meinas tyssähtää heti alkuunsa, kun lähijuna, jolla mennessä oli vaihtoaikaa 6 minuuttia, oli myöhässä 10 minuuttia... soitin VR:n asiakaspalveluun ja ne soitti junankuljettajalle että oottaa mua. Tosin en ollu ainoa siihen junaan haluava, meitä rynnisti aikamoinen porukka sinne nelosraiteelle. Pakko antaa pisteet VR:lle tästä. 

Eihän mies tietenkään voinu täällä elää ilman minua, se otti perjantain vapaaksi ja porhalsi jo torstai-iltana perässä autolla. Sano olleen ihan kummallista tulla kotiin ja käydä saunassakin, ku ei ollu ketään muuta. Epäilen kyllä, että se kaipas koiraa enemmän ku minua. Saatiin me siskon kanssa vuorokausi olla keskenään ja muistella vanhoja. 

Kuusaankoskella kävästiin kuvausreissulla siinä samalla, ja mie sain listalleni koskikaran. Viime talvena se jäikin näkemättä. Näin sivusilmällä vilauksen myös jostain tummasta isosta hahmosta sujahtamassa virtaan, saukko tai iso minkki.

Kotimatkalla piti käydä kuvaamassa Jyväskylän Vesilinna:

Kotiin palattua vietin 2 ja puoli tuntia ikkunassa katselemassa lintuja (no, roilasin samalla netissä toisella silmällä) ja valitsin tunnin vilkasliikkeisintä aikaa ilmoittaakseni sinä aikana näkyneet linnut Birdlifen Pihabongaukseen. Hiljaista oli, pari tinttiä, pari mustarastasta ja parvi urpiaisia. Tänä talvena ei ole tiklejä näkynyt, viime talvena niitä oli puolen tusinaa. Mut aiemmin ei oo ollu näin paljoa urpiaisia.

Mun porkkana oli kuollu poissaoloni aikana, kuivuuteen vissiin. Heitin sen pois ja liotan nyt maissia laittaakseni sitä ruukkuun tilalle. Hyvä ruukku ja hyvä multa, ei niitä voi tuhlata!

Pyykkäsin ja nyt pitäs lähtee lenkille, on liukkaan näköstä ja tuulee ihan kamalasti. Mut aurinko pilkistää! Päivä on pidentynyt noin tunnin ja 45 minuuttia tän kuun aikana. Ladutkin on vedetty tuohon lähelle, mutta en oo ehtiny hiihtään enkä halunnukaan ku aina on ollu kauhee pakkanen tai kauhee tuuli. Tai vesisadetta. 

Elämäni ensimmäiset ja tälläerää viimeisetkin

 Olen päässyt äänikirjaneitsyydestäni. Tilasin juttuja Oloapteekista ja sain sieltä lahjaksi 7 viikon jäsenyyden Nextoryssa. En älynnyt (=lukenut tarpeeksi tarkkaan sääntöjä) että mun olis pitäny valita sieltä "rajaton" ja tietysti nuukana valkkasin sen pienihintaisimman version, siltä varalta että unohdan perua ja tililtä lähtee raha. Jälkeenpäin aateltuna se ei ees kertasummana olis ollu niin kamala. Kesken kirjan tuli sit ilmotus että oot lukenu sen 30 tuntia, tervetuloa takaisin 45 päivän päästä. Se niistä seitsemästä ilmaisesta viikosta, jäi neljään päivään. Tottakai aattelin, että 7 viikkoa on 7 viikkoa, kun niin kerran luvattiin. Mutta harmittaa tuplaten kun oli kyse omasta tyhmyydestä. Innokkuudesta päästä kuuntelemaan se eka äänikirja niin ettei joutanu perehtyyn typeriin sääntöihin. 

Pitäydynpä jatkossa ihan oikeissa kirjoissa, siitäs saavat!

Päivä pitenee, mieli mustenee. On ikävä. Mietin eilen josko menisin siskon luo käymään, mies oli heti vastakarvaan. Se ei päästäis mua mihinkään. "Vastahan me käytiin" "Minäkin tykkäisin käydä siellä". En jaksa vielä senkin kanssa kinata ja kestää sen äkäisyyttä kun teen toisin kuin se haluaisi. Sillä ja sen pahantuulisuudella on valtava vaikutus mun mielentilaan. Tottakai, sehän on käytännössä ainoa ihminen, jonka kanssa oon tekemisissä tyyliin koskaan. Saan olla masentunut ja pahoilla mielin, kunhan se ei häiritse hänen elämäänsä liikaa. No, sillä on tipaton tammikuu meneillään (kuulin siitä eilen ekan kerran, olen toki huomannut kaljoittelemattomuuden, mutta ei se itse ole siitä mitään sanonut) ja se saattaa vaikuttaa siihen, että se on kireä. 

Tuli taas kylmäkin. Ulos mennessä oli koiralla sisähaalari, ulkohaalari, tossut, villapaita ja pipo. Tarjettiin puoli kilsaa, kotiin päin tullessa oli taas hyinen pohjoistuuli vastassa. Jos asuis meren rannalla, se olis vielä hyisempi ja kovempi. Mutta siellä olis meri, vaikkakin jäässä. Mitäpä siitä, unelmasta. 

Presidentinvaalit on tulossa, ja poikkeuksellisesti siellä on useampikin ihan tolokku ehdokas.Tai ainakin sellanen neutraali. Eiköhän mulla ole ehokas toisellekin kierrokselle. Tuli "Kansalaismielipide"-kysely ketä äänestäisin ja uskonko että tulee toinen kierros ja tiiänkö ylipäätään mitä presidentti tekee. Ite piän sen isoimpana tai tärkeimpänä roolina olla maan keulakuva, ja olis aika noloa jos Suomikuvaa maailmalle määrittelis avoimesti fasistinen tyyppi. Mutta kansa päättää.

Ja mulla on niiiin ikävä tätä pinkuruista rakasta koiraa! 💔

Kosket

 Arkeen on palattu. Vaikka mun arkihan on yhtä juhlaa ja lomaa... (s) Pakkaset paukkui ja lauhtui ja huomenna paukkuu taas. Yläkerran lämmityspaneelien termostaatti on pistorasian yhteydessä, ja sehän tietää sitä että paneeli yrittää lämmittää kylmiä seiniä määrätyn lämpöiseksi ja sitten siellä on kuuma. Mutta miehelle ei voi mitään mistään sanoa kun olen kuitenkin väärässä enkä ymmärrä ja vaikka olisin oikeassakin niin silti mulle jostain syystä pitää äksyillä. Oon ollu sitten aika hiljaa sen jälkeen, kun ihmettelin saunan savun kitkerää hajua ja sain vastaukseksi "aina on jotain vikaa!" Pääsee vähemmällä pahalla mielellä, kun ei puhu mitään. Mahdollisesti äkäisyyden syynä on se, että se on pitäny muutaman päivän väliä kaljottelussa.

Käytiin me viikonloppuna kuitenkin perinteisellä pakkasajan koskikierroksella. Oli melkeinpä ollu jo liian kylmää kun Kuhakoskikin oli ihan melkeen ummessa.

Nukarinkoski, oli pursunnut suoja-aidan toisellekin puolelle. 

Kuhakoskessa.

Nurmijärven Myllykoski oli komea, ja oli myös tullut aitojen läpi ja vallannut osan polkua ja nuotiopaikan. 

Kylmetyin kaiketi siinä reissussa vaikkei siltä paikan päällä tuntunutkaan, paleli koko loppuillan ja oikea käsi, joka oli kuvatessa paljaana vähän väliä, ei meinannut lämmetä enää ollenkaan. Ja voiko henkitorvi saada jotain paleltumavammoja? Kun tuosta lähtien mulla on aina välillä sattunu hengittäessä torveen. Palelu ja kipee olo onneksi kuittaantui kuumalla kaakaolla, vitamiineilla ja hyvällä yöunella. Torvea lukuunottamatta.

Kyselin silavaa kaupasta, saa tilattaessa ja hinta on kympin kilo. Siis se rasva, jota siat on jalostettu tuottamaan mahollisimman vähän koska se on epäterveellistä ja sitä ei juuri ihmisravinnoksi käytetä, onkin yhtäkkiä arvokkaampaa kuin sikanautajauheliha?! Däng. Tulee puolet halvemmaksi syöttää koiranruokahyllyn jauhelihaa linnuille. Tai tulis, jos sitä ostais.

Pistin porkkanan veteen kasvattaan naattiansa. Täytyy laittaa multaan jossain kohtaa.

Uusi vuosi alkoi

 Aloitin tämän postauksen tekemisen viime vuonna, mutta sitten tuli jotain ja unohdin koko jutun. Hyvin näyttää tyhjä pohja säilyneen koneella koko yön.

Oli tarkoitus summailla viimevuotisia, mutta en mie niistäkään muista mitään, paitsi että koira kuoli. Ja käytiin monessa kansallispuistossa syksyllä. Kirjanpidon mukaan kävelin mitattuja lenkkejä 927,3 kilometriä, luin 58 kirjaa ja tunnistin 108 eri lintulajia. Tässä kirjoittaessani samalla tarkkailen lintulaudan meininkiä ja olen jo kirjannut listaan neljä lintulajia, kaikki päättyy kirjaimiin -nen. No just tuli mustarastas ja lopetti nennien voittokulun. 

Pakkasta on yli 20 joten kylmä on ollut yö pienillä. En oo vielä kattonu uutisia, mutta luulis kovan pakkasen vähän hillinneen ulkosalla riekkumista ja silmien ampumista tulitteilla. Tyär meni Helsinkiin kattomaan jotain konserttia missä oli monta esiintyjää ja toi Mummun Tytön yöhoitoon. Se koira on kyllä niin täynnä rakkautta ja elämäniloa! Vaikka se herätteli taas isoilla pusuilla ku olis vielä nukuttanu, niin sitä sängyssä rapsutellessani huomasin hymyileväni leveästi. Kunpa se vielä oppis kulkemaan hihnassa rempoilematta...

Tässä välissä kävin viemässä rusinoita ja siemeniä ja muita murusia lisää linnuille, maahan vaikkei sais laittaa. Sillä lailla saa monta ruokintapaikkaa ettei vähempiarvoisten tarvi taistella syömisoikeudesta. Pähkinöitä en oo raaskinu tänä talvena ostaa. Rusinoita ja omenaa oon laittanu tarjolle mustarastasta ajatellen, mutta näyttää ne kelpaavan harakallekin. Just tuli harakkapari siivoamaan mun roiskimia rusinoita pois. Niin ja sinitiaiset syö kans omenaa, siitä olin vähän yllättynyt. 

Tälle vuodelle on suunnitteilla taas pohjoisen reissu, ja tässä kuussa on miehen Saksan-reissu (edit: se siirtyi syyskuulle) työn puolesta. Mulle se merkitsee sitä, että saan auton käyttööni, voisin vaikka käydä sillä jossain :) Muuten elämä vois kyllä mennä ihan tätä samaa rataa kuin tähänkin asti. Mulla on oikein hyvä elämä, en tartte sitä merenrantamökkiäkään jos vaan pysyis kaikki tällä lailla. Lintuja ja kilometrejä ja luettuja kirjoja laskiessa. Mutta se lienee aika epärealistinen toive tässä maailmassa. 

Eilen kun tytär kävi tuomassa koiran, sillä oli uusin vävykokelas mukana. Kysyin heti käyttääkö se villasukkia ja minkä kokoinen jalka sillä on (47!) ja vähän puolenyön jälkeen oli eka sukka sille jo valmiina. Sitä ennen tein vanhalle vävylle (voi sanoa jo vävyksi, kun ovat olleet yli 10 vuotta yhdessä) 43 numeron sukat.  

Mie, joka en tykkää kattoa elokuvia, oon kattonu sen jouluisen Tunturin tarinan jälkeen jo kaks. Gilbert Grapen ja Papillonin Areenasta. Tosin Papillonissa piti välillä kattoa muualle ku se oli niin väkivaltainen. Olen mielestäni nähnyt Papillonin edellisen version mutten muistanu kyllä yhtään, ihan siinä lopussa tuntui olevan jotain tuttua. Oon kyllä nähny Gilbert Grapenkin vuosikymmeniä sitten, mut en siitäkään paljoo muistanu. Niin ja miehen mieliksi katoin toissailtana sen kainalossa Kaija Koon konsertin. Jos olisin tienny että sitä jatkuu kolme tuntia, en ehkä olis suostunu... mutta paskempaakin musaa toki maailmassa on. 

Kahdeksan lintulajia bongattu tälle vuodelle :) lähen kutomaan toista 47-koon sukkaa.

Se siitä

 

Oli mukava joulu, lapset kävi koirineen muttei viipyny niin kauaa että olis kyllästyny. Saatiin jouluruokia esikoisen mukana, kun se sai korvauksena yhtä sun toista kun sen allergiat oli unohtunu työpaikan pikkujoulujen laittajalta ja se sai ikävän allergiakohtauksen juhlissa. Sellasta vähän teollisuusruokaahan se oli, mutta sitähän me muutenkin jouluna syödään. Savulohi tosin oli herkullista! Sellaseen ei oo normaalisti edes varaa. 

Syötiin siis hyvin ja naurettiin paljon, muut katteli leffoja (ku mie en välitä kauhuelokuvista) ja mieki katoin peräti yhen leffan, Tunturin tarinan, vasta kun olin yksin. Yritin katsoa Avaran luonnon jaksoa englantilaisesta suojelualueesta, mutta piti skipata kohta missä kanahaukan pesä poikasineen putosi myrskyssä, ja sitten kun ketun pennutkin oli vaarassa niin lopetin kattomisen siihen. Mie en jaksa niitä surullisia juttuja.

Suren kuollutta koiraani vieläkin, jostain syystä saunareissut on pahimpia. Mahdoinko jo kirjoittaakin siitä. Se, kun koirilla oli ne omat rutiininsa joka kerta saunaan mennessä ja sieltä tullessa ja nyt on vain yksi jonka rutiinit on kärsineet toisen poissaolosta. Ne aina makaili lauteilla selät vastakkain, tai kylki kyljessä, nyt tämä jäljelläoleva vaan häslää ja häärää ja vaatii rapsutuksia. 

Vähän on pimeähkö kuva Mummun Tytöstä, siitä on kyllä tullu mulle rakas. Oon ihan erilailla kiintyny siihen kuin Mummun Poikaan, joka on sellanen sulkeutunut ja arka ja epäluuloinen, kun taas Tyttö on aina iloinen ja valmis mihin tahansa toimintaan. Sitäpaitsi se nukkui suuren osan molemmista öistä meidän välissä ja mun vieressä sen jälkeen kun mies nousi. Heräsin kumpanakin aamuna ison, lämpimän, kiharakarvaisen koiran nuolaisuihin. 

Sain sen kaipaamani munakellonkin lahjaksi :) nyt ei ehkä pala enää makaronit pohjaan. Ja saunatakin, jonka koekäytin tänään. Ihan hyvä takki ja hyvän värinen. Saunasta tullessa oli sininen hetki, lyhdyissä paloi kynttilät, taivaalla Jupiter ja pakkanen tuoksui. Ajattelin että mikä onni saada kokea tämäkin. Jotenkin ulkosaunasta talvella sisälle käveleminen on sellasta, minkä haluaisin aina muistaa. No en niitä räntä/vesisateessa kävelyitä, mutta tällaset tähtitaivaspakkaskävelyt. Ja keväiset illat myös, kun mustarastas laulaa.

Käytiin Tapaninajelulla kaupassa. Takaisin tullessa jäätiin koiran kanssa kyydistä ajoissa ja käveltiin kotiin, oli hauskoja sumuja peltojen päällä. 

Vinkkelit

 Viime yönä, vähän puolen yön jälkeen, olin puolihorteessa ja kuulin kun hiirenloukku napsahti. Se havahdutti horteesta, ja kuulin miten hiiri räpisteli hetken siinä loukussa ja sitten hiljeni. Jäin valvomaan pitkäksi aikaa, ja jossain vaiheessa koirakin kapusi takaisin vinttiin alakerrasta, jäi hiirenloukun kohdalle ihmettelemään vaikka kutsuin sitä ja taputin sänkyä että tulis. Tuli viimein ja pujahti peittoni alle. 

Miehen herättyä sanoin että tsekkaa hiirenloukun, mutta ei siellä ollu ollu mitään. Tää on tapahtunu joskus ennenkin, kuulen aivan selvästi että hiiri jää loukkuun, mutta sitten siellä ei olekaan mitään, eikä edes loukku ole lauennut. Kummitushiiriä? No sekin että koira jäi sinne kuhkimaan, niinku se joskus jää ihmetteleen hiirenraatoa. Emmätajuu.

Näin unta että meille oli otettu toinen koira, ja sitten olin niiden kanssa kävelyllä kun valkoinen mersu ylimielisen nuoren mieskuljettajan ohjastamana ajoi tahallaan vanhan koiran yli. Hakkasin sitä nuorta miestä muovikauhalla päähän enkä yhtään välittänyt, vaikka tiesin ehkä joutuvani vankilaan sen takia. 

Yhtenä päivänä poltin makaroonit pohjaan kun unohin että olin niitä keittämässä, ja olin olohuoneessa vahtimassa uunia, etten unohda sitä hiipumaan vaan muistan lisätä puita tuleen. Voi olla että pukki tuo mulle munakellon, sitä ainakin ehdotin miehelle kun se jo muutenkin panikoi että poltan koko talon muistamattomuuksissani. Toinen mitä toivoin oli uusi saunatakki, kun entinen on miehen vanha, varmaan 20-vuotias ja siinä on kolme nyrkinmentävää reikää.

Aamun tunnelmat

Kaipailen lapsuuden sinisiä vinkkeleitä. Ne oli niin pehmeät ja lämpimät. Niissä oli vekkikin siltä ajalta, kun olivat litteinä pinossa huopatossutehtaalla, eikä niissä ollu mitään kumipohjaa niinku nykyisissä huopatossuissa on. Kaipaus tuli ehkä siitä, kun luin villasukkakävelystä, ja ajattelin että vinkkeleissä kävely tuntui varmaan samalta.

Risuja

 Ei oo enää kahta viikkoakaan jouluun. Lahjat on ostettu ja yhtä lukuunottamatta käärittykin, ja postiin on toimitettu lähtevät. Tainneet tulla perillekin. Joulukortit tehty ja lähetetty. Kaikki siis hallinnassa. Tai niin voi ainakin kuvitella.

Oli siskoja ikävä ja kun miehellä oli viikko sitten perjantai vapaa, haaveilin että josko voitais ajella mutka Keski-Suomessa. No, ennenkuin ehdin asiasta kysellä, mies voivotteli että on paljon töitä ja vähän väkeä, että pitää perjantainakin tehdä töitä ja ehkä lauantainkin. Sitten tuli siskolta kirje, jossa se toivoi minun tulevan ja sanoi että voi hakea junalta ja vaikka tuoda autolla kotiin asti myöhemmin. Kysyin mieheltä sopiiko sille, että lähden keskiviikkona junalla ja tuun sit ehkä viikonloppuna tms. takaisin. Kysyi, enkö malta odottaa, että yhdessä mentäis, mie sanoin että joo odotin että sulla on vapaata mut sulla onkin sitten ylitöitä. Yhtäkkiä ne työt ei ollukaan niin tärkeitä ja olikin muuta väkeä tekemässä ne. 

No mikäs siinä, mukavahan se on körötellä autolla kotoa perille asti. Mutta niin vahvasti vastustaa mun yksinmenoa, että hylkää työnantajan hädän hetkellä ja jopa ne ylityökorvauksetkin. Autoakaan en kohta enää osaa ajaa kun en koskaan saa. Viime viikonloppuna tytär oli käymässä ja haaveiltiin joululahjaostosreissusta yhdessä. En saanu autoa lainaan, mies lähti kuskiksi. Rähjäs ja kiukutteli kun oli ruuhkaa ja tyhmiä autoilijoita, mutta hiljeni kun sanoin, että sun ei olis tarvinnu edes lähteä, olisin lainannu vaan autoa.

Lisäksi mulle tuli reissussa ongelma. Sovittiin mun jäävän yhteen kauppaan ja tyär ja mies meni käymään toisaalla, ja oli puhe että soitellaan puolin ja toisin kun ollaan valmiita ja se tulee noutamaan mut. Yhtäkkiä kesken kauppareissun tajusin, että unohdin puhelimen kotiin. Tuli sellanen paniikki, että tuttu kauppakin alkoi näyttää vieraalta, en tiennyt missä olen ja mistä pääsee ulos. No, infotiskiltä lainasivat "vanhanaikaista" puhelinta jolla soitin niin kauan ja monesti, että mies vastas. Ku sehän kuittaa kaikki oudot numerot että "kauppiaat soittelee". Saatiin järjestettyä asia ja mieki sain ostettua sen, mitä oli tarkoitus ostaa, mutta en yhtään pystynyt ns. kattelemaan juttuja, sen kerran kun olisin päässyt kauppaan ihan itsekseni vaan kuljeksiin. 

Oli joku keräys vähävaraisille perheille, ostin siihen kahvipaketin ja sain geishakonvehdin palkkioksi.

Sillon torstaipäivänä, kun oltiin lähdössä Keski-Suomeen, bongasin lenkillä puutarhajätekasasta risuja -  sellasia piiiitkiä riippakoivun oksia. Raahasin ne saunaan sulamaan ja punoin pari kranssia ja sydämen ennenku piti lähteä, olin onnellinen mokomista risuista. Mulla piti olla paluun jälkeen päivä aikaa punoa ne loput ennen seuraavan päivän saunaa, mutta mies halus lämmittääkin jo paluupäivän iltana kun oli ollut niin kylmää, se halus sulatella jäistä saunaa. Tuli siis kiire punoa kaikki pois ja siivota sauna, joten mulla on nyt sitten körsyjä ja hutaisten tehtyjä risusydämiä ja kransseja sun muita taideteoksia. Muutama on vielä ylimääräisenä, yhen kranssin ja sydämen sain siskolle ja toisen anopille, yhen laitoin liiterin oveen. Yks roikkuu joutilaana puussa. Mutta kyllä riippakoivun oksien kranssiksi kieputtaminen on terapeuttista!

Kovia pakkasiakin oli, mutta yllättäen Puuilosta ostamani heijastintossut koiralle on hyvät ja pysyy jalassakin, vaikka koira potkii merkkijälkiäkin. Niillä kulkiessa ei tuu koiralle vilu, kun on kolminkertainen vaatetus lisäksi. Eikä ollu ees kovin kalliit. Tässä on taas yksi vain yhden koiran omistamisen etu - kahdet tossut jos olis ostanu, niin olis tullu jo liian kalliiksi.

Mutta oli se kiva käydä kahden koiran kanssa pitkästä aikaa kävelyllä :) vaikka tuo Mummun Poika onkin aika raisu, kiskaisee välillä käsivarren sijoiltaan ja rähjää kaikille kulkijoille, kuvitelluillekin, silti sen nuoruuden intoa on kiva katella. Mummun tekemä uusi villapaita on sillä päällä.