Pihlajanmarjoja ja piikkisarvia

 

Talven ensimmäinen jäälyhty. Pohjalla on punajuuren keittovettä, punaruskeaa. Vois tehdä lisää lyhtyjä, kun on tuota pakkastakin nyt. Tällä hetkellä höytäilee yksittäisiä lumihiutaleita ja aurinko pilkistää taivaanrannasta. Kohta meen lenkille, kunhan saan ripustettua pyykit.

Orkideat innostui taas jouluksi kukkimaan, molemmissa on nuppuja useammassa varressa. 

Meillä on pihakauris. Nimesin sen Pikkikseksi, kun sillä on pikkuiset piikkisarvet. Liekö ihan nuori pukki vielä. Jopa päiväsaikaan on tallustellut tuolla riistakameran edessä. Voi olla että syö keväällä tulppaanit sun muut, mutta onhan tuo kiva vieras. Vein sille linnunkauraa, ja ainakin joku on ne syönyt, en tiedä onko linnut vai Pikkis. Mutta kunhan ei kajoa hopeapajuun...

Ai niin, piti sanoa siitä selkätyynystä, eiku lantiotyynystä, mistä Pöllö vinkkas viime postauksen kommenteissa. Kävin hakeen ja kyllä se ihan hyvä on, vähentää kipuja. Tosin ei oo kauheesti tuoleja, missä sen kans vois mukavasti istua, mutta yks sentään. Sohvallakin oon sitä käyttänyt. Että kiitos, Pöllö!

Rymskis

 Taas yksi uusi sadepäivä. Harmaata, koleaa, märkää, rumaa. Onneksi on koirat, jotka saa hymyn huulille, ja kyllä mie tykkään noita lintujakin katella. Ilokseni kuusitiaisia on useampi. Uusi talimakkara pitäis viedä niille. Neljä komeaa ukkofasaania on tässä pyörinyt, ja yhden naaraan oon nähny. On sillä nyt keväällä valinnanvaraa, jos ei huuhkaja tai kettu vie. 

Aamulla kun heräsin, annoin vaan koiralle lääkkeen ja istuin sohvalle räpläämään kännykkää. Eli tutkimaan älypuhelinta. En halunnut lähteä mihinkään enkä tehdä mitään. No, käytin toki koirat pihalla ja pesin hampaat, mutta edes kahvia en lämmittänyt. Hyi miten tympeää. Onneksi se siitä sitten, sain puettua, tyhjennettyä astiat koneesta ja laitettua pyykit toiseen koneeseen pyörimään. 

Eilen oli mun autonkäyttöpäivä, eli aamulla mies töihin ja iltapäivällä hain sen pois. Se ite halus ajaa kotiinpäin, ja onneksi ajoi; peura tuli metsästä suoraa auton kylkeen. Tai kauris se oli, valkohäntäkauris.

 Mies on tosi tarkkanäköinen, se näkee ajaessa asioita mitä mie en näe, vaikka ihan olis mullakin silmät auki. Nyt se kerkis nähdä sivuikkunasta (miten voi edes nähdä sivuikkunan kautta mitään, kun katsoo eteenpäin tielle?!) kun kauris tuli metsästä ja ihan suoraan auton takaovea päin. Niin monta onnea onnettomuudessa - ei menny lasikaan rikki, vain ovi sisäänpäin lommolle. Ei osunu sivupalkkiin, keulaan tai muuhun, mistä olis ollu tuloksena pahempi loukkaantuminen. Ei osunu vajaata metriä edemmäs, jolloin olis aiheuttanu mulle paskahalvauksen kun istuin siinä etupenkillä. Mie en nähny mitään, kuulin vaan miehen manaamisen ja sitten jo kuulu rymäys. Sivupeilistä näin kun kauris pyöri tiellä jalat taivasta kohti, mutta se vain sit äkkiä nousi jaloilleen ja säntäs takaisin metsään. Poliisi arveli ettei soiteta mettämiehiä koirineen, kun ei ollu verijälkiä ja kaikesta päättäen eläin oli melko hyvässä kunnossa kun pintteli pois. Voipi kyllä olla aika kipee muutaman päivän.

En olekaan tainnut valitella omia vaivojani vähään aikaan, mutta onpa ollu alaselkä niin kipee, ettei oo pitkiä aikoja voinu istua. Onneksi ei nyt oo ollu mitään hirveän pitkiä ajomatkojakaan, se Repoveden reissu oli siinä ja siinä. Pelkääjän paikalla voi onneksi vääntelehtiä ja jumpata. Mitään pitkiä lenkkejä ei oo sateella viittiny tehä, ja joogastakaan ei nyt ollu paljoo apua. Itse asiassa taisin saada kaularankani rasittumaan siellä. Sekin jo kulunut ja raihnainen, niinkuin koko akka. 

Viipalekuvauksen tulos oli odotettu; ei mitään vikaa. Ihan persoonattomat ei mun sisäelimet kuitenkaan olleet, kun pernasta löytyi kysta. Se on kuulemma täysin harmiton ja normaali löydös kun kuvataan, eikä sillä ole merkitystä mihinkään. Mutta eipä nyt sit tarvi olla huolissaan, vaikka huolettomuus ei sitä ajoittaista kipua poistakaan. 

Vi-Sibliniä käski lääkäri syödä jos maha oikkuilee, tilasin sitä sit verkkoapteekista. Huvitti, kun siinä tilatessa tuli teksti, että tilaa vielä 29 eurolla, niin säästät postikulut - jotka oli 2,90 euroa. En tilannu kuin sen halvimman pienimmän visipliinin. 

Repovedellä

Luin sen Askolan elämäkerran loppuun eilen illalla, ja mietin että niin ne toiset vaan itse valitsee elämälleen suunnan ja pitää päänsä vaikka kaikki ei aina menekään niin hienosti. Sitten on tällasia minuja, jotka vaan ajelehtii elämän virrassa ja tempautuu sinne tänne muiden kiskomana ja työntämänä, alistuu olemaan päämäärätön haahuilija. No, ehkä mullakin joskus oli päämääriä, mutta en enää muista niitä. Enimmäkseen kai olen vain yrittänyt selvitä päivästä toiseen ja ollut ottamatta kohtuuttomia riskejä ilman takaporttia.

Mutta Askolan tapauksessakin näkyy se, että niin helposti naisen kohdalla se on joko tai, ura tai perhe. Kyllähän jotkut onnistuu ne sovittamaan yhteenkin, mutta usein nainen kuitenkin ajautuu mammaraiteelle ja sieltä pääradalle takaisin pääsy voi olla vaikeaa, ja ainakin sitä sitten lähtee hieman takamatkalta kisaan.

Meillä on sähkökatkoja, en enää ole pysynyt laskuissa miten monta kertaa on sähköt katkenneet, tulleet takaisin ja pätkineet ja katkenneet uudestaan. Kirjoitan tätä nyt offline-tilassa, enkä edes yritä mennä nettiin ennenkuin tilanne stabilisoituu. Laitoin ilmalämpöpumpunkin kiinni, ettei sen tarvi koko ajan avautua ja sulkeutua, vaikka kyllä se surisee aina kun virrat palaa. Siis meillähän ei ole yleensä koskaan sähkökatkoja, ei edes myrskyillä kun suuressa osassa Suomea on sähköt pois, enkä muista että tällasta pätkintää olis koskaan ollut.

Viikonloppuna ajeltiin vähän kauemmas, Repoveden kansallispuistoon, ja käytiin Olhavanvuorella.










Ja siellä juurellakin ihailemassa Suomen parasta kiipeilykallioseinää.


Siinä se hiljaa murenee. Mua vähän pelotti olla tuossa ihan juurella; mitä jos nuo valtavat kivilaatat olis päättäny irrota emokalliosta just sillon ku olin siinä alla?

Siellä olis kivikautinen kalliomaalauskin, mutta se oli niin hankalassa paikassa veden yllä, etten lähteny yrittämäänkään, vaikka sinne oli jonkinlainen lankkuviritys tehtykin. Mies kuvasi kopterilla siitä ja kyllä kuvassa joku punainen läntti näkyy.






Komiat maisemathan siellä oli, ja selvis kuivin jaloinkin, kun väisteli liejukot. Reilu 8 km tuli patikkamatkaa, ja sydänvikainen koira oli sit jo aika poikki. Seuraava päivä pidettiinkin lepopäivänä eikä käyty pihaa pidemmällä.

Isänpäiväksi leivoin kakun, kun meillä kävi yksi vieraskin ja kuopus myös. Ei mun tarvinnu yksin sitä kakkua syyä. Kuopukselle laitoin kotiinviemisinäkin ison palan kakkua.

Sähkötkin vaikuttaa nyt palanneen suhteellisen pysyvästi, uskalsin laittaa tekstin blogiin - mutta kun poistin muotoilun, meni kuvat hassusti. Mutta olkoon, en jaksa nyt värkätä sen kans. Eikä sähkötkään pysyny.

Tliin dännekkin gattoma

 -sanos raumlaine ko ruumaam butos. 

Oon syöny, tehny ruokaa, siivonnu, pyykänny, käyny lenkillä koirien kans ja nukkunu. Ja lukenu. 

Siinäpä se tilannetiedotus puolentoista viikon touhuista. Nyt alotin Irja Askolan elämäkerran. Innostuin yhtäkkiä niistä, ku luin sen Ray Charlesin elämäkerran ja sitte oli uutuuksissa Ronnie James Dion elämäkerta (ei loppuun asti) ja taisi tuo Askolakin löytyä uutuuksista. 

Viime viikolla löydettiin uusi luontopolku kohtuullisen ajomatkan päässä. Oli kamalan märkää, jalat kastui ihan. Mutta hieno paikka.

Kivikoita ja kallioita

Hylätyn näköinen urheilukenttä oli loppupäässä, ja siellä tuollainen tuomarinjakkara. Vaarallista hommaa lienee tuomarointi, ja liikaa ei kannata innostua...

Lintujen ruokinta on käynnissä, kovasti on tinttejä, pikkuvarpusia ja viherpeippoja, ja olipa eilen tiklejäkin. Närhi käy syömässä kaiken, mikä eksyy ruokintahäkin ulkopuolelle, ja se on saanut muutaman päivän sisään neljä hiirtäkin syötäväkseen. Yksi oli sille liian painava, se putos ojaan ja siellä se sitten hääräs raadon kimpussa sitä nokkien. Isoja metsähiiriä mellastaa saunakamarissa. Tai noiden neljän mellastus kyllä loppui siihen.

Huomenna menen viipaloitavaksi.

Aatee siellä ja aatee täällä

 Tänään oli vaihteeksi hieno päivä. Käytiin pitkällä lenkillä koko perhe (mie ja mies ja koirat) ja sitten koirien kanssa vetästiin päikkärit. Oikein ihanaa. 

Yllättävän paljon oli porukkaa taas hoodeilla, koiria tuli vastaan ja autojakin ajeli semmosilla mettäteillä, missä ei yleensä koskaan. Mutta missä on tie, siellä voi joku kulkea, niin se vaan menee. Unelmoin omasta metsästä, jonka saisin aidata ja missä voisin kävellä koirat irti niin ettei tarttis huolehtia muista kulkijoista. 

Me jätettiin jo maskitkin pois vähäksi aikaa, kun kunta poisti suosituksen, mutta on niin kovasti vielä pöpöä liikkeellä että laitettiin kiltisti maski takas. Kuopus on taas menossa jonneki bändin keikalle ja olen huolissani siitä, vaikka onhan se jo kaks rokotusta saanut.

Leikkasin tukasta latvahuiskan pois. Oli aina solmussa ku lettiä aukaisi. Aivan järjettömästi irtoo tukkaa kokonaankin, mulla on varmaan kohta yhtä kalju pää ku miehellä. Ehkä tulee Juicetukka. Kummallaki mun siskolla on paksu pehko mutta mie oon vissiin saanu tukkageenini jostain eri paikasta. 

Miehellä on semmonen AnttiTapani -paita, josta irtoo kirjaimet. Mieki olin tänään rekisteröity tavaramerkki.

En edes kehtaa sanoa, mistä kaikkialta niitä AT-kirjaimia on löytynytkään, kun ne pesussa irtoo ja ajautuu muihin vaatteisiin... halvalla tehtyä kiinankrääsää.

Mies lähti kuvauskeikalle ja on myöhään siellä - ensin se kyseli yöpaikkaakin, kun ajatteli hyödyntää tarjottuja virvokkeita, mutta nyt kun se lähti niin se kyllä aikoi tulla yöksi kotiin. Sen sitten näkee. En tiedä vaikuttiko sen päätökseen se, kun kyselin siltä tässä loppuviikolla tarkkaan, että millon se nyt olikaan ja oliko se yötä. Jos se luuli että mie suunnittelin siksi aikaa jotain tuhmaa :) kun nyt ei vaan matkalla törmäis elukoihin.

Sain siskolta Das-massaa, ei se oo niin helppoa tehä pinterestistä saatuja ideoita! Tuntuu että parempi vaan pysytellä ala-asteaikojen kulhojen teossa. Tuhkakuppeja kun ei enää edes tarvita. Oon väkästäny kynttiläalusen ja tuikkukipon, johon en hoksannu tehä pohjaa aikanaan. Myöhemmin ei enää voinu. Tein sit sillekin alusen. Sukat on kesken ja yks koiranhaalari. 

Että joo, kauheesti muka jotain teen, mutta aikaiseksi saan melko vähän. Mut ei sitä tarvi aina saadakaan. Viime yönä tein navettatöitä, että ainakin unissani teenkin jotain. En vaan tainnu saada sielläkään aikaseksi mitään, essun nauhat oli liian lyhyet ja maitoämpärissä oli jotain puunpalasia enkä saanu lypsykoneen pesulaitetta käyntiin. Kumma, miten 35 vuoden takaiset asiat tulee uniin noin inhorealistisesti. Myöhemmin olin hotellissa ja yritin mennä suihkuun, kun haisin navetalle, mutta kylpyhuone olikin valtava sali, jossa oli monenlaisia pore-sun muita ammeita ja jopa iso vene telineellä. Ja suihku ison ikkunan eessä. Vielä omituisemmaksi meni, mutta en kiusaa teitä sillä. Unissahan nyt voi olla mitä vaan.

Nyt meen kattoon telkkarista jotain tallennettuja sarjoja ja kutomaan sukkaa.

Muistista ja käärmeestä

[varoitus: lopussa sen käärmeen passikuva]

 Eilen syötiin pizzaa, ihan Kotipizzasta ostettua. Oli hyvää. Tänään kattelin kaappiin, ja totesin, että siellä on keitettyjä perunoita, nakkikastike, kanaa ja riisiä sekä kulhollinen keitettyä gluteenitonta pastaa, eikä mulla ole aavistustakaan, milloin ne on tehty ja kaappiin laitettu. Biojäteastiaan tulee täytettä, koirat tosin saa vähän riisistä, luulen että se on sunnuntaina keitettyä. Eikä tämä ole ensimmäinen kerta, kun tähteet jää syömättä kun en muista niitä ja teen vaan lisää ruokaa. Tai haetaan pizzaa. Huono omatunto ruokahävikistä.

Sitte se - en MUISTA oonko kirjottanu enkä nyt ala selaan - ku en muista mihin laitoin sen yhen lahjan, minkä kaverille tilasin netistä jo kesemmällä. Ei vaan löydy, ei millään, vaikka oon mieheltäki kyselly, että mihin se laittais sellasen kokosen tavaran, jonka pitäs pysyä tallessa mutta olla tarvittaessa löydettävissä. Etsin senkin nimeämät paikat. Oli pakko tilata uus, onneksi niitä vielä oli ja onneksi ei ollu kauhean kallis tavara. 

Yleensä jos laittaa jonku tärkeen tavaran johonkin, niin sitä alkuperäistä paikkaa ei pitäs mennä muuttamaan muka paremmaksi paikaksi, kun sitten vaan muistaa sen alkuperäisen, eikä sitä "parempaa". Muistan että näytin ko. korua kuopukselle, mutta ilmeisesti olen sen jälkeen laittanu sen niin hyvään talteen, ettei löydy. Nyt se saattaakin löytyä, kun tilasin uuden.

Talveksi sisään tuotu tulikruunu innostui kukkimaan. Se on kovin janoinen kasvi. Kukat ei oo niin värikkäitä kuin kesällä. Saa nähdä pysyykö hengissä kevääseen. Orkideoihin on tulossa paljon kukkia, jos ei nuput putoo.

Ulkonakin huopakeltanot innostui kukkimaan, mutta nyt on ollu pakkasia. Eilen aamulla useampi aste, oli menny sadevesitynnyrit paksuun jäähän päältä. Kaadoin vedet pois, tuskinpa sellasta kastelutarvetta enää tulee, että tynnyrillisen tarttis. 

Tänään on tullu kyllä lisää vettä tuulen kera, oikein viheliäinen keli. Raahasin koirat väkipakolla 340 metrin kakatuslenkille, että eivät ihan umpeudu. Mies vaihtoi talvirenkaat eilen. 

Tässä on se kuopuksen käärme, Jörmungandr:

Kaunis otus, mutta silkkaa lihasta. 

Valkoposkihanhien suuntavaisto sekaisin

 Tänäaamuna oli mittari nollassa, aamuyöllä varmaan ollu pakkasta kun kuura kimalteli siellä täällä. Ja sienellä. Mikähän sieni tuo mahtaa ollakaan, se on aiemmin kirkkaan oranssi ja tuossa vaiheessa jo vaalentunut lempeän persikansävyiseksi. Mäntyjen kannoissa oon parina syksynä nähnyt. 

Koira oli taas tosi levoton koko yön, en oikein ymmärrä mikä sillä on. Ei sillä usein mikään kiire ole uloskaan, mutta mie herään monta kertaa yössä kun se tallustelee, raapii peittoa ja välillä minuakin, tai mun tyynyä, haluaa peiton alle, luikertelee pois, käy juomassa, tulee takaisin raapimaan peittoa... toinen koira nukkuu ihan rauhassa koko yön. Eilen käytin illalla ennen nukkumaanmenoa ne kävelylläkin, aattelin josko se rauhoittais. Ei. 

Hieno ilma on tänään. Haravoin pikkuisen, mutta mun lihakset on kyllä surkastuneet kun ei niillä enää oikein mitään tehdä. Ainakaan pitempää aikaa. Joutaisin pois. Tai joutaisin saada sen ison lottovoiton että saisin oman kuntosalin, josta olis näköala merelle. 

Tuli käytyä kaupassa nälkäisenä tässä yks päivä, ja hairahduin ostamaan suomalaista 100% kauramakaroonia. Eiku pastaa. Olivat kuulemma seitsemänsataa kokeilua suorittaneet, ennenkuin saivat oikeanlaisen koostumuksen. Luulen että olisivat voineet vielä muutaman kokeilun tehdä... maussa ei ollu mitään vikaa (pastan nyt ei kuulukaan olla mikään makuelämys) mutta se tarttu hampaisiin sellasena liisterinä, että se oli ihan kaiveltava irti, vaikka olin tarkkana keittoajan suhteen ja ohjeen mukaisesti toimin. Ja ulkonäkö... no, arvioikaa itse:

Kaurakas-pastaa, jauhelihakastiketta ja parmesan- juustoa, olkaa hyvä.

Ei muuten sitten ole mustavalkokuva. Voipi olla, että paketin loppu jää mulla käyttämättä, vaikka kuinka olis suomalaista ja hieno tuote. 

Sain jo kutsun vatsan alueen tietokonetomografiakuvaukseen. Kyllä ne nyt mun massuani tutkii, vaikka on jo tutkineet labroilla, ultralla ja tähystyksellä (<se oli kamalaa) että siellä olis kaikki ookoo. No, hyvä kun tutkivat kunnolla.

Hanhilla on ollu tänään suunta hukassa, ne on pyöriny mihin sattuu taivaalla ja lähinnä koilliseen lentäneet. Valkoposkia oli ainaki se parvi, jonka näin paremmin.