Naapurin Pera

Tässä se on. Eilen illalla taas käväsi, ja näköjään jotain satoikin vaikka ei sitä aamulla enää huomannut.
Ihan järkky tuuli pyyhki mua pitkin korvia ja jäädytti kaksoisleuan, kun lähdin päivälenkille! Ajattelin jo kääntyä takaisin, mutta se olikin vain hetkellinen puhurointi, loppumatkan sai kävellä melkein rauhassa. Ihan aukeimmille paikoille en tunkenut.

Tänään ei oo ollu niin hyvä päivä, matalamielisyys meinas hiipiä jo heti kun heräsin, mutta puhuin itselleni kauniisti ja kannustavasti. Jopa lenkin sain tehtyä ihan kokonaisena, vaikka tosiaan mietin kääntymisen lisäksi myös lyhentämistä. Ajattelin, että sitten olen tyytyväinen. Pöh. Mutta tulipa tehtyä, mielikin parani kun pääsi metsään.

Tällanen metsäpolku tai vähän leveämpi taitaa olla se mun omin ja paras paikka. Se, missä sielu lepää.

Vein tytöt taas kouluun, tai toisen asuntolalle, ja takaisin ajaessa väsytti ja tuli sellanen ihan outo kohtaus. Musiikki velloi korvissa ja pään sisällä velloi ikävät muistot työpaikalta. Sellanen "olis pitäny sanoa" -juttu, mutta olin hiljaa. Raivoitkun kuristaessa kurkkua ei paljon jäkätetä. Siitä piti oikein ravistautua irti, kun se ei muuten loppunut... onneksi ei tarvi olla siellä enää!

Mies kävi eilen valokuvauskeikalla, ja olin ajatellu tekeväni täällä yhtä sun toista kun se on poissa, mutta mitään en saanu aikaseksi. Jumituin koneelle. Harmitti oikein. Siispä pistän nyt koneen kiinni, avatkoon joku sen iltapäivällä jos tarvii.