Pelottavaa

Eilen päätin nujertaa ahistusta kunnon kävelylenkillä maisemiin, joissa ei ihan just oo oltu. Jonkinlainen polkukin sinne meni, joten valitsin vaan suunnan ja ajattelin, että kun siinä kerran ihmiset on kulkeneet, niin kyllä se johonkin vie.

 Meni sinnetänne mettässä, kengät oli välillä täynnä lunta (oli lyhytvartiset nastakengät) kun satuin astumaan harhaan, ja edellisen kulkijankin jäljet oli aika vanhat. Lopulta huomasin, ettei ne oo ihmisenkään, vaan hirven. Alkuun oli kyllä ihan ihmisen saappaanjälkiäkin.

Kauriinjälkiä oli enemmän, mutta niistä nyt ei oo mitään apua polun tallaamisessa. Sitten kun polku vei aika märän ja syvän näköisen ojan yli ja näytti siltä, että se menee paikkaan, minne en halua, kattelin Simply Walkingista reittiäni, että mihin oon harhautunut ja miten pääsen pois. Aika helposti loppujen lopuksi, jonkinlainen poluntapainenkin meni ettei umpihankea tarvinnu tarpoa. Kätevä tollanen sovellus, muuten olisin joutunu käveleen koko matkan samaa polkua takaisin.

Paljon oli puita taas kasassa ja kaadettuna mettässä, ja niinpä mun tulopolkuni päälle oli ilmaantunut tollanen puunkorjuukone.

Se oli käynnissä, kopin ikkunoissa oli foliot niin ettei nähnyt, oliko siellä kuskia, ja pelkäsin ihan hirveästi mennä siitä ohi. Nappasin koirat tiukasti kainaloon, että jos se siitä liikkeelle lähtee ja ajaa mun yli, niin sitten mennään yhessä. Lähti liikkeelle vasta, kun olin parin-kolmenkymmenen metrin päässä. Hyi. Tietysti olisin voinu kahlata umpihangesta ojassa, mutta kaipa mukavuudenhalu meni pelonkin yli. Kengät oli kyllä jo muutenkin märät. Polun ulkopuolella ei lyhytvartisilla kengillä oikein voinu kävellä, polku sentään vähän kannatteli.

Oltiin aika poikki ja tympiintyneitä reissuun, mutta kyllä se hommansa hoiti. Koirat etenkin oli pottuuntuneita, ei niistä kai oo kovin kivaa hypellä mun perässä jalanjäljestä toiseen. Loppupäivä olikin suht rauhallinen.

Paitsi mulla ja miehellä - käytiin toiveikkaana kopteri muassamme katsomassa, paistaisko laskeva aurinko yhen järven jäälle, mikä on ollu miehen kiikarissa, ja jostain syystä mies ajoi semmoseen paikkaan, että auto jäi jumiin. Ei lapioo ei mitään, jaloilla kaavittiin ja potkittiin lunta ja jäätä renkaiden alta, mie työnsin ja mies sai lopulta keploteltua auton irti. Eikä aurinkokaan paistanu, meni pilveen. Ihan tyhmä reissu. Sitten vielä mie koitin saada edes jonkinlaista tunnustusta siitä, että oli hyvä kun tulin mukaan (en ensin meinannu tulla, eikä miehellä itellä ollu ees puhelinta mukana) kun olis joskus kiva saada tietää olevansa hyvä ja tärkeä, niin se kehtas sanoa, että ei sitä tiedä olisko hän sitten ajanu tuohon. Ihanku se olis mun vika, että se ajoi siihen! Sanottakoon, että ehdotin autolle parkkipaikkaa siinä lähistöllä, mutta se oli muka liian kaukana - vaikka kopterillahan lennähtää helposti vaikka kilometrin päähän asemapaikasta. Sinne ei olis jääty kiinni. Mut ei auta ku ite ittiään koittaa kehua ja hyvänä pitää. Muut sitä ei mun puolesta tee. No koirat on ilosia minun seurasta.

Viime  yönäki heräsin valvomaan puolen yön jälkeen, tunnin päästä nousin ylös hakeen särkylääkettä ja söin samalla vähän maustamatonta jogurttia, ku nälkäkin kurni ja on hyvä että mahassa on muutakin kuin särkylääke. Lueskelin tuossa sohvalla sitten jonkin aikaa, ja jossain vaiheessa koiratkin päätti tulla kattoon, missä viivyin, ja voi miten onnellinen varsinki tuo "äitin vauva" oli, ku löysi minut :) häntä pyöri niin että sillä olis kohta lentoon lähteny.

Ajattelin, etten varmaan jaksa lähteä joogaan, kun en nukkunu tarpeeksi, mutta lähdin silti. Niin olis tehny vaan mieli jäädä sinne makaamaan, kun piti ylös nousta seisaallaan tehtäviä asanoita varten. Kuopus haluaa tulla käymään kotona, ja lupasin hakee sen tuosta seisakkeelta. Ja pyykkikone jyllää. Pää on sumuinen, kaupassa kävin ostamassa makkarakeittotarvikkeita, ja olis tehny mieli jotain hyvää mutten löytäny mitään ja pää oli tyhjä enkä osannu ees tuorekurkkua ja kermaviiliä ostaa, että olis saanu salaatin. Seisoin vaan siellä kaupassa pöljänä, välillä vaihdoin käytävää ja ihmettelin taas.

 Hiiri onkalonsa edustalla.

Kun Marjaanalla kerran on rotta nimeltä Viki, niin mieki annoin tälle hiirelle nimeksi Pirkko. Vaikka se onkin yks mejän koiran lempinimistä, muodossa Pieru-Pirkko... sitten pohdittiin esikoisen kanssa, että sillä todennäköisesti on puolisokin, tai se voi olla poika, joten toinen vaihtoehto on sitten esikoisen antama nimi Markku. Eli tuossa on sitten Markku tai Pirkko.