Matami

Eilen oli taas kumma päivä. Epämääräisen huono olo, lenkkikin jäi lyhyeksi kun sydän hakkas ja rintaa ahdisti, vähän kuin olis ollu kofeiinin yliannostus, mutta en ollu juonu ku pari kuppia kahvia, monesti juonu enemmänkin. Kotiin päästyäni näin vessan peilistä, että oon ihan valkoinen. Jotenkin tavallistakin väsyneempi ja saamattomampi, tosin kyllä mie pyykkäsin. Suurin osa pyykeistä ehti jopa kuivua, ennenkuin keräsin ne pois sateen alta.

Jota ei kyllä ikinä tullu. Sateet hurautti tuolta muutaman kilsan päästä ohi ukkosineen. Mie istuin pihalla tuolissa ja kuuntelin jyryä ja luin dekkaria. Ja ajattelin taas että voisin kuolla nyt tähän. Salama vois iskee minuun ja metallikehikkoiseen tuoliin. Muttaku ei ne salamat ees lähelle lyöneet.

Oon pitäny nyt jonkin aikaa tukkaa auki - normaalistihan mulla on ponnari tai letti kumirenksulla kiinni. Aattelin antaa sen olla ees vähän aikaa rauhassa, kun se niin hapsottaa kun renksut kuitenkin kuluttaa ja katkoo hiuksia. Ei sillä että olisin järin turhamainen tukkanikaan kanssa, oon semmonen ku oon ja piste. Olen käyttäny ihmisten ilmoilla lippistä, jonka kiristysnauhan reiästä vedän tukan niin, että pysyy takana ja jotenkin aisoissa. Tai sitten sitä nutturantekoon tarkoitettua härpäkettä, näköjään sitä sanotaan nutturalassoksi. Tai sitten vain syömäpuikolla kietaisen kasaan, niinku nyt, mutta harvemmin kylille lähden tikku päässä.

No, riistakamerasta hoksasin yhtäkkiä, että mulla on aika iso tukka.

Lisäksi kun sitä ei nyt oo kiristelty mihinkään enkä oo ees yölettejä laittanu märkään tukkaan niinku yleensä, niin se on saanu mennä ihan luonnolliseen muotoonsa ja sehän on melkeen kihara! Otsatukka menee korkkiruuveille, jos on tarpeeksi pitkä, ja muutenkin laineilee kovasti. Harmi, että oon naamaltani niin vanha ja ruma, että näytän Matami Mimmiltä jos pidän tukkaa auki.

Väritkin vaatteissa täsmää :)

Ehkä sitten, kun se on harmaa ja mie vielä enemmän viis veisaan muiden mielipiteistä, voin ruveta kulkemaan tukka reuhottaen. Jos ei tuu syöpää ja tukka lähe hoitojen takia. Tai jonkun muun takia.

Aina välillä tulee semmonen surun aalto, kun tajuan että mulla ei ole enää isää. Välillä pidän päässä sitä isän hattua, se tuntuu siltä ku isä pitäs kättä mun pään päällä. Ensviikolla on meno Keski-Suomeen perunkirjoituksiin, sisko hommas siihen ihan ammatti-ihmisen niin menee kaikki niinku pitää. Hoituu asunnon omistuksen siirto ja muu pykälien mukaisesti. Toinen sisko ihmettelee, kun yks täti on alkanu soitteleen - monta kertaa päivässäkin - ja valittaa kuinka hän joutuu maksaan heidän (äitin ja sen sisarusten vanhempien) kuolinpesän kaikki maksut ja hautapaikkamaksut (jotka on juuri nää mun siskot maksaneet) ja mitä vielä, ja mietti että luuleeko se että me ollaan perimässä isältä jotain isoja summia. Onneksi mie en oo juuri missään tekemisissä niiden kans. Sukulaisten.

Höh, aamulenkiltä tuli kiire kotiin kun sade alkoi parisataa metriä ennen kotia, ja nyt paistaa sitten aurinko. Sataa piti. Pieni sadekuuro ja siinä kaikki, ja meinattiin ihan kastua sen takia. Mutta hyvä kun sataa!