Pakollinen reissukatsaus

Kotona taas. Pieni kotiinpaluumasennuskin yllätti, mutta nukuinpahan ainakin hyvin yöni. Tosin särkylääkkeillä saattoi olla oma osansa siinä. On nimittäin jalat ihan tohjona kävelemisestä, tuli kolmen päivän aikana käveltyä likemmäs kakskymmentä kilsaa ja sehän on rutkasti enemmän kuin normaalisti. Lisäksi käsistäkin nivelet kipeet. Ja päätä nyt melki aina särkee.

Vein kuopuksen koulun asuntolalle, mutta pitää vielä illalla käydä siellä viemässä niitä mitä unohtui nyt viedä. Harjaa ja jatkojohtoa sun muuta. Esikoisen koulu alkaa vasta viikon päästä, ja ne käy poikakaverinsa kans hoitamassa siskon koiria tässä välissä muutaman päivän, kun se on reissussa.

Oli ihanaa Siikarannassa, kun sai mennä ihan minne ite halus ja koluta paikkoja, missä ei ollu ennen tullu ees käytyä, löytää uusia. Ei tarvinnu käydä saunassa (meillä oli nyt saunallinen mökki ja lämmitin kyllä joka yöksi saunan, kun kylmissäänolevat porispereilijät saapui) eikä kyyhöttää koirat sylissä grillillä, niinku yleensä täytyy kun miehen kanssa ollaan mökkilomaa viettämässä. Nythän se oli poissa iltapäivästä yöhön asti. Nautin yksinolosta, tai olihan mulla koirat. Kattelin tuossa aamulla kuvia, mitä oli tullu otettua, ja suurimmassa osassa oli ainakin yksi koira :)

Melko kylmä oli, mutta tuuli kävi onneksi osin mantereen puolelta, ettei metsään ja leirintäalueelle niin tuullut. Vähän toistakymmentä astetta oli lämmintä, ihan sopiva lenkkeilykeli. Eikä itikoita ollu. Pari punkkia pyydystettiin ennen kuin olivat ehtineet pureutua. Sunnuntaina kuopus oli mun kanssa, kun se ei välittäny niistä artisteista, joita sillon oli esiintymässä.

Meri oli ihanan turkoosi, näkyy hiukan tuossakin kuvassa. Ekana iltana istuin kalliolla auringonlaskun aikaan - se on semmonen asia, minkä yleensä käyn katsomassa Siikarannassa ollessa jos se vaan näkyy - ja ihailin vihreitä aaltoja. Vesi oli matalalla, ja paikoin kallioilta näki meren uumeniin.

Ahdinparta vain liehui aalloissa.

Pari kertaa kävin tallustelemassa tuulen puolella Reposaaren kylällä, siellä oli laitettava huppari päälle ja koiratkin tutisi heti, jos pysähdyttiin, vaikka niilläkin oli vaatetta päällä.

Tykkään, kun on vähän tällasta vanhaa ja mesiangervotkin kasvaa laiturin raoista. Tykkään Reposaaresta monesta muustakin syystä! Esim. siksi kun siellä on vanhoja taloja ihanine sisäpihoineen ja suorat, yleensä lähes tyhjät kadut. Rantatie. Aallonmurtajat. Meri, tietysti. Kivet. Unelmoin siellä kulkiessani asumisesta jossain niistä vanhoista taloista. 

Sitten kuitenkin oon ajatellut, että jos tuo Reposaari on mulle nyt se ihana paikka, jonne pääsyä aina odotan ja siellä olen yleensä aika onnellinen, niin jos mie muuttaisin sinne niin se arkipäiväistyis ja mistä mie sitten haaveilisin? Mikä sitten olis se mun "onnen paikka"? En usko, että se onnellisuus vois olla pysyvä tila, jonka saavuttais jonnekin kivaan paikkaan muuttamalla. Siinä on paljon muustakin kyse, kuin pelkästä asuinpaikasta. Nyt Reposaari merkitsee mulle iloa, kesää, lomaa ja merta, ja merkitys muuttuisi jos se olis vakituinen asuinpaikka. Sitten siellä olisi myös loskaa ja jäätävää tihkua, joulukynttilöitä, terveyskeskuksessa asiointia, siivouspäiviä, masennuksen hetkiä ja yksinäisyyttä. Lunta vielä vähemmän kuin täällä. 

Metsissä risteilee polkuja, ja lauantai-iltana kun oltiin iltalenkillä, koirat alkoi vetää ihan sikana polkua pitkin. Arvasin, että joku siitä oli menny ja niillä oli vainu. Suuret metsästäjät punaisissa haalareissaan veti minua kuin räsynukkea perässään.

Metsäkaurishan siellä oli. Katteli meitä hetken, sitten singahti röhkien metsään. 

 Näistä rantalepikoista tarttui koirien karvoihin ja mun housuihin ilmeisesti kyläkellukan siemeniä, koira kun tyrkkäs päänsä sellaiseen niin se siemenrykelmä toimi kuin jonkinlainen tehokas hiuskampa sen pääkarvoissa.

Ilta-aurinkoa.

Mökki oli ehkä mejän budjetille hieman kallis, mutta arvostin kovasti sitä, että siellä oli vessa!

Mie varasin tuon alakerran sopen oikealla, siellä oli levitettävä sohva ja aattelin, että koirat ei kuitenkaan diggaa "läpinäkyvistä" portaista ja ku mie ehkä herään aamulla aiemmin ku muut ni nukkujat ei häiriinny yläkerrassa. Ylhäällä oli neljä sänkyä. Mutta tuo alakerran peti oli kivikova! En voinu siinä nukkua, oli pakko yöllä rahdata petivaatteet yläkertaan ja siirtää kaksi sänkyä vierekkäin, että on koirillakin tilaa nukkua. Tai siis mulla, kun koirat valtaa nukkumatilaa. Sitten kyllä maittoi uni, ja kyllä koiratkin oppi kulkeen nuita rappusia, kun mies jaksoi niitä opettaa.

Sitäpaitsi en mie heränny kuitenkaan ekana. Mua on nukuttanu jostain syystä aamuisin nykyään, ja tuolla mökilläkin ollessa vetäisin päikkärit joka päivä. Sunnuntaina vähän lyhyemmät. Ensin päivälenkki, sitten päiväunet ja sitten ilta(päivä)lenkki. Illalla vielä katsomaan auringonlaskua.

Tätä ei oo kuvattu leirintäalueen kallioilta, vaan Pyykkiaukeen kallioilta. Tuolta tullessa liukastuin ja kaaduin, kun oli niin sileä ja jyrkkä kallio, mutta selvisin säikähdyksellä kun olin vähän niinkuin jo varautunutkin siihen, että voi olla liukasta.

Sunnuntaina koira kaiveli mun kassista housut, joista se muokkas pedin itelleen. Sit pudotin siihen hupparinkin, johon toinen sitten kävi makaamaan. Hassut otukset, aina niiden pitää olla lähellä. Oma viltti olis ollu kolmen metrin päässä, mutta se oli liian kaukana. Sunnuntai oli muuten ainoa päivä, jolloin mieki saunoin, en aiemmin ollu halunnu saunoa keskellä yötä. Ihan kiva sauna, mutta mie pärjäisin kyllä ihan suihkun kanssa.

Tänään on taas lämpimämpää viikolle jopa ukkosta luvattu. Voisin lyödä vaikka vetoa, ettei tule.