Se lemmon komeetta

 Syksyä pukkaa. Viimeisetkin pihakukat paleltui (no lankaköynnös sinnittelee vielä) ja harmitti chian puolesta, kun se oli kasvanut niin komeaksi isoksi puskaksi paksuine varsineen. Olishan sen voinu sisään tuoda, mutta olis vaatinut valoa ja tilaa. Sen vie sitruunapuu, joka ei kyllä voi oikein hyvin. Saa nähdä miten sen kahdeskymmenesneljäs talvi menee. 

 Väsyäkin pukkaa, vaikka oon syöny rautaa ja D-vitamiinia ja muitaki vitamiineja, ja oli hemoglobiinikin taannoin verenluovutuksessa ihan kohtuullinen 139. Tytär lienee perinyt mummoltaan kovan hempan, sillä on aina 145. Ihan miehen lukemat. 

 Eilen illalla unohdin ottaa melatoniinin, ja sitten ei tullu uni, ja kun tuli niin kesti vaan vähän aikaa. Valvoin jostain puoli kahdesta puoli kuuteen. En menny sänkyyn pyörimään että mies saa nukkua, ja se taas ei osannu nukkua ku me ei oltu vieressä. Mie ja Jesperi - jolla on muuten tänään nimipäivä. 

Lemmon-komeettaa koittanut tiirailla, pari iltaa sitten vietin hyvän tovin pihalla näpit jäässä yrittäen saada sitä kaukoputkeen, mutta ei se vain näkynyt. Mies sai sen näkymään pitkällä valotusajalla ihan just sieltä missä sen pitikin olla. Ja toisena iltana se kävi ottamassa kuvan kun Lemmonin ja revontulet sai samaan otokseen. Taas kaipailin asuinpaikkaa, missä näkis enemmän taivasta. Toki sitä näkee, jos taivaltaa jonnekin keskelle peltoa, mutta siinä on aina se taivaltamisen vaiva. Jotku revontuletkin näkyy ja ei näy niin niitä pitäs sit ootella ja värjötellä kylmässä. 

 Saispa sen ison lottovoiton ni vois ostaa/rakennuttaa mökin meren rannalla.