To do -lista

Juoruilu on vähän vaikee lopettaa, kun ei mulla muutenkaan ole ketään, kenen kanssa juoruilla. Sitäpaitsi se on mukavaa, kun se ei ole pahantahtoista! Kylän asioista en ole yhtään enää perillä, kun kaveri muutti pois ja äiti kuoli.

Kattelin just saunan eteisessä/pukuhuoneessa, että äitin kampa on homeessa. Eipä äiti ole ollukaan enää neljään vuoteen siellä saunomassa ja tukkaa kampaamassa...

Tänään pitäs olla vähän kauniimpi ilma kuin tässä nyt muutamaan päivään on ollu.

Jos vaikka ei olis niin valjua. Ja sinne terveyskeskuksen sumppuun on mentävä just päivällä, kun siellä on kaikki parkkipaikat täynnä... stressasin joskus asiasta miehelle, eikä se näe mitään ongelmaa kun parkkipaikkoja on kadunvierillä vähän kauempana. Sille vaan ei ole ongelma tuollainen, mulle on. Mun pitää tietää etukäteen, mihin autoni ajan, en osaa alkaa siinä liikennevirrassa pähkimään, voiko tuohon nyt parkkeerata ja mahtuuko auto siihen vai pitäskö mennä jonnekin muualle ja kääntyä vaikka tuosta seuraavasta risteyksestä johonkin päin. Panikoin sellasessa helposti. En kestä olla tientukkeena hidastelemassa kun muut tietää minne ovat menossa ja haluaisivat mennä ja mie vaan körötän ja arvon menosuuntaani siinä edessä.

Pottuileekohan kunnan työntekijät meille, kun ne eilen siivos hiekat pois kadulta ja pyörätieltä, mutta jätti meidän kohdan siivoamatta? Kahden tien välissä olevan pyörätienpätkän. Kohta tulee joku rullaluistelija mäkeä alas kovaa ja sitten rytisee.

Ja mun pitäs laihduttaa. Ei enää mämmiä kaupasta!

Terveisiä täältä alhosta

Kuvassa pitäisi olla linkki juttuun junkki littuun, mutta jos ei ole niin TÄSSÄ. 

Suomen talvi on ankeaa aikaa masentuneelle ihmiselle ja sen jälkeen nopeasti tuleva kevät voi lisätä masentuneen epätoivoa kun hän näkee toisten iloitsevan keväästä ja elämästä, eikä itse kykene tähän.

Jaa. Ei mua häiritse pätkääkään se, että toiset iloitsee, eikä se lisää mun epätoivoani. Se mitä muut tekee tai tuntee on herttaisen yhdentekevää. Toisten ilo ei lisää eikä vähennä mun kurjuuttani, sehän on yksinomaan mun omien korvieni välissä. Vihaan ihmisiä, mutta iloisia ihmisiä ehkä vähemmän kuin vihaisia ihmisiä. 

Minusta on tosi ihanaa, kun muuttolinnut palaa, laulu raikaa (siellä missä sen moottorien pärinältä kuulee) ja luonto herää eloon, mutta se joko parantaa mielialaa tai sitten ei. Valju valo on kauheaa. Tämä mikä juuri nyt on ulkona. Tyyntä ja liikkumatonta, ruskeaa, valoisaa mutta harmaata. Uutta vihreää ei maassa vielä näy (paitsi tuo kevätrasvapötkön kuorimuovi, jonka unohdin ottaa mukaani kun viritin "kevät- ja kesäruokintaan" (EI KESÄLLÄ RUOKITA PIHALINTUJA) tarkoitetun pötkäleen roikkumaan jasmikkeeseen) mutta jäätä ja lunta näkyy. Liiskaantunutta viimevuotista kasvillisuutta märkänä ja jäässä.

Jokin lapsuusajan juttu näissä vaivaa. Jotain outoja takaumia sieltä tulee, kun katselen paljaita puun oksia tässä valjussa valossa. Kun valoisuus lisääntyy, mutta näkymä on vielä lohduton. Yksinäinen ja onneton olo kantautuu lapsuudesta tänne keski-ikään asti tuntemuksina, mutta ei selkeinä muistikuvina. Pelkkänä tunnemuistina. Voiko sellasta ollakaan?

Vaikeasti selitettäviä asioita ilmeni loppuviikosta täällä, kun keskustelin lasteni kanssa synestesiasta. Olihan se ollu varsinkin ala-asteaikoina tarkkaa tuolla kuopuksella, että lukujärjestyksen aineet on kirjoitettu tietyllä värillä, ja viikonpäivistäkin tuli sanomista, kun olivat väärän värisiä. Lapsella on synestesiaa! Jossain määrin ainakin. Värien lisäksi jotain muutakin sanoihin liittyvää, epämääräistä, sellaista mitä ei osaa kertoa. 

Misantroopin viikonloppu

Syön ahdistukseen, vuoroin suolaista ja vuoroin makeaa (no nyt kyllä pesin jo hampaat, se estää loppuillan syömiset) ja kohta varmaan ahdistun siitäkin kun syön.

Tytön leikkaus meni hyvin, vaikka tulikin suunnitelmiin muutos ja mie sain äkäistä kohtelua, kun en ollu huomannu (enkä tajunnu aamulla painottaakaan asiaa) että tyttö oli pistäny lähtiessä purkan suuhun, ja sitä ei olis saanu tehdä. Purkan pureskelu lisää syljeneritystä ja nieleskely vie mahaan ilmaa ja sitten ei voi nukuttaa. Meni spinaalipuudutushommiksi sitten. No, miehän olin salaa tyytyväinen siitä - nukutus kun on aina nukutus, ja spinaalipuudutuksesta toipuminenkin käy nopeammin. Ei todellakaan kiinnostanut jäädä sinne taas yöksi. Neljän jälkeen iltapäivällä saatiin lähteä.

Hoitaja, joka oli vuorossa suurimman osan aikaa, oli sellanen päsmäröijä, oikoi toisia ja tiesi kaiken paremmin, ja oli vihainen kun sai tietää siitä purkasta ja oli vihainen kun meillä ei ollu kyynärsauvoja mukana (tytön mukaan lääkäri oli sanonut, ettei tarvita) ja mie jo meinasin ruveta itkeen siellä. Henkinen kantti ei ollu muutenkaan paras mahdollinen ja sitten vielä syyllistetään kaikesta (no toki olinkin syyllinen) kun taustalla kaihertaa koko ajan huoli lapsenkin pärjäämisestä ja leikkauksen onnistumisesta. Sitten ne hiivatin kyynärsauvat (jotka jäi jo pois käytöstä heti seuraavana aamuna) toi fysioterapeutti, joka syyllisti mua että edellisetkin sauvat on palauttamatta, vaikka olin ne kaks viikkoa aiemmin just palauttanut, viikon verran tosin myöhässä. Ei meinannu millään uskoa, ettei niitä olis meillä. Olinpa tosi iloinen, kun päästiin sieltä pois. Ruuvit sai mukaan.

Aika isot pienen tytön jalkaluuhun. Tyttö itse ajatteli niiden olleen isompia. Nyt sitten vain toivotaan, että jalka paranee ja alkaa liikkua kunnolla. Jos ei niin eikun lisäramppaamista lääkärillä ja fysioterapeutilla.

Toisen tytön TOP-paikassa on ollu norovirusta, ja sillä oli vatsa sekaisin silloin torstaina, kun lähdettiin sinne leikkaukseen. Sai luvan olla loppuviikon kotosalla, vaikka ei sille sitten se norovirus ollu tarttunukaan, mitä lie psykosomaattista mahakipua. No, oltiin kaikki tytöt kotona perjantaina, ja mun sisko tuli viikonloppuvierailulle. Oli mukavaa. Oli paljon koiria ♥

Kolme vasemmanpuoleista on sisaruksia. Tosin on neljännelläkin sama isoisän isä kuin meidän kasvateilla, se lienee aika normaalia että kaikki on jossain määrin hieman sukua toisilleen.

Migreeniä taas tänään, otin lääkkeen ja siskon lähdettyä menin pitkäkseni, kun väsytti... nukuin taas varmaan pari tuntia, miten sitä päivällä nukkuukin niin sikeästi eikä millään meinaa päästä hereille... Nyt ei sit väsytä, ja mies maanittelee nukkumaan kun ei kuulemma osaa ruveta nukkuun jos me ei olla siellä kanssa. Siis mie ja koirat. Kyllä se monesti on vedelly siellä kuuluvasti hirsiä vaikka me ei oltais paljoa myöhemmin tultu nukkumaan... nyt sitten kun mua ei väsytä niin pitäs mennä sinne makaamaan pimiään ja kuunteleen kun toinen kurluttaa vieressä. Sisko jätti tarpeettoman taittopatjansa meille, mie voin sitten aina joskus leväyttää sen tänne alakertaan, kun en pysty ylhäällä nukkuun :) Sohva on ihan hyvä nukkumapaikka, jos nukkuu yksin, mutta koirien kanssa tulee ahdasta. 

Ahdistaa se nukkumaanmenokin. Miks pitää ihmisen nukkua. Miks sen pitää syödäkin; jos syömisen vois lopettaa niin lopettaisin kokonaan, kun kohtuudessa pysyminen on välillä niin vaikeaa. No en sentään juo. Pakotin itteni päikkäreiden jälkeen ulos, vaikka ilmakin oli niin surkea, mutta se olikin ihan hyvä keväinen sumuinen pilvinen vähätuulinen ilma joka piristi. Hetkeksi. Mielen pirteys kesti kauppareissun verran. 

Nyt mulla on sitten huono omatunto kun istun täällä vaan kirjottamassa ja toinen kaipaa mua sinne viereen. Ajaa mua taas toimimaan vastoin sitä, mitä itse haluan. Siis omatunto, ei toinen. Läheisriippuvuus. Kyllä toisen mielen mukaan tekeminen on ihan ookoo, jos sen tekee omasta halustaan, ei uhraudu eikä odota kiitosta tai vastapalveluksia tai edes sitä, että oma uhraus jotenkin huomioitaisiin. Että note to self vaan. 

Muistanpa ne ajat, jolloin mies ruukas valvoa joka ilta reilusti mua myöhempään, eikä auttanut pyytää sitä tulemaan nukkumaan aiemmin, ei sitä kiinnostanut että mie en meinannu saada unta ku tiesin että kohta se tulee ja herään kuitenkin ja jos sainkin unen päästä kiinni, havahduin kun toinen viimein tuli. Normaalisti mies ei anna minkään häiritä rauhaansa, vaikka kyllä se tänäaamuna heräs siihen, kun siskon koira (ne nukku siskon kera alakerrassa, me vintissä normaaliin tapaan) tuli ihan muuten vain tervehtiin meitä sänkyyn kuuden maissa :) toinen mejän koirista ei oikein digannut asiasta, peiton alta kuuluvasta ärinästä päätellen. Mutta joo, ehkä menneen viikon iltavuoro vähän hankaloittaa nukahtamista, etenkin kun on viikonloppuna taas kaljotellut ja valvonut iltaisin myöhään. Ja viimeinen viikko tuossa työpaikassa alkaa... 

Mulla on ollu taas sitä passiivista itsetuhoisuutta ajatuksissa. "Voisin kuolla vaikka nyt" -tyylisiä. Koen itteni ja elämäni turhaksi ja typeräksi - toiset tarvii minua joo, ja mun elämän sisältö on perhe, mutta mulla ei ole mitään omaa. En jaksa sellaista edes hommata. Joskus tulee aika, ettei ole enää aktiivisesti hoidettavaa perhettä, ja mitä sitten? Ei mitään. Tyhjää. Tarpeeton kuori. Ja tiedän, että pitäs mennä hoitoon, mutta en jaksa sitäkään. Aika pitäs varata; soittaa, enkä halua soittaa. Sitten samat, monta kertaa selitetyt sepustukset taas uudelle ihmiselle, ja vaikka sen kanssa ei kemiat kohtais, tiedän että kävisin sen luona tunnollisesti. Mikä minä olen vaatimaan mitään parempaa itelleni, ajattelen muutenkin aina. Pitää olla kiitollinen siitä, että vaivaudutaan ja että edes jotain tässä maailmassa saa. Tiistaina käyn sen nuopsyn vanhempien tukihenkilön luona viimeistä kertaa, sekin - yllätys yllätys - vaihtuu. Ja taas pitäs selittää nekin asiat uudelle ihmiselle, jos meen vielä käymään. En jaksa. 

Tulispa pian kesä. Piha on jään peitossa. Saispa sen ison voittopotin, niin muuttaisin mökkiin meren rannalle. Vihaan ihmisiä, etenkin meluavia sellaisia. Moottoripyörätkin alottelee rällyttämistä, kohta sitä joutuu kuunteleen pitkin päivää ja öisinkin, koko kesän. Vihaan niitäkin. Onneksi tässä meidän kohdalla on möykkyiseksi korjatut kuopat ja rikkinäisyyden sekä korjaustoimenpiteiden johdosta soraa ja irtohiekkaa, eivät vielä pääse irrotteleen kunnolla. Toisinaan kesäiltoina rääkyvien moottoripyörien pitäessä hereillä lohdutan itseäni kuvittelemalla itselleni paranormaaleja kykyjä, joilla tukehdutan moottorit aina tässä kohdassa tietä. Joskus kun oikein potuttaa, voin kuvitella pahempaakin. Ei nykyisin enää niin potuta niinkuin silloin, kun piti aamulla aikaisin herätä töihin.

Ei pysty

Aamulla jo särki päätä ja on ollu nuhainen olo, särky on yltynyt ja on niskan puolella sekä otsan yläpuolella. Flunssaisesti. Mittasin kuumeenkin, oli peräti pykälän yli 37. Ihan kummallisesti yhtäkkiä meni veto pois, just sain imuroitua ja luututtua (sisko tulossa käymään) mutta onneksi sain edes sen tehtyä. Huomenaamulla pitäisi olla kunnossa kun pitää viedä tyttö naulanpoistoleikkaukseen.

Soitin osastolle, ei sentään tarvi ihan niin aikaisin mennä, mitä paperissa luki, on jonossa kolmantena. Mutta tässä kunnossa mie oon aika huono saattelija. Aika huono mikä tahansa. Siispä laitan tähän vain kolme kuvaa.

Koirat kielletty, mutta piippua polttelevat kissat sallittu?

Päivänokosten paikka.

Pähkinät ovat terveellisiä, kourallinen päivässä pitää syödä. Tämä systeemi meni nyt roskiin - idea on hyvä, mutta käytännössä ei sovi Etelä-Suomen nykyisiin talviin, kun vettä roilottaa vähintään kolme kertaa kuukaudessa. 

Hupsis, teksti karkasi.

Mutta joo, tästä on ollu puhetta täällä ja muuallakin, kun niin hirveästi on hakkuita nykyään ja vielä niiden pitäs lisääntyä. Että ei se olekaan hyvä juttu kun hiilinielut häviää ja nielty hiili vapautuu ilmakehää rassaamaan. Mutta eihän sitä metsänomistajat sellasesta piittaa, kun euronkuvat silmissä kaadetaan metsiä pois...

Outoja ja vaikeita asioita

Kuurakuvioita auton tuulilasissa yhtenä aamuna

Blogger käyttäytyy nykyään omituisesti - en pääse aloittamaan kirjoittamista, ennenkuin lataan kuvan. Tai ei ehkä tarvi kuin käydä kuvanliittämisohjelmassa, sekin saattaa riittää... mutta jos en käy, niin kentät on "mykkiä", ei reagoi klikkaamiseen eikä tule tabulaattori esiin, näkyy vain keltainen laatikko jossa lukee "Ladataan..." eikä se ikinä lopu se lataaminen. Mikä lie taas. On ollu jo useamman kerran, kun oon kirjoittanut.

Tyttö tekee koulussa jotain Powerpoint-esitystä atk:n lopputyön lisäksi, ja se halus mun lähettävän kuvia omasta kuvakansiostaan ja kamerasta. Screenshotti kansion tai muistikortin isoista kuvakkeista, josta se sit valitsi kuvan, jonka lähetin sille sähköpostitse. Odotusta aina välissä. Sitten toinen tytär ja isänsä kinas siitä, vienkö minä tytön suoraan TOPista kaupan kautta poikakaverille vai odotetaanko kolme varttia, että isänsä ehtii tulla töistä viemään, kun sielläpäin on usein näin keväällä jotain lintuja kuvattavaksi ym. Äsken huomasin, että kaiken sen keskellä olin unohtanu ihanan, tuoreen kahvini painumaan tunniksi... ei ollu enää niin tuoretta ja ihanaa. Tuli aamukahvista brunssikahvi, syötävä koostui maksapatee-juusto-kurkku-jälkiuunipaloista ja se kahvin kera on taattua sappikohtausainesta. Ans kattoo. Nyt on sitä mämmiäkin. Pitäiskö kruunata happamankarvas ateria mämmillä? :D

Pari päivää hienoa keliä pidellyt, huomenna on lauantai ja pilvistä... silleen se monesti menee. Ehkä lähdetään Isoon Kaupunkiin, ehkä ei.

Eilen jo ehdin ajatella, että "tätä se mun uneni ties", kun jätettiin tyttö pesukonevahdiksi kun käytiin muualla, ja kun tultiin takas, tyttö ilmoitti että kone sanoo että vesi ei poistu, ohjelma seisoi ja kun mies sitä tarkasteli, niin se ei reagoinu mihinkään eikä luukku auennut. Sitten vaan pienen pohjaletkun kautta ämpärillinen vettä pois, niin heräsi ja aukesi luukkukin. Siellä nukkasihdin takana oleva rupeli oli jumissa jonkun hiussutun takia, ilmeisesti, koska sen poiston jälkeen kone taas toimi.

Säikähdettiin, että pesukoneen rikkoontuminen nyt vielä puuttui, muutenkin rahat tiukilla, puut lopussa, mies just eilen sano että on tämäkin, kun pitää ostaa visalla naftaa autoon ja saunanlämmitykseen puita. Honkkarista 6€ säkki kerrallaan klapeja, kun se puita viime keväänä tuonut tyyppi huijasi ja toimitti vähemmän kuin piti ja ne loppui kesken, ja isompaa satsia ei oo varaa ostaa. Pienempää isoa satsia taas ei oikein kannata, kun joutuu maksaan kuitenkin ne kuljetuskustannukset. Pihalla seisoo kyllä muutaman vuoden kuivumassa ollutta puuta, mutta se taas vaatii vaivannäköä ja miehellä ei tunnu olevan haluja sellaseen. En tiedä, mihin sen kaikki tarmo on huvennut. No tiedän; valokuvaamiseen ja nettipelaamiseen. Siis mies, joka joskus täytti meidän liiterin luvan kanssa hakkuulta haetuilla puilla. Moottorisahalla teki pöllejä, joita käsin kantoi satoja metrejä tienvarteen, kuljetti auton peräkontissa kotiin ja teki haloiksi. Nyt ei viitsi sillä moottorisahalla pihalla olevia kuivia puita pätkiä.

Auttaiskohan se, jos mie tylsällä käsisahalla alkaisin niitä sahaileen tuossa? Jos se ei vaikka kestäis kattoa semmosta. Ei oo enää sahapukkiakaan, se mun 17 vuotta sitten tekemä on jo lahonnut...

Se on nyt kovin tohkeissaan, kun se sai kuvausluvan ensikesän Solar Soundiin, mihin ne on taas tyttöjen kans menossa, ja on siitä puhunut kovasti. Mie eilen sanoin sille, että "olisitpa yhtä innokas hoitaan sitä vintin remontintarpeen selvitystä", niin loppui tohina ja alkoi koiralle lepertely, niinkuin usein tapahtuu, kun puhun ikävistä asioista, mitä se ei halua ajatella.

Ja nyt se sai työpaikan, vakituinen työ (lottovoitto näinä vuokratyövoima- ja määräaikaissopimusaikoina!), päivätyö (näinä vuorotyöaikoina!) ja lisineen palkka ei putoais ja etujakin on, mutta on suuri epäilys siitä, että ko. työpaikassa on huono ilmapiiri ja se on aika pieni... pienissä työyhteisöissä helposti tulee ikävät oltavat, jos ei oo samaa mieltä kaikesta ja yksi ihminen voi pilata kaikkien oltavat. Tuttu ollu 15 vuotta sitten siellä ja sanoi, että oli helvetillistä. Työhaastattelussa kyseltiin kovin tarkasti, että miten kohtelet työtovereita ja minkälainen on hyvä pomo sun mielestä ja muuta outoa, mikä hieman kyllä saattaa kieliä siitä, että on ollu ongelmia. Ja mikään palkka ja etu ja lisä ei korvaa sitä, jos vituttaa koko työpaikka. Ja jos se olis loistava, niin sit se olis, no, lottovoitto. Kukaan ei kerro, kannattaako vai ei, kun nykyisessäkin paikassa on vielä pariksi, ehkä useammaksikin vuodeksi töitä. Ei oo helppoa tehdä päätöstä.

On se ihanaa, että mun ei tarvi enää käydä töissä!

Tulppaanit on kestäneet kauan. Aurinko paistoi niihin hienosti, ne tuntui jatkavan ja levittävän sitä auringon valoa huoneeseen. Ulkona on lämpimän näköistä, mutta kylmää.

Käsityöpostaus: Pesukonehuovutetut, virkatut tossut

Lankana luultavasti Pirtin Kehräämön 2-säikeinen hahtuvalanka, sävy Ruska, ohje ko. firman sivulta. Ekassa kuvassa virkattuna noin 34 cm pitkä tossu, tokassa kuvassa 60-asteisen pesun jäljiltä, kolmannessa mytty avattuna ja muovi poistettuna, neljännessä näyttäs siltä, että hyvät ja sopivat tuli :) Elämäni ensimmäiset onnistuneet pesukonehuovutusjutut! Vielä vois vähän neulalla huovuttaa jotain kuvioita siihen...