sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Misantroopin viikonloppu

Syön ahdistukseen, vuoroin suolaista ja vuoroin makeaa (no nyt kyllä pesin jo hampaat, se estää loppuillan syömiset) ja kohta varmaan ahdistun siitäkin kun syön.

Tytön leikkaus meni hyvin, vaikka tulikin suunnitelmiin muutos ja mie sain äkäistä kohtelua, kun en ollu huomannu (enkä tajunnu aamulla painottaakaan asiaa) että tyttö oli pistäny lähtiessä purkan suuhun, ja sitä ei olis saanu tehdä. Purkan pureskelu lisää syljeneritystä ja nieleskely vie mahaan ilmaa ja sitten ei voi nukuttaa. Meni spinaalipuudutushommiksi sitten. No, miehän olin salaa tyytyväinen siitä - nukutus kun on aina nukutus, ja spinaalipuudutuksesta toipuminenkin käy nopeammin. Ei todellakaan kiinnostanut jäädä sinne taas yöksi. Neljän jälkeen iltapäivällä saatiin lähteä.

Hoitaja, joka oli vuorossa suurimman osan aikaa, oli sellanen päsmäröijä, oikoi toisia ja tiesi kaiken paremmin, ja oli vihainen kun sai tietää siitä purkasta ja oli vihainen kun meillä ei ollu kyynärsauvoja mukana (tytön mukaan lääkäri oli sanonut, ettei tarvita) ja mie jo meinasin ruveta itkeen siellä. Henkinen kantti ei ollu muutenkaan paras mahdollinen ja sitten vielä syyllistetään kaikesta (no toki olinkin syyllinen) kun taustalla kaihertaa koko ajan huoli lapsenkin pärjäämisestä ja leikkauksen onnistumisesta. Sitten ne hiivatin kyynärsauvat (jotka jäi jo pois käytöstä heti seuraavana aamuna) toi fysioterapeutti, joka syyllisti mua että edellisetkin sauvat on palauttamatta, vaikka olin ne kaks viikkoa aiemmin just palauttanut, viikon verran tosin myöhässä. Ei meinannu millään uskoa, ettei niitä olis meillä. Olinpa tosi iloinen, kun päästiin sieltä pois. Ruuvit sai mukaan.


Aika isot pienen tytön jalkaluuhun. Tyttö itse ajatteli niiden olleen isompia. Nyt sitten vain toivotaan, että jalka paranee ja alkaa liikkua kunnolla. Jos ei niin eikun lisäramppaamista lääkärillä ja fysioterapeutilla.

Toisen tytön TOP-paikassa on ollu norovirusta, ja sillä oli vatsa sekaisin silloin torstaina, kun lähdettiin sinne leikkaukseen. Sai luvan olla loppuviikon kotosalla, vaikka ei sille sitten se norovirus ollu tarttunukaan, mitä lie psykosomaattista mahakipua. No, oltiin kaikki tytöt kotona perjantaina, ja mun sisko tuli viikonloppuvierailulle. Oli mukavaa. Oli paljon koiria ♥
Kolme vasemmanpuoleista on sisaruksia. Tosin on neljännelläkin sama isoisän isä kuin meidän kasvateilla, se lienee aika normaalia että kaikki on jossain määrin hieman sukua toisilleen.

Migreeniä taas tänään, otin lääkkeen ja siskon lähdettyä menin pitkäkseni, kun väsytti... nukuin taas varmaan pari tuntia, miten sitä päivällä nukkuukin niin sikeästi eikä millään meinaa päästä hereille... Nyt ei sit väsytä, ja mies maanittelee nukkumaan kun ei kuulemma osaa ruveta nukkuun jos me ei olla siellä kanssa. Siis mie ja koirat. Kyllä se monesti on vedelly siellä kuuluvasti hirsiä vaikka me ei oltais paljoa myöhemmin tultu nukkumaan... nyt sitten kun mua ei väsytä niin pitäs mennä sinne makaamaan pimiään ja kuunteleen kun toinen kurluttaa vieressä. Sisko jätti tarpeettoman taittopatjansa meille, mie voin sitten aina joskus leväyttää sen tänne alakertaan, kun en pysty ylhäällä nukkuun :) Sohva on ihan hyvä nukkumapaikka, jos nukkuu yksin, mutta koirien kanssa tulee ahdasta. 

Ahdistaa se nukkumaanmenokin. Miks pitää ihmisen nukkua. Miks sen pitää syödäkin; jos syömisen vois lopettaa niin lopettaisin kokonaan, kun kohtuudessa pysyminen on välillä niin vaikeaa. No en sentään juo. Pakotin itteni päikkäreiden jälkeen ulos, vaikka ilmakin oli niin surkea, mutta se olikin ihan hyvä keväinen sumuinen pilvinen vähätuulinen ilma joka piristi. Hetkeksi. Mielen pirteys kesti kauppareissun verran. 

Nyt mulla on sitten huono omatunto kun istun täällä vaan kirjottamassa ja toinen kaipaa mua sinne viereen. Ajaa mua taas toimimaan vastoin sitä, mitä itse haluan. Siis omatunto, ei toinen. Läheisriippuvuus. Kyllä toisen mielen mukaan tekeminen on ihan ookoo, jos sen tekee omasta halustaan, ei uhraudu eikä odota kiitosta tai vastapalveluksia tai edes sitä, että oma uhraus jotenkin huomioitaisiin. Että note to self vaan. 

Muistanpa ne ajat, jolloin mies ruukas valvoa joka ilta reilusti mua myöhempään, eikä auttanut pyytää sitä tulemaan nukkumaan aiemmin, ei sitä kiinnostanut että mie en meinannu saada unta ku tiesin että kohta se tulee ja herään kuitenkin ja jos sainkin unen päästä kiinni, havahduin kun toinen viimein tuli. Normaalisti mies ei anna minkään häiritä rauhaansa, vaikka kyllä se tänäaamuna heräs siihen, kun siskon koira (ne nukku siskon kera alakerrassa, me vintissä normaaliin tapaan) tuli ihan muuten vain tervehtiin meitä sänkyyn kuuden maissa :) toinen mejän koirista ei oikein digannut asiasta, peiton alta kuuluvasta ärinästä päätellen. Mutta joo, ehkä menneen viikon iltavuoro vähän hankaloittaa nukahtamista, etenkin kun on viikonloppuna taas kaljotellut ja valvonut iltaisin myöhään. Ja viimeinen viikko tuossa työpaikassa alkaa... 

Mulla on ollu taas sitä passiivista itsetuhoisuutta ajatuksissa. "Voisin kuolla vaikka nyt" -tyylisiä. Koen itteni ja elämäni turhaksi ja typeräksi - toiset tarvii minua joo, ja mun elämän sisältö on perhe, mutta mulla ei ole mitään omaa. En jaksa sellaista edes hommata. Joskus tulee aika, ettei ole enää aktiivisesti hoidettavaa perhettä, ja mitä sitten? Ei mitään. Tyhjää. Tarpeeton kuori. Ja tiedän, että pitäs mennä hoitoon, mutta en jaksa sitäkään. Aika pitäs varata; soittaa, enkä halua soittaa. Sitten samat, monta kertaa selitetyt sepustukset taas uudelle ihmiselle, ja vaikka sen kanssa ei kemiat kohtais, tiedän että kävisin sen luona tunnollisesti. Mikä minä olen vaatimaan mitään parempaa itelleni, ajattelen muutenkin aina. Pitää olla kiitollinen siitä, että vaivaudutaan ja että edes jotain tässä maailmassa saa. Tiistaina käyn sen nuopsyn vanhempien tukihenkilön luona viimeistä kertaa, sekin - yllätys yllätys - vaihtuu. Ja taas pitäs selittää nekin asiat uudelle ihmiselle, jos meen vielä käymään. En jaksa. 

Tulispa pian kesä. Piha on jään peitossa. Saispa sen ison voittopotin, niin muuttaisin mökkiin meren rannalle. Vihaan ihmisiä, etenkin meluavia sellaisia. Moottoripyörätkin alottelee rällyttämistä, kohta sitä joutuu kuunteleen pitkin päivää ja öisinkin, koko kesän. Vihaan niitäkin. Onneksi tässä meidän kohdalla on möykkyiseksi korjatut kuopat ja rikkinäisyyden sekä korjaustoimenpiteiden johdosta soraa ja irtohiekkaa, eivät vielä pääse irrotteleen kunnolla. Toisinaan kesäiltoina rääkyvien moottoripyörien pitäessä hereillä lohdutan itseäni kuvittelemalla itselleni paranormaaleja kykyjä, joilla tukehdutan moottorit aina tässä kohdassa tietä. Joskus kun oikein potuttaa, voin kuvitella pahempaakin. Ei nykyisin enää niin potuta niinkuin silloin, kun piti aamulla aikaisin herätä töihin.




8 kommenttia:

  1. Osaat kirjottaa hyvin tuntemuksistasi! Onpas isot ruuvit, toivottavasti jalka alkaa paranemaan. Hieno poseeraus koirilta :) Jaksuja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Kiitos taas... ja koirat poseeraa hienosti, kun on ruokaa tulossa :) ei niitä muuten sais samaan kuvaan.

      Niin ja piti lisätä myös, että omasta mielestäni en osaa ollenkaan sanoittaa omia tuntemuksiani, ei vain löydy oikeita sanoja saati oikea järjestys. Haluaisin kyllä osata. Niin kirjoittaa kuin maalatakin ajatukseni. Ja tulee vain tikku-ukkoja...

      Poista
  2. Iso harmi. Sinulla tuntuu olevan kokonaisvaltaisesti paha olo. Jos et jaksa mihinkään hoitoon/lääkäriin hakeutua, niin koita muistaa, että tuollaisessa olossa on lupa ja tarve ajatella vain sitä minkä itse jaksaa ja haluaa. Ei sinun ole mikään pakko mennä nukkumaan jos ei väsytä jne. Jos et muuta jaksa, niin lähde koirien kanssa pitkälle kävelylle metsään.

    Lähetän voimia ja ajatuksia ja lämpimän halauksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt on metsissä vähän huono mennä, kun poluilla on iljanteet. Eikä sula, vaikka tänäänkin sataa vettä. Ennusteiden mukaan ei kyllä pitäny.

      Poista
  3. <3 <3 <3
    Sydämiä lähetän kun en osaa nyt sanoa mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ei aina tartte sanoakaan. Enkä mie halunnu tällä kirjoituksella kerjätä huomiota, teki vaan mieli purkaa välillä...

      Poista
    2. Se on hyvä kun purat! Jokainen kertoo blogissaan mitä mielii, ei se ole huomion kerjäämistä!!!

      Poista