Eväiden syöntiä ja linnunlaulua

Suurin osa tästä lankalauantaista aikoo olla pilvistä, joten kävin sitten heti aamusta koirien kanssa lenkillä. Otin aamiaisenkin taskuun ja söin sen matkalla. Tämän näköisellä raiskiolla:

Näkipä ainakin kauas. Siitä aina tykkään. Tuulikin oli selän takana olevan kiven takana, koska se oli tosi kylmä. Tuuli siis. Oli varmaan kivikin, en kokeillu. Pari astetta pakkasta mutta auringossa tuli kuuma ja varjossa kylmä.

Hiljaista oli, peippo ja kulorastas vähä lauleli. Ihmisen ääniä kuulin kerran mutta en nähny ketään - jäljet näin, ja koirien käytöksestä päättelin että niillä menijöillä oli myös koira. Ja pari ratsukkoa nähtiin myös, mutta siirryttiin toiselle polulle pois niiden tieltä. Ilma on kaunis, mutta kalsea; torstaina sataneet lumetkaan ei ole kaikki sulaneet.

Mun korvasta vuotaa verta. En tiedä mistä kohtaa sieltä, mutta korvakäytävä on ihan kuivuneessa veressä. Pari päivää se oli märkää verta, ja eilen korvaa särkikin. Sen tiedän, että tärykalvo ei ole puhki, ainakaan ei ilmaa vuoda. Ja tietysti se kutiaa, oon laittanu pumpulipuikolla Bacibact -salvaa. Täytyy odotella että haava paranee ja koittaa huuhtoa sitten.

Nyt salaatintekoon. Vai tekiskö soppaa sen sijaan. Kyllästyttää tämä. Eilen söin kyllä pääsiäisen kunniaksi vähän suklaata.

Aurinkoisena aamuna

Ruumiillinen rasitus toisinaan tuo hyvän unen, niin kävi mulle ainakin viime yönä. Jossain vaiheessa kyllä huomasin, että käsiä särkee, mutta puoli seitsemään asti riitti nukuttavaa. Heräsin siihen, kun koira nuoli käsivartta.

Mutta tulipahan tehtyä hommia. Yksi vasikka oli syntynyt hieholaan ja vissiin saanu joltain tällin alaleukaan, ties vaikka olis luita rikki. Hampaat ainakin heilui. Voi olla että se lopetetaan. Kävin sitä silittelemässä ja peittelin, kun se tärisi lämpölampunkin alla ja vaikka oli saanut kipulääkkeen. Säälin. Siksi minusta varmaan ei olis tullu kovin hyvää emäntää maataloon, kun suren ja säälin niitä eläimiä ihan liikaa. Olisin varmaan romahtanut henkisesti siinä hommassa. Kun kerran vähän muutenkin.

Hieno ilma nyt vielä, päivemmällä pilvistyy. Kävin kevyellä aamulenkillä, pakkasta muutama aste ja varsin hiljaista kylänraitilla. Laitoin lähtiessä kahvin tippumaan, oli mukava ulkoa tultua päästä kahvikupposen ääreen. Painoakin on vähän pudonnut.

Mie en siellä navettahommissa pitäny puhelinta, ku tuossa haalarissa ei ole kunnon taskua, ja mies oli laittanu kysymyksen että haittaako jos saunotaan vasta huomenna - meillä on yleensä torstai ollu saunapäivä. Ei sitten tullut ajatelleeksi, että jos ihminen painaa töitä navetassa paskan keskellä (ja tällä kertaa ihan lapioin sitä ihtiään) se mitä todennäköisimmin haluaa käydä saunassa tai ainakin peseytyä sen jälkeen. No, ei sitten ollu saunaa lämpimänä. Menin paskanhajuisena nukkumaan. Haisen vieläkin, mihinkä se olis lähteny. Pesin tietty vessan lavuaarilla yläkropan tukkaa lukuunottamatta, mutta juuri tukkaanhan se haju jää. Ja jännästi myös silmälaseihin.

Huomenna mies menee töihin vanhaan työpaikkaansa. Tekivät sopimuksen, että se tulee aina silloin tällöin lauantaitöihin. Saapa nähä miten jaksaa, kun uusi työ on aika rankkaa. Puolikuolleena se tällä viikolla on sieltä kotiin tullu. Mutta se raha on niin kiva olla olemassa, kun laskuja pukkaa. Kyllä muakin lämmittää palkkaraha, silloin harvoin kun sitä tulee... Hyvin paljon myös vähentää ahdistusta, mulla kun on tapana murehtia turhiakin, saati aiheellisia. 

Koirien rokotuksetkin vanheni viime kuussa, pitäisi hoitaa ne kuntoon. Ja toisen hampaat, hammaskiveä on kertynyt, kun sille ei oikein puruluut maistu. Samalta koiralta pitäs ottaa myös verinäyte ja lähettää se Hannes Lohen geenitutkimukseen, kun sitä oikein erityisesti on sieltä pyydetty. Sekään ei ole ilmaista, mutta mulla ei ole mitään käsitystä, paljonko se maksaa, eikä täällä ole niiden kanssa yhteistyössä olevia lääkäreitäkään.

Joo. Pitäkää hyvät pääsiäiset!

Pääsiäisen alla jotain

 Orava ihmetteli tänään jasmikkeessa, pitkän aikaa kökötti tuossa ja katteli vaan. Mietin jo, että onko se sairas... kaksi niitä nyt tässä pyörii, sen verran sopuisia ovat, että liekö pariskunta.

Yöllä satoi ensin räntää ja sitten lunta, lumisade jatkui aamupäivälle asti. Ihanhan siellä on talvisen näköistä.

Oli siellä seinustalla kuitenkin pieniä scillanalkuja :)

Ja kuten näkyy, aurinko pilkisteli kun sade loppui. Noita kuvaillessa tuli viesti, että navetta-apua kaipailtais, ja mie olin jo puolen tunnin päästä siitä navetassa. Kohta lähden uudestaan. Rahaahan se tietää ja kirstun pohja paistaa, kun maksoin sen joogaopiston retriitin tässä kuussa ja koitan sinnitellä varatilille kajoamasta. Kun mulla on sellanen intuitio, että ne rahat tulee jossain vaiheessa tarpeeseen.

Jos saan sen Eurojackpotin reilu 80 miljoonaa, minusta tulee varmaan ihan überpihi, koko ajan on tunne että pitää säästää kun kohta tulee joku iso meno ja kaik männee...

Ha

Eläimiä. Niin lähellä, että pokkarin tsuumilla sai tällasen kuvan.

Purin taannoin riistakameran muistikortin. Samalla tein säätöjä niin, ettei se ota niitä muutenvainkuvia, mitä oli näköjään asetuksissa peräti kolme per vuorokausi. Ja oikaisin kellonajan. Luulin säästäneeni pari kuvaa, josta näkee miten on lumet pihalta sulanu, mutta nyt kun niitä olisin käsitelly ja pannu tänne, niin eipä löytynyt. Olen kai poistanut ne. Laitan sitten tämmösen kuvan:

Kissa.

Luin tänään jostain, että jossain päin englanninkielistä maailmaa olisi 11-vuotias poika tehnyt itsemurhan somekiusaamisen takia. En lukenut juttua, otsikko riitti tuomaan kamalan ahdistuksen ja sitten piti ihan oikein itkeäkin. Toisaalla viisiviikkoinen lapsi oli kuollut aivoverenvuotoon, kun vanhemmat olivat kieltäneet laittamasta K-vitamiinipiikkiä syntymän jälkeen, mutta se ei niin surettanut. Hyvä kun pääsi sellasten vanhempien luota pois, jotka omien naiiviuteen, tietämättömyyteen ja suoranaiseen typeryyteen perustuvien ideologioidensa takia epäävät lapseltaan nykyaikaisen terveydenhuollon. Joka sentään on vähentänyt huimasti kuolleisuutta, tuskaa ja vammautumisia. Olen sitä mieltä, että on aivan sama mitä aikuiset itselleen tekevät tai ovat tekemättä, mutta lapset pitäisi hoitaa asiallisesti, vaikka se joskus vaatiikin neulan pistämistä ihon läpi. Liian helppoa on joidenkin elämä ja historiaa ei lueta, tai ainakaan siitä ei opita mitään. 

Hyi, tulin tuota kirjoittaessani miettineeksi, mikä oli se syöpäsalva, mitä jotkut hullut käyttää ja sit ne syöpyy kauheaksi, googlasin (Cansema) ja tietenki tulin katsoneeksi pari kuvaa ja nyt oksettaa... siinä on varsin hyvä esimerkki vaarallisesta huuhaahoidosta, mihin jotkut lankeaa.

Sitten muihin asioihin. Katsoin Areenalta pari jaksoa sarjasta Arne Dahl - tai joku semmonen sen nimi oli, kirjailijan mukaan. Hyvä sarja oli, mutta jäi heti tauolle... lainasin sitten kirjastosta pari Arne Dahlin dekkaria, mutta eihän niitä jaksa lukea. Miten voi kirjallisuustieteilijä ja kriitikko kirjoittaa niin jonninjoutavaa liibalaabaa?! Ymmärrän, jos joku Patricia Cornwell tai muu todella monta osaa kirjasarjaan kirjoittanut ihminen venyttää ideoidenpuutteessa kirjaa jaarittelemalla niitä näitä, mutta ei luulis sen olevan tällä ongelma. Lainaan pätkän kohdasta, missä tulee kirjaan muutama uusi henkilö, ja näin heitä esitellään:

{Iloiset, mustat kasvot kuvaruudulla toivottivat Jorge Chavezin tervetulleeksi. Toisesta maailmasta. Kirjoituspöydän ääressä istui kaksi tukevaa hahmoa ja kohtasi vainajan katseen. Tai hieman vivahteikkaammin; aiemmin epätavallisen tukeva mies, joka oli huvennut, ja aiemmin hento nainen, jonka ympärysmitta oli väistämättä kasvamaan päin. Toinen kutistui ja toinen turposi. Ja vielä hieman täsmällisemmin: tittelistään luopunut Mr Sweden, jota kerran oli kunnioitettu tittelillä "Ruotsin suurin poliisi", nyttemmin luopunut myös tästä tittelistä, sekä Chavezin oma vaalea vaimo. Tai lakataan jankuttamasta: 

Gunnar Nyberg ja Sara Svenhagen. Ja Winston Modisane. 

Ja yksi heistä oli kuollut. Vajaat kaksikymmentä tuntia sitten. 

Se ei ollut nainen, jota Chavez suuteli kevyesti ja jonka vatsaa hän silitti. Se ei ollut myöskään mies, joka hellittämättä katsettaan Winston Modisanesta sanoi:

    - Kuinka kauan luulette pystyvänne salaamaan tuon? }

Täytynee käydä kirjastossa kohtapuoliin. Tuota toista en ainakaan avaa. 

Satanen on jo yli puolenvälin

Ei uskois, että tämä näkymä aukeaa alle 3 kilometrin päässä Vuosaaren metroasemalta. Kuusi kilometriä Itiksen metroasemalta. Linnuntietä. Tuossa saaressa oli jollakin mökki, ja kuvaajan selän takana Vuosaaren sataman seinämuuri. Melkoinen kolossi muuten sekin. Leskenlehti löytyi.

Lauantaina käytiin tuolla, ja myös Suomenojan lintualtailla, ja sain kootuksi peräti 13 uutta lintulajia sadan listaan, harmaahaikarankin näin ja sen suomenojalaisen liejukanan. Hieno päivä, jonka päätteeksi hieno yö, kun pyysin miestä nukkumaan sohvalla, että saan nukutuksi edes jollain lailla. Viime yönä en sit taas nukkunukaan kuin ehkä viitisen tuntia katkonaista torkahtelua sohvalla. Sen on huomannut olossa...

Sunnuntaina suunnattiin lähistön ennenkäymättömälle lintutornille - jolla ei sitten tarvitse enää toiste käydäkään, huono oli - ja siellä oli tällanen erikoinen suonreuna. Kuin järvenrantakaislikkoa, mutta suota missä kasvaa oikein puitakin. Täältä bongattiin vain niittykirvinen. Kurki huuteli jossain tosi kaukana. Ajeltiin sitten jonnekin pelloille, missä on ollut lintuja, mutta oli vain naurulokkeja ja joutsenia. Niitä ei nyt etsitty. Vielä yksi uusi paikka käytiin, joka oli ehkä hyvä, mutta vasta parin viikon päästä. Nyt oli vain harakoita. Siellä kuvasin haavankeltajäkälää:

En oikein tiedä, onko tuo hienon vai kauhean näköinen, mutta väri on kyllä lähes täydellinen :)

Lopuksi käytiin miehen vanhalla vakipaikalla, jossa on kyllä enimmäkseen vielä sielläkin jääpeite, mutta oli satojen yksilöiden hanhiparvi lepäämässä, eri lokkeja (jopa selkälokkipariskunta (ruksi listaan) ja nuori lokki, joko selkä- tai harmaalokin viimekesäinen poikanen, joita ei usein tänne eksy kun jäävät joutilaina talvehtimisalueille), telkkiä, nokikanoja, yksi haapanapari (ruksi listaan) ja jostain syystä varistenkin kokoontuminen.

Miehellä oli eväänä pähkinäpussi, jossa oli "mansikanmakuisia hedelmäpaloja".

Saakohan mehusta ja soseesta tehtyä hyytelöä kutsua "hedelmäpaloiksi"? Oikeinhan ne oli mansikan muotoon prässättykin. Minusta tuollaiset on lähinnä karkkeja. Huijausta. Onneks ei ollu mun eväät, mulla oli rehellistä ruisleipää vain.

Luulin tänä vuonna tekeväni enempikin pääsiäiskortteja, reilusti ajoissa aloin niitä suunnitella mutta viikkojen tuloksena neljä surkeaa kortintekelettä! Ei musta vaan oo oikein enää mihinkään. En sitten saanut sellaista läheskään kaikille, joille olisin halunnut tehdä.

Perjantaina ennen sadetta ehdittiin tyttären kanssa ajella koirilta parrat pois. Nyt jo alkaa tottua, mutta on se aina niin hassun näköistä, kun niiden ulkonäkö muuttuu niin radikaalisti. Kun lähtötilanne on ollu jotain tällasta:

Kevään merkkejä vähänlaisesti

Eilenkö se oli, kun panin kameran taskuun ja lähdin etsimään niitä kevään merkkejä. Yhden sinivuokon löysin! Yhden ainoan. Edes lehtiä ei juuri näkynyt. Liekö ahnaat poimijat saaneet viimeinkin ne hävitettyä.

Oravallekin maistuu lintujen pesintää (väitetysti) tukeva pötikkä.

Kattelin sen vatsapuolta, että näinköhän sillä on jo poikaset pesässä...

Tänään oli kamera mukana, mutta ei senkään vertaa kevään merkkejä. "Joessa" on suma puista, näkyy olevan selkeästi joku aidantolppakin siinä. Kuva kääntyi kyljelleen taas jostain syystä, enkä jaksanut alkaa painia sen kanssa nyt.

Oli mukava ilma, sopivasti päällä ja lenkkarit jalassa, pitkästä aikaa nautin kun sain kävellä rivakkaa vauhtia ja kuunnella kenkien ääntä asfaltilla. Toinen sanoo "u" ja toinen vaimeammin "a". Koko pitkä talvi on saanut rämpiä lumessa ja loskassa isoilla kengillä, varoa liukastumasta ja askel on ollut raskas. Kurjet huuteli niin lennossa kuin maissakin jossain, mutta en nähnyt. Punakylkirastaat lauloi kolmella eri murteella. Iltapäiväksi, oikeastaan loppupäiväksi puolen päivän jälkeen on luvattu sadetta.

Mutta aivot ei kyllä pelaa. Luen ihan sujuvasti väärin - esimerkiksi eilen luin lehdestä ääneen otsikon, mikä oli minusta huvittava, ja lausuin ihan oikein sanan "torilla" mutta mun aivot käsitti sen sanaksi "traktorilla". Ihmettelin, miksei muita naurata. No ei siinä mitään hauskaa ollu. Toritapahtuma. Ei traktoritapahtuma. Melkein joka kerta luen sanan "somessa" että Suomessa. Vaikkei se oo ees isolla. "Pepsi-mainosta pilkataan somessa" ja mie ihmettelen, kun jutussa ei puhuta Suomesta mitään. Kirjoitan myös väärin, sormet vaan painaa itsepintaisesti vääriä nappeja näppäimistöstä. Uudelleen ja uudelleen.

Tässä kirjoittamisen ohessa oon syöny taas ison pänikällisen salaattia. Hyvää, pähkinäistä. En tiedä onko mulla joku puutostila, kun niin tekee mieli pähkinöitä, ei niinkään siltään mutta just salaatin tai muun ruuan seassa. Porkkanakeiton päällekin laitoin. Porkkanakeitto ei kelvannut esikoiselle (sen mielestä se ei oo ees ruokaa), mutta kuopus sitä iltapalaksi söi. Mie loput, ja kärsin vatsavaivoista. Mutta se on jännä psykologinen efekti, että kun päättää keventää, tuntuu olo muka heti laihemmalta, vaikka vaaka näyttää toisin...

Ruokaa!

Ruokahan se on mielessä, kun totesin vaa'an näyttävän liikaa ja on pakko paneutua salaattihommiin oikein tosissaan. Parsakaalia on myös kaapissa, siitä tulee sosekeitto jossain vaiheessa. Esikoinen on jäystänyt porkkanaa toiveissa olla kesällä hieman vähemmän kalpea kuin normaalisti, ja luki jostain että keitetystä porkkanasta irtois paremmin beetakaroteeni - mutta kun se ei yhtään tykkää keitetystä porkkanasta. Ajattelin sitten kokeilla soseuttaa keitoksi sitäkin. Josko maistuis. Epäilen kyllä, mun keitokseni ei yleensä maistu kenellekään.

Ostin taannoin kilon paketin naudanjauhelihaa, ajattelin että teen pyöryköitä ison kasan ja pakastan osan, niin voi sitten toistekin syödä. Pyörykkäpellillisen yli jäi jauhelihataikinaa, tein sit tällasia oopperaleipiä, missä taikina taputellaan leivälle ja paistetaan pannulla leipineen päivineen. Muna sentään erikseen.

Olihan tuo syötävää taikaruisleivällä, mutta siitä jauhelihasta tuli pahoja pyöryköitä! Kyllä ne just tuoreena meni, mutta kylmenneinä maistuivat kumman tunkkaisilta, voisin kuvitella että joku lampaanrasva maistuu sellaiselle. Uudelleenlämmitys ei parantanut makua yhtään, heitin sitten pois. Harmi sinänsä. Mutta rustoakin siinä lihassa oli, kuten monissa halvemmissa jauhelihoissa on. Sellasia pipanoita, mitkä pitää syleksiä pois suusta.

Ja mikä ketsuppipullojen korkeissa on, kun ne tälleen hajoilee? Tää oli toinen kerta, kun ko. pullon korkki avattiin, ja heti on toinen sarana poikki. Samalla lailla kävi melko heti myös edelliselle ketsupille, mutta aattelin että Felixin pulloissa sentään vähän aikaa kestäis. Pullo on kuitenkin tarkoitettu useampaan kuin kahteen avauskertaan!

Tämän aamuinen manteli tai joku, pähkinäpussista. Ihanhan näyttää, että se olis ryövätty jonkun elukan ruokavarastosta. Kaksi talttamaisen etuhampaan jälkeä ja piikkimäiset kulmahampaat. Paitsi että etuhampaita pitäs kyllä olla enemmän kulmahampaiden välissä... ehkä selitys on niinkin epäromanttinen kuin jokin kone, joka noita on käsitellyt...

Olen kyllä ollut epäluuloinen kaikkia pähkinöissä olevia reikiä kohtaan sen jälkeen, kun ostin Hesassa hienosta irtomyyntikaupasta manteleita ja niissä oli jotain toukkia, jotka oli kaivertanu onkaloita.

Ja todella loogisesti pesin koirien kaikki kurapuvut, pitää taas vaan kuivalla tiellä kävellä niiden kanssa. Plääh. Mutta ovatpahan ulkona kuivumassa - ekat pyykit ulkona talven jälkeen ☺