Varisteluviikko

Se on syysloma koululaisilla, ja mejän molemmat lapset lähtee muille maille. Toinen menee tapaamaan poikakaverin vanhempia, joilla sattuu olemaan samat etunimet kuin mulla ja miehellä :) Meillä on sitten reilu viikko kaksinoloa miehen kans.

Tällä viikolla onkin ollut joka päivälle jotain, mikä siis tosiaan riittää näin eläkeläiselle. Yks aktiviteetti per päivä korkeintaan. Uudet violetit rillit istuu ihan häiritsemättömästi mun naamalle, vaikka en ihan usko silmälasikaupan myyjää, kun se sano että "sopii mun väreihin". Ruskeaan? Violetti? No, ehkä se on vähän sävystäkin kiinni.

Violetti on väri, jonka ihminen aistii, kun silmään tulee valoa, jonka aallonpituus on 390–420 nanometriä. Violetti valo on kaikkein lyhytaaltoisinta näkyvää valoa.
                                                   -Wikipedia


Eilen kävin entisen työkaverin luona, oon käyny siellä viimeksi parikymmentä vuotta sitten. Ei meillä mitään välirikkoa oo ollu, ei vaan oo silleen oltu ylimpiä ystävyksiä, ja kun viime viikolla satuttiin tapaamaan niin se pyysi käymään ja miehän kävin. Juttu luisti niin hyvin että ihmettelin, miksei olla enempi oltu yhteyksissä - mulla meni vissiin neljä tuntia siellä! Ja siellä oli sellanen pieni kiukkuinen mäyris, josta kaveri varoitteli, mutta miehän omakohtaisesti tiedän miten pitää olla kiukkuisten koirien kanssa. Olin vain niin kuin toivoisin meilletulevien, ennenkäymättömien vieraiden olevan. Ei siinä sitten mitään, viimeisen tunnin tuo kiukkupussi istuikin mun sylissä rapsutettavana, niin että kaverin piti imuroida mut ennenkuin lähdin :) Kyllä koirat on semmosia persoonia kaikki. Enempi vähempi. Omat koirat haisteli mut tarkkaan kun tulin kotiin.

Unista taas vähän; mietin sitä petaria sänkyyn laittaessani, että näenköhän nyt isästä unta, ja näinpä hyvinkin. Unessa se oli nuori ja terve ja vahva, mutta joku pelkäs sen vilustuvan ja patisti sisälle, kun ulkona satoi. Oli muutenkin hyvin sekava uni, jossa toistui monet sellaset elementit, jotka usein mun unissa näkyy. Paitsi se meidän toisen koiran näköinen lammas - sellasta en ollu ennen nähny. Ja viime yönä uneksin, että tyttären varjoviikuna kuihtui, aamulla laitoin sen äkkiä veteen likoamaan. Olihan se melko kuiva. Olis hauska ajatella, että kasvi pyysi apua. Tyttö ei tahdo muistaa sitä kastella, kun sitä kuulemma pitäs harvakseltaan kastella, mutta sitten aina kunnolla kerralla, läpimäräksi.

Hain sadevesitynnyristäkin vettä lämpiämään, niin voin orkideatkin liottaa taas. Tämmöstä pientä elämää mulla. Kukkia kastelen ja koiria lenkitän. Paitsi nyt sataa ja koirat nukkuu niin sikeen näköisesti sohvalla.

Keskiviikkona oltiin kävelemässä vähän haastavammissa paikoissa tytön kans. Ja koirien. Piti ylittää pari ojaa, joista jälkimmäinen oli tällanen:

Ihan täynnä, syvä ja metrin levyinen. Joku oli siihen laittanu riukuja "sillaksi". Tyttö tietysti loikkatiloikkas helposti yli, mie taiteilin vähän matkaa riukuja pitkin ennenkuin uskoin loikkani riittävän yli asti. Ennenkuin ehdittiin juuri edes pohtia, miten saadaan koirat yli, ne tuli peräkanaa riukuja pitkin niin, että vasemman puolen tassut oli yhdellä riu'ulla ja oikean puolen tassut toisella. Nuin vain! En ehtiny juuri ees pelätä, vaikka olinkin varma, että mulahtaa.Kehuin koiria sitten kovasti, ja taisin namitkin antaa. Etenkin kun tuo toinen koira on vähän alusta-arka, sitä pelottaa keinuvat laiturit ja kaikki missä on rakoja, joista näkee alas ja veteen.

Eilen jäikin lenkki välistä, aamulla mietin lähdenkö lenkille vai pyykkäänkö, totesin että lenkkeillä voi myöhemminkin, mutta pyykki on parempi saada kuivumaan ennen kyläilemään lähtöä, kun illalla on sauna ja saunavesien laskeminen yhdessä pyykkikoneen vedenoton kanssa voi hörsästä kaivoa liian tyhjäksi. No sitten olin ihan poikki illalla, ja sitäpaitsi satoi. Eipä koiratkaan tuntunu ulos haluavan. Tänään on luvattu poutaa puolen päivän jälkeen, ja muuta toimintaa ei tälle päivälle olekaan kuin tyttären kuskaaminen junalle. Lenkin lisäksi.

Riistakameran päiväys heittää yhdellä päivällä. Kuvassa koira tervehtii minua iloisesti kun tulen - lenkiltä niiden kanssa.

Muinaisesta kouluruuasta ja muusta

Nyt oli yöllä ihan oikea pakkanen, eikä mikään pikkuhalla. Alle neljässä asteessa on käyty. Se irrotti vaahterasta loputkin lehdet, niitä putoilee rasahdellen koko ajan pihatielle. Rakensin uuden ovikoristeen, tämän jälkeen ei enää ainakaan omasta vaahterasta saa lehtiä enempään.

Tänään sain sen isältä perityn petarin sänkyyn asti, tuntui ihanan pehmeältä! Saa nähdä, onko jo liian pehmeä ja osaako mies sillä nukkua. Se ei kyllä oo koskaan ollu erityisen kranttu nukkumatilojensa suhteen. Pää tyynyyn ja viiden minuutin päästä viimeistään alkaa kuorsaus, vaikka sänky olis ihan hiekkainen. Testattu on :)

Tosi sankka sumu oli tänään. Joogaan mennessä köpöteltiin jonossa traktorin perässä, kun kukaan ei uskaltanut ohittaa. Ei yksinkertaisesti nähnyt.

Onneksi lähdin ajoissa, niin ei tullu paniikkia köpötellessä. Tosin sittenhän traktorikin olis jo menny, jos olisin lähteny myöhemmin... jooga oli oikein mukava taas kerran. Jotenkin oli semmonen fiilis, niinkuin olisin kuulunut joukkoon. Oli tarpeeksi pieni porukka.

Hiukan haittas jalka - se oli yöllä tosi kipee ja silleen kummallisesti: kipeen jalan puolella pystyi nukkumaan, mutta kun kääntyi niin päin, että se oli ylöspäin, niin kamala kipu tuli lonkkaan! Ennen on ollu päinvastoin, lonkan painuessa patjaan se on ollu kipee. Puolinukuksissa jotenkin ajattelin olevani kuin leveä laatikko, jonka yläreunassa roikkuu jalka ja venyy ja sattuu. Ja säteilee pohkeeseen asti. Vähän kuin iskias, mutta ei kuitenkaan iskias, se on kyllä mulle tuttu. Kun keksin laittaa ylimääräisen tyynyn polvien väliin, niin pystyi jotenkin nukkumaan kuuteen asti. Googlettelin sen alueen lihaksistoa ja jänteitä, ja luulen paikallistaneeni sen lihakseen nimeltään tensor fascia latae ja siitä lähtevään pitkään jänteeseen. Ja joo, painonpudotusta, painonpudotusta. Sitä tarjotaan lääkkeeksi kaikkiin mun vaivoihin. No, pari kiloa on pudonnut siitä herkkulakon alusta, vaikka tuntuu että syön vielä enemmän ku ei saa syödä herkkuja.

Vaikeuksia ei oo juuri ollu, mitä nyt pullamainosten kohdalla. Niinku ärkioskilla. Minusta se on aika outo mainoskampanja... "syö syö, ota toinenki, mieles tekee kumminki", vähän niinku ratsastettais syömishäiriöisillä. Mutta kaikestahan sitä toki voi joku loukkaantua.

Tänäänkin yllättäen päädyin herkkutarjottimien äärelle: meän kirjasto aukeaa yleensä keskiviikkoisin kahdeltatoista, ja menin sinne palauttaan kirjoja 11:n jälkeen. Ovi oli kyllä auki, mutta niin siellä on joskus kesälläki ollu vaikka se ei oo ollu vielä auki, ja kiltisti laitoin vaan siihen tuulikaapin palautuskärryyn kirjani. Sisältä rynnistikin uusi kirjastonjohtaja (?) heittämään minua sisään, siellä oli joku erikoispäivä ja kahvilakin. Mokkapaloja, omenapiirakkaa, kaikkee hyvää. No sen verran oli kolikoita lompakossa, että sain neljä euroa kokoon ja söin hyvää sienipiirakkaa ja join pahaa kahvia. Ja kuuntelin ku henkilökunta puhui karanneesta koirasta. Ja löysin monta hyvää kirjaa taas - se on kyllä jännä, miten joskus ei löydä mitään mieluista luettavaa ja joskus taas roppakaupalla, että pitää ihan hillitä ittiään ettei kahmi enemmän kuin jaksaa ja ehtii lukea.

Mutta te mun ikäiset lukijat tai vanhemmat: muistatteko syöneenne koulussa ruokana kananmunakastiketta? Semmosta valkosta maitokastiketta, missä on keitetyn kananmunan paloja joukossa? Mie tein sitä tässä taannoin, rohkeasti tarjosin miehellekin pottujen ja kalapuikkojen kans, ja se söi ja sanoi että hyvää. Arveli, ettei oo koskaan ennen syöny. Ei muistanu ees koulussa syöneensä. Mie epäilin ettei syö nytkään, kun on vähän ronkeli ja ennakkoluuloinen, mutta uskalsi. Kyllä meillä oli koulussa munakastiketta, muistan ihan hyvin. Mutta oli meillä veripalttuakin, nam, eikä sitäkään oo mies syöny. Ei syöny minun tekemänäkään :) eikä söis varmaan pinaattikeittoakaan, vaikka se on hyvää. Mutta tilliliha - miks pitä lihakastike pilata tillillä? Kanaviillokki oli kans mun inhokki. Kana oli läskin- ja nahanpaloja ja jänteitä ja rustoja ja yök. Mutta semmosta se oli ennenvanhaan, ei oltu niin tarkkoja ja oltiin vaan tyytyväisiä, että on jotain ruokaa. Kolmas inhokki oli ja on kesäkeitto. Kasvisintoleranssi, kuten Pöllö sanoo.

En tiedä sitten, paljonko oli eri seuduilla sijaitsevien koulujen ruokalistoissa eroavaisuuksia, oliko perinneruokia missä määrin ja miten ne vaihteli. Oon ennenkin maininnut, että perunalaatikkoa - sitä imellettyä soselootaa, ja imellyttämätöntäkin - en ollu maistanu ikinä ennen kuin karjatalouskoulusssa Varsinais-Suomessa. Siellä se oli ihan normi arkiruokaa. Toisaalta poronkäristys oli jos ei nyt arkiruokaa niin ainakin normi pyhäruokaa pohjoisessa.

Toisenlaisia kukkasia?

Sumu ei nähtävästi hälvene koko päivänä. Tää on taas tätä. Säätiedotus kertoo, että on puolipilvistä, mutta täällä paikan päällä ei näe taivastakaan.

Tie vie

Eilen paistoi aurinko noin puoli tuntia, ehdin suuren osan siitä olla ulkona. Olis väsyttäny ihan rutosti, olin heränny puoli kuudelta ja kuskannu lapsen koululle kaupan kautta, mutta ajattelin että pakko. Mulla on näitä itsekeksittyjä pakkoja elämässäni, kun ei muut pakota paljon mihinkään. Mutta oli se sitten ihanaa, viidentoista minuutin kävelyn jälkeen väsymys oli poissa ja mieli parempi.

Mikä onni saada asua täällä, missä on näin kaunista!

Tämän tien päässä, noin puoli kilometriä tästä, on talo, josta unelmoin. En siis tiedä siitä mitään muuta, kuin että se on pellon ja metsän rajapinnassa ja siellä kuuluu usein kevättalvella lehtopöllö ja kauriita liikkuu myös. Ja hirviä. Niitä vois nähdä vaan ikkunasta kattelemalla, ehkä.

Tämänkin tien päässä on ihan kiva talo :)

Aronia-aita on ihan lakoontunut marjojen painosta. Eiköpähän rastaat napsi marjat ennen lähtöään.

Nyt sain viimein pestyä sen isän kämpiltä tuomani petarin päällisen, ja kun vein sitä saunalle kuivumaan, kuulin mustarastaan lurituksen ja räkättien säksätystä, että kyllä niitä rastaita tuntuu täällä piisaavan. Toki aronian marjat vois poimia itellekin, mutta en mie saa niistä kuitenkaan mitään aikaiseksi. Pihlajanmarjat on menny mustiksi.

Tänään saan uudet rillit. Ne violettikehyksiset. Hui.

Perintörahoista nautiskelin hetken kun ne näkyi tilillä, mutta nyt maksoin kattolainaa pois ja loput tuuppasin hätäaputilille. Olin ajatellut ensin maksaa sitä kattolainaa enemmänkin pois, mutta sitten mietin, että jos, tai pikemminkin KUN taas tulee jotain isompaa rahanmenoa, niin helpompi se on omalta tililtä nostaa kun ruveta taas jotain korkeakorkoista lainaa kyselemään. Vaikka korkea korko on toki lainassakin, ei oo kauheesti saanu lyheneen vaikka jo kauan oon maksanu kolmesataa kuussa.

Miehellekin annoin ihan vaan rahaa synttärilahjaksi, että sai tilata mieleistään kuvauskamaa. Osti nyt ainakin prisman. Sillä on semmonen kokeiluvaihe nyt päällä, viikonloppuna kuvaili tyttöjä punainen valosarja kameran linssin eessä :)

Näin taas työunia, taas minut irtisanottiin. Taas tyhjensin pukukaappiani ja siellä oli aivan kamalasti roinaa, vaikka piti olla jo lähes tyhjä - usein mun unissa on pukukaappi, joka on a) hukassa b) avain on hukassa c) aivan kauheen täynnä tavaraa, joka mun pitää viedä pois eikä mulla oo mitään, millä viedä. Joku polkupyörä - joka myös on usein hukassa - eikä tarpeeksi kasseja. Vähän vastaavia unia on ne, joissa olen koulussa, sisäoppilaitoksessa (kuten oli käymäni karjatalouskoulu) ja se loppuu ja on kauheasti tavaraa poisvietävänä asuntolahuoneesta.
Ja taas näin vessaunia, niitä erilaisia kuin ennen.

Luulisin, että nuo työpaikalta irtisanomisunet kielii tarpeettomuuden tunteestani. Ja ehkä jotain on jäänyt hampaankoloon sieltä työpaikaltakin.

Nyt lähden koirien kanssa vaikka metsään.

Kuusitoista kiloa koiranluita

Nenä pinnalla jälleen. Vaikka ilmat ei suosikaan, kylmää viimaa ja vettä tänäänkin. Sitkeesti kävin mettässä kävelemässä, en tarjennut sieniä etsiä kylläkään. Koiratkaan ei arvostaneet vallitsevaa säätä. Tänään on sauna, pääsee sinne lämmitteleen :)

Näin kaunis tuuli oli perjantaina

Eilen vietettiin tosiaan miehen synttäreitä, ihan kaksistaan ja ilman juhlallisuuksia. Makaroonia ja jauhelihakastiketta. No, mun nukkumaanmenon jälkeen mies oli vissiin hieman juhlinut, "baarikaapin" ovi oli levällään ja tölkkejä tietsikkapöydällä vaikka kuinka. Valitteli se vähän kankkustakin herättyään.

Käytiin ostamassa sinne eläinsuojeluyhdistyksen ruoka- ja tarvikekeräykseen 16kg:n laatikko naudan savuluita (ison koiran luita oli pyydetty) tms., kahdeksan kissanlelupalloa, rulla jätesäkkejä ja toinen roskapusseja, neljä herkkutankoa jyrsijöille ja laatikollinen pentukissan märkäruokapusseja. Ne aina onneksi laittaa toivelistan, että saavat sitä mitä tarttevat. Ilmeisesti kauppakin (jonka eteisessä keräys on) osaa varautua keräykseen, kun oli iso lavallinen pentujen märkäruokaa tyrkyllä.

Lauantaina oli myös pakkasta aamulla, ja vähän jotain valkoista oli jäänyt maahankin.

Tai sienille ja lehdille. 

32 asiaa elämäni tärkeimmästä ihmisestä

Eli minusta. Susannahan sen asian mulle joskus kertoi, en ollu tullu ees ajatelleeksi. Tämä on Marjaanalta siepattu, joka sieppasi sen Onnelilta.

Avioliittoja

Yksi, solmittu 1996 ja edelleen voimassa. En oikeastaan halunnut naimisiin, olin edellisellä kerralla avoliittoillut kymmenen vuotta ja olisin nytkin katellut vähän kauemmin, mutta miehellä oli kiire; kirkko varattu jo 4 kk tapaamisesta - mun piti liittyä takas kirkon jäseneksikin sitä varten. Ajattelin että samapa tuo, pääseehän sitä sitten eroon jos haluaa. Olen ihan varma, että iso osa tutuista arveli, että ero tulee varmasti, ja lähellähän se sitten vuoden päästä jo olikin.

Lapsia
Kaksi maailman ihaninta tyttöä ♥

Lemmikkejä

Tällä hetkellä 2 kiinanharjakoiranarttua, on ollu monta koiraa ja joku kissakin, undulaatteja, marsu ja se kovanonnen kilpikonna...

Leikkauksia
Poskesta on leikattu luomi, ja sit oli kohdunulkoisen raskauden takia leikkaus myös.

Tatuointeja

Ei.

Lävistyksiä

Ei jos ei korvanreikiä lasketa. Niitä on laitettu useammatkin, kerran mätänivät niin että oli pakko laittaa umpeen.

Muuttoja
Viitisentoista. Ei viimeiseen kahteenkymmeneen vuoteen onneksi enää.

Ampunut aseella
Vesipyssyllä, ilmakiväärillä ja kerran haulikolla mummolassa. Potkaisi kovaa!

Ottanut lopputilin
Viisi kertaa. Tai kuusi, jos lasketaan se muodollinen irtisanoutuminen, mikä pitää tehdä eläkkeelle lähtiessä.

Ollut saaressa

Monessa saaressa. Reposaari paras. Toiseksi paras ehkä se pikkuruinen saari Raikuun kylässä, mistä vuokrattiin muutamana vuonna mökki.

Autosi

Picasso. Hyvä auto. Ei ruostu. Mahtuu polkupyöriä kyytiin.

Ollut lentokoneessa

Kolmesti. Kerran Rovaniemellä mutka isolla koneella ja yhen kerran pienellä rupelikoneella Tikkakoskelle.

Onko joku itkenyt vuoksesi

Joo. Ei kivaa.

Ollut rakastunut

Pari kolme kertaa.

Ollut ambulanssissa
Kerran, mainitun kohdunulkoisen raskauden takia. 

Luistellut
Koulussa, sit lasten kanssa kun ne oli pieniä ja opetteli luisteleen.

Surffannut

En uskaltaisi!

Ollut risteilyllä
Muutaman kerran. Ihanin oli se eka Ruotsin-risteily joskus nuorena tyttönä, käveltiin Skansenilla niin että olin ihan hajalla kun takas laivaan päästiin. Suihkun jälkeen auringonpaisteeseen kannelle rommikolan kanssa, odottamaan laivan lähtöä ja buffettia.

Ajanut moottoripyörää
En, kerran istunut kyydissä. Pikkutyttönä. 

Ratsastanut hevosella
Kerran ollut hevosen selässä. Pikkutyttönä. Sitä ei ehkä voi sanoa ratsastamiseksi...

Lähes kuollut
No jos en olis sillon menny ambulanssilla sairaalaan, olisin voinu yön aikana kuolla. Verenpaine oli jotain 77/33, ambulanssimatkalla tuli shokkioireet.

Ollut sairaalassa

Vauvana kuulemma kerran, en muista syytä. 2 synnytystä ja tuo jo kolmesti mainittu tapaus.

Suosikkihedelmä

Satsuma, nyt on taas niiden aika, nam ♥

Aamu vai ilta
Kummassakin on puolensa. En ole kovin illanvirkku, mutta en nykyään edes aamunvirkku.

Lempiväri
Tykkään vahvoista väreistä, mitä enemmän, sen parempi. Nyt on ehkä violetti kausi, mutta taustalla on jatkuvasti turkoosi ja oranssi. Pääväreistä keltainen. 

Viimeisin puhelu
Jos ei tytön eilistä häläriä lasketa, niin toissapäivänä mies soitti. 

Viimeisin viesti
Perhekanava (nimeltään "kana family") on käynyt kuumana koko aamun, mutta viimeisin henkilökohtainen viesti tuli äsken kaverilta pohjoisesta, oli keränny viimeiset kukat pihalta kimpuksi sisälle, kun talvi on tulossa ja pakkasia.

Nähnyt jonkun kuolevan

Äitiä pitelin kädestä kun se lähti.

Kahvi vai tee

Kahvi.

Paras piirakka

Omena. Tai mustikka. Tai ehkä omena. Tai mustikka. Murotaikinapohjainen omena tai pullapohjainen mustikkarahkapiirakka.

Kissa vai koira

No koira tietysti. Nää muistuttaa kissoja kyllä - tulee syliin kerälle nukkumaan, däppii käpälällä ja leikkii leluilla itekseen. Rakastaa olla lämpimissä paikoissa.

Niin ja se paras vuodenaika on kevät, ja alkukesä.

Hakkara

Syksy on kauneimmillaan nyt täällä, mutta mua ei kyllä yhtään kiinnostanu lähtee ulos. Heti aamusta lähtien, vielä pimeän aikaan, olin jo niin alamaissa ja itketti ennenkuin edes näin millanen ilma on. Tuulee, räntii, rakii ja vesii vuorotellen, ja aurinko kuin pilkallaan välillä kurkisti kesken räntäsateen. Oikein kurja päivä.

Kuopuksella taas oli eilen kurja päivä ja se halus kotilieden lämpöön yhdeksi yöksi, vaikka mun sit pitikin viedä se aamulla aikaisin, siinä räntäsateessa, sinne koululle ja samalla vein esikoisenkin. Sitten kun pääsin kotiin ja olisin voinu rauhassa päästää sen itkun valloilleen, tulikin kaksi iloista koiraa villapaita päällä minua tervehtimään ja ei sitten enää itkettänykään. Paitsi myöhemmin, kun kattelin vanhoja valokuvia ja muistelin erinäisiä koiria ja muuta entistä.

Nyt on molemmat tytöt riiureissulla ja mie täällä alakuloisena vihaisen miehen kans. Joka juo kaljaa ja kattoo kauhuelokuvaa.

Paikallinen eläinsuojeluyhdistys kerää tämän Eläintenpäivän viikonlopun kissanruokaa ja -leluja ja muuta kissa- ja koirahoitolakamaa, ajattelin - nyt kun on rahaa - käydä jostain ostamassa kunnon satsin niille.

Uusia ikkunoita en suostunu tilaamaan, vaikka myyjä kävi. Vanhat harmaat lasit saa välttää.

Sentään yksi hauska sattumus oli tänään, kerron teillekin. Luin ääneen esikoiselle (joka pähkäili poikakaverinsa saapumisaikaa ja -paikkaa) netistä juttua siitä, kuinka Andromedan galaksi on törmäyskurssilla Linnunradan kanssa. Että se lähestyy meitä 110 kilometriä sekunnissa eli "Joka tunti Andromeda tulee siis Maan ja Kuun etäisyyden verran meitä lähemmäs." Tytär kommentoi siihen hetken päästä: "Se tulee Lahteen." Ja mie aloin nauraan. Oikein kunnolla. Se teki hyvää. Samainen tytär jo aamulla poikkeuksellisesti tuli halaamaan mua, se on jännä miten se "tietää" millon mie oon halauksen tarpeessa tai pahalla mielellä. Vaikka yritän olla ihan normaalisti. Kysyin, mistä se tiesi, niin se sanoi että mun äänensävystä, kun sanoin jollekin tietsikan jutulle hmh. Oli joku juttu koiran lopetuksesta.

Voi ku sais ees syyä suklaata suruun, mutta ei voi kun on herkkulakko. Tyttö toi koululta savukalapiirakkaa, söin sitten sitä...

Ihan ookoo

Kylläpä ropisi vettä yöllä! Mukavampi sitä kotona peltikaton alla oli kuunnella, kuin asuntovaunussa. Vaikka ei se niin kamalaa ollu sielläkään. Siivoilin siellä eilen, olisin vieny matot sieltä ulos mutta oli niin märkää ja sateista, jätin lattian siivouksen vielä tekemättä. Muuten kyllä pyyhin pölyt ja roskat tasoilta, pesin vessan, kokosin toisenkin sängyn pois ja otin tyynyliinat ja täkkipussit pois ja laitoin ne muovipusseihin (anoppi ystävällisesti lupas ne pestä) - sitten mies sanoo kotiintultuaan jotenkin silleen, että eihän siellä muuta siivottavaa ollukaan kuin lattia. Kun sanoin, että jätin sen myöhemmäksi että saa ne matot ulos. Vähän loukkaannuin. Mitä se kuvitteli mun siellä huseeranneen? Sitten kun kahden kesken oltiin, mainitsin asiasta että vähän tylysti sanottu, niin "enhän sanonut, älä taas kuule asioita väärin". En jaksanut vääntää asiasta ja kysellä, että no mitä se sitten tarkoitti sillä vainlattia-kommentillaan.

Oon ruvennu taas näkeen vessaunia. Vähän erilaisia kuin ennen. Nehän loppu oikeestaan kokonaan sillon kun kävin psykoterapiassa, mutta nyt ne on tullu takas toisenlaisena. Ei onneksi niin ällöttävinä. Viime yön unessakin nukuin vessassa. Olin ihan järjettömän väsyny ja nukuin joka paikassa. Luulis nyt olevan hyvin nukkunu, kun näkee unta nukkumisesta. Myös nuoruuden ihastuksesta näin unta, olin siihen hyvin rakastunut mutta se viis veisas minusta. Joskus oon miettiny, miten elämä olis menny jos olisin aikanaan vaihtanu siihen, mutta luultavasti olisin jo eronnu siitä. Tai sit musta olis kehittyny erilainen ihminen sen rinnalla. Ainakin se pettää vaimoaan (vaikka aikanaan vannoi ettei petä) ja on muutenkin nykyään niin erilainen kuin ennen. Vai olenko mie erilainen?

Vein tytön eilen koululle, ja siinä sit ohimennen käveltiin koirien kans kieppi joka meni lemmikkieläinten hautausmaan ohi. Tuo kuva on uudemmasta osasta, vanhemmassa oli kymmeniä vuosia vanhoja hautoja, surullisia ja hylättyjä. On siitäkin kyllä reilut parikymmentä vuotta, kun itse viimeksi tuolla kävelin. Mennessä katoin, että jollain on siellä koira irti, tai kaksikin koiraa, mutta ne olikin kauriita... pinkoivat karkuun häntä pystyssä, pelkäsin että juoksevat tielle mutta ei ainakaan kuulunu tieltä mitään pahaenteisiä ääniä.

Ja tässä se anopin valkoinen matto nyt on. Toinen koira tuossa tutkii mitä nää täplät tässä on, ja toinen on vähän sen näkönen että hups. Mutta olihan tämä arvattavissa.

Harmi kun ei oo tullu omppuja ees anopin ja apikkeen tarpeiksi. Olis voinu laittaa vaununlainasta ees jotain takaisin... ostinhan mie niille tuliaisia, mutta pientähän se on. Ja mies ei kyllä mitään sellasta aattele, itelleen osti Fiskarsistakin muumimuen. Mie vaan mietin että ostasko anopille Taika-kulhoja tai ruusun terälehtihilloa. Sit mietin, että kulhoja pitäs olla ainaki kuus että kehtais, ja että ei se osaa käyttää terälehtihilloa kuitenkaan mihinkään.

Kolme viikkoa herkkulakkoa jäljellä, ja eilen jo oli ihan kauhea makiannäläkä. Söin jogurttia sit. Mutta kyllä muuten naamassa näkyy sokerinsyönnin vähyys! Ihan huomaa, miten on terveemmän näkönen. Puntarissa se ei kyllä näy, tai en nyt oo viikonloppuna ees punninnu.

Lapinreissussa aloitetut sukat on tullu valmiiksi ja mun peffan alla silenemässä. Ekat kutomani sukat vävykokelaalle... en sit tiedä pitääkö se tällasia ees, villasukat kuulemma kutittaa mut ei nää ku on semmosta lankaa. Pitää tai ei, kunhan pääsen eroon. Mun mielestä ne on kyllä vävyn värisetkin, kahta eri violettia. Tyttö pääsee näkemäänkin poikakaveriaan yllättäen ensviikonloppuna, vaikka sen piti nähdä se vasta syyslomalla.

Kyttään sää- ja sade-ennustetta, vielä hetki sitten oli toiveita päästä lenkille ennen puoltapäivää, oli merkattu puolipilvinen, mutta nyt siinä on sadetta. Ja sadetutkassa näyttäs olevan koko ajan tulossa uusia sateita. No, hyvä kun sataa, jos vaikka pohjaveden korkeus vähän kohenis.

Katoin eilen telkkarista jakson Hiljaista todistajaa ja kaks jaksoa Murhaajajahtia ja kudoin pötköä jämälangoista. Jälkimmäisessä sarjassa pääosaa esittää Martin Clunes, ja mie en taho päästä eroon mielikuvasta, jonka Doc Martin -sarja on ko. näyttelijästä mun päähän asentanu. Mutta ihan hyvä. Tänään voin katsoa päätösjakson. Ja ehkä Kettua. Mitä sitä muutakaan sadepäivänä.