Mielenpahoittaja

Luin uusimman (?) Mielensäpahoittaja -kirjan, NYT, ja pahoitin mieleni - kyllä ei ollut hauska. Pari kohtaa oli vähän hauskoja. Ehkä aihepiiri oli mulle vieras, tai mielenkiinnoton.

Nyt luen Viveca Stenin Huonossa seurassa, ja ahdistaa lukea kun siinä on perheväkivaltaa. Hyvä kirjailija, ankea aihe. En oo alkua pidemmälle päässyt.

Kuopus tuli viimeyöksi kotiin, vein sen aamulla koululle ja samalla oli tarkoitus ajaa toisen paikkakunnan kautta ja käydä yhdessä tietyssä kaupassa, mutta mie vaan posottelin risteyksen ohi ajatuksissani. En muista enää edes kääntyä, kun ajan... kohta olen kuin se pariskunta jossain Karpon ohjelmassa, jotka ei muistanu mihin ne oli menossa ja ajoi ja ajoi eteenpäin satoja kilometrejä ja kävi vaan välillä tankkaamassa.

Olin kyllä väsynytkin - just kun mainostin, että ei ole väsyä näkynyt. Jotenkin eilinen päivä ja tämä aamu oli vaikeita kaikella lailla. Mietin taas, että voi kun pääsis pois. Koulureissulta tultuani ryömin sänkyyn koirat kainalossa ja ajattelin, että nyt ei kukaan tarvi mua muutamaan tuntiin, saan olla ihan rauhassa tässä. Pienet torkut siinä otin.

Mutta viime yönä näin unta lentämisestä! En ole kymmeniin vuosiin nähnyt, ja ne aiemmat lentämiset oli sellasta "uimalentoa" metrin korkeudella maasta. Nyt luulen saaneeni univaikutteita miehen kopterikuvaamisesta, olin kuin drooni, joka ampaisi pystysuoraan ylös ja korkealle. Lensin upean keltaisen viljapellon yllä ja seurailin kuusikon keskellä kulkevaa tietä. Sitten autoin jotain naista auttamaan jalkansa loukannutta fasaania. Eikä mulla ollu paitaa kun olisin menny kauppaan ostaan sille fasaanille pähkinöitä tms. Yritin pukea, mutta vaate oli liian pieni. Niin aina.

 Sukat. Uusia en oo saanu vielä alotettua. Ehkä kudon sitten niitä kodittomille, että on jotain tekemistä käsillä. Pajuakaan en oo saanu pätkittyä. Olen saamaton.

 Joku on kirjottanu jokaiseen kiiviin jotta "Luomu". On sitä siinäki ollu hommaa! Paljonkohan siitä on maksettu? Onkohan palkka laitettu kilohintaan?

Lentokoneet teki taivaalle Pietarinristin. Ei se tietenkään näy kuvassa kunnolla, mutta luonnossa se oli kuin mikäkin lopunaikojen merkki mun yläpuolella.

Onneksi mulla on viikonvaihteessa siskon luona lomanen, tai muuttoavuksi mie sinne meen mutta lomaa se on silti. Ikävä on, että se muuttaa pois sieltä rannalta, mutta eiköpähän siellä uudessakin paikassa löydy kivoja kävelyreittejä. Mut oon kyllä loman tarpeessa. Irtioton.

Turbonegroleskenä

Eilisilta meni sitten ihan yöhön asti taas "minäsuhdeajalla" (termi Susannalta) kun mies oli kuopuksen kanssa Helsingissä Turbonegron keikalla. Kuvista päätellen hienoa oli ollut. Mie kuuntelin youtubesta pari biisiä ja nyhjötin koneella koko illan, niin että hartiat on nyt jumissa. Mutta siitä muualla.

Olis vähän tehny kyllä mieli mennä mukaan, mutta en jaksanut vaivautua sinne Helsinkiin asti tungeksimaan pienelle klubille kännisten sekaan. Ja näinhän mie bändin jo kesän Rockfestissä. Joka - festivaali - myytiin kuulemma Neloselle ja sen myötä irtisanoivat useamman vuoden sopimuksen Hyvinkään kanssa ja siirtävät festit Tampereelle, jollekin pienelle rantakaistaleelle. Ei parkkitilaa, ei leirintäaluetta, tilaa murto-osa Hyvinkään lentokentästä, ei rannekemaksua = jonot pahenee.

Pilasivat sitten senkin. Eipä sillä, että olisin Tampereelle asti lähtenytkään, liian pitkä matka tulla kotiin ja liian kallista yöpyä maksullisissa paikoissa. Eikä mua niin joku Iron Maiden kiinnosta.

Yksitoikkoinen sää, mutta onneksi ei sada. Pääsee uloskin. Vähän kutkuttais käydä keräämässä pajua ja punoa jotain, kun vielä jotenkuten tarkenis pihalla punoakin, kun panis tarpeeksi vaatetta. Ja kävis välillä lämmittelemässä tarvittaessa. Saa nähdä saanko aikaiseksi. Sain kumminkin ne pitsineulevartiset sukat tehtyä! Kuvaa en tähän hätään saa, kun unohdin puhelimen vinttiin ja kuva on siinä. Sukat olis kyllä täällä alhaalla. Yleensä en ota puhelinta sängyn viereen - toisin kuin mies, aina, vaikkei sillä olis edes herätystä - mutta nyt oli poikkeus kun porukkani vaelsi pahassa maailmassa, ja aina voi jotain sattua ja mun apua tarvita. No eipä oo juuri tarvinneet, mitä nyt kerran piti hakee kuopus kyläpaikasta, kun kaveri vietiin sairaalaan.

Sillon ennen Lapinreissua olin sitä mieltä, että tilaan sen lääkärinajan reissun jälkeen, mutta mulla ei ole ollu enää sitä sairaanhirveetä väsymystä eikä paljo muitakaan oireita - no aina tietty johonkin koskee, mutta ei edes kuumia aaltoja kuin hyvin satunnaisesti öisin. Joten se on nyt taas jäänyt, en mie oikeen voi valittaa lääkärille, että "oli sitä ja tätä, mut just nyt ei oo, mut ehkä tulee taas joskus". Masennuskin on tästä viheliäisestä vuodenajasta huolimatta ihan hallussa. Mitä nyt välillä oon maissa ja kieriskelen merkityksettömyyden tunteissa, mutta sellanen on aika normaalia. Sitäpaitsi mies otti eilen oikein kunnon karhunhalaukseen ja kerto, ettei mun pidä sureksia. Tai jotain. Se ei yleensä oma-aloitteisesti halaa, ja muutenkin sen halaukset on vähän valjuja. Piristi :) Kyllä se aina välillä yrittää.

Pikkujoululeskenä

Niin, ei ole mulla enää mitään pikkujouluja, joihin jättää menemättä... tai käy syömässä vaan ruuan. Ruuan se meinas mieskin vain syyä, mutta se oli sit nakitettu kuvaushommiinkin ja siellä on kovat bileet, niin sillä on nyt hyvä tekosyy jäädä sinne pidemmäksikin aikaa :) Olin unohtanu että sillä on ne, ja ilosena oottanu "parisuhdeaikaa" ku esikoinenkin lähti reissuun ja kuopus on poikakaverillaan huomiseen asti. No, se meän parisuhdeaika tuppaa oleen ruutuaikaa enimmäkseen, että tuskin jäin paitsi mistään merkillisestä.

Kävin aikani kuluksi kirppiksellä, kaipaan semmosia helposti jalkaansujautettavia toppasaappaita (niinku oli ne mun vanhat punaset, jotka hajos) tai vastaavia, mutta ne mitä löyty oli pieniä. Joku myi ihka aitoja lapikkaitakin. Myös yhdet vinkkelit (5€) bongasin, olisin ostanu mutta pohjakumi oli kulunut puhki.

Sitten laitoin pyykit koneeseen ja paistoin pizzan ja pannarin. Hyvä ruoka, parempi mieli?

Mistä tuli mieleen, että sepelvaltimotauti tulee pessimistille. Että hyvästi sitten, rintaa onkin puristanut kummasti tänään. Mutta kun esikoinen sanoi, että siinä on hyvä syy jatkaa herkkulakkoa, niin totesin että sitten mie vasta pessimistiseksi äidyn, kun ei enää mitään hyvääkään saa syödä...

Tänään paistoi aurinko! Ei satanu! Kävin kylällä kävelemässä samalla, kun tyär oli salilla, oli oikein mukava kävelykeli. Ehtikin katketa jo pariin otteeseen se hyvä pitkä putki jokapäiväistä lenkkeilyä, kun oli sadetta ja tytöt hoiti koiranlenkityksen. Kuopuksellaki on hyvä sadeasu, mulla ei...  eilen kyllä menin tihkusateessa lenkin, vaikka koiria ei olis millään huvittanu, ne hilautu mun perässä vastentahtoisesti. Paitsi sitten ku tultiin siihen kohtaan, missä asuu se tietty narttu, sillon löyty äkkiä energiaa. Ja toinen koira tapasi rakkaan poikakoiraystävänsä. Toinen yritti purra sitä. Siis toisen poikakoiraystävää. Pöhkö. Tyhmänrohkea.

Puolipilvistä

Mutta ei siitä oo mitään iloa, kun se puolikas pilvi on levittäytynyt maan pinnalle sumuksi. Yöllä sentään satoi jonkinlaisen valkoisen härmäkerroksen maahan - oli kiva nähdä mitä elukoita on liikkunut. Kettua, kissaa, kaurista, jänistä, varista...

Tähän kuvaan on osunu moni. Vieressä oli joku ihmeellinen kieriskelypaikka, jota koirat kovasti haisteli, epäilin kissaa kun nehän joskus huvikseen kierii millon missäkin. 

Nämä hellyttävät jäniksen kantapään jäljet oli niin ilahduttavat...

Lenkiltä kotiin palattuani huomasin tutun tuoksahduksen pihalla - likakaivo on ihan kantta myöten täynnä! Yäk. Ei oo taas isäntä hoitanu hommiaan, ihmetteli vaan että "miten se näin äkkiä on täyttyny". No, nyt tulee sitten kiireellisyysmaksuinen tyhjennys, onneksi lupasivat tänään hakea pois.

Perjantaina mulle soitettiin deeänaalta, "asiakasneuvoja" oli hän, ei mikään puhelinmyyjä :) mutta koitti myydä puhelinta. Sitten kun en huolinut, niin uutta liittymää. No, mun vanha liittymä loppuu ja luulin, että mun on sitten otettava se mitä se tarjos, ja lupasin, mutta kotona katoin omadna-sivulta, että ei se ihan niin menny. Peruin koko jutun, mutta en enää voinu saada sitä vanhaa liittymää kun niitä ei enää myydä (itse asiassa en löytäny dna:n sivuilta sitäkään liittymää, mikä mulle myytiin; sekin löytyi netistä listalta "dna:n myynnistä poistuneet liittymät"??) mutta sain järkevämmän, mulle sopivamman liittymän. Jos olisin ottanu sen, minkä se häiskä mulle möi, olis puhelinlaskut tuplaantuneet saman tien, vaikken ois soittanu yhtään. Nytkin ne vähän nousee, mutta vaan pari euroa kuussa.

Se perjantainen häiskä puhu mun päälle, vääristeli mun tietoja (esim. väitti mun puhuvan keskimäärin 6min päivässä, vaikka en siis soita ku tosi harvoin) ja laitto sanoja mun suuhun. Huono asiakaspalvelija. Varmaan kuitenkin ihan hyvä myyjä. Puhuu pyörryksiin ja saa epäröimään. Eilen sieltä sit soitti mun peruutusilmoituksen perusteella joku asiallisempi ihminen. Ilmaisin tyytyväisyyteni hänelle.

Ja eilen menin kumminkin sinne verenluovutukseen, kun olo oli pienten päikkäreitten jälkeen jo ihan mainio. Mutta hb oli vaivaiset 126! Mihin mun rauta on hävinny? Pykälä pienemmäksi niin en olis saanu enää luovuttaa. Kehotti syömään rautaa ja pitämään puolen vuoden tauon ennen seuraavaa verenluovutusta. Vaikka kuinka tulis kutsuja.

Tänään klo 13 tulee kuluneeksi tasan 7 vuotta äidin kuolemasta. Sillon oli tuulinen maanantai.

Hyi Suomen loppuvuotta!

 Perjantaina oli talvi. 

Nyt on taas syksy.

Hyi miten ankeaa. Just se eniten vihaamani aika vuodesta. Jos olisin rikas, mulla olis se mökki Lapissa ja olisin siellä. Tai sitten Sardiniassa. 

Oli sitten mun elämäni ensimmäinen isätön isänpäivä. Toki ajattelin isää, mutta ei se orpous nyt niin kamalaa ollu. Onhan se ollu jo niin kauan pois mun jokapäiväisestä elämästä, noin niinkuin fyysisesti, että ei sen olemattomuutta edes silleen tajua. Kun se on aina ollut olemassa jossain kaukana. Tytöt osti mun vinkistä parturilahjakortin isälleen, se oli kovin mielissään. Ja lapset mielissään siitä kun isi ilahtu. Muutoin ei juhlisteltu mitenkään. 

Tänään olis ajomatkan päässä verenluovutus, ja oon saanu siihen jo kaksi kutsua - toisen tänään - mutta en vain ole tarpeeksi hyvässä kunnossa sinne mennäkseni. Koko yön särki päätä, otin migreenilääkkeenkin kahden maissa ja se hieman vaimensi kipua että sain nukuttua, mutta ei poistanu. Viikonloppuna särki vasenta ohimoa, mutta eilenillalla vaihtui oikealle puolelle. Sitten kun aamulla nousin ylös, se yhtäkkiä lähes poistui. Kuitenkin lenkillä se taas tuntui. Ei voi mennä luovuttaan jos särkee päätä tai on lääkkeissä. Ja mua stressaa kun mua kutsutaan ja haluaisin mennä, mutta en voi. 

Viikonloppuna oli taas myrsky vesilasissa, kun apulaisoikeusasiamies muistutti, että koulun yhteistä joulujuhlaa ei saa järjestää joulukirkon yhteydessä, ja jopa fiksuksi kuvitellut poliitikot alkoi märistä että ei saa enää lapset käydä joulukirkossa yhyy. Jo on kummaksi maailma mennyt. Kamala kiire vain myötäillä sitä, mitä luulee kansan tahtovan, viis faktoista. Kyllä laista ollaan niin hyvin olevinaan perillä, kun puhe on kannabiksen käytön rangaistavuuden poistosta, mutta sitten ei yhtään tiedetä mitä laki sanoo, kun tulee kyse koulujen joulujuhlasta. Perinteiden perään itketään, mutta ei meillä ainakaan koulussa ollut ikinä joulukirkkoa. Kirkossa käytiin omalla ajalla ja kuusijuhlat hoidettiin koulun juhlasalissa asianmukaisesti. Tuntuu, että tämä "perinne" on aika vasta ilmaantunut. 

Olen nimittäin kyllä omien lapsieni joulujuhlassa ollut kirkossa. Siellä kiersi oikein kolehtikin, seurakunta kaiketi halusi ottaa kaiken irti siitä, kun kirkko kerrankin oli täynnä. Sama tietysti kauniiden joululaulujen aikana. Enpä olekaan käynyt enää niitä kuuntelemassa, en jaksa sitä jeesustelua mikä siihen oheen tulee. 

Toinen myrsky vesilasissa on Päivi Räsäsen tikunnokkaan nosto. Ymmärrän vielä sen, että tutkitaan onko joku twiitti asiallinen, mutta että kaivellaan jotain vuosien takaisia hihhulikirjoituksia - eiköhän niitä sellasia riitä, jos tonkimaan halutaan ruveta. 

 Tänään oli harmaa ja sumuinen metsä, olihan siellä ihan kiva kävellä mutta jotenkin ei piristänyt niinku monesti tekee. Ei tullu semmosta ulkoilun iloa. Koiratkaan ei oikein tuntunu diggaavan märästä, kylmästä syksyisestä metsästä. Metsäkone näkyy kaatavan puita metsäkauriiden lymymetsästä, saa nähdä muuttavatko jonnekin muualle.

Pasaaneja nähty

Olipa hyvä, että heräsin eilen ajoissa ja kävin koirien kans pienellä aamulenkillä, kun loppupäivän pitelikin kiirettä autolla ajellessa. Piti tyttäriä kuskailla sinne ja tänne toistasataa kilsaa - tai oli siinä mukana mun joogareissukin. Olin siitä ajamisesta jo poikki, en olis enää jaksanu lenkille lähteä.

Tänäaamuna vielä piti viedä tyär koululle ja kävin samalla kaupoilla. Piti vetelehtiä ja ootella, ku olin niin aikasin liikkeellä ja luvannu toimittaa asian, jonka pääsi toimittamaan vasta kun myymälä aukes. Olis kai sieltä löytyny joku kahvio, missä istua kahvilla osan aikaa, mutta hengailin vaan jalkani väsyneiksi. Yritin etsiä kaunista mieluista kynttilää, kun entinen näyttää kuluvan ennen joulua jo pois, mutta en löytäny semmosta, jonka kohalla olis tullu ajatus että tuopa olis sopiva ja hyvä.

Tuoksukynttiläkin loppui, mutta mulla on niitä Bolsiuksen tuoksuvahoja, joille oon keksiny käyttötavan - noita varsinaisia kynttilälyhtyjä, missä niitä sulatellaan, en oo missään nähny. Kummallista, että noita palasia on kuitenkin myynnissä. Voisko ne olla sit vaan kaupassa laitettu eri paikkaan? Olis pitäny ehkä ettiä kynttiläkuppihyllyltä, olinpa taas pöljä. No, laitoin tuollaisen palasen tyhjään tuikun metallikuppiin ja sen tuoksulyhdyn kuppiin. Siinä on totisesti tuoksua kerrakseen! En ehkä kestä. Laitoin sen liesituulettimen alle, toivottavasti ei leimahda tuleen. Hyvä tuoksu kyllä, mutta turhan vahva.

Mettässä oli tänään paljon näitä maasta nousevia jääpuikkoja polulla. Aiheuttaa minussa joko valokuvaamis- tai tallomispakkoa. Rouskis rouskis.

Naapurikaupungissa oli vähän niinku talvi. Liikenneympyrät oli liukkaita. Kuopus ei halunnu harjoitella liukkaan kelin ajoa... Aiemmin oli sääennusteessa meillekin lumisadetta huomiseksi, mutta nyt se on poissa ja siirrytään suoraa vesisateisiin huomenillalla, ja sitä jatkuu sitten koko viikonlopun. Plääh. ( Itse asiassa nyt sataa jotain pientä lumihitua...)

Eilen kävi viisi fasaania vierailulla. Vaelsivat aidan takaa ohi ja napsivat linnuilta pudonneita ruuanmurusia. Koira murisi kummallisesti matalalla äänellä lyhyitä murinoita, ei varmaan oikein ollu varma mitä ne otukset ulkona oli.

Esikoinen sanoi pienenä ähvän peeksi, joten fasaani oli pasaani. Farkut oli parkut. Suffeli oli Suppeli.

Neurootikon tunnustukset

En osaa pukeutua näillä säillä. Eilen oli viis astetta pakkasta, aika kova ja kylmä pohjoistuuli ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Ensin jäätyi naama ja kädet, sitten tuli armoton hiki selkään jo kilometrin kävelyn jälkeen. Hiukan helpotti takaisin tullessa, kun aurinko paistoi naamaan ja tuuli kävi selkään - sen minkä kävi, se nimittäin tuulahteli vain silloin tällöin. Ihanaa oli aurinkokylvyssä, vaikka se paiste onkin niin raakaa ja kovaa tähän aikaan.

Tänään ei ees aurinko paista, pakkasta on enemmän ja silti tuli kuuma. Kuitenkin lähtiessä on kylmä; mistä sitä voi tietää, jatkuuko palelu vai tuleeko kuuma? Joku sano edellisellä lapinreissulla miehelle, että sillon on sopivat patikkavaatteet, kun ekan 15 minuutin aikana on kylmä (sitä se nyt on toistanut ja ohjenuoranaan pitänyt) mutta on sekin, jos melkeen puolet lenkistä pitää palella.

Oon kyllä hirmu tyytyväinen ollu itteeni, että lenkittömiä päiviä ei oo ollu pitkään aikaan! Mie vaan meen, en yhtään jää arpomaan, menisinkö vai en, ja suunnittelemaan sen kummemmin. Eilen tosin ehdin jo vähän suunnitella että kun vien kuopuksen koululle, meen sinne suuntaan ulkoilureitille, mutta tuli muutos suunnitelmiin kun tyttö kysyikin koko autoa lainaksi kun sen kaveri tartti tavarankuskausapua.

Mun hieno itseväsätty lyhty sitten tilttas, tai lamppu paloi, mikä ei kyllä ollut ihme kun se oli ainaki 15 vuotta vanha. Nyt pitäs sit värkätä jotain muuta sen tilalle, se oli kuitenkin niin mukava himmeä pihavalo siinä. Niin, yksi vaihtoehto olis tietysti vaihtaa lamppu ehjään, mutta oli se muutenkin jo ränsistyny.

Koira ei oo enää haissu ketoosille ja pitsisukka meni purkuun, aloitin uuden toisenlaisesta langasta ja paksummilla puikoilla ja huomasin, että olin lukenut ohjetta väärin :) kuinkas muutenkaan. Miehän EN osaa ohjeista kutoa tai virkata. Nyt oon jo kantalappua tekemässä.

Eilen siinä kutoessani katsoin telkkaria, oli Areenassa dokumentti Duran Duranista, sehän oli mun lemppari joskus ennenkuin höyrähdin heviin. Vaikka ei mua haitannu tykätä duraneista ja hevistä yhtä aikaa, ja rockabillystä ja klassisestakin. Ja lopulta jopa epuista. Mutta piti sanomani, että näin sitten viime yönä unta että duranin pojat tuli meille yöksi jostain syystä :) sitten olisin mieluusti menny niitä saatteleen ku ne oli lähdössä, mutta taas olinkin töissä ja pomo käski tehdä töitä sen sijaan. Miksi kummassa mie vaan nään näitä työunia? Montako vuotta mie nyt jo oon ollu eläkkeellä, kuus? Viis? Jotain. Mutta laiskottelun pelko elää vissiin vahvana. Se näky siinä vapaaehtoistyössäkin, missä kävin jonkin aikaa... olisin voinu ja saanu vaikka koko päivän vaan leikkiä kissanpentujen kans, mutta mie uurastin hiki hatussa ja yritin tehdä kaiken. Ja syyllistin itteeni, jos en ehtiny tai osannu kaikkee. Ihan hullua ja neuroottista.

Kotityöt taas on asia erikseen, ne ei oo sellasta työtä, jota uurastaisin hiki hatussa. Ehkä pitäs yrittää kanavoida neuroosia siihen? Olis hienoo ku olis aina puhdasta ja siistiä :) Näppis on kyllä nyt aika siistin näköinen, kun roiskasin siihen aamulla kahvit ja sen tähden putsasin sitä sitten oikein kunnolla. Eipä oo enää pölyä eikä tahroja. Ja tuntuu toimivankin. Lähetin lämpimän ajatuksen entiselle vävykandidaatille, joka antoi meille laatunäppiksen, joka ei kahvintilkasta möksähdä.

Ja tilasin netistä mainoksen uhrina sohvanpäällisen, joka tuli eilen. Entinen oli riekaleina. Uusi on ohutta trikoota, joten se on todennäköisesti hyvin pian myös reikäinen riekale. Tuskin käyttöön tarkoitettu, pelkäksi silmänlumeeksi ja sisustusasiaksi.

Taidan lähtee pihalle kieputteleen valoketjua johonkin. Perjantaina pitäs tulla luntakin, mutta sitten viikonloppu on plussaa ja vesisadetta.