Pikkujoululeskenä

Niin, ei ole mulla enää mitään pikkujouluja, joihin jättää menemättä... tai käy syömässä vaan ruuan. Ruuan se meinas mieskin vain syyä, mutta se oli sit nakitettu kuvaushommiinkin ja siellä on kovat bileet, niin sillä on nyt hyvä tekosyy jäädä sinne pidemmäksikin aikaa :) Olin unohtanu että sillä on ne, ja ilosena oottanu "parisuhdeaikaa" ku esikoinenkin lähti reissuun ja kuopus on poikakaverillaan huomiseen asti. No, se meän parisuhdeaika tuppaa oleen ruutuaikaa enimmäkseen, että tuskin jäin paitsi mistään merkillisestä.

Kävin aikani kuluksi kirppiksellä, kaipaan semmosia helposti jalkaansujautettavia toppasaappaita (niinku oli ne mun vanhat punaset, jotka hajos) tai vastaavia, mutta ne mitä löyty oli pieniä. Joku myi ihka aitoja lapikkaitakin. Myös yhdet vinkkelit (5€) bongasin, olisin ostanu mutta pohjakumi oli kulunut puhki.

Sitten laitoin pyykit koneeseen ja paistoin pizzan ja pannarin. Hyvä ruoka, parempi mieli?

Mistä tuli mieleen, että sepelvaltimotauti tulee pessimistille. Että hyvästi sitten, rintaa onkin puristanut kummasti tänään. Mutta kun esikoinen sanoi, että siinä on hyvä syy jatkaa herkkulakkoa, niin totesin että sitten mie vasta pessimistiseksi äidyn, kun ei enää mitään hyvääkään saa syödä...

Tänään paistoi aurinko! Ei satanu! Kävin kylällä kävelemässä samalla, kun tyär oli salilla, oli oikein mukava kävelykeli. Ehtikin katketa jo pariin otteeseen se hyvä pitkä putki jokapäiväistä lenkkeilyä, kun oli sadetta ja tytöt hoiti koiranlenkityksen. Kuopuksellaki on hyvä sadeasu, mulla ei...  eilen kyllä menin tihkusateessa lenkin, vaikka koiria ei olis millään huvittanu, ne hilautu mun perässä vastentahtoisesti. Paitsi sitten ku tultiin siihen kohtaan, missä asuu se tietty narttu, sillon löyty äkkiä energiaa. Ja toinen koira tapasi rakkaan poikakoiraystävänsä. Toinen yritti purra sitä. Siis toisen poikakoiraystävää. Pöhkö. Tyhmänrohkea.