Neurootikon tunnustukset

En osaa pukeutua näillä säillä. Eilen oli viis astetta pakkasta, aika kova ja kylmä pohjoistuuli ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Ensin jäätyi naama ja kädet, sitten tuli armoton hiki selkään jo kilometrin kävelyn jälkeen. Hiukan helpotti takaisin tullessa, kun aurinko paistoi naamaan ja tuuli kävi selkään - sen minkä kävi, se nimittäin tuulahteli vain silloin tällöin. Ihanaa oli aurinkokylvyssä, vaikka se paiste onkin niin raakaa ja kovaa tähän aikaan.

Tänään ei ees aurinko paista, pakkasta on enemmän ja silti tuli kuuma. Kuitenkin lähtiessä on kylmä; mistä sitä voi tietää, jatkuuko palelu vai tuleeko kuuma? Joku sano edellisellä lapinreissulla miehelle, että sillon on sopivat patikkavaatteet, kun ekan 15 minuutin aikana on kylmä (sitä se nyt on toistanut ja ohjenuoranaan pitänyt) mutta on sekin, jos melkeen puolet lenkistä pitää palella.

Oon kyllä hirmu tyytyväinen ollu itteeni, että lenkittömiä päiviä ei oo ollu pitkään aikaan! Mie vaan meen, en yhtään jää arpomaan, menisinkö vai en, ja suunnittelemaan sen kummemmin. Eilen tosin ehdin jo vähän suunnitella että kun vien kuopuksen koululle, meen sinne suuntaan ulkoilureitille, mutta tuli muutos suunnitelmiin kun tyttö kysyikin koko autoa lainaksi kun sen kaveri tartti tavarankuskausapua.

Mun hieno itseväsätty lyhty sitten tilttas, tai lamppu paloi, mikä ei kyllä ollut ihme kun se oli ainaki 15 vuotta vanha. Nyt pitäs sit värkätä jotain muuta sen tilalle, se oli kuitenkin niin mukava himmeä pihavalo siinä. Niin, yksi vaihtoehto olis tietysti vaihtaa lamppu ehjään, mutta oli se muutenkin jo ränsistyny.

Koira ei oo enää haissu ketoosille ja pitsisukka meni purkuun, aloitin uuden toisenlaisesta langasta ja paksummilla puikoilla ja huomasin, että olin lukenut ohjetta väärin :) kuinkas muutenkaan. Miehän EN osaa ohjeista kutoa tai virkata. Nyt oon jo kantalappua tekemässä.

Eilen siinä kutoessani katsoin telkkaria, oli Areenassa dokumentti Duran Duranista, sehän oli mun lemppari joskus ennenkuin höyrähdin heviin. Vaikka ei mua haitannu tykätä duraneista ja hevistä yhtä aikaa, ja rockabillystä ja klassisestakin. Ja lopulta jopa epuista. Mutta piti sanomani, että näin sitten viime yönä unta että duranin pojat tuli meille yöksi jostain syystä :) sitten olisin mieluusti menny niitä saatteleen ku ne oli lähdössä, mutta taas olinkin töissä ja pomo käski tehdä töitä sen sijaan. Miksi kummassa mie vaan nään näitä työunia? Montako vuotta mie nyt jo oon ollu eläkkeellä, kuus? Viis? Jotain. Mutta laiskottelun pelko elää vissiin vahvana. Se näky siinä vapaaehtoistyössäkin, missä kävin jonkin aikaa... olisin voinu ja saanu vaikka koko päivän vaan leikkiä kissanpentujen kans, mutta mie uurastin hiki hatussa ja yritin tehdä kaiken. Ja syyllistin itteeni, jos en ehtiny tai osannu kaikkee. Ihan hullua ja neuroottista.

Kotityöt taas on asia erikseen, ne ei oo sellasta työtä, jota uurastaisin hiki hatussa. Ehkä pitäs yrittää kanavoida neuroosia siihen? Olis hienoo ku olis aina puhdasta ja siistiä :) Näppis on kyllä nyt aika siistin näköinen, kun roiskasin siihen aamulla kahvit ja sen tähden putsasin sitä sitten oikein kunnolla. Eipä oo enää pölyä eikä tahroja. Ja tuntuu toimivankin. Lähetin lämpimän ajatuksen entiselle vävykandidaatille, joka antoi meille laatunäppiksen, joka ei kahvintilkasta möksähdä.

Ja tilasin netistä mainoksen uhrina sohvanpäällisen, joka tuli eilen. Entinen oli riekaleina. Uusi on ohutta trikoota, joten se on todennäköisesti hyvin pian myös reikäinen riekale. Tuskin käyttöön tarkoitettu, pelkäksi silmänlumeeksi ja sisustusasiaksi.

Taidan lähtee pihalle kieputteleen valoketjua johonkin. Perjantaina pitäs tulla luntakin, mutta sitten viikonloppu on plussaa ja vesisadetta.