Puolikesy orvokki

 Se on tässä. Orvokkipadan orvokit on kai kärsineet kanssa kuivuudesta, kun ovat pienehköjä. Tää oli erikoisen värinen. Oon myös heitelly sen pelastamani punaisen orvokin siemeniä tuonne pataan, josko ne tois uutta väriä. 

Ja koirat on ripulilla, seki on varmaan hellelähtöinen tauti. Päästiin tänäaamuna käymään ulkona jo kasin jälkeen, ja jos sillon oli ilma paksua hengittää, vaikkei paljoa yli kahtakymmentä ollutkaan lämmintä. Ja paarmoja paikoitellen riitti, oon varmaan ihan mustelmilla kun läimin itteeni koko ajan, heti jos näin paarman tai tunsin kutinaa tai pistävää tunnetta. Läisk, mätk koko ajan. Suppupaarmat on semmosia pirulaisia, ne ei härnää niinku muut jotka pyörii vaan pään ympärillä, ne tulee ja iskee sumeilematta. 

Koivut oli jo ihan kellastuneita mäen päällä. 

Ostin Torin kautta itelleni käytetyn polkupyörän. Siinä ei ollu lukkoa, joten sellainen piti hankkia. Löysin söpön pinkin numerolukon, siinä oli jo valmiiksi se numerosarja, millä se toimi - siis erilainen numero joka lukolla, valkkasin helpoimman yhdistelmän. Sitten ihmettelin, kun käyttöohjeessa luki, että oletus on 0000, ja oli ohjeet miten ohjelmoidaan haluttu numerosarja siihen. No, kun rupesin kattoon lukkoa, niin ei siinä ollut edes nollaa! Numerot oli ykkösestä kuutoseen. Toimi siis kuitenkin sillä valmiilla numerosarjalla. Heppoinen vaijerilukko, mutta luultavasti en kovin usein sitä tule tarvitsemaankaan. 

Mummutettava koiravauva kävi hoidossa yhden päivän, kun sen porukat oli reissussa ❤

Sain perään moitteet, että olin opettanut sen haukkumaan :D olin samaa mieltä, ei koira tokikaan opi haukkumaan, jos ei ihmiset sitä sille opeta... Hiukan arka se on, heti kun kuulu jotain kovia tai epäilyttäviä ääniä, se singahti pihalta sisälle. Mutta hyvin se jo ymmärtää, että ulos kuuluu pissata, ei sisälle edes yrittänyt. Korvat ei tahdo pysyä ylhäällä, teippasin ne joutessani vaikka luulen, ettei se enää auta. Ne vaan on lupat, ainakin toinen. 

Varjossa on 30 astetta, savuntuoksu tulee kuuman tuulen mukana jostain. Kaivovesien uumoillaan loppuvan, eikä ihme. Täytyy sitten roudata kukkien kasteluvesi tuolta lähteestä, vaikka rankkaa sekin on. Onneksi tiskiä ja pyykkiä tulee nyt vähemmän, ku asutaan kaksin. 

Zinnia. Ja joku koppiainen kans. Mutta että kauhea vaiva ja varjelu, kasvilamput ja kouliminen ja huolenpito, ja sitten tämmönen pieni surkea kukka. Tai kaks. No haaroo ne, että voi siihen tulla useempikin kukka mutta tosiaan suurin osa jäi kääpiöiksi tai kuoli. Ei tullu valtaisaa kukkamerta ja värikästä pihaa. Ei koskaan tule, siemenpussien kuvat on valetta. 

Tänään on paljon pilviä, mutta ei niistä sada. Huomenna piti sataman, mutta sekin on hävinnyt, tai siirtynyt yölle se luvattu sadekuuro. Menenpä puhdistamaan huvimajan vesikourut, jos vaikka sataiskin... vai pitäskö mieluummin viedä vaatteita tuulettumaan ja pyykkiä narulle? Viimeksimainittu auttoi kerran sadetta tulemaan :)

Puukuormaa odotellessa

Esikasvattamani ja kovasti vaalimani zinnia ehkä kukkii sittenkin. Moni niistä on jääny sen kokoiseksi mitä olivat, kun ne maahan panin. Tuskin on kukkia kovin montaa odotettavissa. Kaksi nyt ainakin.
 

Söpöjä mansikoita kiviaidan päällä, mahtavat olla kirpeitä nuin kuivassa.

Meidänkin potageriemansikat on innostunu kasvaan ja tekeen hedelmää kun laitoin niille keväällä kalkkia ja lannoitetta. Mulla tahtoo se lannoitushomma olla aina vähän herran hallussa, toisin sanoen ei kenenkään hallussa. Sitruunaa oon nyt yrittänyt muistaa lannotella, mutta punkit sitä tuntuu aina vain vaivaavan. Suihkuttelen mäntysuopaliuoksella sitä vähän väliä, mutta epäilen onko sekään kovin terveellistä puulle, olla koko ajan jonkun mäntysuopakelmun alla. 

Nämä keräsin äsken ja vein miehelle yllätykseksi. Se on hinkannut autoa melkein koko päivän, ainakin siitä lähtien kun tultiin kaupungilta. Käytiin ostamassa puureunusnauhaa, aattelin laittaa semmosen sen hopeapajun ympärille, jahka saadaan se maahan. Ei sitä näillä helteillä kannata istuttaa, meillähän menee kaivovedet sen kasteluun sitten. 

Mun "verkkolaite" riippukeinuineen on ollu melko vähällä käytöllä, verkko alkaa olla reikäinen ja sääsket löytää tiensä sinne. Mutta on siinä ihana pötköttää sen verran, mitä ehtii ennenku pitää paeta. Ja koirat pakenee pihalta paarmoja. Just nyt käy semmonen soma tuuli, ettei oo juuri haittaa ötöistä (oon pihalla läppärin kans) mutta ei tosiaan oo ees koirat viihtyny ulkona, kun koko ajan on joku puremassa tai pistämässä. Saatika että on kuuma. 

Lenkit on ollu aika lyhyitä, mutta tää oli vähän pitempi, missä oli tällanen maisema. Hakeuduin sellaselle seudulle, missä ei niin paljon autoja kulje, ja keräsin mesiangervon kukkia kuivattavaksi. Ja haaveilin sellasella mukavalla peltopläntillä, että tähän kun saisi rakentaa kotinsa! Tosin hyttysiä olis sielläki. Mutta ei tätä liikenteen melua. 

En vielä tiedä, mitä kuivatusta mesiangervosta väsään, mutta aika näyttää. 

Jussit

 

On taas aika toivotella moneen kertaan ja kiitellä takas. Mie toivotan tämän ihanan punalehtiruusun kuvan kera. Mun lempiruusu, ja ihan itte ilmestynyt tuohon pihalle, leviää vähän liikaakin. Nimenkin löysin sille, kun oon seurannu sellasta kasvientunnistussivua. Kyllä kuulkaa mun tiedot on surkeat, kun vertaa noihin, joilta löytyy HETI täysin oikea vastaus, oli kyse sitten raunioyrtin eri alalajeista tai keltaisista kanankaalin näköisistä kukista, jotka mun silmään näyttää vaan kanankaalilta ja ne onkin sitten jotain rikkasinappia tai muuta. 

Sitäpaitsi se oikea vanhanajan juhannushan on just tänään. Eilen oli Aaton päivä ja tänään Johanneksen.

Hellettä piteli, ja eilen oli kunnon ukkosmyräkkä. Kun varoteltiin ni keräilin irtotavarat kasaan pihalta, ja sitten seisoin talon nurkalla kanasalaattia syöden kattomassa, kun myrsky nousi. 

Tässä se vyörypilvi on jo menny meän yli ja jatkaa koilliseen, ukkonen oli tiivistahtinen mutta nopea. Tuuli oli kova vain myrskyn tulohetkellä, ehkä 5 minuuttia, vähän lennätti roskia mutta ei muuta. Sadettakin saatiin tynnyriin vajaa puolet. Mutta kyllä oli ihana kävellä lenkki tänään aamupäivällä, kun ei ollu kahtakymmentäkään astetta lämmintä! Ja muutenkin olla. 

Uskalsin varata myös verenluovutusajan, kun olin varma että helteet meni hetkeksi ohi. Ja trimmeröinkin vähän pihalla, varovasti, kun ei saa rehkiä luovutuksen jälkeen. Hyttyset oli heti kimpussa :( 

Tässä se meidän häälahjapuu sitten on. Hopeasalava hopeahääpäiväksi. Odottelee maahanpääsyä, paikkakaan ei oo vielä varmistunut. 

Edes joku esikasvattamistani zinnioista suunnittelee kukkimista! Kyllä ne on enimmäkseen niin surkeita tapauksia, vaikka niillä oli kasvivalot ja oikea taimimultakin. Nämä yksilöt oli menossa mun siskolle, mutta sitten tuli erinäisiä asioita ettei se päässytkään käymään ja nyt se konkkaa keppien kans eikä siitä oo kukkasia hoitamaankaan. Mutta nähtävästi olin vieraskorea, ja varasin parhaat sille. 

Lueskelin tuossa uutisia, ja ihmettelen kyllä sitä, miten päästetään satoja omatoimimatkailijoita ilman testausta maahan, maasta jossa on hirveästi koronaa. Miksi pilataan aina hyvät alut? Ei ollu paikalla testaajia kuin kaksi, vaikka tiedettiin että se lössi on tulossa ennemmin tai myöhemmin - eivät toimittaneet pyydettyä aikataulua, mutta olis nyt voitu järjestää päivystyssysteemi, jolla olis saatu testaajia paikalle tarvittaessa. Piti päästää läpi, kun olis kestäny liian kauan - ei olis kestäny jos olis saatu päivystäjiä, ja kestää minkä kestää! Kyllähän siihen pitää matkailijan varautua että se kestää, kun tulli ruuhkautuu ja pitäs olla tiedossa korona-asia. Kaiken kaikkiaan omituista. Kaikki syyttelee toisiaan sillävälin ku ko. matkailijat rällää juhannusjuhlissa pitkin maata. Aivan turha antaa "vahvaa suositusta" olla karanteenissa JUHANNUKSENA. 

Mutta joo, pysykää te turvassa ja hengissä ja silleen. 

Hopeahääpäivä

 Nyt se sitten on. En uskonut sillon 25 vuotta sitten tai edes 10 vuotta sitten, että me selvittäs tänne asti. No, pessimisti ei pety, sanotaan. 

Vielä mahduin ahtautumaan hääpukuun nippa nappa, hihat kiristi kovin. Jonkinlainen saavutus sekin kai on, että mahtuu. Mies ei mahtuis enää omiin häähousuihinsa, semmosen vatsakummun on saavuttanut hän. En olis sitäkään uskonu, kukkakeppi kun aina ollu, mutta tupakoinnin lopettamisen jälkeen alkoi maha kasvaa. Parempi pieni vatsakumpu kuin tupakointi.

Reposaaressa oli hienoa, mutta ilmat ja sääsket kyllä vähän häiritsi täysillä nauttimista. Mie ku oon semmonen hienohelma ja hedonisti. Ostettiin se pahamaineinen Thermacellikin, mutta ei sitä juuri tarvinnu ku ulkona ei tarjennu istuksia ja tuuli vei hyttyset. Paitsi Herrainpäivän luontopolulla! (No siellä ei ollu kyllä Thermacelliä, eikä olis saanukaan olla. Se varmaan kielletään kohta.) Oli pakko koirienkin puseroihin suihkauttaa vähän Freetä, iholle en tohtinu ku ei se oo eläimille tarkotettu.

Herrainpäivien luontopolku, ei ollu kaksinen

 

Ihan ekana päivänä oli sen verran lämmintä, että voitiin käydä koirarannalla loirimassa vedessä ja vähän juoksemassa irrallaan. Joki oli niin täynnä, että piti kiertää kauempaa sillan kautta yli, etenkin kun miehellä oli kengät ja sukat joita se ei suostunu riisuun kahlaamisen ajaksi. Ei siitä ehkä olis kahlaamalla edes päässy yli. Koirarannan vesi oli ihan uimalämmintä, kun siinä on pitkä matalikko. 

Koirarannan joki, joka on itse asiassa puolen kilometrin pituinen nimetön laskuoja nimettömästä lammikosta, jonka rannalla on lintutorni ja jossa usein näkyy haikaroita. Yleensä tämä on lähes kuiva tai siinä on vaan pieni puro, mutta nyt se oli tuollainen.

Meidän jäljet hiekassa.

Kävin mie sitten talviturkin mereen heittämässä Siikarannassa, kun aallokko vähän asettui hetkeksi ja oli saunavuoro. Pyysin miestä ottamaan kuvan todisteeksi, mutta äsken kun kysyin niitä, niin ei kuulemma "ollu saanu". Sai kyllä veteen menosta ja sieltä pois tulosta mutta mikä lienee ollu syynä että uimisesta ei saanu. Sentään kokenut hyvä kuvaaja. Ehkä se aatteli että mie viihdyn siellä vedessä pidempänkin kuin vain parin kauhaisun verran...

Lankoskella Merikarvialla käytiin kans, kierrettiin luontopolku ja voi jessus siellä niitä sääskiä vasta olikin! Hyi olkoon. 

Lankosken luontopolku, ei ollu kaksinen senkään vertaa

Miehen saikku loppui ja tänään se menee töihin. Illemmalla käydään syömässä hienosti, on pöytävarauskin. Aateltiin ostaa hääpäivälahjaksemme hopeapaju, joka on kyllä lähinnä mun toive, aina oon ihaillu niitä ja ihmetelly, miksen oo omalle pihalle ostanu. Se olis nyt parikymmentä vuotta kasvaneena ihan hyvän kokonen puu.

Vuorokausirytmi meni ihan sekaisin reissussa, kun valvottiin joka ilta puolilleöin asti (ja nukuin muutenkin tosi paljon) mutta tänään jostain syystä heräsin jo ennen neljää. Pääsin käymään kunnon lenkillä koirien kanssa ennen kuin tulee se 30 asteen helle. Sääskiä kyllä oli, ja paarmatkin heränneet, pistoitta ja puremitta en selvinny. Valkohäntäkauriskin nähtiin. Samalla reissulla pelastin hautausmaan kaatopaikalta kauniinvärisen orvokin, se oli ollu jo jonku aikaa kylellään siellä kasassa, päätellen siitä miten kaikki varret oli kääntyneet ylöspäin. Istutin sen ruukkuun ja saksin pois siemenkotia ja kärsineimpiä osia, katotaan josko se siitä vielä kääntyis entiseen suuntaansa.

Suihku ja koiranshampoo jäi tuohon eiliseltä, piti pestä koira kun se meni hieroon itteensä kuopuksen hirvenluihin, ja siihen tarttu semmonen härskiintyneen rasvan ja - no, luun haju. Ei se nyt pahin mahdollinen ole, mille koira voi haista, mutta ihan tarpeeksi inha että piti pestä. Mikäs on pestessä pihalla näillä keleillä. 

Eilen oli sellanen vähemmän tukala ilma, saattoi istuskella ulkona varjossa. Ehkä tänäänkin, kun on tuulta luvattu. Ei hyttysetkään niin kiusaa, paarmat kyllä. 

Eilen meillä kävi myös tämä hurrrrmaava pieni herra, jolle mie olen "mummu". Kyllä mie jo nyt voin sanoa itteeni koiramummoksi! Hän on huomenna 10 viikkoa. Käsittämättömän ihana ja hauska untuvapallo, nytkin oikein sydän sykähtää kattoa tuota kuvaa ❤ Sillä on tuollainen hassu paksu kuono. Pikku jääkarhu. 

Reposaaressa

 

No osattiinpa valita lomaviikko meren rannalle just kesämyrskyn aikaan. Ei oo tarvinnu haaveilla aamukahvista rantakalliolla, mutta ehkä ylihuomenna...

Ihanaa tietysti on ollut, ainakin uskon niin. Nukuin melkein koko lauantain, kun satoi. Meren kohina mukavasti häivyttää tinnitukset ja unettaa. 

Lintulistassa on 110 lajia. Uimassa en oo käyny, talviturkki on vielä niskassa mutta villahousut ehkä jäi koirarannalle, kun juoksentelin koirien kanssa rantavedessä. Kohta saunaan.

Aamuyöllä

 Eilen oottelin luvattua ukkosta ja sadetta, mutta ei tullu kuin pari pisaraa vettä. Ukkoset meni taas kahtapuolen siutti. Yöllä sit näin unta että ukkonen jyrisi ja salamoi, ja heräsin siihen hätäilemään, että töpselit pitää irrotella. No ei oikeesti ukkostanu, mutta heräsin niin hyvin että valvon nyt sitten taas. Reilun tunnin tässä jo hohhaillu eikä yhtään väsytä. Metsäpalovaroitus on kumminkin hävinnyt, vaikka meillä on rutikuivaa. Loppuu kohta tynnyristä sadevesikin. 

Sillonkin, kun lähdin lenkille, oli sääennusteessa tarjolla salamaa, mutta kun taivas oli kirkas niin lähdin kumminkin. Hieno ilma oli, tuuleskeli vähän ja aurinko paistoi. Tehtiin aika pitkä lenkki, vettä kului.

 Mietin siinä kävellessäni, että kun oon joskus kaipaillut samanmielistä kaveria, ehkä jopa puolisoa, jonka kans ihailla hienoa hämähäkinverkkoa, kukkasia, linnunlaulua, käydä yökävelyllä - jakaa se ilo, mitä tunnen luonnossa kulkiessani - että ehkä parasta kuitenkin on kulkea yksin. Tai koirien kanssa. Nyt kun mies on ollut saikulla, niin se on usein tullu mun mukaan kävelemään, ja huomaan koko ajan kyseleväni sen mielipidettä mennäänkö risteyksestä tuonnepäin vai toisaalle, kierretäänkö tuo pelto vielä vai suunnataanko jo kotiin. Oon huolissani, että sillä on tylsää eikä se tykkää. Ihanku sillä ei olis täysi vapaus mennä kotiin heti kun siltä tuntuu. Enhän mie mikään matkaopas ole. Eilen se oli parturissa kun lähdin, kysyin viestillä että tuleeko se pelastaan mut jos ukkonen ja raekuuro hyökkää päälle; lupasi tulla.

Työkkäri käski kuopuksen hakea töitä Korkeasaaresta! Mietittiin heti kulkemista, että pitkä työmatka, mutta sitten todettiin että ei sillä oo väliä, sinne on miljoona hakijaa ja paljon hesalaisia ja pidemmällä työkokemuksella varustettuja, ei liene realistista odottaakaan, että tulisi valituksi. Mutta olishan se hienoa :) ainaki se on ollu joskus mun unelma. 

Aurinko on noussut, puiden välistä näkyy punainen kirkas piste. Sairasta oravaa ei ole nyt näkynyt, ellei se sitten ole parantunut, päässyt talvikarvastaan ja kirmaile noiden neljän joukossa niinku ei mitään. Toivon niin. Neljä tässä on parhaimmillaan näkynyt ennenkin, että voihan se olla. Yksi ainakin on yhtä kesy, kuin oli se sairas yksilö. 

Luin eilen Jokisen dekkaria, jossa syötiin jotain piirakkaa, ja tuli mieliteko saada mustikkapiirakkaa. Eihän se auttanu ku tehä. Pakastimesta löyty pussinpohjallinen vuoden -16 mustikoita, laitoin nekin vaikka jokaisen marjan kyljessä oli jääklimppi, joka piti irrottaa ettei tuu liian vetinen täyte. En laittanu ylimääräsiä sokereitakaan päälle, ja on hyvää! Läskit kertyy toki, mutta joutaa sitä taas laihduttaan. Yritin tarjota miehelleki, mutta se ei halunnu. Kumma mies. Mutta ei se kato urheiluakaan telkkarista. Jotku kiekkokisatkin oli, eikä meilä välitetty. Olis se olluki ihan liian jännää, olisin varmaan saanu sydänkohtauksen sitä jännittäessä. 

Reposaaren reissuki on taas tulossa, ootan kovasti! Kelit ei oo kovin lämpimiä ja sadepäiviäkin mahtuu ennusteeseen, ja tuuuuuulta. Mutta Reposaari on aina ihana. Olihan se keskellä talveakin ihana. Otan kirjoja mukaan ja vaikka kutimen, niin riittää puuhaa vaikkei koko ajan ulkoilis. Ja sisämaassa on aina lämpimämpää, jos haluaa käydä lämmittelemässä. 

Pitäs nukkua, että jaksais, mutta ei yhtään nukuta. Ei sitä kuitenkaan voi ennen kolmea herätä ja pysyä hereillä koko päivää... kuopuskin oli hereillä, oli käynyt luontoretkellä aamuyöstä. Mieki olisin menny kävelylle, mutta olis pitäny ottaa koirat mukaan ettei ne ulise täällä ja herätä miestä, ja niillä olis ollu kylmä ku lämmintä hädin tuskin 10 astetta, eikä ne halunnu ees pihalle kun kävin hakemassa yön kylpeneet orkideat sisälle. Laitoin ne vesikylpyyn muka ulos sateeseen, mutta eihän siellä sitten satanutkaan. Taidan mennä nyt edes lukemaan sänkyyn, josko vielä torkahtais. 

Omakuva

 Siinä sitä nyt on, voikukkasimaa. Laitoin ehkä liikaa hiivaa, oli vähän hankala mitata puoli teelusikallista tuorehiivaa, joten sitten siitä tuli hapanta. Lisäsin sokeria joka pulloon (kuohui hurjasti) ja nyt se on ihan juomakelpoista. Paitsi että siinä taitaa olla muutama prosentti, kun mulle tulee aina hiki kun juon sitä lasillisen. Tyrkytin miehelle että juo pois. Ei tuu sitä viikonloppuvierastakaan, jota varten siman oikeastaan tein, ja ite saan aina pelätä tuleeko migreeni alkoholista.

Lämmin päivä, käytiin pitkällä kävelyllä ja istuskeltiin pihalla auringossa ja varjossa.

Tässä se omakuva.

Hyttysen pirut on vaan heti kimpussa, kun aurinko menee pilveen. En tykkää. Kesäkasvit on ruusupapua lukuunottamatta istutettu ja kylvetty. Zinniat oli rentovartisia ja niin hauraita, että kun niitä purkkeja koitti varovasti erotella toisistaan, varret napsahteli poikki. Olis pitäny olla muovitötterö jokaisen ympärillä, niin ei olis sotkeentuneet keskenään. Kovin montaa ei selvinny istutukseen asti. Viimeksi tänään ostin Tokmannilta kolme pussia kehäkukkaa ja kaks pussia köynnöskrassia, ja viskelin sinnetänne. Alkaa olla kyllä jo vähän myöhä. 

Sairaan oravan musta soiro poskessa on kasvanu, mutta patti pienentyny. Just äsken kävi juomassa reippaasti, että hengissä on ainakin. 

Ruusupavut, jotka on serkkuni lähettänyt Kittilästä asti, on tänään nostaneet ensimmäisiä päitään.

Tämä on tapahtunut tän päivän aikana. En hoksannu ruveta kuvaamaan heti kun huomasin, tosi nopeasti se sieltä nousee. Mulla on niitäkin aika monta, saa nähdä mihin ne työnnän.