10.01. ja 6h 13min

 Tänään on 21 vuotta kuopukseni lasketusta ajasta. Olis tullu syntymäajaksi 100101, mut ei sit tullukaan ku 2001 2001. Sillä ei ollu kiirettä, eikä se ole sen koommin kiirettä harrastanut. 

Pakkasta mittarissa liki 20, joten jätin koirat suosiolla kotiin ja menin "on a stupid walk for my stupid mental health" ihan omin nokkineni. Oli ns. pakko, kun aurinko paistoi. Ja koska aamulla herätessäni, "mäenjaksa"-mantran kliksahtaessa taas päälle, huusin sille (mielessäni, en oikeesti) että JAKSANPAS! TÄSTÄ TULEE HYVÄ PÄIVÄ! No, kello on jo yli kaksi eikä päivässä ole ollut moittimista. Aikaiseksi en kyllä ole saanut mitään, mutta viis siitä.

Sitäpaitsi on ihanaa vaeltaa ilman kärsimättömiä, palelevia ja lyhytjalkaisia koiria kun voi kahlata pellon yli umpihangessa (joka ei täällä ole paksu) ja pysähtyä nauttimaan auringonpaisteesta, kauniista näkymistä, tutkailla elukoiden jälkiä ilman ett joku talloo ne heti omilla pikkuisilla tassunjäljillään, kiljuu että mennään jo ja hyppelee vasten että ota ees syliin sitten. Tykkään ihan vaan pysähtyä, katella ja kuunnella. 

Tätä maisemaa pysähdyin katselemaan pitkäksi aikaa selkä ison männyn runkoa vasten. Tuo hiihtolatu oli ainoa ihmisen jälki lumessa, muuten oli vain kauriiden, jänisten, kettujen ja nähtävästi ilveksenkin jäljet, ihan tuoreet, varmaan aamuiset.

Näin ne ensin kun ne tuli metsästä pellolle, ja tämä kuva on otettu tieltä, mistä se sinne metsään poikkesi. Kovaa oli juossut tässä kohtaa, ja niinhän se toki kannattaa ihmisten näkyvissä tehdäkin. 

Variksilla kuulosti olevan nujakkaa, olisko ollu joku petolintu kiusaamassa. Pari irtosulkaa näinkin kun menin nujakkapaikan tienoilta, ja levottomasti lentelivät silloinkin. 

Lujasti on niitä riivitty, mutta verta ei näkynyt. 

Puolitoista tuntia kuljin, 3,7 kilometriä ja vaikka suurin osa reitistä kulki tietä pitkin, en nähnyt yhtään ihmistä. Autoja tietysti, mutta ei irtonaisia ihmisiä. Ihanaa kun saa olla rauhassa.

Aurinkoa, lunta, sinistä taivasta. Pohjoisen viima ei edes ollut kovin paha. Nyt tuleekin sitten pilvisempiä päiviä. 

Keskipäivän pitkät varjot. Eiköhän ne siitä ala lyhetä ku aurinko kipuaa korkeammalle kevään myötä.

6 tuntia 10 minuuttia

Oli neljän päivän viikonloppu, niin käytiin vähän ajelemassa. Nukarinkoski katsastettiin, siellä oli edellisen pakkasjakson jälkeen vedenpinta pudonnut huomattavasti, ja jääkansi romahdellut koskeen. Pakkasta nytkin oli ihan reilusti, jätettiin suosiolla koirat kotiin - tai itse asiassa kuopukselle päivähoitoon - ja mieki sain nauttia luonnosta ja kosken kohinasta, hienoista jäämuodostelmista ja hissun kissun kävelystä sekä pysähtelyistä ihan rauhassa. Mitä nyt mies soitti kertaalleen että tuleksä sieltä. 

Samana päivänä kuulin tutulta, että matkan varrella on drive-in -rokotuspaikka, ja sinne sitten mentiin vaikka mies sanoi että hän ei ala jonotteleen kovin kauaa. Eipä tarvinnu jonotella, suoraa päästiin rokotukseen. Oon saanu kaks kertaa Comirnatyn, ja se on turvottanu silmät kutiseviksi palloiksi, ja nyt ne halus "ristiinrokottaa" eli laittaa jotain muuta, ja sain Modernaa. Ei mitään turvotuksia 💓 ainoo että käsi oli vähän kipeempi. No päätä jomotti ja väsytti, mutta se saattoi ihan hyvin olla ihan tavan särkyä ja väsyä. No nyt on koronapassi ajan tasalla ni pääsee hampurilaisellekin, jos haluaa. 
 

Tämä on Vihavuoden koski. Facebookissa olevien paikkamerkintöjen perusteella se sijaitsee Pälkäneellä, Hauholla, Hämeenlinnasssa, Sappeella, Alvettulassa ja ties missä. Kukaan ei taida oikein tietää missä se on. Paitsi Wikipedia tietää, että se on Hauholla, Hämeenlinnan kunnassa. 

Ja kun siellä ajeltiin, käytiin katsomassa Tuuloksen keskiaikainen kirkkokin. Tällä reissulla oli koirat mukana, Vihavuodessa ne tarkeni käveleskelläkin, mutta tuolla ei tarjenneet edes kirkon ympäri kävellä kun alko jo tassuja paleleen. Tuulisempi paikka ehkä.

Eilen sain viimein molemmille sen heijastinlankapusakan tehtyä valmiiksi. Olis voinu tehdä pitemmänkin, ja ehkä vähän löysemmän, mutta menee se noinkin. Aika hyvä heijastus on langassa,  kimaltaa hyvin salamavalossa. 

Loppukevennyskuva söpöstelevästä Mimosasta. 

Päivän pituus 5h 54min

Käytiin sitten Caran vinkistä Valometsässä, ja sepä olikin jännä, epätodellinen ellei suorastaan psykedeelinen kokemus.
 

Pakkasta ja viimaa oli, koirilla oli sukat jalassa ja ne koko ajan irtoili (sukat, ei jalat) ja sitten koiria alkoi palellakin, onneksi oli esikoinen mukana että saatiin kummallekin koiralle takki, jonka sisälle pääsi lämmitteleen. Ja pitelemään toista koiraa kun toiselle asensi sukkaa uudelleen jalkaan. Ne on tosi hyvät lämmikkeet kylmällä, mutta kunpa keksis jonku hyvän systeemin, millä ne pysyis kunnolla. Niissä on nyt sellasta tarranauhaa, millä johtoja sidotaan yhteen, mutta nähtävästi ne on "väsähtäneet" tai tukkeutuneet, etteivät enää oikein pidä. Lisäksi on hakaneula pitämässä niitä kiinni villahaalarissa, etteivät häviä, mutta nekin aukeilee ja saattaa pistää sitten, ja yksi sukka jäi sinne metsäänkin. Hakaneuloineen päivineen. 

Samana iltana käytiin bongaamassa tämä valotaideteos myös. Hieno. Fluoresoivalla värillä tehty mustiin harsokankaisiin, ja sitten valaistu sillä violetilla valolla, mikä saa värit hehkumaan. 

Jos asuis jossain missä ei ole katuvaloja, vois vaikka itsekin valaista pihapuita tuollaisilla erivärisillä valonheittimillä. 

Mun elämässä on ollu matalalentoa jo vähän liian pitkän aikaa. Alkoi hyvissä ajoin ennen joulua ja jatkuu. Välillä jaksan taistella, välillä en. Välillä joku asia piristää mieltä, ja välillä se aivan ilman mitään syytä putoaa sinne pohjattomaan kuiluun. Ainakin, jos ei ehdi napata kiinni ajoissa. Ei mua kohta enää kukaan jaksa, enkä itsekään jaksa itseäni. On teeskenneltävä "normaalia" ettei muita harmittaisi. Onneksi olen päivät yksin, vain koirat esittää vaatimuksia ja enimmäkseen nekin on vaan mukavia olemassa. Esimerkiksi vaatimus nousta ylös. Mutta mielellään myös tulevat päikkäreille mukaan :)

Vähän viime vuoden koostetta: Mitattuja kilometrejä kertyi kävellen 950,3, ja jos pyöräily ja hiihto lasketaan mukaan niin 1004,5. Varsinkin loppuvuosi oli lenkkien suhteen surkea, sydänvikainen koira ei halua eikä sen saakaan kävellä paljoa, ja on todella vaikea lähteä sitten uudelleen lenkille ihan vaan ittekseen. Jo se lähes päivittäinen lenkki on ollut välillä hankala.

Lintuja löytyi ennätysmäärä, 118 lajia. Suuri ansio oli Liminganlahden reissulla ja tietysti miehen lintuputkella. Enkä olisi itse tunnistanut montaakaan vesi- ja kahlaajalajia ilman lintukirjaa jos sittenkään. Ne viklot ja muut on niin samannäköisiä kaikki. Samoin haukat.

Kirjoja en saanut luettua kuin 47. Laskuissa ei ollut niitä kolmea, jotka oli kesken vuoden vaihtumisen hetkellä. Niin, kolme kirjaa ja yksi lehti oli kesken... pientä keskittymiskyvyn häiriötä.

Ulkona sataa lunta. Tein eilen ekat lumityöt tälle talvelle, ja tänään täytyy vissiin tehä tokat. Kunto on ihan surkea, mutta sehän sitten tekee hyvää kunnollekin. Nyt oon vaan pyykänny ja tiskikone on vuorostaan päällä (meillä ei passaa pyykki- ja tiskikonetta käyttää samanaikaisesti, menee vesipumppu pois päältä jos ne molemmat ottaa yhtä aikaa vettä) niin on niinku tekisinkin jotain, vaikka kone hoitaa homman. Ja on hyvä "tekosyy" pysytellä sisällä, kun niitä pitää vahtia. Mies on tarkka siitä, ja hyvä niin; vakuutuskaan ei korvaa mitään, jos on jättäny koneen yksinään ja se syttyy tuleen tai tekee vesivahingon. 

Huh, ohi on

 Mulla oli järjetön ahdistus ennen joulua ja vähän joulunakin, mutta onneksi hellitti. En ymmärrä mistä se tuli, kun mitään stressiäkään ei ollu. Mutta eipä niistä tiedä, mistä tulevat - ehkä jostain lapsuuden traumoista. 

Taas oli ihanaa perheen kesken, leppoisaa ja rauhallista ja sopusointuista. Valkoinen kuusi kelpas muillekin, ja oikeestaan ainoot jotka ei olleet oikein levollisia, oli koirat. Kun riiviömäinen Mummun Poika kiusaa. Vähän meinas sit jo välillä mennä rähinän puolellekin, mutta enimmäkseen pärjäiltiin ja onneksi yöt oli rauhallisia. Eri huoneissa toki. 

Ja jos nyt oikein tarkkaan miettii niin mies oli ehkä välillä vähän kireä, kun toiset ei toimineet niinkuin se halus. Esimerkiksi en halunnut lähteä jouluaattona ajeleen autolla jonnekin, kun en vaan halunnut. Ja kun se alko lämmittään saunaa, mentiin esikoisen kanssa kävelylle hautausmaalle, eikä kysytty häntä mukaan. Tiedän, että se olis kuitenkin hoputtanut että mennään äkkiä, kun pitää lisätä puita saunalle. Ei se muutenkaan koskaan voi tehdä mitään, kun saunanlämmitys on kesken. Joulun aikana tehtiin eri kokoonpanoilla kolme retkeä hautausmaalle, eikä sitä kiinnostanut muutkaan retket, kunhan nyt piti vähän mieltä osottaa mulle. 

Joulupäivänä jännättiin James Webb-teleskoopin laukaisua avaruuteen, seurattiin livelähetystä Areenasta. Sinne se hyvin lähti. Sori tuo kaaos kuvassa, lahjaroskat on jääny siihen. Ei paniikkia niidenkään suhteen. Nyt äsken sentään laitoin jo pyykkikoneen päälle. 

Tapaninpäivänä jaksoin värkätä sukat koirien jalkoihin, että ne tarkeni vähän pidemmälle lenkille. On tosi lyhyillä menty -  joskus ne tarkenee jos on vähemmän ku 10 astetta pakkasta, mutta nyt ei. Ehkä lumi oli tavallista kylmempää :) Mutta sukat jalassa pärjättiin ja hieno auringonlaskukin oli, vaikka ei se kuvassa siltä näytä.

Miehen työpaikalla on nyt sitten koronaa, useampi on testannut kotitestillä positiivisen. Lienee vain ajan kysymys, milloin se on meilläkin. Anoppilaan piti mennä käymään eilen, mutta se perui sen just kun oltiin lähdössä, kun se pelkää saavansa sen koronan. Kyllä mie sitä ymmärrän, enkä ollu pahoillani ettei tarvinnut sinne mennä... johan me ennen joulua käytiin siellä koko porukalla, kun sattui tytötkin olemaan meillä. Mies tuntui olevan vähän loukkaantunut, vaikkei myöntänytkään. Ja anoppi kun on semmonen hössöttäjä ja tuuliviiri, niin soitteli (en kuullu enkä siten vastannutkaan) ja laitteli sitten tiuhaan viestiä ja koitti selittää että jos me ostettas kotitestejä, testattas ja sitten tultas jos on nega, mutta ei me siihen ruvettu. Ei se niin tärkiää ollu se siellä käynti. Paitsi ehkä anopille, ku se alko sitten hössöttään. 

Mulla loppu kinkku kesken. Ehkä parempi niin päin, kuin että sitä jäis kauheasti. Oli niin hyvää ja sitä oli vaan sellanen muutaman siivun paketti, kun harmaasuolattua ei meillä muut syö. No kuopus söi sen viimeisen ja sano että on ihan hyvää, mutta esikoinen ja mies haluaa vaan palvikinkkua joulunakin. Meillä ei siis ole enää vuosiin paistettu itse kinkkua. Yksi peruna- ja yksi porkkanalaatikko, ja kokeeksi ostin punajuuri-vuohenjuustolaatikkoa, mutta se on kuin lämmintä punajuurisalaattia, ei siinä juusto maistu. Kuitenkin niin suolaista, että jos laittaa mausteeksi Aurajuustoa, on liian suolaista. Jää yksittäiskokeiluksi. 

Lintuvieraita on riittänyt pakkasilla, mutta jostain syystä naakkoja ei ole näkynyt sen jälkeen, kun ne noin 25 linnun parvena riekkui jouluaattona tässä pihalla. Punatulkkuja, tiklejä, tali-, sini-, hömö- ja pyrstötiaisia, pikkuvarpusia, mustarastaita, käpytikka. 

Koiran villapaitaa ja muuta

 

Värkkäsin ite pari "asetelmaa" joulukukista, ja nyt on hyasintteja jo oikeestaan vähän liikaakin. Mutta kerrankos sitä. 

Ekasta koiran villapaidasta tuli aivan liian iso mejän pikkupiiperoille, mutta se oli just sopiva Mummun Pojalle. Tässä pientä poseerausta.

Salaman kanssa olis näkyny heijastinlangan ominaisuudet, mutta nyt näkyy vaan punaruskea villapaita. 

Tytöt ja Mummun Poika tulikin meille toiseksi yöksi, mikä oli oikein mukavaa. Koiran emäntä totes nimittäin, että kun tämä vielä haluaa öisin pissalle, tai aikasin aamulla, niin se mieluummin päästää sen meillä pihalle kuin kerrostalossa laittaa vaatteet itelle ja valjaat ja taluttimen koiralle ja käy alhaalla ulkona sen kans. Nyt kyllä tuuli niin kovaa, että koira säikähti tuulessa läpsättävää pressutallin helmaa ja lisäksi tuuli paiskas ulko-oven lukkoon ku ne oli pihalla... onneksi meillä on piilossa vara-avain. 

Hiukan ripsautti äsken luntakin tuulen riepoteltavaksi. Kyllä alkaakin olla melko ankeat maisemat, kun lumet on enimmäkseen sulaneet. Ja kovaa pakkasta luvattu. 

Enskuussa olis aluevaalitkin, katoin ehdokaslistaa ja samat nimet siellä on kuin kaikissa muissakin vaaleissa. Aiotko äänestää?

Joulu-ulinaa

 Tykkään paketoida lahjoja. Joskus olen haaveillut ilmoittautuvani partioon ihan vaan, että pääsisin joulun aikaan niiden paketointipisteelle hommiin. Viime aikoina oon ostanut ruskeapohjaista paksua joulupaperia, ja valkoisenakin sitä on aika paksua, että oon unohtanut, miten surkeaa laatua nuo tavallisemmat paperit on. Nyt kun oli tarjolla vain sitä samaa ruskeaa, mitä meillä jo oli, niin ostin tuollaista porokuvioista punaista, ettei olis kuusen alla kaikki lahjat saman värisiä. 

Virhe. Jos tavarassa on joku hiukankin ulospistävä kohta, paperi repeää siitä. Jos pitää vähän paremmin muotoilla, menee sormi läpi. On sitten viis kerrosta paperia ja paljon roskiin heitettyä, mutta loppuupahan nopeemmin. Sain jo pois jouluiset nimitarrat, jotka oli varmaan 10 vuotta jo ollu meillä (työsuhde-etuja) ja pari levyä pahvisia nimilappuja, sekin tyydyttää kun saa roinaa pois nurkista. Vaikka tässä muodossa ne kyllä jää vielä nurkkiin, ennenkuin menevät roskiin tai uuniin. 

Haettiin Mummun Poika emäntänsä kanssa ja vietiin ne emäntänsä siskolle viikonloppukylään. Ja käytiin ostoksilla ja mies kävi hammaslääkärissä ja sitten se jopa vei mejän koirat lenkille! Se ei oo IKINÄ ennen täällä kotona sitä tehny, ja nytkin ensin tarjoutui tulemaan vaan lenkkiseuraksi mutta mie sanoin, että ei se mun vaivoja vähennä eikä aikaa säästä. Mulla oli ruuanlaitto ja joulupakettien käärintä hommana, ja kumpaakaan niistä se ei suostunu ottaan omaksi osakseen. Koirien lenkitys oli vähiten huono vaihtoehto. Ja teki sit ihan oikean lenkinkin, eikä mitään pikapissatusta. 

Oli jo jossain alennusmyynnitkin alkanu, ostin puoleen hintaan parit valosarjat. Yhen veivasin tuohon mun kalaan, jonka aioin jo syksyllä heittää nuotioon mutta en sit vielä saanu aikaseksi. Minusta se on ihan kivan näköinen tälleen:

Ja jotain tarpeellista joululahjaakin sain alennuksella. Nyt on tuhlailtu tälle vuodelle. 

Yritin laulaa joululauluja eilen - salaa mieheltä, kun se ei halua kuulla ja se oli vielä saunassa - mutta en mie näköjään ikinä saa laulaa. Aiemmin perhe käski olla hiljaa ja nyt ei koiratkaan anna laulaa. Tai toinen ainakaan - kun istuin sohvalla laulamassa läppäri sylissä (katoin sieltä sanat) niin tää yks hätääntyneenä pyörii siinä, tönii mua etujaloilla ja tökkii kuonolla että mikä mua vaivaa ja miksi ulvon. Ei sentään liittynyt kuoroon. 

Aivomato

 Kaikki on hyvin, joulu tulossa eikä mitään stressiäkään siitä - mitä nyt vettä sataa ties kuin monetta päivää peräjälkeen - mutta mua ahistaa ja masentaa ihan huolella. Yritin kuunnella jouluradiota, ja sieltä tuli vaan typerää kotimaista, pateettista amerikkalaista tai melankolista perinteistä. Ärsytys vaan kasvoi joka kanavanvaihdolla. Itkeä tirautin kun mies lähti töihin ja sano että "sun ei sentään tarvi töihin lähteä". Eihän minusta oo mihinkään. Tarpeeton ja turha. 

Lenkille en oo päässy pariin päivään, koiraparat. Tosin ei nekään olis arvostaneet vesisateessa lenkkeilyä, kyllä mie sen tiiän ja se vähän lieventää mun huonoa omatuntoa. Rintaan pistää kolmatta päivää peräjälkeen ja tiiän että sen kans pitäs käydä päivystyksessä mutta eihän siellä mitään oo. Ei koskaan oo, kuvittelen vaan aina kaiken. En viitsi lähteä turhaa vaivaamaan, on niillä oikeitakin sairaita. Voi johtua siitä ylävatsavaivasta, joka on tottavie tutkittu perin pohjin, tai voi olla psykosomaattista tai ihan vaan lihasperäistä, jumissa ja kipee kun oon joka paikasta muutenkin. 

Kyllä mie kohta lähen ulos, vaikka satas akkoja äkeet selässään. Pakko. Ja miehen eteiseen laittama räsymatto piristää kans - se on jännä miten pienet asiat ilahuttaa, mutta ei niitä vaan ite osaa keksiä. Ei tiedä mistä ilahtuis, ennenku se tapahtuu ihan yllättäen. 

Yritän kaulita itseäni positiivisuuden kaulimella. Pikkusen kerrallaan. 

Mummon syntymästä tänään 110 vuotta.