10h3min ja ahistaa!!!

 Pelottaa. Yölläkin valvoin naapurimaan vanhan homon takia, jotenkin tämä oma turvallinen tylsä arki on nyt vieläkin rakkaampi kuin ennen. En haluaisi menettää tätä, mutta jotain tulee tapahtumaan. Ja se pelottaa. Manasin sille äijälle vatsa-aortan repeämää. 

Mutta yritetään miettiä jotain muuta. Vaikka että jopas sataa räntää. Eilisen päivän satoi vettä, mutta aamulla ehdittiin koirien kanssa kävästä kakkalenkki nopeesti ennen sateen alkamista. Tänään mittari näytti rippusen pakkasta, ja sade tulee melkeinpä ihan lumena. 

Oon lueskellut kirjoja nyt, kun netti on täynnä ikäviä asioita. Jungstedin kirjan lopetin eilen, ja aloitin kiintoisan kirjan "Kuka keksi haarukan?". Edelliset kaksi kirjaa pitikin jättää kesken, Jeffrey Archerin joku kirja (kamalan tylsästi kirjoitettu) ja sitten Natalie Zemon Davisin kirja Kolme naista. Käsitin, että olis ollu kyse elämäkerroista, mutta se olikin sekavaa, juonetonta selostusta ajoista ja tavoista, pomppimista sinne tänne. Ei sillä, tajunnanvirtaa on joskus ihan kiva lukea, mutta tuossa ei saanut oikein mistään kiinni. Jotenkin odotin että koska se alkaa, mutta sama jatkui vain.

Maha kenkkuilee edelleenkin. Paikallaollessa ei niinkään (paitsi just tänä aamuna vasemman kylkikaaren alla on taas kipupiste) mutta hölskytys sattuu - kuten kävellessä tai autossa, jos on kuoppia tiessä. Selän lihaspistoskaan ei ole parantunut. Mietin jopa, onko niillä joku yhteys. No, ruoka maistuu taas, ja sekin potuttaa. 

Sain tässä taannoin vinkin, että eräässä koiranhaalareita myyvässä kotimaisessa verkkokaupassa on koiranvaateale. Meiltä kun puuttuu toinen toppahaalari. Ekasta tilauksesta luvattiin 15% ale, jos tilaa uutiskirjeen, joten tilasin sen. Sitte ku ei sopivaa haalaria löytynykään (ja pikkusen liian kalliita oli ne mitä siellä oli) niin laittoivat viestin, että mikä oli vialla, kerro syy ja saat tästä alekoodin. No, aattelin että se on se sama ale, sen kummemin kattomatta (oma moka) ja sit että tilaan vähän puruluita ku niitä aina kuluu. Sain 5 prosentin alen, vähän yli euron siitä tilauksesta. Omaa tyhmyyttä, mutta onhan se ovelaa lähettää 5% alekoodi ihmiselle, joka on oikeutettu 15% aleen. Olis mulla niillekin rahoille ollu muuta käyttöä mutta ku oli kotimainen kauppa niin ajattelin että kannatan sitä. En kannata enää, höynäyttävät vanhaa älyrajoitteista ihmistä. Laitoin murmutusviestin, antoivat jalomielisesti mulle mahdollisuuden käyttää vielä sen 15% alen. En taida käyttää kuitenkaan. Onhan noita villapaitoja koirilla. 

<>>>>>>>>>>>

Jaha, koirakin kirjoitti yhden rivin. Laittoi capslockinkin päälle. Kirjoitan tätä sohvalla, selkätyyny selän takana ja koirat jalkojen välissä, läppäri tyynyllä sivussa ja hiiri sohvan selkänojan päällä. Koira siinä ojenteli itseään ja käänsi päätään läppärin päälle. 

On ne niin mukavia kavereita, vaikka kummallakin oli taas tänä aamuna maha kipeenä. Annoin närästyslääkettä ja se tuntu auttavan. 

Kuopus tulee viikonloppuna käymään ja voi olla, että meillä on silloin laskiaispullia tarjolla. Vaikka mie jo söin melkein kokonaisen mustikkapiirakan tällä viikolla... oli muuten sitten tosi hyvää. Kämpässä vaan oli niin kylmä, että voita ei meinannut saada pehmenemään huoneenlämmössä. 

Toivotaan parasta, pelätään pahinta.

9 h 46 min ja taas päivystyksessä

 Sunnuntaiaamupäivä meni hienosti, jumppasin ja suunnittelin lenkillemenoa, kunhan ensin on käyty kaupassa. Nälkäkipu tuntui vatsassa ja kun söin, kipu kasvoikin moninkertaiseksi ja tuli tosi paha olo. 

Otin sen lääkärin ehdottaman kipulääkkeen ja sanoin miehelle, että mennään sinne kauppaan, ja jos tää ei helpota ni kippaa mut sitten päivystykseen. Mies onneksi ajatteli itse ja kävikin vain kippaamassa mut sinne päivyyn, hyvä että teki niin, ettei hoito myöhästyny vielä enempää. Nimittäin koin, että ne ehkä piti mua jonain krapulapotilaana - maha kipee, heikottaa, oksettaa - eikä välittäny melkeen puoleentoista tuntiin minusta mitään, kun kärvistelin odotusaulassa. Mua ennen oli yks ihminen siellä, ja jälkeen tuli useampi iloisen ja pirteän oloinen ihminen, jotka pääsi eteenpäin ja mie hikoilin siellä noroina, olin välillä polvillani sohvaa vasten ja välillä puoliksi kyljelläni sohvalla enkä ees pystyny menemään nopeampaa apua hakemaan. Viimein joku tuli kysyyn onko kaikki hyvin. No ei todellakaan ollu! Pääsin petiin edes. 

Sit ei mennykään enää ku parikymmentä minuuttia kun käytiin tekeen ekg, verenpaineenmittaus ja otettiin verta jotain näytettä varten. Lääkärikin kävi ja sain ilmeisesti Litalginin, mut se ei yhtään auttanut. Lopulta Oxynorm pudotti sen kiputason sen verran alhaiseksi, että pystyin sen kans olemaan ja pääsin pois, ehkä viis tuntia siellä olleena. Kuin olis heränny painajaisesta. Haisinkin kamalalle, kun sellanen stressituskanhiki oli kastellu paidan ja rintsikat märäksi, onneksi pääsin kotiin saunaan. Oli hirveä kokemus. Kipu, ei sauna.

Maanantaina piti viedä mies töihin kuudeksi ja mennä laboratorioon kasiksi näytteitä antaan, ja iltapäivällä lääkärille. Ei multa mitään taaskaan löydetty (paitsi sydämestä sivuääni - johan mulla onkin kolme kertaa otettu sydänfilmi muutaman kuukauden sisällä, ehkä kolmas kerta toden sanoi) ja lähete kolonoskopiaan on tulossa. Kardiologille myös, mutta lääkäri sanoi että saattavat pitää sitä niin pienenä, että tyytyvät seuraileen. Sama vika emännällä kuin koirallakin...?

Vielä tänäänkin on maha kipee, ei sentään niin paljon kuin silloin. Onneksi oli mies kotona ja huolehti minut. Mutta eilen oli kiva pitkästä aikaa ajaakin, oli ihan hyvä keli ja lumimyräkkä alkoi vasta kun oli taas mies ite ratissa. Käytiin Motonetistä ostamassa uudet etupolttimot autoon, ja aateltiin että käydään siinä Motomaatilla vaihdattamassa, kun se on vaan vitosen. No, mejän eellä oli semmonen kinkkisempi tapaus, jolla kesti kaaaauan, ilmeisesti piti purkaa osa moottoria pois että pääsi vaihtaan. Sitten meitä oli jo jonossa useempi, ja joku yritti kiilata mejän eellekin, pelkäsin jo että tulee tappelu. Yhdellä odottelijalla palo hihat ja se lähti kovasti kaasutellen pois. Ei oo helppo homma silläkään asentajalla, siellä kylmässä lasikopissa näpit jäässä ropeltaa auton lamppuja...

Aamulla oli sitten ovea oikein työnnettävä, että sen sai auki kun oli lunta tuiskunnu. Heräsin neljän jälkeen kun koira halus ulos, sillä oli maha vähän sekasin kun eilen saivat possunpuustit. No, ei se sit halunnukaan ulos ku näki sen lumimäärän, mutta kun tein harjalla sille pienen polun niin suostu käymään. Panin sitten vaatteet päälle ja lähin lumitöihin, kun olin laittanu kahvin tippumaan. Sen verran siellä pimeessä raavin lunta pois, että mies pääsi autolle ja autolla pois pihasta. Vois kohta käydä uudestaan, koko ajanhan sitä tulee lisää. Mutta sitä ennen pitäs syödä, kun ei muuten jaksa, ja pelottaa syöminen kun maha aina kiukustuu siitä.

Tällasta oli koirien perspektiivistä ennen lumimyrskyä. Ei oo kauheen kiinnostavaa lenkkeillä, kun mitään ei näe paitsi lunta ja jäätä ja hajutkin on aura aurannut piiloon. 

9heksän tuntia ja m1nuutti

 Täällä kärvistellään. Tuli yhtenä aamuna taas niin huono olo, että käväsin siellä päivystyksessä näyttäytymässä. Diagnoosini oli oikea ja sain vaan särkylääkereseptin - lääkkeistä jotka ei juuri auta eli Buranaa ja Panadolia. Laittoi se Sirdaludiakin, eikä tarjoutunut vaihtamaan vaikka sanoin, että en halua käyttää sitä sen sivuoireiden takia. Totesi vaan, että onko ne pahemmat kuin kipu... kyllä ne on, ja jos ei voi muuta tarjota niin ne jää kyllä apteekkiin ja kärvistelen. Tiedän, että vaihtoehtoisiakin lihasrelaksantteja on olemassa.

Jonku verran ne kai kuitenki helpottaa, ainaki henkisesti, koska eilenillalla jätin iltalääkkeen väliin ja jouduin parin tunnin unien jälkeen nousemaan ja hakemaan sitä. Tyhjään mahaan. 

Jokunen hieno aurinkopäivä oli, näitä on hyvä muistella nyt kun vettä sataa, ja aikoo sataa koko päivän. Sydänvaivainen koira vaan ei ole ollut kiinnostunut lenkkeilystä. Kävin sitten yksinään pitkästä aikaa sauvakävelemässä tunnin verran, ja olihan se mukavaa. Hiihtämään en viitsinyt, olis pitäny kunnostaa sukset ja kävellä melkeen kilometri mennen tullen ja mäen yli, kun eivät oo vetäneet latuja lähemmäs, niinku yleensä joka talvi on tehty.

Mäntymetsät oli hauskasti lumen kirjailemat. 

Eilen oli nuoskakeli, ja tein tällasen dramaattisen lumineidon auton takalipan päälle, mutta mies ei ilahtunut. Joutui hän (neito, ei mies) sitten hankeen draamailemaan, ja nyt näyttää olevan jo kumollaan. Koska sade. 

Hyvin vähän olen mitään saanut aikaiseksi, mutta ainakin suunmukaista DIY-suklaata. Sokeria enemmän kuin ohjeessa, ja kaakaojauhetta vähemmän. Hieman pikakahvijauhetta. Nam. Onneksi sitä oli vain vähän, koska söin melkein heti kaiken. 

En muista kerroinko jo, mutta tein muutamia koiran villapaitoja, erikokoisia, paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen kirppistä ajatellen. Sitähän en tiedä, mihin ne mun kötöstykset tuuppaa, mutta sanoin että kirppistä varten ovat. Se on semmosta mukavaa hommaa, mitä ei tartte ajatella sen enempää ja tuo lihaspistoskramppihartiakin hyväksyy kutomisen, kunhan sen tekee oikeassa asennossa. Otin mie niistä mielestäni kuvankin ennen viemistä, mutta ei sitä kuvaa missään ole. Tässä viimeisin:

On pikkusen liian pieni mejän koiralle, mutta on tehty ripelangoista. Susanna sanoo jämälankoja ripelangoiksi, ja se on paljon kivempi sana :) Muun muassa tuota vaaleansinistä ei ollut kuin ehkä parin metrin pätkä, mutta siitäkin sai pari raitaa paitaan. Tykkäsin tästä eniten, koska värit. Koira ei arvostanut. Niillä on kaksi villapaitaa, jotka ne mielellään antaa pukea (etenkin jos on vähän kylmä) mutta muista vaatteista eivät tykkää.

Sodan uhka pelottaa. 

8h 33min! Pitenee se :)

 Viime viikonloppu kului hupaisasti miekkarisirkusta seuratessa. Sitten oon seurannu lintujen ruokintapaikan menoa ja lumisadetta. Lumiaurojen menoa ja menemättömyyttä. Miehen flunssaa. 

Tänään ei vielä sada

Joogaan pääsis jo, mutta en uskalla paristakin syystä, ja toinen on tuo miehen flunssa. En halua levittää viiruksia, vaikkei ne koronaa oliskaan. Sitte mulla on jo toista viikkoa niin tuskainen lihaspistos vasemman lavan vieressä, ettei oo tosikaan. Ei oo tollasta ennen ollu. Se tuli sen Kotkan -reissun jälkeen, välillä melkeinpä parani ja sit tuli takaisin. Yhtenä yönä meinasin soittaa sairasauton itelleni, kun oli kuin tikari olis ollu keuhkossa ja kylmä hiki ja pahoinvointi niinku sydänkohtauksessa, mutta se meni ohi. Lihaspistoskipu muistuttelee kyllä. Äsken levittelin selänraaputtimen "kämmenselkäpuolella" kipugeeliä sinne (ei omat kädet yltä siihen) ja ihmeesti tuntuu kuin se auttaisi.

Ostin kallista kaakaovoita ja tein pahaa suklaata. Maitosuklaan tekoa varten pitäisi ohjeen mukaan pitää suklaaseos 50 asteen lämpötilassa yön yli, ja se käy jo liian vaikeeksi. Voi kun osais tehdä nougatia, sellasta mitä on Wienernougatissa ja Mignon-munassa ja Kingisjätskin sisällä... nougat-ohjeita löytyy kyllä, mutta se on jotain muuta, kovaa kamaa tai sitten sitä tehdään sulattamalla valmista suklaata. Sehän on sitten sama ostaa sitä kaupasta valmiina, ei se ole itse tehtyä.

Turkinpippurimurujen kanssa tuo paha suklaakin oli ihan syötävää. Tai on, laitoin siihen ksylitolia ja se tekee siitä sellasen, ettei voi syödä paljoa kerralla. Tulee maha kipeeksi. 

Eipä sillä, että pitäiskään - oon lihonu taas valtavasti. Kyllä kai, koko ajan nälkä ja mieliteko ja väsymys, se on huono yhdistelmä. Tänään yritin mennä pitkälle kävelylle kun oli niin hieno ilmakin, mutta sydänvikainen koira sanoi 300 metrin jälkeen EI. Palattiin kotiin, lapioin postilaatikon edustalta aurausvallin ja sitten olin niin naatti, etten jaksanukaan lähteä yksin enää käveleen. Sydän hakkaa ja hengästyttää pienetkin asiat, ja heikottaa... tänään on taas sellanen päivä. Oon miettiny liittyykö se tuohon kipuun selässä. Ainakin kipu vaikuttaa mielialaan. 

Ilokseni huomasin, että kaupassa myydään kesäkurpitsaa! Tähän aikaan. Tänään oli lounaaksi paistettua zucchinia ja tomaatteja salaattijuustokuutioiden kera. Nam. 

7h 51min, reissu ja Pihabongaus

 

Aamu Mussalossa

Ehdittiin varata mökki ennenkuin tuli varoitukset myrskystä ja huonosta ajokelistä, ja mentiin sitten vaikka jännittikin hieman. Poikettiin Strömforsin ruukilla mennessä, ja mökkiä tukikohtana käyttäen sitten Langinkoskella, Haminassa ja siellätäällä Kotkassa. Katariinan meripuistossa, Sapokassa, Vellamolla ym.

Minimajakat Katariinan meripuistossa

Ihanat ihmiset siellä leirintäalueella (Santalahti Resort) oli päivittäneet mejän mökkivarausta astetta paremmaksi samaan hintaan, mikä oli super ihanaa, koska ajatus vessareissusta ulkona lumimyrskyssä ei ihan houkuttelevalta tuntunut. Hieno, mukava, tunnelmallinen mökki. 

Lauantaina oli osan päivää ihan hyvä ilma, vaikka tuulikin jo navakasti, joten ehdittiin siinä käydä monessa paikassa ennenkuin linnoittauduttiin mökkiin myrskyä pitämään. Tosin pitihän se myrsky käydä kokemassa ulkonakin, kävelin pätkän matkaa ja videoin puhuria. Myötätuuleen kulki hyvin, mutta vastatuulessa miljoona jääneulaa pommitti ihoa, eikä se ollu oikein kivaa. Kokemus oli mieleenpainuva! Tuuli kieputti ja kinosti lunta, pauhasi ja ujelsi. Muualla maassa ei ilmeisesti ollu kummoistakaan myräkkää, mutta meren rannalla se totisesti tuntui.

Huonon ajokelin varoitus oli moottoritiellä koko ajan, ja kasikympin rajoitus. Ei sitä vauhtia kyllä kannattanut kaikin paikoin ajaa, auraukset oli eri vaiheissa ja siltojen kohdalla ylläkulkevan tien aurauksesta lentäneet lumet oli kasana moottoritiellä. Hyvin matka silti meni, kiitos varovaisen kuskin, mutta kotipihaan oli sit vaikeempi päästä. Lunta oli yli Kuomasaappaan varren, kahden aurausvallin lapioiminen ja autopaikan lumityöt oli tehtävä, ennenkuin sai autoa edes lähelle pihatietä. Koirat oli kannettava sisään, niiden jalat ei olis riittäneet pitämään kuonoa hangen pinnalla. Täällä ei niinkään kinostunutta lunta ollut, mutta tasaisesti satanutta senkin edestä. Lumikola oli täynnä yhdestä haukkaisusta. 

Pihabongasin silti, vaikka sunnuntainakin oli viheliäinen keli vielä. Tinttejä oli paljon, mutta niitä oli vaikea laskea kun hakivat vaan siemenen ja menivät lymyilemään lumisen kuusen oksien alle. Mustarastaita pari ja pikkuvarpusia parvi. 

7 tuntia 21 minuuttia

 Päivähän alkaa olla jo työpäivän mittainen. 

Tälleen ne tulee kuitenkin vietettyä enimmäkseen. 

Olin ihan hämmentynyt, kun koirat oli yökylässä kuopuksella. Ihan itse jouduin esipesemään ruokapadan ennen tiskikoneeseen laittoa, itse noukkimaan pudonneen juustonpalan ja syömään leivästä sen viimeisenkin reunapalan. Automaattisesti jätin sen leivänlopun, kun oon totuttanu koirat siihen että ne saa pienet muruset mun leivästä. Kuvassa oleva etenkin on siitä tarkka, se huomauttaa kyllä asiasta, jos unohdan jättää jämät. 

Käytiin viikonloppuna Pornaisissa, Orimattilassa ja Rengossa kuvaamassa kirkkoja. Tai mie olin lähinnä seurana. Vitsailinkin, että käytin koiria Pornaisissa kakalla. Keräsin kyllä pussiin, siellä oli ystävällisesti yksi koirankakkaroskistarralla varustettu roskapönttö, minne pystyi sujauttamaan käytetyn pussin. 

Rengossa oli tällanen sympaattinen Renkajoki, jossa pieni koskikin. Siinä on jonkun hieno vanha talo kesämökkinä ihan joen partaalla, pieni laituri josta vois vaikka uimassa käydä vuoden ympäri. Kade!

Miehellä on viimeinen vajaa työviikko, sitten alkaa täydet viikot. Ajattelin yllättää sen varaamalla jostain mökin tai huoneen yheksi yöksi, mutta sitten aloin miettiä että jos sillä onki jo jotain muita suunnitelmia (se ei aina puhu niistä) niin ylläri ei olekaan kiva ja rahat menee hukkaan. Niitäkään ihan kylvettäväksi asti ole. Esittelin sille siis ajatukseni, saa nähdä mihin se päätyy. 

Mutta sellasta oon miettiny - ehkä jatkona niille "olenpas-ajelehtinut-muiden-tuuppimana-koko-elämäni" -ajatuksille - että huonon itsetunnon takia en ole juuri luottanut omiin mielipiteisiinikään, tai olen arvottanut tiettyjen ihmisten mielipiteen niin korkealle, että oon omani hukannut. Olen pelännyt, että minulle nauretaan tai minua vaaditaan perustelemaan asioita, joita en osaa perustella. Toistellut muiden sanoja. Toki muiden sanat on hyviä silloin, kun ne kuvaavat omia ajatuksiani paremmin kuin omat sanani, mutta usein olen myös korvannut omat ajatukseni toisten ajatuksilla. Näin vanhaksi jouduin elämään, ennen kuin alan edes tiedostaa asian. Ne muut ihmiset on useimmiten ihan samanlaisia tavan talliaisia ku mieki. 

Tietysti ryhmähenki painostaa, jos haluaa olla osa ryhmää (mitä tietysti ulkopuolelle jätettynä olen usein epätoivoisesti janonnut) niin on ajateltava kuten ryhmä. Olen sentään jo alkanut ajatella omiani, mutta en halua (vielä) puhua julkisesti niistä. Ja lisäksi hyvin puhuva ihminen saa minut vieläkin hämmennyksiin. Miettimään, miten se asia oikeesti onkaan. Hyvä esimerkki on kannabiksen laillistaminen;  "ryhmäni" on vahvasti sen kannalla, mutta kun juuri luin poliisi Martti Karjulan kokemuksia ja mielipiteen asiasta, oma epäilevä suhtautumiseni sai lisää pontta. Voin nyt kertoa rehellisen ja painokkaan mielipiteeni, että en osaa sanoa. Puolensa ja puolensa. Myös Päivi Räsäsen oikeudenkäynti on tragikoominen farssi. Kiemurrellaan ja väännellään sanoja ja tulkitaan niitä ja upotaan semmoseen suohon, ettei siitä tule selkoa. 

Aluevaaliehdokkaani sentään pääsi läpi, vaikkei ollut edes kolmen suuren jäsen :)

6 h 57 min ja uusiutuva energia

 Näin unta, että oltiin mökillä, ja kaikki oli mulle jotenkin tylyjä. Menin johonkin kannelliseen arkkuun ja kun hetken päästä avasin kannen, oli pimeää ja tajusin, että minut on vaan jätetty sinne yksin. Mietin, olisko pimeydessä kuitenkin joku jossain, ja sanoin kovaan ääneen jotain "zädäää!" ja sitten näin kun koiran varjo loikkasi mun luo. Sen mun rakkaan koiran, joka on mun kans aina. Muut oli jättäny minut. 

Se tuli varmaan tarpeettomuuden tunteestani, kun kaikilla muilla on jotain (töitä ja oma elämä) eikä niillä oo aikaa mulle. Tässä kohtaa tulee tietysti mieleen, että pitäisi mullekin hommata jotain mielekästä, mutta a) mikään ei kiinnosta ja b) tiedän että en kuitenkaan jaksa mitään. Paitsi hyvinä päivinä. Ei ikäänkuin uskalla edes luvata mitään kun ei tiedä omasta itsestään. Ja kokemuksesta tiedän, että vapaaehtoistyöstäkin tulee mulle kauhean raskas velvollisuus, vaikka sen ei pitäisi olla sitä. Kehittelen päässäni "pakon" että on oltava ja tehtävä ja mentävä, vaikka kyse on vapaaehtoisuudesta. 

Eilenillalla katoin Kalliovuorten Eläinlääkäri-sarjaa, ja satuin näkemään vilauksen torstai-iltojen leffojen mainoksesta. Joka torstai kello 21 tai jotain. Olin vähän kade ihmisille, joita kiinnostaa katsoa elokuvia. Kun voi vain katsoa telkkariohjelmasta jonkun kivan elokuvan ja sitten katsoa sen. Itseä kyllästyttää jo ajatellakin. Harva elokuva on koskaan saanu minut pauloihinsa niin, että en kattelis kaikkee muuta siinä sivussa, tai miettis miltä tuossakin huoneessa on näyttänyt kun kamera ja muu elokuvaväki on sulloutunut nurkkaan, tai montakohan kertaa tuokin otos on kuvattu tai miten tolla on tukka noin hienosti vaikka se just lensi ulos liikkuvasta autosta.

Eilen pyrytti koko päivän. Pysyin sisällä, mitä nyt ruokaa vein linnuille ja koirat käytin pihalla. Tänään on pyrytöntä, mutta tuulee navakasti välillä. Jospa iltapäivällä uskaltautuis lenkille. Tai mie nyt uskallankin, mutta koirat voi olla toista mieltä.

Kävin kolaamassa eilisen pyryn loput pihatieltä ja postilaatikolta, ja mietin taas miten epäkiitollista hommaa on pitää postilaatikoiden edusta siistinä. Naapurit ottaa annettuna ja Posti lähettää passiivis-aggressiivisia muistutuksia. Mie jyystän hiki päässä, tosin tänä talvena ei onneksi oo tarvinnut niin paljoa kuin joskus on tarvinnu. 

Sähkö kallistuu ihan hitosti. Mejän sähkösopimuksen jatko tuli ajankohtaiseksi, ja halvimmatkin hinnat on tuplat entiseen nähden. Kun asuu vanhassa suorasähköllä lämmitettävässä mökissä, hirvittää ja ahdistaa tollanen. On älytöntä kun hypetetään sähköä ja kuinka se on uusiutuvaa ja autojenkin haluttais kulkevan sillä, ja pyörien, ja sitten sen hinta on niin hirveä ettei oo varaa tehdä sillä mitään. Jos se on kerran uusiutuvaa, niin miksi se on niin kallista? Ja miksi aurinko- ja tuulisähkö on vielä tavallistakin kalliimpaa? Se kaikista uusiutuvin uusiutuva sähkö. 

Raha kai se on kaiken takana. Kaikki pitää saada irti, mikä vain on mahdollista, ja kuskata veroparatiisiin.