Kyllä tuntuu

Kyllä tuntuu joka paikassa, että on töitä tehty. Käyttämättömät lihakset vinkuu heti, kun niitä joutuu enempi käytteleen, ja rakkokin tuli peukalonhankaan, mutta kyllä se henkisesti virkisti. Eilen olin kymmenen tuntia putkeen siellä ajelemassa lehmiä sorkkahoitajalle ja ostoeläimiä saapui ja uutta lypsyrobottia viimeisteltiin käyttökuntoon - mieluusti olisin seurannut sitäkin urakkaa, kun ennen robotillakäymättömät lehmät opetettiin robotille ja robottikin piti opettaa niille - sille kun ilmeisesti pitää lehmän erityispiirteet opettaa, jos vaikka on vetimet hieman poikkeuksellisesti - mutta en jaksanut ja kotiväkikin jo kaipaili.

Nyt vain odottelen lomitustoimistosta työsopimusta, että saan lähetettyä sinne rahahakemuksen.

Kuvassa raskaan tehotuotannon uuvuttamat nautaparat kärsimässä :D Siellä on monella eläimellä tapana nukkua kertakaikkiaan ihan reporankana tuolleen, yksi nukkui kielenkärki suusta ulos pistäen ja kuola valuen. Jalka oli valahtanut alemmas sinne, missä sontaraappa kulki, ja eläin havahtui vasta sitten kun raappa kuljetti sorkkaa kauemmas taakse ja se sitten pongahti sieltä normaaliasentoon takaisin. Ja toisena iltana taas ei kukaan nukkunut, oli semmonen hulabaloo kun oli useampi kiimassa ja ajattivat toisiaan ja hyppivät niin, että sai vähän pelätäkin.

Muu maailma ja tekemiset jäi ihan vallan paitsioon koko viikonlopuksi, en jaksanu mitään muuta ku käydä töissä. Sunnuntaina tulin aamunavetalta, nyhjötin lämmittimen eessä lämmittelemässä ja sit siirryin sohvalle nukkumaan, nousin tekemään ruokaa ja syömään ja taas lepäsin, käytin koirat pienellä kävelyllä ja lähdin takaisin töihin. Muuhun ei voimia riittänyt. Ei tahdo riittää vieläkään, ulkona olis nuoskakeli ja vois tehä lumesta jotain kivaa, mutta ei jaksa - kymmenen tunnin seisoskelu ja lehmienajelu tuntuu kyllä vielä kropassa. Kaupassa ja tankkaamassa kävin, kun ensin tarkistin että onko tilillä rahaakaan. Huomenna tulee eläke ja homot saa mennä naimisiin keskenään ♥

Töitä :)

Ukko-Pekka oli vaihteeksi museoajelemassa täälläpäin, kävin bongaamassa sen ja sain henkilöjunan samaan kuvaan. Ärsytti itse asiassa, kun "sotki" hienon kuvaussession, mutta nuo Sm2-junatkin on kohta museotavaraa. Mies olis halunnu höyryveturin myös kuvata, mutta juna oli aikataulusta niin paljon myöhässä, että ei ehtinyt. Piti mennä töihin.

Ja mie sain kutsun taas navettahommiin. Onkin yli vuosi, kun viimeksi olen siellä töissä ollut. Saan oikein palkkaa lomatoimistosta vai mikä sen paikan nimi nyt onkaan. Pitää kaivaa verokortti esiin.

Tämmösiä pullia tein:

 Taikinaa jäi yli vielä neljään pihviin, ja kyllä sitä olikin... ostin punalappuista jauhelihaa 1400 grammaa ja sitten olin ihan ymmälläni, kun en oo koskaan tehny niin isoa jauhelihataikinaa. Olis varmaan pitäny panna koko pussillinen jauhelihamaustetta. Osa on pakko piilottaa pakkaseen, muuten perhe napsii ne siltään ja sit ei riitä enää ateriaksi. 

Esikoinen lähti vasta tänään poikakaverilleen, vaikka on hiihtoloma, kun niillä on laitettu maalämpöä ja lämmintä vettä ei oo saanu. Mutta se olikin kipee tässä välissä - on vieläki, mutta kuumetta oli vain toissapäivänä. Samalla kun vein sen, hain vävykokelaankin autokoulusta. Ei ollu niin huono keli kuin pelkäsin.

Sulaa hulluutta

Joo, Ylellähän on kaikenlaisia ongelmia. Ei ollenkaan hyvältä kuulosta tuon minun ja meidän kaikkien rahoilla toimivan laitoksen touhut. Niihin sen enempää syventymättä totean vain, että alkavat sortua klikkiotsikointiin sielläkin: "Gluteeniton ruoka aiheuttaa syöpäriskin". Kun lukee muutakin kuin otsikon, saa tietää että gluteenittomuus ei todellakaan aiheuta syöpäriskiä, vaan riisin ja tässä tapauksessa etenkin riisijauhon syöminen. Ei se ole mikään välttämättömyys, jos gluteenitonta syö. Riisissä on arseenia ja sen takia kaikki aasialaiset riutuu syövän kourissa. Eiku.

Toinen, tänäinen otsikko toisessa lehdessä sai minut miettimään, että tulisiko tästä yksi uusi riesa masennusdiagnoosin saajille, kortti pois? Meitähän pidetään muutenkin riskialttiina porukkana sen tähden, että jotkut saavat päähänsä lopettaa elämänsä oman käden kautta. Vaikka kyllä tuossa pannaan lääkäreillekin aikamoinen vastuu - kortin poisotto voi syöstä masentuneen vain syvemmälle suohon, ja toisaalta moniko rekan nokkaan törmääjä on koskaan edes saanut mitään masisdiagnoosia?

Sain tänään painavaa kehoitusta hakeutua hoidon piiriin. Ei mitään varsinaista syytä, sanoipahan vain ei-mua-hoitava (kuinka voisikaan, kun en ole hoidon piirissä?) psykiatri että ei eläkkeelläolo ole syy olla hoidotta. Mutta mitä se hoito sitten olis? Samojen asioiden jauhamista tai toimimattomia ja/tai mulle liian kalliita lääkkeitä. Eihän se ole minua parantanut tai tämän kummemmin hyödyttänyt tähänkään mennessä. Ja potuttaa aina ettiä sitä parkkipaikkaa siellä sumpussa.

Vehnättömyys, joskaan ei gluteenittomuus aiheuttaa myös lisähommia nyt, kun mies koittaa olla kanssa vehnättömällä, kun sillä se allergia todettiin. Luomuruispaloja se töissä nyt syö vehnäsämpylien tilalla, ja kotona haluaa potturuokaa. Potut, mitä nyt ostettiin, on näköjään jauhoisia (ei huomattu kaupassa) ja hajoaa keitettäessä ja niissä on huonoja seassa. Pitäs siis kuoria ja paloitella ja höyrykypsentää, mikä tietää mulle töitä. Muusijauho olis niin kätevää, mutta mies ei syö muusia. Gluteeniton pasta olis kätevää, mutta mies ei syö semmosta. Riisiä se nyt tänään sai ennen iltavuoroon lähtöä, se nyt jollain lailla kelpaa potun puuttuessa.

Ja otsikon mukainen taivastelu pyöri mulla mielessä, kun tulin lähteneeksi metsätielle lenkilläni, eikä sattunut liukuesteitä mukaan. Vain jänis oli siinä kulkenut aiemmin, ja kun lunta oli satanut, niin ei tietenkään tiennyt, miten liukasta siellä alla oli. No, jäätähän se enimmäkseen tuollainen tie on niiden taannoisten plussakelien jälkeen. Tuossa näkyvässä kohdassa sentän reunoilla ja keskellä oli rouheampaa, mutta "metsemmässä" oli ihan kauheaa. Pari kirosanaakin multa karkas, kun selkä niksahteli ja jalat venähteli - ihan sentään en kaatuillut. Reunoja pitkin lyhyillä askelilla menin, mutta jossain kohtaa oli pakko kiepata takaisin, kun näytti menevän aina vain vaarallisemmaksi. Se tiesi sitten aiottua pidempää lenkkiä ja kotiin päästyäni olin aika puhki. Toinen koirakin taisi olla.

Flunssa on tarttunut esikoiseenkin. Lomalla sairastaa, ja ylihuomenna haluais poikakaverille ja yrittää epätoivoisesti häätää pöpöjä...

Merkillisyyksiä

Elämän rajallisuus tuntui taas olevan jotenkin pinnalla. Huomasin aika ajoin tarkastelevani ulkoportaita tai autoa tai mitä tahansa kuin olisi viimeinen kerta kun näen sen. Tai viimeisiä. Tyyliin hienot portaat, nekään ei ole itsestäänselvyys. Tämäkään hetki ei tule enää ikinä takaisin. Lapset kasvaa ja lähtee, ihmiset ympäriltä kuolee ja itsekin kuolee. Kuin ajatuksiani kruunaamaan kuolikin pari ihmistä, ei läheisiä, mutta toinen oli läheinen 30 vuotta sitten, toinen oli läheiseni läheinen. Ikäänkuin ulkokehältä. Loppuvuodesta kuoli meilikaveri ja vertaistuki muutaman vuoden takaa. Oli kaatunut pahasti kotonaan ja kuoli sairaalassa parin viikon päästä. Minua 14 vuotta vanhempi. Toiset kaksi edellistä sukupolvea, aivoverenvuoto ja sydänleikkaus, joka oli liian suuri rasitus.

Tämä näytti sydämeltä, kun kuvasin sitä, mutta etenkin pikkukuvassa onkin pienipäisen kukon siluetti.

Pääsin taas päivän levättyäni koiralenkille, käytiin metsässä, josta löytyi yllätys:

Sipulia. Iso kasa ihan siistin näköistä sipulia. Lähistöllä oli kyllä kesällä sipulipelto, johon oli vedetty muovia ja sen reikiin istutettu nätisti sipulit, mutta myöhemmin siellä rehotti rikkaruohot, eli sitä ei kai oikein huollettu ja korjuukin näytti tapahtuneen vähän huolimattomasti... ehkä nää on ne sipulit. Hiukan merkillistä tuhlausta kyllä minun mielestä. Ehkä sipuloissa oli jotain vikaa sitten, tiedä häntä.

Tätäkään en oikein ymmärtänyt. Oravako lie ollut asialla vai ihminen.

Perjantaina oli kaikki paikat jään peitossa, oli yöllä satanut alijäähtynyttä vettä.

Onneksi ei kovin aikaisin tarvinnut lähteä autoilemaan, olis ollu melkoinen homma jyystää laseista tuo jää pois. Luonto hoiti sen lämpimällä ilmalla ja vedellä kyllä sitten itsekseen pois.

Koulubussi oli puoli tuntia myöhässä ja sittenkään se ei päässyt yhtä jyrkkää mäkeä tuolla kylän toisella laidalla ja joutui menemään toista kautta koululle, vein sitten kuopuksen autolla. Seuraava bussi ei ollut kuin parikymmentä minuuttia myöhässä, tuli vastaan kotimatkallani niin kiireissään että meinasi viedä mun autosta etukulmankin mennessään. Piti väistää lumipolanteen päälle, ja pari talvea sitten samanlaisessa tilanteessa lähti auto niin pahasti heittelehtimään, että ehti iskeä kauhu tälläkin kertaa... onneksi pysy auto hanskassa ja oli hiljainen vauhti risteysalueella. Mutta pikkutiet oli tosiaan kirkkaassa puolen sentin - sentin paksuisessa jäässä. Ja pyörätiet, säälitti kattoo ku lapset yritti pysyä pystyssä kouluun mennessään.

Yskä taitaa olla jo pahimmat hetkensä ohittanut. Vai uskaltaneeko toivoa...

Rööpetteri ja muuretteri

Eilen tuli takapakkia flunssan kanssa, ehkä se koiralenkki oli vähän liian pitkä äkkiseltään. Reidetkin oli niin kipeet, kuin olis tehny pitkän vuoristovaelluksen, ja käsivarret myös, vaikka niillä nyt en mitään tehnyt. Reidet sentään joutuu tätä ruhoa kuletteleen paikasta toiseen. Yskä oli kertakaikkiaan kamala, tuntu että tyrä tulee ja peräpukamat puhkeaa, mutta tänään tuntuu olevan taas (koputan puuta) parempi päivä. Siitä huolimatta, että heräsin aamulla ennen kuutta repivään päänsärkyyn, kuten kahtena edellisenäkin aamuna - aiemmin oon ottanu vaan migreenilääkkeen ja jatkanu nukkumista, tänäaamuna päätin kokeilla ylösnousua, ja heti tuntui paremmalta. Kumma homma sekin. Nyt ei särje ollenkaan, vaikken oo ottanu mitään särkylääkettä. Muistaakseni. Unta olisin kyllä huolinut hiukan enemmän.

Taivas oli hienon hahtuvapilviparven peittämä, kun eilen lenkiltä palasin. Sitä ennen oli ihan pilvetöntä, kuten alhaalla olevasta keväisennäköisestä metsäkuvasta ilmenee.

Lieneenkö toinen mejän koirista - se ahmatti - syöny jotain sopimatonta vai onko erinäisistä suklaan ja korvatulppien ahmimiskerroista menny maha jotenkin rikki, kun se on ollu taas sekaisin. Koiran maha, ei koira sinänsä. Sen sekaisempi kuin normaalisti :) Haissut pari päivää ja tänäaamuna ripuloi monta kasaa pihalle - olin taas tyytyväinen siihen, että on oma piha! Ei ehkä olis ehtinyt, jos olis pitäny kerrostalon kuudennesta kerroksesta tulla ulos asialle, ja vielä pukeutua säällisesti ensin. Monta lapiollista kakkalunta kävin heittelemässä pihalta pois äsken, samalla kun lisäsin autoon öljyä ja lasinpesunestettä.

Naakat istui saunan yläpuolella puun oksilla, mulkoili minua ihan selvästi loukkaantuneena ja kiroili mulle. Kyllä ne minut katalaksi piipun verkottajaksi tunnistaa, se on selvä. Mietin, miten voisin korvata pesäpaikan menetyksen - joku toisesta päästä tukittu putkenpätkä roikkumaan katon lipan alle?  Lankuista neliskanttinen valehormi? Niitä mietiskellessäni muistin, että joku - ehkä harmaasieppo tai muu pieni pikkulintu - oli tehnyt pesän jonain kesänä vanhan lasten pyörän koriin, ja huvikseni laittelin pari pyöränkoria sopiviin paikkoihin valmiiksi kevättä varten, jos vaikka joku tekis pesän. Vaikka se mustarastas, nyt kun niitä nuoria koiraitakin tässä pyörii. Meille olis ihan tervetullut semmoinen pesijä. Tosin ehkä ne ei naakasta niin naapurina pidä, että josko sille ei sitten tekohormia...

Kyllä siellä jo keväältä tuntuu! Ja tuoksuikin semmonen sulan maan tuoksu jossain kohtaa. Leikkasin maljakkoon vähän oksiakin, kun oli melkein pääsiäisfiilis.

Lidlin siemenpuuro on nyt mun suosikkiaamiainen. Ei se niin kovin puuroiseksi mene keitettäessä, mutta tykkään kun hampailla on pureksittavaa ja täysjyvähiutaleet isoja.

Tässä on heitetty vähän kuivattuja marjoja sekaan. Nam.

Ai niin, otsikko on Pengerkosken partaalla - kirjan murresanastoa. Punajuuri ja porkkana, kuten kaikki ruotsinkielestä hajulla olevat hoksaakin. Kirjassa oli surkeat kartat, lähinnä jotain käsinpiirrettyjä raapustuksia, eivätkö lie raaskinu maksaa käyttöoikeuksista. En siis päässyt selvyyteen, mikä se ystävällisen tuntuinen autiotalo on, mitä sillon vuosi sitten kuvailtiin. Olen saanut lukuintoni jumiin sen kirjan kanssa. 

Katolla

Pari viikkoa sitten puhuin miehelle, että pitäs saunan piipun päälle laittaa verkko, ettei naakat enää pesis siinä. Kun sellanen jouduttaa piipun rapistumista. Kysyin, laitanko minä vai laittaako hän. Lupasi laittaa.

Tänään huomasin naakkojen istuksivan piipulla ja kuljettelevan risuja, ja kävin laittamassa sen verkon sinne. Pelotti ihan hirveästi, kun lähdin kiipeämään huteranoloisia metallitikkaita ja varsinkin se lapetikkaiden ja pystytikkaiden välimaasto on hankala, mutta sanoin vain itelleni että homma on nyt hoidettava eikä siitä mihinkään pääse. Katse vain tiukasti tikkaisiin ja käsiin ja menoksi. Ja lujasti kiinni ja katolla nojasin koko ajan piippuun, etten horjahda mihinkään, kun ei tuo tasapaino ole mikään hyvä. Ei todellakaan ole. Puhelimella napsin muutaman kuvan katsomatta yhtään mitä kuvaan, ettei ala huimata. Pari ihan hienoakin otosta, mutta tuo ylläoleva on vain todistekuva :) Hyvin huomaa, missä menee mejän ja naapurin tontin raja, meillä on risusta ja rähjästä, sillä siistiä.

Ajattelin yrittää pitkästä aikaa lenkille, mutta eiköhän tullu migreeni. Oli toki pää kipee jo eilisestä lähtien, mutta auringossa oleilu teki siitä migreenin. Pitää käydä apteekista ostamassa lisää sumatriptaania tänään. Muuten ei ole ihan yhtä voimaton olo kuin on jonkun päivän tässä ollut.

Kuopuksella on loppukuusta koulussa joku virkistyspäivä ja virkistysrahat, 13 euroa, piti olla tänään mukana. Eikä ollu. Piti sit ajaa sinne viemään tytölle ja sen kaverille (kun ei sekään ollu muistanu) rahat, että pääsevät Heurekaan virkistymään. Ei, nyt kun tarkistin, se olikin "talviliikuntapäivä". Erikoista liikuntaa on kyllä. Rikkaiden kakarat menee lasketteleen, hinnat: "hissilippu 14e, suksisetti 15e / twintip 20e, lauta ja monot 20e, kypärä 2e, bussi 5e" ja tyyten rahattomien lapset saa jäädä koululle. "Työpajoja". Varmaan laskettelevat matikanlaskuja sitten vaan.

Kumma juttu tässä mun flunssassa on se, kun ei oo ollu nälkä. Sanoinkin miehelle eilen, että mun täytyy olla vakavasti sairas. Vasta illalla oli ikäänkuin nälän tunnetta... toki mie jotain puoliväkisin söin, kun syömättömyys nyt ei ainakaan sitä oloa paranna ja kun piti särkylääkkeitä popsia ja vitamiinejakin taisin syyä. Ja kahvia juua.

Marjaana on my mind :)

Jotain tyyppejä heiluu nurkilla maanmittarin välineistöltä näyttävien laitteiden kanssa. En ehtiny syöksähtää pihalle kyseleen "mitä te teettä" kun hävisivät niin äkkiä. Näin ne aiemmin kauempana ojassa rymyämässä.

Lumet ei oo vielä sulaneet, vaikka lämmintä on ollu. Tieltä kyllä on sulanu, ja hirveää ajaa kun aurinko kilottaa märästä tiestä. Kuten tänään on todettu, tekee migreenin.

Tykkään

Ai että tykkään näistä aamuista, kun saan ihan rauhassa lipittää kahvia ja roilata netissä! Ei ole kiire mihinkään, kotityöt saa odottaa aikaa kun muut ovat heränneet, ettei kolina herätä ennen aikojaan. Katselen lintuja kahvia hakiessani, vaikka vähänlaisesti niitä nyt on. Pakkanen laskee niin niillä ei ole niin suuri energiantarve.

Tässä vielä yhtenä aamuna nappaamani kuva, josta vasta konella katsoessani löysin talitiaisen, jonka siipisulkien läpi valo kajastaa.

(Ai niin; mun piti tänne laittaa semmonen huomio, että jos mulla ei olis autoa, se mun mammografiareissu olis kestäny 5-6 tuntia riippuen siitä, kuinka nopeasti olisin tuon vaadittavan 6 kilometriä kävellyt...)