Merkillisyyksiä

Elämän rajallisuus tuntui taas olevan jotenkin pinnalla. Huomasin aika ajoin tarkastelevani ulkoportaita tai autoa tai mitä tahansa kuin olisi viimeinen kerta kun näen sen. Tai viimeisiä. Tyyliin hienot portaat, nekään ei ole itsestäänselvyys. Tämäkään hetki ei tule enää ikinä takaisin. Lapset kasvaa ja lähtee, ihmiset ympäriltä kuolee ja itsekin kuolee. Kuin ajatuksiani kruunaamaan kuolikin pari ihmistä, ei läheisiä, mutta toinen oli läheinen 30 vuotta sitten, toinen oli läheiseni läheinen. Ikäänkuin ulkokehältä. Loppuvuodesta kuoli meilikaveri ja vertaistuki muutaman vuoden takaa. Oli kaatunut pahasti kotonaan ja kuoli sairaalassa parin viikon päästä. Minua 14 vuotta vanhempi. Toiset kaksi edellistä sukupolvea, aivoverenvuoto ja sydänleikkaus, joka oli liian suuri rasitus.

Tämä näytti sydämeltä, kun kuvasin sitä, mutta etenkin pikkukuvassa onkin pienipäisen kukon siluetti.

Pääsin taas päivän levättyäni koiralenkille, käytiin metsässä, josta löytyi yllätys:

Sipulia. Iso kasa ihan siistin näköistä sipulia. Lähistöllä oli kyllä kesällä sipulipelto, johon oli vedetty muovia ja sen reikiin istutettu nätisti sipulit, mutta myöhemmin siellä rehotti rikkaruohot, eli sitä ei kai oikein huollettu ja korjuukin näytti tapahtuneen vähän huolimattomasti... ehkä nää on ne sipulit. Hiukan merkillistä tuhlausta kyllä minun mielestä. Ehkä sipuloissa oli jotain vikaa sitten, tiedä häntä.

Tätäkään en oikein ymmärtänyt. Oravako lie ollut asialla vai ihminen.

Perjantaina oli kaikki paikat jään peitossa, oli yöllä satanut alijäähtynyttä vettä.

Onneksi ei kovin aikaisin tarvinnut lähteä autoilemaan, olis ollu melkoinen homma jyystää laseista tuo jää pois. Luonto hoiti sen lämpimällä ilmalla ja vedellä kyllä sitten itsekseen pois.

Koulubussi oli puoli tuntia myöhässä ja sittenkään se ei päässyt yhtä jyrkkää mäkeä tuolla kylän toisella laidalla ja joutui menemään toista kautta koululle, vein sitten kuopuksen autolla. Seuraava bussi ei ollut kuin parikymmentä minuuttia myöhässä, tuli vastaan kotimatkallani niin kiireissään että meinasi viedä mun autosta etukulmankin mennessään. Piti väistää lumipolanteen päälle, ja pari talvea sitten samanlaisessa tilanteessa lähti auto niin pahasti heittelehtimään, että ehti iskeä kauhu tälläkin kertaa... onneksi pysy auto hanskassa ja oli hiljainen vauhti risteysalueella. Mutta pikkutiet oli tosiaan kirkkaassa puolen sentin - sentin paksuisessa jäässä. Ja pyörätiet, säälitti kattoo ku lapset yritti pysyä pystyssä kouluun mennessään.

Yskä taitaa olla jo pahimmat hetkensä ohittanut. Vai uskaltaneeko toivoa...