Taatto, taatto läksi innoissaan...

Tulin vaan ilmoittaan, kun aina valitan niistä huonostinukkumisista, että nyt nukuin kuin pieni porsas. Eilinen olikin rankka päivä, ei ehtiny päikkäröimäänkään, olin ihan naatti jo paljon ennen iltaa.

Ronttasinkin kotiin sieltä hakkuupaikalta pienen kuusenlatvan, en tiedä oliko se laillista mutta omistaja saa hakee pois jos haluaa. Valot pittää jättää tänne kumminkin, ostin kympillä kaks valosarjaa. Toinen on kuusessa, toinen vielä miettii paikkaansa.

Toinen on mun ottama päiväkuva, jossa kuusi ei näytä miltään ja tolppakin on eessä, toinen kuopuksen eilen snapchatin kameralla nappaama kuva sen jälkeen, kun yhdessä veivattiin valot kuusen ympäri.

Tänäaamuna vein sitten samalla ajolla molemmat tyttäret opinahjoihinsa. Miksi koululle on annettu semmonenkin nimitys, opinahjo? Paikka, jossa hikoillaan ja joku hakkaa oppia päähän? Väkivalloin muokataan haluttuun muotoon? Tai eihän seppäkään tietty ahjossa töitä tee, vaan alasimella. Ahjo on siis tulinen paikka, missä vastarinta murretaan, jotta muokkaus onnistuu. Pelottavaa.

Tänään ei oo niin kylmä kuin eilen, mutta lämmitän uunia kuitenkin. Näppejä palelee. Kuinkahan me tarjetaan kun talvi kunnolla alkaa...

Hienoa

Ihana aurinko paistoi eilen. Kuura kimalsi ja poskia nipisteli. Yllättävän hyvin tarkeni vielä tuulitakissa, kun vaan laittoi alle kerroksia. Välillä viima vähän kuritti.

Käväsin iltakaffeella kaverin luona, tänään meinattiin sen kans käydä havuja ja semmosta hakeen tuolta hakkuualueelta. Jotain hyötyä siitäkin hakkuusta. Jos ei oo ehitty siivoon jo. Hämärä vaan tulee vastaan ku kaverin pitää ensin työpäivä saada pulkkaan.

Tänään istuin joogan jälkeen tunnin autossa ajamassa, kun kuopus pääsi aikaisin koulusta ja huomenna alkaa koulu myöhään, ja halus tulla kotiin. Tosin jäivät sitten esikoisen kanssa kaupungille, mie tulin kotiin väsään bataattisoppaa. Siitä tuli inhottavan säikeistä, mun soseutusmasiina ei oikein pelitä enää vissiin. Jooga oli viimeinen tälle vuodelle, ovat kai säästösyistä lyhentäneet lukuvuotta. Ja mulla tuli maha kipeeks. Outoa alavatsakipua on alkanu oleen, ensin pientä ja tänään on ajoittain ihan oikeaakin. Kauankohan sitä pitää kuulostella ennenku menee yrittään lääkärin apua saada?

Kuuraa ja känkkäränkkää

Käytiin viikonloppuna siskolla, oli taas niin ihanaa. Huomasin sen, että mun oma sänky tosiaan on huono - siskon sängyssä ei haitannu "väkisinmaata" kun heräilin taas ja valvoskelin, enkä kehannu nousta aikaisin kun muut vielä nukku. Omassa sängyssä ei kauaa voi olla niin ettei selkä ärsyynny. On pakko venytellä ja tehdä kiertoliikkeitä, että pystyy oleen. Ainakin se on liian kova.

Oli vaan taas ihan järkyttävän lyhyt viikonloppu. Matkoihin menee tuntikaupalla aikaa. Isän luona saatiin kumminkin käytyä ja lähinnä katottiin telkkaria siellä, myös se Klääbun nolo hölläys just ennen maalilinjaa ku venäläinen pyyhälsi oikeelta ohi. Isä oli oikein pirteä.

Maisemat oli nyt jo vähän valoisammat, ei oo lunta satanu mutta kuuraa on. Ja se hieno täysikuu valaisi illallakin, teki veteenkin pienen kuun"sillan".

Vesi oli ihmeen tyyni, yleensä se väreilee virran takia enemmän tai vähemmän. 

Sunnuntaiaamuna oli ihmiset sankoin joukoin liikkeellä, pikkupojat harjoitteli kivillä curlingia jäätyneissä rannan mutkissa. Koirilla oli hirmusti haisteltavaa ja kateltavaa, raukat maalaiskoirat, pullossa kasvaneet, jotka ei normaalisti ikinä nää oikeen mitään ja kotona on aina ne samojen tuttujen koirien hajutkin.

Olin aivan järkyttävän väsyny ku kotiin päästiin, sitten piti saman tien lähteä taas kaupunkiin, viedä kuopus eteenpäin ja käydä kaupassa. Ei sopinut se, että olisin jäänyt kotiin. Sitten mulle huudettiin kun olisin vähän katellu itsekin kaupassa joulukalentereita. Että maksajaksi kelpaan mukaan, mutta ite ei saa shoppailla. Kuulemma olis pitäny ensin mun shoppailla ennenku otetaan ruuat koriin - siellä ei ollu kuin kaljaa ja maitoa ja lauantaimakkaraa, mitkä ei nyt niin äkkiä pilaannu ettenkö mie voi vähän käydä toisessakin päässä kauppaa. Mutta en jaksanu vääntää. Herramme oli nyt tällä kertaa hieman despoottituulella taas.

Menin jo seittemän aikaan sänkyyn lukemaan ja piikkimatolla makaamaan, puoli yhdeksältä panin kirjan pois. Ihme kun niinkin kauan luin, enkä nukahtanu. Väsymys taisi olla enempi henkistä laatua. Yöllä taas valvoin. Koirat ramppas alakerrassa ilmeisesti juomassa (päätellen siitä, että korvakarvat oli toisella märät, kun se tuli takas) pariinkin otteeseen, heräsin siihen ja toisella kertaa jäin taas valvomaan. Ajattelin, että miehen kello varmaan soi jo kohta, ja killistelin kellonaikaa huonoilla silmilläni - se oli 01.21! No, piikkimattoa taas peliin, tuli se unikin sitten.

Ajattelin onnellisena, että saan olla tän päivän ihan itekseni ja rauhassa, mutta esikoinen jäikin kotiin kun ilmeisesti koki itsensä taas kipeeksi. Ei siinä mitään, ihanaa seuraahan se on, mutta silti... nukkumassa on tietysti nyt vielä. Se on poiminu perimästään ne vaativat luonteenpiirteet, jotka välillä ottaa mua hermoon. Kuitenkin se on niin lempeäkin toisaalta.

Useampi lääke unohtui ottaa mennäviikolla. Sekin varmaan aiheuttaa kurjia fiiliksiä. Näin hirveää untakin viime yönä, puukotin vahingossa toista ihmistä! Sitten soitin ambulanssia sille. Heräsin sydän hakaten.

Naapurin ihana bokseriherra muutti pois. Kurjaa sekin, sen isäntäkin oli niin kiva. Siihen tulee nyt jo neljännet asukkaat meän tässäasumisen aikana, vaikuttaa olevan ohimenevä seisake ihmisten elämässä. Erään asukkaan kanssa oltiin samaan aikaan lasta tekemässä.

Maailma tuntuu nyt taas niin raskaalta. Vaikka ollaan vaan hometta pienen pallon päällä avaruudessa.

Onneksi on nämä kaverina!

Tuli romantiikasta puhe

Taas valvoin kahden tienoilta. Mikä kumma siinä on? Heräsin vielä hienosta unesta, missä oltiin kävelyllä kimaltavassa pakkasillassa. Vasemmalla kyljellä ollessa sattui liikaa olkapäähän, oikealla kyljellä pihisi nenä ja sattui lonkkaan. Mahallaan ollessa olkapäitä ei saa kivuttomaan asentoon. Selällään ei jaksa koko aikaa olla. Särkylääke keskellä yötä, se auttoi lonkkaan mutta ei olkapäähän. Piikkimattoa, lukemista kunnes mies alkoi liikaa kääntyillä ja tuhista, sillä on kuitenkin takana 11 työpäivää putkeen, joista viimeiset neljä kymmentuntisia, ja aamulla taas herätys. Nukahdin ja taas heräsin, kun mies nousi. Onneksi sain vielä nukuttua, melkein yhdeksään asti.

Mies on ollut lapsesta asti mukana LASERI -tutkimuksessa. Sieltä on tullut aika ajoin kyselylomakenivaskoja ja pari kertaa on ollu fyysisiä tutkimuksia Helsingissä - mie oon välillä joutunu pakottaan miehen tekeen niitä ja välillä täyttäny ite niin, että oon kysyny siltä vastauksia. Se on ollu jättämässä homman sikseen, mutta mie oon tolkuttanu, miten hienoa on, että sillä on mahdollisuus osallistua tämmöseen koko väestöä ja maailmaa hyödyttävään pitkäaikaiseen tutkimukseen ja saa omasta terveydestäänkin sellasta tietoa, mitä ei tavan pulliainen saa - ultrataan verisuonia ja kaikkee. Kerran olin mukana siellä Meilahdessakin "seuralaisena", ja siellä lykättiin mullekin kyselylomake. Mitä rasvaa laitat leivälle, liikutko vähintään 3 kertaa viikossa vähintään 20 min kerralla hengästyen, poltatko, potuttaako jne. ym.

Nyt on sitten otettu mukaan myös edeltävä ja seuraava sukupolvi, tyttäret on saanu omat kyselynivaskansa ja kaikki kolme on menossa Helsinkiin tutkittavaksi. Aika on varattu meän kihloihinmenon 23-vuotispäiväksi, ja totesin vain, että ei kovin romanttista. "Pitäskö olla?" kysyi mies. Mietin siinä sitten, että me ei kumpikaan olla mitään yltiöromanttisia ihmisiä, minusta on mukavaa saada positiivista huomiota ja joskus vaikka kukkapuska, mutta jatkuvasti semmonen siirappi olis kyllä vaivaannuttavaa. Hyvä näin.

Kyllä mies romanttisia asioita osaa puhua, mutta ei se niitä mulle puhu. Just tuossa polttelin pari päiväkirjaa, ja luin sieltä yhdestä sen muinaisesta tekstarikeskustelusta, jonka poistamattomia viestejä olin pannu ylös. Törkeästi ratsannu sen puhelimen. Oli ollu töissä kuulemma kiire, mutta toistakymmentä tekstaria ehtinyt vaihtaa jonku naisen kans. Ehkä se kiire oli ollu sitä :) Olin laittanu loppukommentiksi juttuun, että "pitäisikö vaatia samoja oikeuksia vai samanlaista kohtelua?" eli lupaa lässytellä muille miehille tai vaatimus siitä, että mullekin puhutaan kauniita. Kyllä se mies vain oli mustasukkainen minusta sillon alkuun varsinkin. Hyvin saattoi projisoida omia ajatuksiaan/tekojaan minuun. Hyi, hyvä että poltin niitä päiväkirjoja.

Löysin samalla esikoiselle aloittamani oman kirjan, johon olin sen asioita laittanu sillon tällön ylös. Olin unohtanu koko kirjan, jostain syystä sen kirjoittaminen oli loppunu 2007. Jossain on varmaan kuopuksenkin kirja, mutta sekin lienee loppunut silloin. Lienee ollut ankara jakso elämässä. En halua muistella. Ihmeen hyvin mie joskus oon jaksanu kirjoitella... annoin sen esikoisen kirjan sille, se lueskeli sitä ja nauroi välillä, ja totes että kaikki vauvat on vissiin aika samanlaisia. Säästin päiväkirjasta ne sivut, missä tapasin miehen ekaa kertaa ja synnytin esikoisen. En nyt jaksanu niitä kaikkia kirjoja edes kaivaa esille.

Kirjoitin ennen päiväkirjoja, nyt blogia (tosin ei tänne nyt ihan kaikkee tuu) ihan oman pääni tuuletukseksi, ilokseni ja pahaa oloa purkaakseni, mutta en kyllä halua lukea vanhoja juttuja. Joku synnytys nyt on kiva pitää tallessa, mutta pahat ja ikävät ja nolot asiat sais unohtua tyyten. Muutenkin kieputtelen vanhoja ikäviä asioita tarpeeksi päässäni. Viime yönäkin valvoessani.

Kirkastus

Taas yöllä heräsin kahden maissa. Jo kolmas yö peräkkäin. Kummaa, kun nyt ei ees kukaan/mikään herättäny. Mutta ah, nukuin ainakin puolitoista tuntia myöhempään kuin normaalisti! Aamu oli jo valkenemassa, kun nousin, taivas oli kirkas ja ajattelin että kivaa, paisteinen päivä tulossa. Mutta sitten jostain humahti sumu. Omituinen valo sitten oli, kun aurinko paistoi sieltä sumun päältä.

Joogassa joku kerää taas vetäjälle joulumuistamista, ja sanoi jostakusta, että "tuo ei kuulu mejän porukkaan" (siellä välillä aamuryhmien osallistujat vaihtelee päiviä, ihan luvan kanssa) kun kävi mun luona asioimassa, ja mulle tuli semmonen mukava olo... kuulun porukkaan! "Meihin". Tämmösenä hyljeksittynä, aina ulkopuolisena tai pakon eessä pitkin hampain hyväksyttynä se tuntui lämmittävältä. Mie ite en varmaan ulkomaailmassa ees tuntis niitä muita, ehkä sitä yhtä lukuunottamatta. Tai kahta. Kyllä mie siellä höpöttelen välillä, vaikken niin vastakaikua saiskaan. Mun vähäiset sosiaaliset kontaktini.

Hammaslääkärikäynti oli sikäli turha, että ei ollu reikiä, purentaa se taas epäili ja hioi hampaita. Niitä, mitkä on jo muutenkin kuluneet ja purennan takia hiottu kohta tyngiksi asti. Kaksi ja puoli sataa maksais nykyään purentakiskot. Pöh, hajoavat kun vähän putoovat käsienpesualtaaseen! Koettu on. Täytyy kai vaan pitää niitä silikoonisia itemuotoiltuja vähän säännöllisemmin.

Huomenna viemään tyttöä magneettikuvaukseen.

Marraskuu maata näyttää

On kuulemma ennätyksellisen vähäluminen marraskuu. Rovaniemen korkeudella normaalisti viitisentoista senttiä lunta tähän aikaan, nyt ei yhtään. Mutta tämä vuosi onkin ollut jatkuvaa ennätysten lyömistä, en enää jaksa hämmästyä mistään. Ilmasto on jo muuttunut. Miehellä on synttärit lokakuussa, ja se muistaa pikkupoikana usein sillon olleen jo pulkkakelit. Muistot toki kultaantuu ajan kuluessa...

Toissayönä valvoin taas, luulin että koira oksentaa (miehen korahtelu ja koiran maiskuttelu yhdistyi silleen mun puoliunisessa mielessä) ja heräsin liikaa nukahtaakseni enää. Selän ongelmakohta ongelmoi, ei auttanu piikkimattokaan. Kello oli vähän vaille kaks.

Maanantaiaamuna oli sit asioita, piti olla liikkeellä ja autoilla ja jestas, että olin poikki kun kotiin saavuin. Olis tehny mieli mennä nukkuun, mutta lupasin hakee tytön vielä ja ruokakin piti laittaa ja koiria lenkittää, ja kun ajattelin että jos saan pidettyä itteni hereillä päivän, nukun sit paremmin yön.

Mut ei se menny niin. Taas vähän vaille kaks heräsin. Tyttö kävi vessassa, sit koira nousi ja meni sen huoneeseen vaikka kutsuin sitä (tosin väärällä nimellä, luulin toiseksi koiraksi) ja huoletti kun tytöllä on siellä korvatulppia, joita koira tykkää syyä. Koira tuli maiskutellen pois, ja tietysti siinä mietin sit ja heräsin liikaa. Suututti oikein, nousin ylös. Pari korvatulppaa nyt tulee omia aikojaan ulos, niistä ei tarttis huolestua, mutta potutti ku taas olin hereillä. Sitten mieskin tuli kattoon, mitä teen (istuin keittiön pöydän ääressä ja tuijotin valoverkkoa) ja komensi takas nukkuun. Lupasi, että saan lukea sängyssä, mutta kumminkin sitten tuhisi ja kääntyili siinä niin, että pistin kirjan ja valon pois. Kyllä se uni lopulta tuli, ja heräsin vasta kun tyär paisko alakerrassa vessanovea ja mikron luukkua.

Pakkasta on. Tänään on tulossa joku remonttirieska kattoon saunan kattoa, se pitäs nyt vaihteeksi uusia, tai kohta meillä ei enää saunota. Kiuaskin pitäs kyllä uusia. Se olis jo kolmas kiuas meillä tässä asuessa. Niin ne vaan ruostuu puhki kun niitä käyttää, ohkasta peltiähän ne loppujen lopuksi on.

Toivoa herättämään keväinen kuva pihalta. 

Taannoin kun meillä oli miehen kans se keskustelu mun pessimismistä, niin sen mielestä elämässä on toivoa. Mie kysyin, mistä on toivoa, niin se ei osannu vastata. Siinä me kyllä täydennetään toisiamme, pessimisti ja optimisti. Ylellä oli joku "testi", mikä selvitti tilastollisia erotodennäköisyyksiä, mulla oli 2 riskiänostavaa ja 6 sitä laskevaa tekijää. Jonkun asiasta tehdyn jutun mukaan mie asetun puumien kategoriaan, ku mun mies on yli viisi vuotta nuorempi ku mie. En kyllä koe olleeni mikään puuma sillon 26-vuotiaana, kun tuon mieheni tapasin. Sikäli kyllä voin kuvitella, että kun miestään vanhempi vaimo tulee puumaikään, mies vaihtaa sen nuorempaan. Sitä odotellessa.

Päästä hampaisiin

Aiemmin tällä viikolla kävin apteekissa, ja siinä vuoroani odotellessa poimin hyllystä muuta tarvittavaa. Apteekki-ihminen huomasi kasassani Ibumaxin, ja kysyi, onko se mulle ja olenko tietoinen, että sillä on yhteisvaikutuksia syömäni mielialalääkkeen kanssa. Maha-suolikanavan verenvuotomahdollisuus. No enpä ollu tienny tuotakaan, varmaan se lukee siinä lakanassa, joka tulee lääkkeen mukana, mutta on menny ohi. Ibuprofeenihan on se ensisijainen lääke, mitä erinäisiin kipuihini syön, ja nyt sitten pelottaa syödä sitäkin. Parasetamoli kun ei yksinään oikein tehoa ainakaan päänsärkyyn. Onhan muilla ollu niitä ylävatsakipuja, mutta oon pannu ne sappivaivan tiliin.

Tarjosi Somacia vatsansuojaksi, mutta ei mulla oo semmosiin luksuslääkkeisiin varaa. Sitä kun ei syödä tarvittaessa, vaan jatkuvasti, ja mulla ei oo semmosta jatkuvaa lääkitystä, joka vaatis vatsansuojan.

Nyt on ollu hammaskipujakin. Piti oikein tilata hammaslääkärin aika, vaikka tarkastuksen aika olis ollu vasta kesällä. Jännä, että sitä tarkastusta ei voi aikaistaa, vaan jomotustapauksissa se on aina se hammaslääkäri. Ja tarkastus sitten kesällä. Mutta en tiedä, onko kyseessä reikä vai ne iänikuiset purentavaivat, eilenaamulla kuitenkin lähti kipu ylähampaista päähän, vai oliko se lähteny päästä (jota särki koko yön) hampaisiin, joka tapauksessa särkylääkettä ja lopulta migreenilääkettä piti ottaa. Ja sitten mut herätettiin kesken päikkäreiden (ku ne lääkkeet väsyttää entisestään) kaupunkiasioille ja sit piti viedä tyttö poikakaverilleen ja sen jälkeen kaaduin sohvalle uupuneena.

Pakko oli siitä vielä nousta ja lähteä koirien kanssa lenkille, ennenkuin tulee pimeä. Ja heti muutaman sata metriä käveltyäni tuntui, että hei tää on kivaa ja teki mieli lähteä pidemmällekin, mutta en ollu syöny (hätäseen ennen lähtöä heitin pari eineslihapullaa ääntä kohti) ja sen tietää, miten käy jos lähtee pitkälle ilman energiavarastoa. Kävin samalla reissulla katsomassa suppilovahveropaikkani, mutta tasan yksi löytyi. Siitä ei oikein soosiksi ole.

Oli mulla vähän huoliakin, nekin väsyttää. Eilen oli miehen kans vähän puhettakin, se ihmetteli miks mun pitää olla tämmönen, että aattelen vaan mitä pahaa vois tapahtua. Sitten kun kysyin, miksi ei voisi ajatella eteenpäin ja kenties varautua siihen pahaan, toisin kuin hän itse joka ei suo ajatustakaan tulevaisuudelle esim. laittamalla säästöön pahan päivän varalle, vaan ottaa aina vaan lisää lainaa, niin ei sitten enää ollukaan mitään sanottavaa. Siinä vaiheessa se aina alkaa puhuun koirille lässynlässyä.

Väritön

Värit lähtee kuvatessa koirien pusakoistakin

Valkopeippi kukkii marraskuun puolivälissä