Marraskuu maata näyttää

On kuulemma ennätyksellisen vähäluminen marraskuu. Rovaniemen korkeudella normaalisti viitisentoista senttiä lunta tähän aikaan, nyt ei yhtään. Mutta tämä vuosi onkin ollut jatkuvaa ennätysten lyömistä, en enää jaksa hämmästyä mistään. Ilmasto on jo muuttunut. Miehellä on synttärit lokakuussa, ja se muistaa pikkupoikana usein sillon olleen jo pulkkakelit. Muistot toki kultaantuu ajan kuluessa...

Toissayönä valvoin taas, luulin että koira oksentaa (miehen korahtelu ja koiran maiskuttelu yhdistyi silleen mun puoliunisessa mielessä) ja heräsin liikaa nukahtaakseni enää. Selän ongelmakohta ongelmoi, ei auttanu piikkimattokaan. Kello oli vähän vaille kaks.

Maanantaiaamuna oli sit asioita, piti olla liikkeellä ja autoilla ja jestas, että olin poikki kun kotiin saavuin. Olis tehny mieli mennä nukkuun, mutta lupasin hakee tytön vielä ja ruokakin piti laittaa ja koiria lenkittää, ja kun ajattelin että jos saan pidettyä itteni hereillä päivän, nukun sit paremmin yön.

Mut ei se menny niin. Taas vähän vaille kaks heräsin. Tyttö kävi vessassa, sit koira nousi ja meni sen huoneeseen vaikka kutsuin sitä (tosin väärällä nimellä, luulin toiseksi koiraksi) ja huoletti kun tytöllä on siellä korvatulppia, joita koira tykkää syyä. Koira tuli maiskutellen pois, ja tietysti siinä mietin sit ja heräsin liikaa. Suututti oikein, nousin ylös. Pari korvatulppaa nyt tulee omia aikojaan ulos, niistä ei tarttis huolestua, mutta potutti ku taas olin hereillä. Sitten mieskin tuli kattoon, mitä teen (istuin keittiön pöydän ääressä ja tuijotin valoverkkoa) ja komensi takas nukkuun. Lupasi, että saan lukea sängyssä, mutta kumminkin sitten tuhisi ja kääntyili siinä niin, että pistin kirjan ja valon pois. Kyllä se uni lopulta tuli, ja heräsin vasta kun tyär paisko alakerrassa vessanovea ja mikron luukkua.

Pakkasta on. Tänään on tulossa joku remonttirieska kattoon saunan kattoa, se pitäs nyt vaihteeksi uusia, tai kohta meillä ei enää saunota. Kiuaskin pitäs kyllä uusia. Se olis jo kolmas kiuas meillä tässä asuessa. Niin ne vaan ruostuu puhki kun niitä käyttää, ohkasta peltiähän ne loppujen lopuksi on.

Toivoa herättämään keväinen kuva pihalta. 

Taannoin kun meillä oli miehen kans se keskustelu mun pessimismistä, niin sen mielestä elämässä on toivoa. Mie kysyin, mistä on toivoa, niin se ei osannu vastata. Siinä me kyllä täydennetään toisiamme, pessimisti ja optimisti. Ylellä oli joku "testi", mikä selvitti tilastollisia erotodennäköisyyksiä, mulla oli 2 riskiänostavaa ja 6 sitä laskevaa tekijää. Jonkun asiasta tehdyn jutun mukaan mie asetun puumien kategoriaan, ku mun mies on yli viisi vuotta nuorempi ku mie. En kyllä koe olleeni mikään puuma sillon 26-vuotiaana, kun tuon mieheni tapasin. Sikäli kyllä voin kuvitella, että kun miestään vanhempi vaimo tulee puumaikään, mies vaihtaa sen nuorempaan. Sitä odotellessa.