torstai 25. toukokuuta 2017

Sunny afternoon

Eilen oli mukava iltapäivä. Mies pääsi tuntia aikaisemmin töistä (on tehny melkeen kaks viikkoa putkeen töitä) ja suunnattiin lintulätäköille. Yli kolme tuntia hengailtiin, ja siltikään mies ei saanu oikein mitään kuvia. Ei ollu sen mielestä lintuja, mikä tarkoittaa sitä, että ei päässyt tarpeeksi lähelle mitään, mistä olis saanu kunnon kuvia. Lintujahan siellä kyllä riitti, pikkulokkeja oli paljon ja ne oli äänekkäitä. Joutsenella oli pesä, ja se näytti olevan yksin, mutta kun olin kiikaroimassa jotain lintuja, niin yhtäkkiä kiikarinäkymän etualan ruovikosta nousi joutsenen pää tähyilemään. Kaveri oli siellä lepäämässä omasta haudontavuorostaan. Sain mie sieltä monta uutta rastia listaani (joka on ollu hyllyllä pitkän aikaa, ei jotenkin oo huvittanu ku on ollu kylmää eikä kevät oo edistynyt ja sitten tulikin tuo siivousurakka) ja nyt puuttuu sadasta enää seitsemän.

Esikoinen on toipunut hammasremontistaan aika hyvin, ei tullut mustelmaakaan naamaan. Kylmää piti syödä, mutta koska sillä oli synttäreihinsä asti herkkulakko päällä, se vaan ei syöny jäätelöä, vaikka kehotettiin. Jääräpäisyydestä on joskus hyötyä :)

Googlasin kylmien keittojen ohjeita ja bongasin purjo-bataattisosekeiton, josta esikoinen ei kyllä tykännyt (söi silti paremman puutteessa) mutta me kuopuksen kanssa ihastuttiin siihen niin, että tein toisenkin kerran. En yleensä pidä purjosta, mutta soseena tuossa sopassa tuo mukavan sipulinmaun.

Säästä vielä sen verran, että eiliselle iltapäivällekin oli sääkartassa pisara melkein joka tunnille, ja Yhtään Ainoaa sadepisaraa ei tullut. Yksi tumma pilvi ajelehti ohi, mutta suurin osa oli aurinkoista. Tuolla lintulavalla hieman tuuli, mutta teepaitasillaan pärjäs - mullaki oli huppari ja jopa sadeviitta varmuuden vuoksi mukana. Mutta viitan päällä oli sit hyvä istahtaa savikkoon, kun selkä väsyi seisoskeluun. Taisin vähän päivettyäkin siellä.

Kävelyllä tuolla kauempana kylällä bongasin tällasen, ja sopivasti kun mies oli kysellyt synttärilahjatoiveita, niin sainkin omani <3
Ei se ihan samanlainen oo, mutta vähän edullisempi ja eri värinen. Riippukeinu hyttysverkon sisällä - jotain tällasta olin haaveillut, kun tykkäsin riippumatossa olla mutta aina hyttyset söi, maton läpikin alapuolelta. Nyt ainakin isommat pysyy loitolla, tuollahan voi kuumina öinä vaikka nukkua. Hieman on ehkä suunnittelu jääny puolitiehen tuon itse makaamispaikan suhteen - sinne on tämmösen köntysmäisen mamman vaikea asettua ja nousta pois, kun pitää astua tuon putken yli eikä mistään oikein saa tukea, ja se on vähän liikaa notkolla kun siinä makaa - mutta aivan loistava juttu silti! Ja tukeva runko on, ei tarvi pelätä kestääkö. Maksimikilomäärää ei tosin oo mainittu missään...

15 kommenttia:

  1. Nyt sitten odotellaan niitä kuumia öitä, että voit nukkua ulkona :)

    Eilen olikin melkein helle. Tälle päivälle on luvattu sadetta, oikein odotan sitä, maa on niin kuivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on luvattu, vaan ei oo näkyny kuin muutama kiusoitteleva pisara. Ulkona nukkumista vois tosiaan kokeilla, vaikka tiedän että melu tässä risteyksessä on hieman häiritsevä... viikonloppuisin mopopojat ja muut kruisailijat, arkena työläiset jo aikaisin liikkeellä.

      Poista
  2. Onpa ihana tuo riippukeinu. Meillä sää näyttää kauniilta, eli puutarhahommat kutsuvat. Mukavaa helatorstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhahommiin mainio ilma kyllä. Ei liian kuuma. Kaivelin kukkapenkinpohjaa, mutta sen pidemmälle en ehtinyt...

      Poista
  3. Ai että, riippukeinu, varmaan ihana!

    Minä heräsin tänä aamuna klo 6 ihan kauheeseen pahoinvointiin; jos en ois näin vanha niin epäilisin olevani raskaana :) Nyt jo vähän helpottaa, mutta syömään ei pysty ja sehän on vaan hyvä asia.

    Mukavaa kun tyttösi toipui niin hyvin; joskus tommoset remontit saattaa olla aika kivuliaita.

    Nyt alan kattomaan Koiviston hautajaisia, kun ei tässä olossa oikein muuta voi tehdä kuin maata...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan mulla monena kesänä ollu riippumatto, mutta ne itikat tosiaan on harmina yleensä aina.
      Toivottavasti pahoinvointi menee ohi eikä äidy mahataudiksi!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Oli pakko tulla kertomaan, että lenkillä näin näsiän kukkivan täällä meillä ekaa kertaa ikinä enkä olis tunnistanut sitä ilman sun blogia. Kiitos <3

      Poista
    2. Kiitos kiitos. Mukavaa että on ollu hyötyä!

      Poista
  5. Aivan mahtava yksityispaviljonki! Tuleekohan tuosta hitti, pihat on kohta täynnä noita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin yksinviihtyville vois olla hitti, yhteisölliseen oleskeluun tuo on vähän hankala :)

      Poista
  6. Upea lahjaidea!
    Täytyy ottaa tästä onkeensa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos on tiedossa joku, joka tykkää riippumatostella mutta inhoaa hyttysiä, niin tuo on hyvä.

      Poista
  7. Hauska riippumatto-yksiö :) Mä ajattelin, että mahtuisko tuon reunakaiteen ali pujottautumaan.. Itse tulen pahoinvoivaksi riippumatossa(kin), kiitos matkapahoinvoinnin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa tuota kehikkoa nostettua ylemmäs, nurkkaketjut on vaan palohaalla kiinni, että periaatteessa kyllä mahdollista alittaakin putki. Itse tykkään kyllä olla mahdollisimman matalalla, kaiken varalta... Ja joo, mulla on kans taipumusta matkapahoinvointiin, ja tuo keinuu niin kevyesti että totesinkin miehelle koemakuulla, että tässä voi tulla merisairaaksi :)

      Poista