Kokoelmassassamme

Kuten huomataan, kiukkuinen viiksekäs naama tahtoo olla vallalla... toisilla viikset on risuisemmat.

Mysteerikukan sisälle voi kurkata.

Tässä Anskulle SE kuva, tiedät-kyllä-mikä :) ♥

Kävin aamupäivällä puolentoista tunnin kävelykierroksen koirien kans, ja sain mukavasti sienimunakasainekset kerättyä. Tai siis sen sieniosuuden, en sentään mennyt naapurin kanalan kautta. Inhoan sienten (ja melkein minkä tahansa) perkausta, puhdistusta, mitä se nyt onkaan, mutta kun sen tekee ihan kaikessa rauhassa ulkona, mukavan lämpimässä auringonpaisteessa ja leppeässä tuulessa, koirien hoitaessa pihan vahtimisen etenkin vaarallisten ohipyöräilijöiden varalta niin ei se niin kamalaa ole.

Musta tuntuu taas, että mun silmät on eri paria. Omituisilta tuntuvat. Ja välillä ihanku olis elohiiri silmänliikuttajalihaksessa, nykii silmämunaa niin että kuva keikkuu.

Lihansyöjäkasvin näköinen

Tältä se näytti tänään. Mstr flwr. Toinen nuppu oli auennut kukaksi asti, mutta ei sitä kyllä mitenkään kauniiksi voi sanoa:

Vinossa ja länässä ja epämääräisen värinen. Ei jatkoon.

Anoppi kävi poimimassa viinimarjoja ja karviaisia, mie poimin jonkin verran kaverina ja tein vähän muitakin pihahommia siinä ohessa. Ja höpötin. Oli mukavaa, kun oli juttukaveri. Sen lähdettyä laitettiin esikoisen kans sauna lämpiämään (tyttö sai harjoitella kun se joutuu lähiaikoina pärjäämään  yksin kotona jonkin aikaa) ja haravoitsin vielä miehen eilen trimmerillä tekemiä jätteitä kasaan. 

Kuopuksella alkoi siis koulu, vein sen kun bussi on ihan sikatäynnä kun kaikki tulee samaan aikaan kouluun, ja tunge sitten sinne täyteen bussiin kipsijalan ja kyynärsauvojen kans... ja hainkin. Ja kotona alkoi heti puheet siitä, että haluais vaihtaa luokkaa kun sitä ja tätä. Stressi alkoi samantien.

Mutta kai tää tästä. Jos ei hyvin niin huonosti.

A mysterious plant

Tämä mustasilmäsusannana myyty kasvi on siis osoittautunut kelloköynnökseksi. Oikeasti violettilehtiseksi, ettei lehtien väri johdu mun hoitovirheestä. Kohta aukeaa ekat nuput, mutta oli vaikea saada taaskaan kunnon kuvaa. En oikein jaksanut paneutua.

Ja hauskannäköisiä orvokeita on taas ilmaantunut. Tänäaamuna niitä tarkastelin, ja olin hyvin hyvin vihainen, kun etanat(t) oli syöny auringonkukista lehdet melkein kokonaan! MUR. Yksi iso lihava etana siinä mönki silimät tapilhan, nappasin sen ja nakkasin helevethin. Tai isännän auton katolle se tais laskeutua. Toivottavasti joku nälkäinen lintu hoksas sen siitä.

Kuopuksella alkaa koulu huomenna. Mulla taas lievää lomanloppumisangstia ilmassa.

Helsinkiä ja hirveää hajua

Kuopus aikoi osallistua kaverinsa rippijuhliin oikein kirkkoa myöten, ja viisitoista minuuttia ennen lähtöään pyysi minua henkiseksi tuekseen kirkkoon, kun se sosiaalinen pelko. Mulla oli siis vartti aikaa yhden kahvikupillisen jälkeen, yöpaitasillani, sonnustautua siihen kuntoon, että kehtasi mennä juhlaväen joukkoon, jossa kaikki oli tälläytyneinä ja hienoissa vaatteissa. No, siskon tekemä ja mulleantama (kun mulla on nykyisin pienempi rintamus kuin sillä, ja teki vahingossa itelleen liian pienen) kietaisupusero, tai -tunika oli tarpeeksi siisti, ja niin pitkä että leggingsit saattoi pukea alle. Ja uutuuttaan hohtavat valkoiset sandaalit, jotka ihan vasta ostin 70% alennuksella, kun entiset hajos jalkaan. Onneksi hajosivat tämmöseen aikaan, että kesäkamppeet on alessa.

Tarkoitus oli kai, että vaan saattaisin tytön kirkkoon ja liukenisin sopivassa kohdassa sit pois, mutta olinkin koko kaksituntisen siellä, olihan se harvinaisen nuorekas jumalanpalvelus. Kolehtihaavi toki kiersi, eikä me oltu ainoita, joilla ei ollu mitään sinne laitettavaa :) haavit kiersi varmaan ennätysajassa, ja saalis oli varmaan ennätyslaiha. Muistakaa ihmiset, että kun menette kirkkoon, teidän oletetaan antavan rahaa. Ite en taho muistaa sitä, kun kuitenkin kirkollisveronikin maksan.

Kävin sitten onnittelemassa myös esikoisen poikakaverin pikkuveljeä ja kutsu kahville uudistettiin ja oli se vähän noloa, kun ei sitten ees menty, vaikka vietiin esikoinen illalla sinne. Mutta kello oli jo ilta8, sauna lämpiämässä ja mie ainaki olin niin poikki päivän reissusta, että ainoa mitä toivoin, oli päästä saunaan ja olla rauhassa vähän aikaa ennen nukkumaanmenoa.

Päivän reissu suuntautui Helsinkiin. Piti mennä esikoisen kanssa kahdestaan, tyttö halusi niitä pokemonneja jahdata ja "kaikki" oli sanonu, että Helsingissä niitä on kauheasti. Oltiin menossa junalla, mutta mies halusikin mukaan vaikka sillä oli suunnitelmissa auton iskareiden vaihto. Lauantaina olis ollu Hesassa joku syöpäjärjestön järjestämä 5km:n monnijahti, johon tyttö olis jo halunnu, mutta mulle iski taas joku käsittämätön väsymys, kun häärin keittiössä marjapiirakan ja ruuan teossa, enkä jaksanut ajatellakaan viiden kilsan kävelyä ja junamatkat päälle. Se tapahtuma oli seitsemän jälkeen illalla, ja vaikka mies ensin suunnitteli, että tulee mukaan, niin sitten kun totesin etten yksinkertaisesti jaksa, menkää kahdestaan, niin sitten miehen mielestä olikin liian myöhä. Ja kuitenkin me illalla hihhuloitiin junabongauksessa ynnämuussa puolilleöin, kun olin kuskina lähikaupunkiin. En kyllä ymmärrä; minuako tässä taas vahditaan? Haluu reissuun jos lähden, ei haluukaan jos en lähde.

Siellä pikkuiseni menee valkoinen paita päällään. Tuolta löytyi monni, jonka palloonsaamisessa oli kauhea työ kun se aina karkasi. Mies kuvaili kaikenlaista, muun muassa niitä hanhia, joita oli keskustassakin pilvin pimein - ei ihme, että ihmiset alkaa olla kyllästyneitä niihin. Paskaa joka paikassa, siinä ei enää muutama koirankikkara merkitse mitään, vaikka koiriahan vihataan toki vielä enemmän kuin hanhia. Hanhet vissiin kuitenkin häipyy talveksi? Ei niitä ollu ennen kuin Mustikkasaaressa ja Korkeasaaressa. Tosin kaikkihan siellä on muuttunu siitä, kun itse siellä asuin. Töölönlahden ympärikin meni vain joku kälynen polku sillon. Muistaakseni. Nyt on Oopperataloa sun muuta.

 Nämä radanvarren rakennuksetkin on mulle ihan uusia. Tässä oli jännä kun tuohon viistoon lasiseinään heijastui tuon valkoisen lieriön päällä olevat pöydät ja tuolit...

Sori kuvanlaatu, halpiskännykällä kuvattu. En hoksannu ottaa kameraa, en itse asiassa edes taida tietää, missä se on. Tuli taas kiire lähtö, kun oltiin sinne junalle menossa ja sitten ei oltukaan kun mies halusikin mukaan ja vähän jotain kireetä hermoakin siinä oli sen takia. Tosin olihan se kätevää päästä Mäntymäen kentälle autolla. Stressitaso mulla tahtoo nousta kyllä tuollaisesta Hesan keskustassa navin kanssa seikkailusta. Mua ei sais sinne autoileen kyllä millään. Sanoinkin siinä miehelle, että aattele että täällä oikeasti asuu ihmisiä, jotka käyttää omaa autoa liikkumiseen. Salilla ja uimassa ja kaupassa ja kavereiden luona käymiseen, ja se on niille ihan luonnollista liikkua siinä pelottavassa liikennevirrassa, missä on monta kaistaakin ja aina pitää tietää etukäteen mille kaistalle asettuu, kun opasteiden kohdalla on jo myöhäistä vaihtaa. Mies ei oikein ymmärtänyt, kun ei se sille ollu pelottavaa. Sunnuntailiikenne etenkään.

Heh, löyty miehen jäljiltä parempi kuva, laitan salaa tähän :)

Sitä kyllä ihmettelinkin, miten sunnuntaina oli niin moni ravintolakin kiinni. Pääkaupungin keskustassa! Ruokakauppa sentään oli auki, haettiin eväsleivät sieltä. Ja kokeilin ekaa kertaa elämässäni itsepalvelukassaa :) oli siinä myyjä kattomassa, että siitä vedettiin kaikki ostokset, mutta mie ihmettelen tätä suomalaista tapaa luottaa ihmisten rehellisyyteen. Olen kuullut kerrottavan tulevaisuuden utopioista, että kaupoissa ei olis kassahenkilökuntaa ollenkaan, vaan kaikki maksais ostoksensa itse, mutta eihän se ainakaan tuollaisena toimi. Myymälävarkaudet ja juoksukaljat on jo muutenkin jonkinlainen ongelma.

Mun ongelma on mejän pyykinpesukone. Ajattelin putsata sen sitruunahapolla, kun edellisestä putsauksesta on aikaa - ei siinä oikeasti mitään hajua tai muutakaan ollu, mutta kun sanotaan että se pitäs aika ajoin puhdistaa. Laitoin sitruunahapolla 95 asteen pesun ja perään tavallisen pesun. Puoli vuorokautta (tai vuorokausi) sen jälkeen koko keittiö lemusi aivan raadolle, ja hajun lähteeksi osoittautui pyykkikone. Uusi sitruunahappokylpy kuumassa, mutta nyt en ehtinyt vetää sitä toista pesua perään, kun oli jo ilta, ja haju on edelleen hirveä. Ihan tosiaan niinku siellä olis mätänevä raato. Nukkasihti on pesty tolulla ja pesuainelokero on irrotettu ja pesty, tiivisteet puhdistettu (tai niin luulin, mutta nyt kun kävin läpi niitä uudestaan, niin ei ne niin hyvin ollukaan putsattu), enkä mie tajua miksi se vain haisee. Tänään piti ensin laittaa pikapesu, että tohti laittaa vaatteita koneeseen peseytymään. Ymmärrän, jos puhdistamaton kone haisee, mutta en ymmärrä, miksi haisematon kone alkaa puhdistuspesun jälkeen haista raadolle... luukkua ei voi pitää auki, muuten koko kämppä lemuaa. Ideoita?

Ihmeellinen päähänpisto

Mies ehdotti matkaa Ruokolahden Kummakivelle ihan extempore kun kotiutui töistä perjantaina. Siis sinne on  yli kolmen tunnin ajomatka meiltä... no, kun lapset vakuutti pärjäävänsä ja olivat suorastaan iloisia, että aikuiset häipyy, niin mikäs siinä. Ylläoleva kuva on Lietvedeltä. Siellä oli hienoja kalliosaaria.

Kummakivestä on niin paljon niitä tavanomaisia kuvia, niin laitan tämmösen. Mun huomio kiinnittyi siihen, miten sileä ja pyöreämuotoinen oli se alempi kivi, ja miten särmikäs lohkare itse kivi... Hyvin siellä olis sadetta voinu alla pitää, jos olis sattunu sataan. Ei satanu, oli leppeä ilta ja kun hyttysmyrkkykin sattui olemaan mukana, niin mikäs siellä metsässä oli vaellellessa. Kumisaappaat olis ollu hyvä olla jalassa märkyyden, mutta myös kyykäärmeen vuoksi. Sellainen nimittäin oli poluntapaisella ja oli hyvin lähellä, etten astunut päälle. Tuossa Kummakiven vieressä on pari semmosta korkeaa kalliota, kiipesin toiselle ja katsoin, että sille korkeammallekin pääsee jotain polkua pitkin - polut oli liukkaita, kun oli kallion päällä sammalta ja jäkälää, jotka oli vettyneet sateissa, ja onneksi katsoin jalkohini siinä kulkiessa.

Toki kädet tärisi tapahtuman jälkeen, mutta vasta myöhemmin tajusin, miten lähellä oli, ettei reissu saanut ihan erilaista päätöstä. Eihän kyyn puremaan aikuinen ihminen kuole, mutta kipiäksi siitä tulee ja olishan se ensinnäkin pitäny pitää liikkumattomana - miten kävelee kilometrin verran metsäpolkua pitäen toisen jalan liikkumattomana? - ja toisakseen olis pitäny käydä näyttäytymässä lääkärillä. Hitto. Puhumattakaan käärmeparasta, joka olis ehkä tullut poljetuksi. Onnekkaasti kuitenkin kävi. 

Takaisin tullessa kuvasin tämän koivunkannon, joka taas mun silmään näyttää kauempaa huolimattomasti katsottuna jotenkin siveettömältä. 

Ehkä mulla vaan on likainen mielikuvitus. 

Mikä lie purrut mejän toista koiraa sillävälin täällä kotona, kun sen kaulassa on turvonnut pistos- tai puremakohta jota se raapi yölläkin niin raivolla, että ei meinannut tulla nukkumisesta mitään, vaikka väsytti kovin. Laitoin siihen aloegeeliä, joka tuntui rauhoittavan sitä sen verran, että se jonkin aikaa pystyi nukkumaan - ja minäkin. Joskus yöllä se tuntui tulevan ihan pyytämään sitä, kun tuli pään viereen raapimaan ja kierimään. En millään olis jaksanu, mutta kun ei se antanut rauhaa, niin laitoin ja taas nukuttiin. Aamulla annoin murusen Histeciä ja laitoin kaulaan semmosen "tuubihuivin" ettei se pääse raapimaan ihoa ihan kamalasti rikki. Karvattomilla koirilla on se etu, että rasvaa voi laittaa suoraan pipikohtaan ilman, että se jää karvoihin, mutta se haitta, että raapiminen rikkoo ihon äkkiä. 

Kello on 13 ja yhtäkkiä koko muu perhe nousi häärimään tänne. Nukkuivat tähän asti. Yks yövieraskin. Täytyy lähtee koirien kans lenkille.

Voi rähmä

Tuntuu, että tässä perheessä pahin lomanloppumis- ja koulunalkamisangsti on mulla, jolla on vähiten syytä siihen. Tai sitten se on vaan joku muu syksyangsti. Nämä kelit ei yhtään paranna sitä... aurinko parantais. Nyt on sääennusteiden osuvuus sitten niin päin, että ei pidä sataa niiden mukaan ja sataa kumminkin. On ollu pyykit pari päivää pihalla kuurosateiden huuhdottavana, kun ei pitänyt sataa. Piti olla puolipilvistä. Satoi niin  hirveästi!!! Hiekat huilas taas harjun päältä asfalttitielle, mutta siitä on se etu, että raivopäisesti moottoripyöriään pärryyttävät meluterroristit ajelee vähän rauhallisemmin. Kunta ei nyt oo harjannu tietä, ehkä tekee sen sitten kun tämä sääkausi on ohi.

Äsken huomasin, että toissapäivänä leipomani gluteenittomat sämpylät on edelleen viilentymässä kuistilla... vein ne sinne, että viilenisivät nopeemmin jääkaappiin laittoa varten, ja siellä hetken olleena oli tarkoitus siirtää ne pakastimeen. Gluteenittomathan alkaa huonontua heti, kun ne on uunista otettu... no, toisen pussin heitin joka tapauksessa pakastimeen, mutta toinen täytynee syödä pian pois. Ei ollu enää hyvää, äsken kun maksamakkaran ja juuston kanssa yhden söin, vaikka lämmitin sitä mikrossakin. Alan vain olla aika kyllästynyt ruisleipään... ja mikä mua tässä taannoin alkoi himottaa, oli pullavanukas! Siitä ei oo gluteenitonta vaihtoehtoa. Ei raaski perhelipullia tehdä vaan vanukasta varten, eikä se ees olis sama asia. No, noista sämpylöistähän olis saanu pienen leipävanukkaan...

Lomareissulla ollessa tuli syötyä vehnää, ja se kyllä kostautui sitten taas. Eilenkin maistoin vehnää, kun ostin lidlistä jotain alennussuklaakeksijuttua, mutta vaan vähän.

Aamun piristykseksi viherludevauva. Nekin osaa olla sympaattisen näköisiä pienenä... tai "vauva" ei ehkä ole entomologisesti ihan kurantti sana tässä tapauksessa, "nymfi" lienee lähempänä oikeaa. Kamala kiire sillä oli, ei tahtonut kameran etsimessä pysyä.

Lenkille aioin lähteä koirien kans tuonne metsään, mutta sinne näkyy lappavan porukkaa niin paljon, etten taida viitsiä sekaan ängetä. Keksin jonkun muun lenkkipaikan.

Ai niin; tähän valituspostaukseen piti kirjoittaa myös se, että kuukausi sitten asfalttiin ryyskähtänyt polveni ei ole vieläkään parantunut. Sinne varmaan meni syvälle jotain shaissea, jota en saanut putsattua pois ja joka nyt mätii ulos. Hankaloittaa elämää, jos ei voi ollenkaan laskeutua polvilleen; tämän tietsikan johdon irrottaminenkin pitää tehdä pöydän alta, ja vaatis sitä polvilleen lankeamista.

Sienekkyyttä

Sanovat, että on hyvä sienisyksy. Että löytyy kanttarellejakin. Menin sitten metsään jälleen tsekkaamaan "omia" kanttarellipaikkojani, mutta niin skeptisenä lähdin, että en ottanut edes sieniveistä mukaan, pari pientä pussia sentään. Yllättävästä paikasta löytyi pari rellia, mutta muuten alku ei ollut kummoinen.

 Kuvasta ei ehkä kovin hyvin näe, mutta ihan selvästi oli potkittu hajalle ihan tahallaan. Toisaalta jäljet ei näyttäny kovin inhimilliseltä, ikäänkuin asialla olis ollu sorkat tai kaviot, niin teräväreunaisia olivat. Tai sitten jollain raggarilla (jolla on jotain sieniä vastaan) on ollu metsäpolulla jalkineina jotain muuta kuin kumpparit tai lenkkarit.

 Sitten löytyi pienenpieniä pikkaraisia pipanoita, joista ehkä viikon päästä vois sanoa, että sieniä. Jos olisivat vielä tuolla. Ehkä käyn katsomassa.

 Löytyi niitä sitten kuitenkin sieltä kaistaleilta, jotka moto oli jättänyt murskaamatta. En muista, että olisin näin painavaa saalista puolen tunnin reissulta ikinä saanut. Roskineen. Kun ei tosiaan ollut sitä sieniveistä. Koirat söi mustikoita sillävälin. Pakko oli päästää ne hetkeksi irti taluttimesta, kun hakkuujätteet lojui tantereella niin, että koirien oli vaikea kulkea. Ilman narua pystyivät etsimään parhaan mahdollisen kulkureitin vaikkapa rankojen alta. Tokkopa nyt enää on mitään semmosta metässä, mikä häiriintyis pienen koiran ohikulusta sen enempää kuin sen moton tai minun.

Ja sain kortin Zimbabwesta asti! :) ei menny kortilla kuin reilu 2 viikkoa matkata tänne.

Ukkonen jylysi taas jossain kaukana - itse asiassa unohdin ottaa töpselin irti tästä tietsikasta, vaikka tarkoitus oli, ja siksi tuli vähän kiire pois sieltä metsästä. Ei se sitten tänne tullut, meni takavasemmalta ohi ja haipui pois. Sadekuuro näyttää kyllä tulevan. Taidan viedä orkideat ulos. En tiedä, mikä iski siihen hääpäiväorkideaan, se pudotti kaikki kukkansa lähestulkoon kerralla. Toinenkin suuren osan. Helle?