Pöh!

Muistatteko ne sipulit, joita talvella kuvasin? No, linkistä näkee, jos ei muista. Taas oli kipattu lisää, näitä oli selvästi varastoitukin jossain ihan asiallisesti, kun vain jokunen on itänyt. Ihmettelin taas. Mutta jokainenhan tekee omille sipuleilleen mitä tykkää.

Kaksi astetta lämmintä oli tänä aamuna. Voi jestas. Kirjosieppo tuli viikonloppuna tilskuttaan ja sieppaamaan tinteiltä pesäpönttöjä, ja toivottavasti syömään pois niitä sääskiä. Tyttö sanoi kuulleensa käen kukkuvan. Niin ne linnut tulee, vaikkei kesä tunnu tulevan.

Sama tyttö sanoi viikko sitten lumiseen aikaan nähneensä "jonkun elukan jäljet" pihalla, juuri ja juuri riistakameran ulottumattomissa, tai reagoimattomissa. Naulasin varaston seinään uuden paikan kameralle ja suuntasin sen enemmän sinne missä on aidassa sellainen "livahduspaikka" mahdollisille villieläimille, ja kamera sekosi ihan. Se alkoi kuvata minuutin - kahden välein, vaikkei mitään näkynyt. Tuuli vähän heilutti oksia ja kasveja. Ei se aiemminkaan niin herkästi niihin reagoinut, enkä totisesti mitään säätöjä muutellut herkemmiksi. Oli pakko panna kamera kiinni kun sähköpostiin tuli tunnissa kymmeniä kuvia. Tuuli ei ole tänään ainakaan laantunut, että näinköhän on kannattaa laittaa takaisin päällekään.

Tänään olis tarkoitus lähteä kuopuksen kanssa junalla kaupunkiin katsomaan se paikka, minne sen täytyy huomenna mennä niihin pääsykokeisiin. Mies sen autolla itse pääsykoepäivänä vie, mutta varmistan, että tietää mihin rakennukseen suuntaa sitten. Olisi kiva, kun pääsisi sinne, olisi minun mielestäni parempi vaihtoehto kuin se ykkösvaihtoehto, minkä oli yhteishakuun laittanut. Itse toki päätöksen tekee, koska sitten joutuu sen kanssa elämään, mutta uskon, että helpommin eläisi tämän kanssa. Siitäkin huolimatta olen sitä mieltä, että työn löytämisen mahdollisuus olisi ykkösvaihtoehdossa (hotelli- ja ravintola-ala) noin 90% parempi kuin tässä... mutta aika näyttää.

Stressi ja ahdistus reissaamisesta junalla on murto-osa siitä, jos joutuisin itse ajamaan. Junalla siksi, kun päästään miehen kyydillä takaisin kotiin. Ja siksi, että jos pääsee sinne kouluun ja jos haluaa siellä käydä ja jos menee junalla, niin osaa sitten paremmin suunnistaa. Katsoin itsekin kartasta, mikä on lyhyin reitti - vaikka on entinen kotikaupunkini, niin ei sitä välttämättä osaa ajatella, mikä on se järkevin reitti, kun päässä oleva reitistö ei välttämättä ole ihan yksi yhteen todellisuuden kanssa. Esimerkiksi osasin Helsingissä kyllä suunnistaa jos oli mentävä jonnekin tiettyyn paikkaan, mutta kun nyt katson karttaa, ne paikat on "väärissä kohdissa". Se, mikä mielessä saattoi olla ihan suora reitti aasta beehen, onkin kartalla kiemurainen kuin mikä.

Räntää on luvattu. Tulin laittaneeksi pyykkikoneen päälle, enkä voi jättää sitä mylläämään itekseen, ja nyt olis viimeiset hetket lenkittää koirat ennen sadealueen saapumista. Kertaalleen jo panin koneen tauolle kun kävin heittämässä tytön asemalle, ja periaatteessa voisin sen tehdä koirien lenkityksen takiakin, mutta tuntuu hankalalta. Viivästyy valmiiksitulo ja sit pitää taas olla menossa toisaalle. Kaikenlaiset normaalille ihmiselle tavallisen iisit asiat tuntuu välillä niin ärsyttävän vaikealta.

Mulla kun on tuo muisti niin heikko, että pitää tehdä asia heti, kun se mieleen tulee, jos se ei saa unohtua, niin olen huomannut, että sekin tuo sellasta ihme sekavuutta elämään. Koko ajan on jotain kesken, kun on muistanut jotain mikä piti tehdä ja sen tehtyään sitten unohtanut, mitä alunperin oli tekemässä. Ei ne kaikki niin tärkeitä ole, onpahan vain asioita, jotka haluan tarkistaa/tehdä/laittaa roskiin/viedä paikoilleen tai jotain. Ja sellasta, että aattelen ottavani kirjan ja lukevani, ja sitten kun oon ottanu mukavan asennon ja koirat on kerääntyneet syliin (kuten aina, kun istun sohvalle) niin tulee mieleen, että tosiaan, koirilta piti leikata kynnet, tiskikone piti tyhjentää/täyttää, pyykit piti kerätä kun uudet on koneessa tulossa ripustettavaksi, tai ripustaa kun tyhjensin pyykkikoneen mutta ennen ripustamista tuli mieleen jotain, mikä piti tehdä ja märät pyykit makaa korissa... Joskus pitäs vaan mieli tyhjentää kokonaan. Samanlaista se on tietokoneella ollessakin, monta sivua on auki kun kaikkee pitäs tehdä yhtä aikaa. Tälläkin hetkellä on seitsemän välilehteä auki.

Mutta piha on melkein haravoitu, sieltä mikä on tärkeintä ainakin. Puita kaadettu enemmän kuin olisin halunnutkaan... kyyneleet valui silmistä eilen, kun karsin runkoja ja pinosin oksia silppuriinmenoa varten. Alaston olo kun tieltä näkee tänne nyt paremmin, mutta on siinä pieniä vaahterantaimia jo kasvamassa.

Räntäsade alkoi. Jostain joskus oon kuullut, että keväällä ei sais panna mitään maahan kasvamaan ennen toukokuun kymmenettä päivää, vaikka olis kuin lämmintä, mutta nyt näyttää siltä, ettei kannata vielä kymmenes päiväkään laittaa.

Tasan vuosi sitten oli hellepäivä, tai ainakin melkein-helle. Ja äitienpäivä.

Joojoo kevät

Nyt on riittänyt ahdistusta taas. Eikä mene ohikaan kokonaan sillä, että se aiheuttaja (mun mielestä) menee pois. Vaikka eilen selvisin jopa keskustassa ajelusta ja parkkipaikankin löysin, niin illalla vieläkin puristi jotenkin. Tulee ajatuksia, jotka kielii pahasta olosta, vaikka mieliala sinänsä ei mitenkään erityisen matalalla olekaan. Itse asiassa olen välillä melkein onnellinen. Ei se ole masennusta semmonen. Silti kaikki pikkuasiatkin taas kasvaa isoiksi ja murehdin ja ahdistun niistä.

Eilen oli mukava pieni metsälenkki, paitsi että sarvijaakko ilmaantui jostain kaulaan (!) ja taisi vähän nipistääkin. Hädissään, luuli puuhun menevänsä ja meniki mun kaulaan. Kyllä mieki vähän säikähin, ku semmonen koppiainen oli kaulassa ja heitin sen kauas, sitten vasta menin katsomaan mikä se oli. Siellähän on sitä metsää raiskattu, ja Wikipedian mukaan sarvijaakko "elää vain hyvin heikkokuntoisissa tai kuolleissa männyissä". On siis vähän niinkuin puiden raadonsyöjä. Puun raadot on enimmäkseen kuskattu pois, mutta niiden jäseniä toki lojuu siellä vielä.

Kävin verenluovutuksessa, ja hemoglobiini oli pudonnut 15 pykälää edellisestä. Se on aika paljon, lieneekö syynä kevennetty ja paljon kasvisruokaa sisältävä ruokavalio. Ohjeistettiin syömään rautaa ja annettiin sitä mukaankin. Mutta ihmeen vähän huippas luovutuksen jälkeen nyt.

Ja niin, sääski pisti eilenillalla, kun istuin pihalla pajua punomassa. Sääsket kyllä tulee, vaikka kevät ei tahdo tulla! Pihalle ei noussut yhtään mun istuttamista sinisistä ja keltaisista krookuksista tahi sahrameista, mitä nimeä nyt kukanenkin käyttää. Vain valkoisia ja vaalean violetteja nousi. Scillat toki, ja se vanha sinilila krookus, mikä on ollu takapihalla niin kauan kuin tässä on asuttu, mutta ei niitä mitä pari vuotta sitten istutin. Saapa nähdä tuleeko yhtään tulppaaneja. Kirjopikarililjat on kyllä nousseet.

Körsy pajuväkästys ja ainoot krookukset

Tyhjensin riistakameran muistikortin, ei ollu ku naakka, harakka, orava ja mustarastas. Yksi yökuva, jossa ei näkyny mun silmään mitään. Lumien sulettua rumaa ja epäsiistiä. Ja paju on jo silmuilla, enää ei kande ees miettiä sen keräämistä. Ellei aio kuoria sitä. Voi, kyllä mie kuoritustakin punoisin, ja vaikka kuorisinkin itse, jos vain joku keräis... mun selkä ei vaan kertakaikkiaan kestä sitä pajun keräämistä.

Taas tuulee. Meen silti pihalle. Mies teki eilen kovasti taas pihatöitä ja mie vaan nyhjötin pajujeni ääressä kiroillen.

Kukkia ja mehiläisiä, muun muassa

Blogger kääntelee kuvia taas omin lupinensa miten sattuu, mutta kaipa näistä saa käsityksen, mitä näin reissullani tänään, kun koirien kanssa mannuilla könysin.

Ilma on kaunis, mutta tuulee avoimilla paikoilla tosi kylmästi. Tuuleton aurinkoinen paikka saa hien pintaan, tuulinen aurinko ok jos korviin ei tuule, jos on varjoisa tuulinen paikka niin palelee. Kylällä viljelijä jo kylvää ja peittelee kylvöksiä harsoilla. Meillä on noussu krassit

ja jaloleinikit

mutta vaalimainoksena jaetut unikonsiemenet ei osoita elonmerkkejä. Joku jakoi vaalimainoksena kuminansiemeniäkin, ja vaikka yleensä pidän kuminan tuoksusta, se oli niin vahva ja jotenkin tosi karvas haju, että ruokaan en ainakaan mokomaa pistä. Saattaa olla, että kylvän pihalle kesemmällä. Täällähän on paljon kuminapeltoja, on kaiketi kannattava bisnes. Ehkä en tuolla pussillisella vielä pääse kovin suureksi kuminantuottajaksi. 

Kuminasta tulee aina mieleen anekdootti parinkymmenen vuoden takaa, kun kysyin mieheltä - silloiselta tuoreelta poikaystävältäni - että tykkääkö se kuminasta. Aioin leipoa sämpylöitä ja sitä varten kysyin, kun siihen aikaan oli tapana ripsauttaa kuminaa tai anista sämpylätaikinaan. Mies vastasi jotenkin silleen, että mikä ettei, kunhan ei keskellä yötä. Sai nauramaan. Ja tässä ollaan. 

Punoin pitkästä aikaa vähän pajusta, ihan kotipihalta kerätystä vain. Yhden linnun lämmittelypesän sain niistä, ja matalan "leipäkorin" - johon en kyllä leipiäni laittais, reunoilta saattas läpi pudota - mutta saattaa se kesän mennä vaikka kauniiden kivien alustana jossain. Körsyhän se on, kun ei ollu kamalasti valinnanvaraa pajuissa ja muutenkin vähän soveltelin tekniikoita. Vielä olis muutama iso pajunsoiro johonkin tarkoitukseen. Tökin maahankin niitä juurtumaan, ja nypin pois vanhoja, juurtumattomia pajupistokkaita. 

Jotain outoa oli tapahtunut meidän pistokkaasta muutama vuosi sitten kasvatetulle pienelle terijoensalavalle. Se oli juurenniskasta poikki. Kuin joku olisi sivaltanut lapionterällä tai jtn. Mulle tuli mieleen naapuri, joka aika ajoin luvan kanssa kaataa puita mejän tonttien rajalta, kun ne "varjostaa heidän pihaansa". Siis niilläkin on sitä pihaa kyllä siellä kauempana paljon, mutta auringon pitäisi kai paistaa joka kolkkaan. Ei se varjo aina pahasta ole. Jahka tuo talousmetsä tuosta kaadetaan niin riittää varmasti paahdetta heillekin ihan nokko. Mutta sitä nyppii varmasti ne isot terijoensalavat siinä mejän tontin päädyssä, kun kaikki muut puut alkaa olla siitä jo nurin... mutta mitäs seisoivat rivissä toljottamassa meille. Ei tykätty ja istutettiin puita näköesteeksi, pistokkaasta vielä lisääkin. Mutta joku elukka ehkä järsiny, tai talven tuhoja. Ei luulis lumenkaan kyllä painaneen, kun ei sitä juuri talven aikana edes tullut. Onko taas vähän sekavaa horinaa mulla? 

Täytyy mennä ostaan tytölle vesivärit pääsykoetta varten. Enkä tiedä, onko sillä kunnon puuvärejäkään. Kutsussa oli ennakkotehtävä, joka piti palauttaa 2.5. mennessä ja sitten luki erikseen lihavoituna "Ilmoittautuminen pääsykokeeseen 02.05.2017 mennessä." Oltiin epävarmoja, että pitääkö nyt sitten erikseen ilmoittautua vielä johonkin, kun ei siinä paperissa mainittu miten ilmoittaudutaan, tai edes kenelle ja opinto-ohjaaja ei vastannut ku tyttö asiaa sähköpostitse kysyi. Selvisi sitten, että se ennakkotehtävän palauttaminen on ilmoittautuminen. Olisiko voinut jättää sen lihavoidun ilmoittautumisasian pois, tai laittaa sen esimerkiksi muotoon "Ennakkotehtävän palauttamalla ilmoittaudut pääsykokeeseen."? Tai "Ennakkotehtävän palauttaminen ajoissa on edellytys pääsykokeeseen osallistumiselle."? Toivoisin kovin, että tyttö pääsisi ja lähtisi tuolle alalle mieluummin, kuin sille toiselle valitsemalleen, jolle sillä ei mielestäni ole edellytyksiä alkuunkaan - jo valinnaisaineet oli sitä ajatellen ihan väärät. Medianomikouluhomman jätti suosiolla sikseen jo tässä vaiheessa, koska sinne vaadittiin sitä sosiaalisuutta ja ne pääsykokeet vasta olikin vaikean kuuloiset paniikkihäiriöön taipuvaiselle sosiaalisten tilanteiden pelkääjälle. 

Loppuun vielä muutama maistiainen Ähtäristä:

Karhun vuoden vanha pentu

Ahmapari

Ilves

Susia

Kotona taas

 Reissu tehty, voimat menny ja ihan mukavaa oli, etenkin nuorisolla. Kun se nuoriso oli miitissään Haapamäellä, me vanhukset käytiin pandojen tuloon valmistautuvassa Ähtärin eläinpuistossa.

Eläintieteen tuntemus kyllä tuntui olevan vähän niin ja näin, ainakin kun kylttejä vertasi nähtyihin eläimiin :)

Karhun erauspennut oli hyvin virkeitä ja riekkuivat ilahduttavasti. Emo sensijaan oli vielä talviunien jäljiltä varsin nuuduksissa...

Sellainen olo mullakin on, vaikka nukuin hyvin yöni. Täytyy silti mennä pihalle hommiin, kun kerran on tällanen hieno ilma. Tosin tuulee niin, että haravointi ei kannata kuin myötätuuleen...

Eilistä

 Illalla alkaneen lumisateen jälkeinen aamu näytti tältä, kun aurinko kurkkasi pilvenraosta noustessaan. Oli aika erikoinen efekti. Linnutkin oli hiljaa, mitä en yhtään ihmettele. Niitäkin vitutti kun tommonen lumimäärä tuli ja sentään monilla jo munat pesässä.

Illalla sain myös viestiä, että navetalla kaivattais siivousapua, kun vieraita oli tulossa ja paikat vähän sekaisin. Kuusi tuntia jynssäsin paikkoja lypsyrätillä ja piilottelin erinäisiä tavaroita kaappeihin, kun enhän mie, vieras ihminen, tienny missä mitäkin pidetään ja mihin ne kuuluis - miehän en oo mikään siivooja tyypiltäni, en oo koskaan sitä hommaa oppinu muutaku just noin, että olemassaolevat tavarat vaan sullotaan laatikoihin ja kaappeihin tai järjestetään nätisti riviin. Ja pestään tasot, ovet ja sellaset. Ja navetan pinnoille tulee äkkiä semmonen ruskea pölykerros. Mutta onhan se paljon helpompaa ja suoraviivaisempaa kuin oman kodin siivous :)

Loppupäivän olinkin sitten taas ihan pois pelistä, tuli migreenikin. Edellispäivä oli taas sellanen superstressipäivä, ja luulen että migreeni oli tulossa jo sen päätteeksi, mutta sain lääkittyä sen hiljaiseksi siksi aikaa, että kävin hommissa. Ja tänään on taas ihan uusi tinnitus korvassa, kummallinen humina. Alkoi aamulla ja paheni niin, että on pidettävä kuulokkeissa musiikkia, kun häiritsee muuten. Ja päänsärky jatkuu, toki.

Esikoinen on flunssassa taas. Kuumettakin oikein. Kuopus oli pari päivää pois koulusta alkuviikolla kurkkukivun ja oksentamisen takia. Saa nähdä tarttuuko tauti, viikonloppuna olis menoa kauemmaksikin.

Kävin sen verran koirien kanssa iltakävelyllä, että pääsin ihaileen näsiän kukintaa. Se on sitten ihmeellinen pensas! Kukkii noin ihanasti vaikka on käytännössä ihan talvi, lumet vaan sulaa välillä pois. Toinen kukassa oleva samalla suunnalla on tämä:

Kevätlinnunsilmä. Sekin jaksaa kukkia, vaikka lumen alle välillä jääkin. Ja mie vissiin jaksan sen joka kevät käydä kuvaamassa ja laittaa kuvan tänne :)

Talven viimeinen lumiukko?

Juu ei ollu norovirus, vaikka oksentamista tapahtui eilenaamullakin. Sen lisäksi on kurkkukipua, ja eilenillalla oli lämpö vähän koholla. Ihme tauti. En sitten tänään alkanu ajaan sitä kouluun. Niin reippaasti kävi viime viikonkin siellä koulussa ilman yhtäkään paniikkikohtausta, vaikka turvahenkilö ei ollu kaverina.

Yhteishaun takia tuli pari pääsykoevaatimuspaperiakin, mikä stressaa tyttöä kans. "En tule pääsemään mihinkään" se hokee. Ja miksi jolleki media-alallekin vaaditaan sosiaalisuutta? Miksei ihminen kelpaa sellaisena kuin on? Hyvin voi pärjätä alalla epäsosiaalisempikin tapaus. Ei anneta edes mahdollisuutta. Ja kuvataidealalle tarttee vissiin olla taiteilijantarvikkeet valmiina jo pääsykokeeseen mennessä, hirveä arsenaali omasta takaa mukana. Ostoksille tässä pitää lähteä.

Ulkona sataa lunta. Ilmatieteen laitos sanoo, että niihin olis varauduttava. "Keskiviikkona ajokeli huononee maan itäosissa lumi- ja räntäsateiden takia. Sateet lisäävät onnettomuusriskiä etenkin jos joukossa on autoilijoita, joilla alla on jo kesärenkaat." Ja monellahan on jo, toki, kun laki niin määrää. Eipä sitä voinu ennustaa näin kylmää jaksoa, jos ajoissa vaihtoi renkaat. Ja sen verran iso operaatio se on, että ei voi vaan aamulla katsoa ikkunasta että jaa, maa on valkoinen, vaihdankin talvirenkaat takaisin ennenkuin lähden töihin.

Aamuyöllä heräsin murehtiin tytön koulunkäyntiä tuon paniikin, ihmispelon ja muun pelon takia, ja elämää muutenkin. Murheet kasvoi taas kokoansa isommiksi, ja kun mies nousi (vasta kasiin meno töihin, ja heräsi puoli viideltä!) niin otin kirjan ja aloin lukeen, että sain ajatukset muualle. Mulla on menossa Heikki S. Vuorisen Tauti(n)en historia, ja se on hurjan mielenkiintoinen, mutta sitä pitää lukea ajatuksella. Ja jatkuvasti pitäs käydä googlettelemassa asioita. Mulle oli uusi juttu mm. se, että kovin moni sairaus on ikäänkuin tarttunut eläimistä sen jälkeen, kun ihminen kesytti kotieläimiä, hieman muuntuneessa muodossa vain. No, tuberkuloosin yhteyden nautoihin tiesin.

Huomaa tukka!

Tällasen lumiukon tein sillon, kun viimeksi satoi lunta enemmän. Siitä on vielä jäljellä pieni pallo ja vähän toista, ja nyt näyttää siltä että kohta voi taas tehä lumiukon. Mutta toivottavasti tuo nyt jäi viimeiseksi tälle keväälle. Lumiukosta metrin verran taakse oikealle kukkii nyt lumikello.

Nähtävästi se juustokakku ei ikuisiksi ajoiksi torpannu mun laihdutusyrityksiä, nyt oon siinä mikä on ollu paino, kun tissileikkauksen jälkeen tuli viitisen kiloa takaisin. Olisin iloinen, jos olis 10 kiloa vähemmän, mutta tiedän ettei se siinä pysyis. Ylöspäin kun tahtoo aina mennä. Ei oo kuitenkaan siellä asti, missä se enimmillään on ollu.

Ei tule kesää

Aamulla kun heräsin, oli maa valkoisena ja lisää höytäili. 

No eipähän tarvi haravoida pihaa. Ensi viikonloppuna on ehkä päiviä, ettei sada, mikäli ennusteeseen on luottaminen - lauantai on eka päivä, ettei oo ennustettu sadetta. Potuttaa tämmöset kelit, mutta eihän niille mitään voi.

Kuopus kävi Helsingissä jonkun toisen junaharrastajan kanssa - tai meni sinne ollakseen sen kanssa, palasi sitten ulkomaanmatkalta kotiin tulevan kaverinsa kanssa. Kaveri jostain syystä nakitettiin meille yöksi, liekö kotona ollut jotain erikoista, minkä alta piti saada pois... eikä meillä oo kauheesti ees mitään syötävää. Leipää ja juustoa. Kaurapuuron keitin nyt aamuksi, mutta nuoriso nukkuu vielä ja puuro muhii tosi muhjuksi... saattaa olla aikamoista liimamassaa sitten kun suvaitsevat herätä aamiaiselle. Kaveri valitti, että on huonosti nukkunu koko reissun, ja minua vähän säälittiki ku ei se päässy sit ees omaan sänkyyn nukkuun. Eipä tuo kovin onnettomalta kyllä vaikuta. Suihkuunkaan ei oo päässy ja meillä kun ei oikein voi käydä suihkussa. Sauna lämpiää vasta tänään. 

No niin, nyt kuopus heräs - oksentamaan. Hurraa. Joku norovirus tietenki. Yäk.