Me, myself and I

Taaskaan ei suostunu antaan mun kirjoittaa, ennenkuin liitin kuvan. Latas ja latas vaan. Kuvassa koirani Tanriver's Missing Maid Pakilan siirtolapuutarhassa noin vuonna 1991.

Heräsin aamulla kuuden aikaan itkuuni, kun näin painajaista, jossa kuopus oli kuollut. Oon ehkä miettiny kuolemaa liikaa - hiljattain kuoli miehen sukulainen; suunnilleen saman ikäinen, terve, tietääkseni urheilullinen... koulutuksensa takia varmaan osasi arvioida tilansa vakavaksi (joku muu olis kuitannu viattomanoloisen oireen ei-vakavaksi) ja kutsui ambulanssin, mutta oli silti kuollut. Isää kävin tervehtimässä kun siellä päin liikuin, kuulin sen ekaa kertaa miettivän ääneen kuoleman mahdollisuutta.

Palaan vielä siihen joogaretriittiin. Kritisoin hiljaa mielessäni siellä sitä pakkokuunneltavan puheen paljoutta - tulin hiljaisuuden retriittiin, ja jouduin kuuntelemaan pölötystä enemmän kuin normiarkipäivänäni! Kuulemma yhteinen päivärytmi ja nää höpötykset "tukee ajelehtivaa mieltä" tms. Mie ennemminkin saan hiljaisuudessa mieltäni kokoon, ja hölönpölö hajottaa sitä. Myös se kirjoittaminen tuntui turhauttavalta - annettiin otsikko, mistä piti kirjoittaa, ja kun sai ajatuksesta kiinni ja kirjoitus alkoi luistaa, sanottiinkin jo, että nyt pitää lopettaa. Sitten kirjoitinkin ekana aamuna ihan itekseni pari sivua. Kopsaan tajunnanvirtaani tähän suoraan, korjailematta ja siistimättä ja järkevää loppua keksimättä (mulle tais siinä tulla taas aikataulu vastaan):

"Ajatuksia
Pranapolku. [siellä menee sellanen joogaopistolaisten oma pieni polunlenkki mettäsä. suom. huom.] Sen piti kuulemma olla n. puolen tunnin reissu, mulla meni melki tunti. Meinasin myöhästyä joogasta, kun lähdin n. 6.30 käveleen. Ja hitto mitä surkeaa maisemaa alkuun, vesaikkoa kaadettu ja risukasoja pitkin.

[tältä näytti. meditatiivista, eh?]

Sittemmin se toki muuttu mukavammaksi - mitä nyt meinas kengät kastua. Mietin siellä, että jos joku määräis mut kuvaileen itteeni yhdellä sanalla, niin mikä se olisi. Tärkein rooli mun elämässä on olla äiti. Sitten vaimo. Kyynikko, nihilisti, pessimisti. Eläkeläinen. Riippuu toki täysin tilanteesta ja olosuhteista, jotka kulloinkin vallitsee. Esimerkiksi joogassa, tarkoitan nyt täällä opistolla muiden joogaharrastajien keskellä ei ole ehkä luontevaa määritellä itseä äidiksi tai vaimoksi.

Harrastelija, ehkä? Joogaharrastelija. En edes harrastaja koska sellainen on mielestäni "keen on" eli sen elämässä iso osa se harrastus, mutta jooga on mulle niinku voikukat alkukesällä. Ne on kivoja ja niistä saa iloa, mutta jos niitä ei ole niin ei mun elämäe muutu miksikään, saati että tuntisin joka lajin nimeltä ja tutkisin niitä kaiken liikenevän vapaa-aikani.

Polulla mietin myös sitä, kun ihannoidaan elämäntapaa, joka on "sopusoinnussa luonnon kanssa". Sellainen sopusointu on aina yksipuolista, ei luonto halua olla sovussa ihmisen kanssa, vaan luonnossa vallitsee luonnon lait; syö tai tule syödyksi. Jatka sukuasi mahdollisimman paljon ennenkuin kuolet. Sopusointu olettaa, että on kaksi eri vastapuolta, jotka joko taistelevat tai ovat sovussa, ja onkin niin hullua, että ihminen on osa luontoa, mutta kokee olevansa luontoa vastaan. Tai lähinnä luonnon olevan itseään vastaan. Toki ei tuhota tarvitsisi, mutta kyllä luontokin ihmisen tuhoaa nopeasti, jos sitä vastaan ei taistele. Mutta ilman luontoa ihminen vasta tuhoutuukin. Komsii komsaa."

En tuohon ehtinyt kirjoittaa sitä, miten pähkäilin oman negatiivisuuteni kanssa. Just kritisoin (mielessäni) niin monia asioita tuollakin - puheen paljoutta, kirjoitusta, Pranapolun rumuutta, paprikaa ruoassa - ja ajattelin, että pitäisi päästä siitä negatiivisesta ajattelusta eroon. Mutta eikö sekin ole negatiivista, että tuntee huonoa omaatuntoa ja paheksuu, kun saa itsensä jälleen kiinni vääränlaisten ajatusten ajattelemisesta? "Nyt taas aattelen näin, en saa, hyi minua, pakko ajatella nyt ihan väkisin jotain kivaa". Miksi sitä pitää heti inhota itseään, miksei voi vain lempeästi ohjata ajatuksiaan positiiviseen suuntaan?

Ei näkynyt enää lehmiä, ja aidatkin oli kerätty pois, vyyhdeiksi tolppien nokkaan. Surku.

Talviturkki Saarijärvessä

Tuonne se jäi, tuon laiturin päähän. Ei ehkä olis kannattanu, jos se vaikka olis vielä lämmittäny kun ei kesän lämmöstä ole tietoakaan... Kesäkuun alku ja viisi astetta lämmintä, hirveä tuuli ja eilen satoi rakeita. Ja vettä, ja sähkötkin meni tunniksi. Ensin tuli sähkökatkos ja sitten hetken päästä iski salama melkein kohdalle. Myöhemmin salamoi muuallakin, lähinnä kaakossa, mutta se yksi oli pitkään ainoa, mikä salamakartassa näkyi.

Joogaretriitin jälkeen alkoi arki ihan rysäyksellä. Jotenkin tuntui siltä, ettei kukaan ollu mua kaivannu eikä kenenkään mielestä ollu kiva, että tulin, vaikka toin tuliaisiakin. Paitsi koirat, joille en tuonu tuliaisia. Jo asemalta hakiessa alkoi miehen mälkätys kuopukselle pyöräilykypärän käyttämättömyydestä, ja muutenkin ollut jotenkin pahalla päällä taas. Mies siis. Tulopäivän iltana olin onnellinen, kun pääsin omaan sänkyyn nukkumaan (ja koiratkin oli iloisia, melkein riehakkaita kun mentiin nukkuun) mutta se ilo ei kauaa kestänyt, kun miehen kuorsaus piti hereillä. Eilen illalla sitten aioin jäädä jo suosiolla tänne alakertaan (tuo patja on kyllä ihan kuollut ja huono nukkua) niin suuttui mulle siitä. Kun ilmeisesti mun pitäs vaan kestää urheasti valvomiset sen takia, kun hän ei tahallaan kuorsaa. Ikäänkuin se tahattomuus pyyhkisi pois kaiken ikävyyden ja hankaluuden. Ikäänkuin mun nukkumattomuus ei olis mikään ongelma, kun eihän hän tahallaan. No, eihän se sille olekaan ongelma. Kyllä mieki kuorsaan ja se on myös mulle itselle ongelma, mutta ei se miestä tunnu häiritsevän.

Mutta olihan siellä Joogaopistolla ihan kivaa. Savusaunaankin päästiin (tuossa oikealla, pukutilat vasemmalla) mutta siellä se hiljaa oleminen oli vähän vaivaannuttavaa minusta. Oli pakko kysyä, missä on peflettejä ja kysyttäessä vastata, mistä löytyy kuumaa vettä. Ja kuulemma jotkut oli kiljuneet kovaa kylmässä vedessä :) Epäilen myös, että sisäilmassa oli jotain vikaa, kun mun nenä tahtoi mennä tukkoon siellä, etenkin joogasalissa.

Kävelin paljon jokaisessa mahdollisessa välissä, mutta sitten tuli sade. Ehdin käydä Riekonkoskella, mutta jostain syystä mun selkä kipeytyi sen kävelemisen ja joogaamisen seurauksena aika inhottavasti. Löytyi erinäisiä syviä lihaksia...

 Riekonkosken tämä ranta on rantojensuojelualuetta, mutta vastaranta ei, ja sen kyllä huomasi. Joku tynnyrikin siellä lojui. Ihmiset ei arvosta hienoja luonnonasioita, kun ne asuu niiden vieressä. En miekään omaa ympäristöäni ehkä osaa arvostaa tarpeeksi, ennenkuin tulee mettäkone ja kaataa siitä puut. Sitten kyllä menetyksen huomaa.

Kotona tuomi oli täydessä kukassa, kun lähdin, mutta Keski-Suomessa ne oli vasta tiukoilla pienillä nupuilla. Kotiin palattuani oli jokunen tulppaani auennut.

Tässä näyttää kesältä, vaan oli kuusi astetta lämmintä kuvanottohetkellä.

Tytön synttäbileet enimmäkseen pidettiin sitten sisällä, osa porukkaa pöydän ääressä, osa olohuoneessa ja osa kuistilla tai lattialla istumassa. Kuusi ihmistä (ja kaksi koiraa) oman väen (ja omien koirien) lisäksi sentään vain. Mutta jos on tilaa 48 neliötä niin ei siitä ihmeisiin riitä. Koululta tyttö kävi hakemassa todistuksen ja viidenkympin "stipendin" tunnollisuudesta ja ryhmähengen parantamisesta. Tjsp. Kyllähän se siellä jaksoi käydä, vaikka se olikin vähän sellasta "päivähoidossa" oloa.

Huomenna ehkä paistaa aurinko ja saattaa olla jopa yli kymmenen asteen lämpö. Hurraa.

Tulin vain kertomaan, että...

• Kirjopikarililja otti spurtin ja kukkii
• Tänään on juhlat ja banoffeen lisäksi suunnitellut mokkapalat meni pilalle
• Ahdistaa
• Migreeni uhkailee
• Selkä on kipee
• Pää on tyhjä ja pitäs valmistella juhlia
• Joogaretriitin vetäjä tuli kipeeksi
• Eilen juoksi hirvi auton edestä
• Piti kajota säästöihin kun rahat loppuu
• Sisko tuli koirien kans käymään

Nyt lähden hakemaan muutaman tuomenoksan ja istuttamaan tuliaiskukan ja yritän jaksaa iltaan asti.

Sunny afternoon

Eilen oli mukava iltapäivä. Mies pääsi tuntia aikaisemmin töistä (on tehny melkeen kaks viikkoa putkeen töitä) ja suunnattiin lintulätäköille. Yli kolme tuntia hengailtiin, ja siltikään mies ei saanu oikein mitään kuvia. Ei ollu sen mielestä lintuja, mikä tarkoittaa sitä, että ei päässyt tarpeeksi lähelle mitään, mistä olis saanu kunnon kuvia. Lintujahan siellä kyllä riitti, pikkulokkeja oli paljon ja ne oli äänekkäitä. Joutsenella oli pesä, ja se näytti olevan yksin, mutta kun olin kiikaroimassa jotain lintuja, niin yhtäkkiä kiikarinäkymän etualan ruovikosta nousi joutsenen pää tähyilemään. Kaveri oli siellä lepäämässä omasta haudontavuorostaan. Sain mie sieltä monta uutta rastia listaani (joka on ollu hyllyllä pitkän aikaa, ei jotenkin oo huvittanu ku on ollu kylmää eikä kevät oo edistynyt ja sitten tulikin tuo siivousurakka) ja nyt puuttuu sadasta enää seitsemän.

Esikoinen on toipunut hammasremontistaan aika hyvin, ei tullut mustelmaakaan naamaan. Kylmää piti syödä, mutta koska sillä oli synttäreihinsä asti herkkulakko päällä, se vaan ei syöny jäätelöä, vaikka kehotettiin. Jääräpäisyydestä on joskus hyötyä :)

Googlasin kylmien keittojen ohjeita ja bongasin purjo-bataattisosekeiton, josta esikoinen ei kyllä tykännyt (söi silti paremman puutteessa) mutta me kuopuksen kanssa ihastuttiin siihen niin, että tein toisenkin kerran. En yleensä pidä purjosta, mutta soseena tuossa sopassa tuo mukavan sipulinmaun.

Säästä vielä sen verran, että eiliselle iltapäivällekin oli sääkartassa pisara melkein joka tunnille, ja Yhtään Ainoaa sadepisaraa ei tullut. Yksi tumma pilvi ajelehti ohi, mutta suurin osa oli aurinkoista. Tuolla lintulavalla hieman tuuli, mutta teepaitasillaan pärjäs - mullaki oli huppari ja jopa sadeviitta varmuuden vuoksi mukana. Mutta viitan päällä oli sit hyvä istahtaa savikkoon, kun selkä väsyi seisoskeluun. Taisin vähän päivettyäkin siellä.

Kävelyllä tuolla kauempana kylällä bongasin tällasen, ja sopivasti kun mies oli kysellyt synttärilahjatoiveita, niin sainkin omani <3

Ei se ihan samanlainen oo, mutta vähän edullisempi ja eri värinen. Riippukeinu hyttysverkon sisällä - jotain tällasta olin haaveillut, kun tykkäsin riippumatossa olla mutta aina hyttyset söi, maton läpikin alapuolelta. Nyt ainakin isommat pysyy loitolla, tuollahan voi kuumina öinä vaikka nukkua. Hieman on ehkä suunnittelu jääny puolitiehen tuon itse makaamispaikan suhteen - sinne on tämmösen köntysmäisen mamman vaikea asettua ja nousta pois, kun pitää astua tuon putken yli eikä mistään oikein saa tukea, ja se on vähän liikaa notkolla kun siinä makaa - mutta aivan loistava juttu silti! Ja tukeva runko on, ei tarvi pelätä kestääkö. Maksimikilomäärää ei tosin oo mainittu missään...

Villi luonto

Tällanen kaunotar hiippaili täällä keskellä päivää. Mikä lie säikäyttänyt liikkeelle, ja mihin lie menossa. Ei se erityisen paniikissa näyttänyt olevan, mutta yksin ja hieman eksyksissä kyllä. Luulin ensin, että joku iso irtokoira, en oo ennen sorkkaeläimiä ikkunasta katellu... paitsi sillon vuosia sitten ne kaksi hirveä meni, mutta ne oli kyllä paniikissa.

Ja sääennuste kyllä on muuttunut hieman myötämielisemmäksi mejän juhlia silmälläpitäen, mutta häilyy edelleen. Vieraista en sit tiiä, ketä tulee ja tuleeko. Tytön liki kaksimetrinen poikakaveri vielä pidemmän pikkuveljensä kera, ja nuorinkin veljessarjasta ehkä tulee, mutta se ei oo vielä ihan niin pitkä... tänne, missä lyhyemmätkin jo teloo päänsä kulkiessaan. Ei me syyttä haluttu ulkoilmajuhlia, pihalla on katto korkeella :) Stressaan varmaan taas turhasta, ja mies kans...

Ollaan siivottu kaatopaikka, joka sijaitsi mejän kuistilla. En älynny ottaa ennen- kuvaa, kun se oli todella hirveä. Ja nyt se on ihana, varsinkin aamu- ja ilta-auringossa, kun paistaa sinne sisään. On se lattia vähän vino ja maalit hilseilee ja lattiaan ovimaton molemmille puolille pinttyny jotain, en tiedä mitä, joka ei lähde pesussa, mutta silti se on ihana. Ja kyllä me sitä monta päivää siivottiinkin. Kävin aamukahviani juomassa siellä tänään. Mies on monta päivää tuuppinut meitä (ollaan esikoisen kanssa täällä päivät kotosalla) "raivaamaan" täällä sisälläkin, ja mie en ainakaan osaa. Osaan tyhjentää kaatopaikan kuistilta, kun on paikka minne sitä tyhjentää, osaan pestä seinät, lattiat, katot ja ikkunat, mutta en osaa siivota sisällä kun en tiedä toisten (tai omistakaan) tavaroista, onko ne roskia vai mitä niille tekis.

Mun siivous on sitä, että pyörin ympyrää joku roina kädessä enkä tiedä mitä sille tekisin. Esikoinen osaa paremmin, ja mieshän taas on sellanen että se tuuppii kaiken tavaran umpimähkään jonnekin kaappiin tai laatikkoon, ja vaikka sillä keinoin saakin nopeasti siistiä, se on sellasta sarjakuvasiisteyttä; kun avaa kaapin, tavarat vyöryy päälle. Melkein. Tai sit jos tarttee jotain, joutuu purkamaan kaapin jos toisenkin, että edes pääsee katsomaan, onko se kaivattu tavara siellä. Jos ei ole, niin latoo sit vaan tavaran takaisin ja siirtyy seuraavalle kaapille. Sen sijaan, että ottais sen jutun siitä, missä sitä on pidetty, mutta missä se ei saa olla jos "raivataan" paikat. Onhan se tietysti totta, että se vitamiinipurkki kaikkine pöydälläpidettävine kavereineen tuo epäsiisteyden vaikutelmaa.

Kyllä on kasvu ottanut spurtin tuolla pihalla, kun on ollu lämmintä. Tänään piti sataakin, vaan ei oo näkyny ja sitten pisaratkin hävis sääennusteesta. Mukava kävelylenkki koirien kanssa, linnut laulaa niin ihanasti - nyt on vuoden paras aika! Ainoo että pelottaa käärmeet mettässä...

Vaan 25 astetta...

Just kommentoin toisaalle, että meille on luvattu 26 astetta lämmintä tänään, mutta sehän olikin "vain" 25.

Sitten kun aiotut synttärijuhlat pitäs viettää viikon päästä, on luvassa tämänkaltaista keliä:

Että se niistä pihajuhlista sitten. Jos ennusteet sitten sattus paikkansa pitämään tällä kertaa.

Pyykkäsin lakanapyykkiä ja vein ulos kuivumaan, mutta välillä on niin kovia tuulenpuuskia, että näyttää kuin pyykit tempautuisivat irti hetkenä minä hyvänsä, ja lähtisivät lentoon. Kuistia on siivoiltu ja saunakamaria kävin katsomassa - hiiret oli tehny pesän lasten vanhoihin pehmoleluihin, ja lelusäkissä oli ihan järkyttävä haju. Kippasin ne pihalle, ja ne lemuaa siinä pitkälle. Kauheasti olis kamaa kaatikselle vietävänä, tai sit jos joku haluis. Oon vaan saanu lukee niin paljon huonoja kokemuksia nettikirppiksistä... huuto.netissä mies myi kyllä ihan menestyksellisesti kamaa joskus, mutta ei se oo juuri suostunu sit mitään muuta sinne laittaan, vaikka sillä olis valmis ja hyvää mainetta kerännyt tili.

Kohta pitää viedä tytär viisaudenhampaan poistoon, ja meitä kumpaakin jännittää...

Ehkä se siitä

Viime vuonna tähän aikaan tulppaanit jo aukes, kirjopikarililjat oli täydessä kukassa, kotkansiivet jo puolimetrisiä ja piha vihreä. Otin eilen kuvia innoissani, kun piha niin kovasti jo vihertää!

Kuinka säälittävää. Kirjopikarililjat on toki nousseet, mutta vielä kaukana kukkimisesta.

Ja pitäisi tehdä kukkapenkki, poistaa hiukan sitä syysleimua, joka on levinnyt ja josta en oikein tykkää edes, mutta ala nyt sitten kaiveleen ku niitä vähiä kevättähtiä kasvaa juuri siinä...

En raaski. Ja eka käenrieskakin on kukassa mejän pihalla

Muualla toki jo keltaisenaan, missä on suotuisammat kasvupaikat. Yllättävistä paikoista mejän pihalla olen tavannut myös sinivuokkoa. 

Hurjaan tilanteeseen jouduttiin taannoin, kun tässä kylällä on muuan (oikeesti ihan kiltti) narttukoira, jolla on mejän koirien kanssa se viha-rakkaussuhde, josta oon saattanu mainita ennenkin. Nyt kun satuttiin lenkillä liki, meni siltä talutin poikki ja se singahti mejän koirien kimppuun. Hirveä rähinä, toisen ehti tyttö siepata syliin mutta toista mie en kerinnyt kun siinä paniikissa meni flexi lukkoon niin että naru jäi pitkäksi, ja kun koira sitä kiskoo niin lukkoa ei pysty vapauttaan. Se sai siis jokusen naarmun siinä hötäkässä, joku saattoi tulla siitä narustakin mutta polvessa ja mahassa oli luultavasti hampaantekemät jäljet. Ei mitään verenvuodatusta, mutta semmosta mitä koirat nyt on sitten nuoleskelleet, molemmat sen yhden koiran naarmuja. Onneksi ei se irtipäässyt ollut tosissaan, tai sitten se vaan hämmentyi kun ennen on vain joutunut tyytymään narussa sinkoiluun ja yhtäkkiä pääsikin kontaktiin.

Tämä kuva on otettu tasan vuosi sitten. Nyt näiden tulppaanien alut on noin kymmensenttisiä. 

Nyt salaatintekoon. On se ehkä vähän vaikuttanu elopainoon, kun on korvannut osan aterioista salaatilla. Lidlissä on 85 senttiä semmonen mozzarellamötikkä, josta riittää kahteen salaattiin piristystä. Mutta nyt on ollu hankalaa, kun sitä pähkinäsekoitusta ei enää saa, mitä oon tykänny laittaa. Kurpitsansiemenet on vähän ankeita.