Tiedän kyllä, miten asioiden pitäisi olla

Eilen oli hieno päivä. Olin ulkona poikkeuksellisen paljon, vaikka lenkki koirien kanssa ei ollu ihan niin pitkä, kuin edellispäivänä. Jotenkin se metsäkävelyn rauhoittava vaikutus kumoutuu, kun stressaan siitä, että siellä saattaa olla käärme joka puree koiraa. Voihan niitä tietysti olla tienpientareellakin, ja jopa meidän pihalla on niitä nähty, että millään ei voi täydellisesti suojata koiria siltä mahdollisuudelta, jos meinaa kuitenkin ulkoilla. 

 Kirjoitin kirjeen ulkona pöydän ääressä, ja satuin kuvaamaan aukeamassa olevan voikukan siemenhahtuvapallon. Puolen tunnin päästä se oli jo puolipallona. Luonnon ihmeellisyyksiä.

Koirat taas vahti tarkkana pihaa. Olin reipas ja leikkasin nurmikon. Aiemmin mies ei tahtonut, että leikkaan, kun sen mielestä en ollu tarpeeksi säntillinen, ja nyt näyttää siltä että mie oon se säntillisempi. Mies alkaa jättää leikkaamatta esim. vuohenputkikasvustot, vaikka juuri niitä pitäisi ahkerasti yliajaa, ettei leviäisi entisestään. Yhä suurempi osa pihasta on sen takia muuttunut trimmerillä hoidettavaksi, vaikka helpommalla pääsis, jos ajais ruohonleikkurilla. Kun niiden antaa kasvaa, ne muuttuukin paksummiksi ja karkeammiksi ja se vähäkin nurmi kuolee valon ja ravinnon puutteeseen. Mutta miehen entinen tarmo on muuttunut välinpitämättömyydeksi.

Trimmeri ei oo mun kone, kuten ei moottorisahakaan, joten ne trimmerihoidot tapahtuu sitten harvakseltaan. Mulla on itelleni ostama sähkötrimmeri, jolla uskallan toimia, mutta se taas ei pure kovin kummoiseen kasvustoon.

Huomenna olis Pride, mutta sääennuste näyttää kurjalta. En tiedä viitsitäänkö sinne kylmään tuulentuiverrukseen lähteä. Sen näkee sitten. Melkein kyllä pitäis, niin umpimielistä porukkaa on vielä meidän eduskunnassakin, että voi hyvänen aika. "Tosiasiallisesti pride itse edustaa suurta suvaitsevattomuutta, sanan ja mielipiteen ilmaisun rajoittamista, eri lailla ajattelevien mollaamista ja syrjimistä."

Vähemmistö vaatii yhdenmukaista kohtelua, niin enemmistön edustaja kehtaa väittää, että se on hänen sananvapautensa rajoittamista! (Ei tosin kerro, millä tavalla.) No, jos ajatusmaailma on sellainen, että vain oma mielipide saa näkyä ja kuulua, niin kokemus on varmaan tuollainen. Samalla logiikalla mansikkajäätelöä julkisella paikalla syövä mollaa minua suvaitsemattomasti ja rajoittaa mielipiteeni ilmaisua, koska en itse pidä mansikkajäätelöstä. Syön mieluummin suklaajäätelöä.

Ja onhan muuan Tanuksen hengenheimolainen sitä mieltä, että syrjintä on ihmisoikeus. Tällaisten ihmisten takia Pridejä tarvitaan.

Kauniita paikkoja ja rumaa

Taas näin unia. Tuleekohan ne nyt takaisin. Olin konsertissa, mutta jossain sivusalissa parin muun ihmisen kans - musiikki kuului, mutta esiintyjää ei nähty.

Valvoin yöllä ja mietin näitä asioita. Mietin, kauanko jaksan tällasta stressiä hajoamatta. Pankki ei (odotetusti) anna rahaa (tosin mies taisi odottaa että antais) eikä ees pikavippifirmoista ole apua. Mie en tullu aatelleeksikaan, että oon vaan rasite tässä kuviossa - eläkeläisenä mulla ei ole maksukykyä ollenkaan. Ainoa remonttitarjous piti hylätä, kun ne olis vaan tehny uuden katon ja 10 vuoden päästä oltas oltu samassa tilanteessa. Eikä ollu rahaakaan niin paljoa. Enskuun alussa joku tulee taas katsomaan, voisko edes jonkin ensiavun tehdä pienemmällä budjetilla, ettei vahingot enää pahenis.

Henkistä apua pitäs hakee, mutta nyt on vielä sekin, että kannattaako mitään alottaa jos en edes asu täällä enää kohta. Enkä mie saa soitettua sinne.

Kävin pitkällä lenkillä koirien kans - on vaihteeks oikein kiva ilma, ehkä vähän kylmähkö tuuli - ja huomasin että taas on yksi ihana metsäpolku iäksi poissa. Siinä, mistä polku ennen lähti, oli vaan leveä savinen metsäkoneen ajopaikka, ja siitä eteenpäin ruma raiskio. Kauniit paikat sen kun vähenee.

Tämä sentään oli vielä säästetty, mutta kauanko, sitä ei tiedä.  Mun kaikki viimeaikaiset kuvat kaataa vasemmalle, en jaksanu avata Lightroomia että olisin oikaissut.

Tämä kuva on eiliseltä:

Sorakuopalta. Ja kaataa vasemmalle. Oli ihana ranta, olis voinu mennä vaikka uimaan tuosta. Äkkisyvä, ei olis tarvinnu kahlata päästäkseen uimasille.

Ajattelin, että menen kirjastoon ettei tarvi ajatella, luen siellä lehtiä yms., mutta hyvät lukupaikat oli jo varattu ja muutenkin mikään luettava ei innostanut. Olin ajatellut myös, että sen jälkeen haen kaupasta jätskin ja syön sen jossain ulkona siinä kylällä, mutta oli liian kylmä siihen. Söin sitten kotipihassa autossa sen jäätelön. Ihan turha sekin. Kamalasti tekee mieli syödä hyvää lohduksi.

Kovasti vaalimani akileija on kuin onkin valkoinen :)

Repsahtaneet uikkarit

Outoa unta työpaikalta. En osannut enää käyttää kahvikonetta, kun olin ollut kauan poissa. Sit siellä oli rivissä käärmeitä, joista yksi söi ihmistä.

Lapset on nyt reissussa. Kuopus kyseli asemalaiturilla, että eihän mulla oo nyt sellasta oloa, että tapahtuu jotain kamalaa... ku sillon viime kesänä saattelin niitä itku silmässä junaan kun oli tunne, että ei sais päästää, että jotain ikävää tapahtuu, ja sitten kuopuksen jalka meni rikki. Vieläkin sitä korjataan, ja siitä on jo melkein vuosi kun se sattui. En mie sitä aavisteluani ite muistanukaan, mutta kuopus muistaa. Se muistaa ihmeellisiä asioita pitkän ajan takaa ja niiden tarkkoja päivämääriä.

Alun peri oli tarkoitus, että ne on siellä vain muutaman päivän, kun esikoinenkin suunnitteli tulevansa Prideen mejän kans, mutta siskolle tulikin tilaisuus Yyterin reissuun, ja sinnehän mejän lapset innosta kiljuen menee, jos vaan pääsevät. Kuopuksella ei ollu yhtään kunnon uimapukua - se ei uinu yhtään koko viime kesänä ja vanhat uikkarit on repsahtaneet valkokarvaisiksi löpsyköiksi. Itse se ei pitänyt sitä ongelmana, mutta käytiin kumminkin ostamassa koon 36 musta kokouimapuku Lidlistä, kympin maksoi. Ehdotin kyllä semmosta lahkeellista triathlon-asua, mutta ei huolinu :D on se siedättynyt ihon näyttämiseen kun on kulkenut kirppikseltä ostetuissa farkkushortseissa. Nyt piti saada ehdottomasti sellaiset. Jokunen aika sitten piti olla pitkähihaisia ja pitkälahkeisia ja mustia kaikkien vaatteiden. Poolokauluskin mielellään.

Koirat löysi kesän ekat metsämansikat. 

Pieniä, mutta rankkoja paikallisia sadekuuroja ollut tänään. Rakheitaki puothautti. Tutkasta päätellen ukkonen on jyrynnyt siellä täällä... paitsi ettei täällä. Siellä vaan. Parempi ehkä niin, olis saattanu pelottaa yksin kotona, jos olis tullu kova ukonilma. Kymmenen päivän ennusteessa on tasan yksi päivä, jolle ei ole ennustettu sadetta. Sekin toki ehtii muuttua.

Se on täytetty

Höh, ilmoittauduin joogaankin, vaikken tiedä asutaanko me edes enää täällä silloin, kun se alkaa. Mutta kaipa sen voi sitten perua, eikä se lasku varmaan tuu ennenkuin toiminta on alkanut.

Ilmoitin myös Birdlifen sivulla saaneeni sata lintulajia bongattua tänä vuonna. Joku yhdeksisensataa sinne oli jo ilmoittautunut. Mun sadas oli hienosti sääksi! Tunnistettiin tosin vasta miehen kameran kuvasta tietokoneen ruudulla. Ei ole niin tavallinen näky näin kuivalla paikkakunnalla, että olis ollu tutunnäkönen silmään. Kerran elämässäni oon aiemmin nähnyt.

99. oli kuvan pikkutylli siellä sorakuopilla, missä eilenkin käytiin. Sääksi oli toisessa paikassa, vaikka ei sielläkään mitään suuria selkiä ollut. Löydettiin kuopilta toinenkin pikkulampare, nämäkin on turkoosinvihreitä pohjavesilampia.

Kuva nyt on mikä on, mutta siinä näkyy taivaskuvajaisen alla vihreyttä, ja jos isontaa niin ainakin sitten näkee, miten paljon oli sammakon nuijapäitä rantavedessä. Jos haluaa nähdä.

Lupiinit on nyt kauneimmillaan. Jostain syystä ne oli monipuolisemman värisiä tuolla, kuin usein tienpientareilla. Näinköhän ihmiset on poiminu erikoisemmanväriset aina kukkamaljakoihinsa niin, että se olis vaikuttanu karsivasti valkoisiin ja vaaleanpunaisiin? Tosin variaatioitahan on tosi paljon, kun alkaa lupiineja tutkimaan. Risteytynevät miten sattuu.

Rantasipi istui tuossa kivellä niin kauan, että ehdin soittaa miehelle ja se tuli kameroineen ja jalustoineen kuvaamaan. Kohta tuon jälkeen alkoi sataa ja kastuttiin. Ukkonenkin jyrisi, ja kun tultiin kotiin nyppimään johtoja irti seinistä, satoi niin hirveästi, että en oo kyllä usein semmosessa sateessa ollu, vaikka nyt olinkin autossa. Meteli oli aikamoinen. Pihatie oli jokena.

Jälkipolvi tuli kotiin reissuiltaan tänään, ja lähtevät huomenna yhdessä toiseen paikkaan.Yli viikoksi. Tulee ikävä kun ehti jo tässä välissä olla. Mutta voidaanpahan sitten keskustella vakavasti ja totisesti raha-asioista, kun ei tarvi pelätä huolestuttavansa lapsia liikaa. Mie vaan aina sanon niitä lapsiksi, vaikka toinen on jo täysi-ikäinen ja toinen kuusitoista. Mutta sanoo nekin mua äitiksi.

Täytyy yrittää pysyä koossa.

K

Hylätyt

Rajamäellä viinatehtaan liepeillä on vanha tehdasalue, Valta-akseli, jonka ympärillä on ollut vuosikymmeniä aita ja portilla vartija, että siellä on voinut käydä vain luvan kanssa. Aita on nyt purettu, ja käytiin kattelemassa tuota hienoista tiilirakennuksista koostuvaa kolossia.

Punatiiltä on ollut käytössä, kun sama yhtiö on omistanut myös Nopon tiilitehtaan. Pardon tuo ruma roskatäplä. Se tarkentuu "kirpuksi" kun zoomaa, joten en sitten käytä zoomia.

Kovin paljon liikennettä ei kyllä monellekaan ovelle ole ollut viime aikoina. 

Tässä rakennuksessa on ollut ikkunoita, jotka on pantu umpeen. Vieressä on ainakin jotain toimintaa.
Tykkään isoista tiilirakennuksista. Kyllähän tuolla toimitilaa vuokrattiin kovasti, mutta ei tunnu olevan tunkua. Hieno miljöö, olis potentiaalia vaikka mihin.

Seuraavaksi sorakuopalle, johon on ilmaantunut tällainen lampi. Lokkeja, rantasipi, tiira ja tylli ainakin majailee siellä.

Osassa sorakuoppaa on toimintaa, mutta tämä osa on maisemoitu. Koiria siellä uitetaan kuumina kesinä, mutta mejän koirat ei suostu edes juomaetäisyydelle menemään.

Tuonne meinaa mies lähtee teleobjektiivin kera tänäänkin katsomaan, saisiko jonkun lintukuvan. Eilen oli vain laajakulma mukana. Lähden varmaan mukaan, ahdistaa ja masentaa ja jos jään tänne yksin niin sitten vasta hyökyykin paha olo päälle. Lukeminenkaan ei tahdo onnistua, en pysty keskittymään ja se etukäteen niin iloitsemani Vargasin uusi kirja tuntuu kamalan tylsältä ja ankealta. Miten se Adamsberg onkin niin pösilö tässä. Aivan kuin olisi eri kirjoittaja.

Miksei mun stressi voi oireilla vaikka ruokahaluttomuutena, niin olis jotain hyötyäkin siitä.

Juhannus omalla paikallaan

Pitkästä aikaa juhannuspäivä on oikeastikin Juhanin päivä, ja nyt aattona Aaton päivä. Olin ihan varma, että mun lapsuudessa juhannusta on juhlittu ns. oikealla paikallaan, mutta kun tarkistin asian, niin sehän on siirretty viikonloppuun jo vuonna 1955. Ihan sillon ei mun lapsuus vielä ollu. Äiti oli saman ikänen ku mejän kuopus nyt.

Kylymä on. Kuutta astetta näytti mittari, kun kuuden jälkeen ulkoistin itseni ja koirat (villapaidoissaan) aamukävelylle. Naakat oli omituisen meluisia (ja aina on joukossa yksi tai kaksi, jotka normaalin "kja"-äänen sijasta sanoo rumasti "krääää" kun kävelen ohi. Lienevätkö niitä, joiden pesäpiipun päälle laitoin verkon? Pitkävihaista sakkia. Ei ne mun mielestä ennen tätä kesää oo noin kiroillu) ja sitten olikin tienpenkalla tuoreehkot jämät syödystä naakasta. Koirat oli kovin kiinnostuneita ja yritti pyrkiä niiden äärelle.

Juhannusruusun ensimmäinen kukka kokeilee aukeamista. Viime vuonna taisi olla kukinta jo ohi juhannuksena. Niin ne on erilaisia, muutaman sadan metrin päässä kukkii ihan täysiä jo toinen vastaavanlainen ruusu. 

Ollaan miehen kanssa täällä kaksin, kaksi vanhaa vanhaa varista. Toinen juo kaljaa ja toinen syö suklaata, ja koska suklaansyöjä suhtautui nuivasti kaljanjuojan soittamaan musiikkiin, on myös hyvin hiljaista. Toisella on kuulokkeet korvilla. Parempi näin kuin kakkamainen möly.

Ruuankin se tarjos, olin kyllä ostanu kotiin sapuskaa ja suhtauduin skeptisesti siihen, että ruokapaikat olis auki. Jos kauppojen aukiolot on vapautuneetkin, ei se tarkoita että ruokapaikatkin on juhannuksena auki. No ei ollukaan, paitsi se yksi pizzeria mikä on aina. Pizza oli kaunis, mutta täysin mauton - mistä ne oli saanukin sellasta juustoa, mikä ei maistunu  miltään, vaikka ei siitä kyllä yhtään rasvaakaan tullut lillumaan pizzan päälle, onneksi - ja koska se on vehnäpullaa, tuli myös paha olo ja maha kipeeksi. Pizzantekijä näytti Viktor Kalborrekilta.

Pikkuruisessa, ehkä kuuden pöydän pizzeriassa hääräsi juhannusaattona neljä mustatukkaista, erimaalaista miestä (jotka kommunikoi keskenään murteellisella suomella) - en usko hetkeäkään, että se paikka tuottais niin paljon että kaikille vois maksaa kunnon palkkaa. Mutta nythän on eduskunta oikein päättänyt, että työstä ei tartte maksaa palkkaa.

Sit haettiin koirat ja ajettiin Hollolaan katsomaan Kiikun lähdettä.

Olihan se semmonen erikoinen lampare, ihmeellisen vihreän värinen. Tai sinisen tai turkoosin, riippuu valosta ja katsojasta ja ties mistä. Pukkaa seitsemän tuhatta kuutiota kylmää vettä vuorokaudessa. "Hydrogeologisesti Kiikunlähde on osa Etelä-Suomen suurinta maan alla olevaa pohjavesiallasta, joka purkautuu suurina lähteinä kolmeen suuntaan: Kymijoen vesistöön, Kokemäenjoen vesistöön ja Suomenlahteen laskeviin pikkujokiin. Näistä suurista lähteistä yksi on Kiikunlähde." sanoo Wikipedia.

Sitten käytiin katsomassa Hollolan kirkkoa, se oli auki tiekirkkona. Oli mukava päästä sisällekin katsomaan. Eteisessä oli vanha puuveistos, missä Pyhä Yrjänä voittaa lohikäärmeen, ja mun kävi sääliksi sitä lohikäärmettä... kamera jäi autoon sillä reissulla, enkä saanut kuin puhelinkuvia.

Hiukan sai muuta aateltavaa, kun ajeltiin. Ja nukuin pitkät päikkärit. Heräsin taas itkuuni. Unessa olin pöydän ääressä vastapäätä mun äitiä, joka kysy kuka mie oon.

Sitä itteensä

21. anniversary

Tänään on 21. hääpäivä. Muistan, kun täytin 21 vuotta - silloin tuntui takana olevan ihmisikä, mutta ei tämä viimeisin ajanjakso tunnu niin pitkältä. Toki kaikenlaista on mahtunut siihenkin. Muun muassa kuusi koiraa.

Saman verran hääpäiviä ehti olla takana sillä miehen sukulaisella, joka taannoin yhtäkkiä menehtyi. Kuulin huhuja välikäsien kautta (=todellisuusarvo kyseenalainen, ja asianosaiselta en ala kyseleen) että siitä olis tullu hoitovirheasia, olivat jättäneet vaan huoneeseen makaamaan eikä ollu hoidettu. En sit tiedä, mikä on asianlaita oikeasti.

Green Day

Tänään näyttää olevan myös vihreä päivä. Älkää välittäkö linssissä olevasta roskasta, kamera on kurja mutta kaiketi paras niistä, mihin mulla on käyttöoikeus. Tai ainakin uusin. Ja onneksi peili hoikentaa. Eilen kun lähdin käyttään kuopusta psykologilla, unohdin tuon loma/kotiboleron päälle ja housutkin oli likaiset... näytin varmaan laitapuolen kulkijalta, ja kuopuskin valitti olevansa homssuinen kun kiireessä lähti, mutta niin me vaan kaupassakin käytiin. Sitten lähdin hakemaan esikoista poikakaverin luota, ja unohdin jäljitelmäcrocsit jalkaan, ei oo parhaat mahdolliset autolla-ajokengät. Mutta siitäkin selvittiin.

Aiemmin puhuin siitä punakylkirastaan pesästä, mutta on meillä näitä räkätin pesiäkin. Yksi on tehnyt pesän keittiön ikkunan eessä olevaan pihlajaan, ja hautovan emon paikallaolon huomaa tällasesta merkistä:

 Pyrstö siellä sojottaa pystyssä.

Mulla on henkiset voimat ihan lopussa. Melkein lopussa ainakin. Välillä ehtii unohtaa kurjat asiat, etenkin jos keskittyy johonkin muuhun, mutta koko ajan on raskas olo taustalla. Ja kun ehdin tänä alkukesänä olla pitkästä aikaa melkeinpä välillä onnellinen. Pystyin nauttimaan elämän pienistä asioista. Nyt sitten itku on silmässä melkein koko ajan, ja usein tuntuu siltä, ettei millään ole väliä.

Talvella huomasin, että talossa on jotain vialla, kun yläkerta falskaa ja lämpöä vuotaa ulos niin että räystäänalus oli kuurassa. Mies pystytti kyllä tikkaat että katsoo sinne tuuletusreikään, mutta ei sitten saanut katsottua. Koko talvena. Ja keväänä. Mieki unohin sen jo, tuudittauduin valheelliseen turvallisuudentunteeseen ja pykäsin uuden kukkapenkinkin siihen päätyyn... olin sitä suunnitellut jo vuosia, ja nyt toteutin. Laitoin jaloleinikit ja kylvin ritarinkannusta ja unikkoa - krassiakin, mutta sen söi kirpat.

Viime viikolla sitten sinne katsottiin, ja todettiin että seinä on lahonnut, vanha katto on lahonnut ja romahtanut huopineen kaikkineen siitä tuuletusreiän edestä sisään, siinä kohtaa on vain uudemman katon pellit rimojen varassa. Meidän talo on siis tosi rikki. Kotivakuutus ei korvaa - sellaista turvaa ei näin vanhaan taloon saanut - pankki ei ehkä anna lainaa kun vanhoja lainoja on niin paljon ja lisäksi miehen työ ei ole kestänyt puolta vuotta, minkä ne yleensä vaatii lainanhakijalta. Takaajia ei löydy. Voi olla, että tämä kaikki pitää myydä pilkkahinnalla purkukuntoisena ja muuttaa vuokralle johonkin kälyiseen kerrostalokaksioon. Silloin ehkä sais edes asumistukea.

En jaksa tätä. Siskokin on niin tottunu leveään elämään, että kommentoi vain "pitäiskö teidän muuttaa väliaikaisesti vuokralle ennenkuin sairastutte kaikki" - en edes viitsinyt kysyä, mistä se luulee mejän repäsevän seittemänsataa euroa kuussa ylimääräistä vuokranmaksuun.

Onneksi ei tarvi yksin jaksaa, mies on koittanu hoitaa asiaa mutta ollaan toivottoman myöhässä mitä tulee remonttimiesten saamiseen tälle kesälle. Yks firma teki tarjouksen uuden katon teosta, mutta ongelma ei ratkea sillä, vaan uudelle katolle kävis samalla lailla. Sanoi pätevän oloinen rakennusmestari tai joku sellanen, joka kävi taloa tutkimassa vähän perinpohjaisemmin, kuin tuon firman edustaja. Anoppi maksoi konsulttipalkkion, sillä oli vissiin huono omatunto kun kieltäytyi takausasiassa auttamasta.

Nyt olis totisesti tilausta sille vähän isommalle lottovoitolle. Kenosta voitin yhden euron.