Raahautumista tihkusateessa

Pakko päästä kirjottaan, vaikkei mitään kivaa kirjoitettavaa edes ole. Mutta se helpottaa aina oloa. Toisaalla juuri oli juttua blogiystävien tärkeydestä - miehän en oo tästä blogista kertonu lähimmilleni (paitsi perheelle, joskus saattavat lukeakin, ainakin mies) just sen takia, että a) on sitten jotain puhuttavaa jos livenä tapaa b) voin marmattaa täällä niistäkin :) marmatanhan toki perheestänikin, mutta sen voin hyvin sanoa niille kasvotustenkin. Ja mistä sen tietää, kuka tätä lukee...

Miksiköhän näen aina vaan unia, että muutan uuteen asuntoon? Viimeksikin oli niin paljon tilaa, että lasten pieniksijääneille vaatteille oli oma iso vaatehuone :) tosin sen lattialla meni sokeritoukkia, jotka oli isoja ja lihavia ja ne pomppi ainakin metrin korkeudelle. Sit jos niitä kädellä läiskäs alaspäin (niinku olis pompottanu palloa) ne räjähti harmaaksi pölyksi.

Viime yönä en kyllä uneksinu asunnosta, vaan oli koira ollu isossa leikkauksessa, ja mun auto oli hukassa parkkipaikalla, jossa oli sekaisin kirppispöytiä ja autoja. Tai koira siis oli parhaillaan leikkauksessa ja mun piti se hakea eläinlääkäriltä, mutta ensin halusin löytää auton, jotta voin laittaa koiran sinne sitten suoraan. Koira löytyikin yllättäen jo leikattuna kirppispöydältä! Siellä se oli puoliksi vaatteisiin hautautuneena, ja mun olis pitäny sen kanssa käydä siellä eläinlääkärillä hakemassa kipulääke. Mutta mie vaan vaelsin etsimässä autoa. Joku mies kauppas mulle jotain hintaan kymmenen euroa, sanoin että ostan jos autat mua etsiin mun auton. Se alko kauppaamaan mulle autoliikkeen autoa. En löytäny omaani ennenkuin uni loppui. Kyseinen koira herätti, enkä olis halunnu herätä... mutta ne on viime aikoina tottunu herään viiden, kuuden maissa ja nyt kello läheni jo seitsemää. Päätä särki vaihteeksi ja muutenkin oli jo herätessä myrtsi olo.

Tälle päivälle on ennustettu oikeaakin sadetta, eikä vain tihkusadetta. Tihku tulee ja menee kyllä ihan omia aikojaan, sitä ei kannata kattoa ennusteesta ollenkaan kun ne ei sitä pysty ennusteleen. Eikä sitä näy oikein sadetutkassakaan. Mutta eipä se niin paljon haittaa, jos ei sitten oo tosiaan pitkällä kävelyreissulla. Ankeaahan se kyllä on.

Koiranulkoiluttajat on kyllä aina liikkeellä, oli keli mikä hyvänsä. Yleensä täällä saa kulkea aika rauhassa, ei oo muita kulkijoita, ainakin jos menee metsään. Eilen osui samalle lenkille peräti kolme muuta koiraihmistä/seuruetta. Piti muuttaa suunnitelmia ja tehdä eri lenkki kuin oli aikomus. Sinänsä mukavaa, että tuli sitten tehtyä vähän pitempikin lenkki säästä huolimatta.

 Kuvattavaa ei paljoa ole, jotenkin tuntuu että muut on jo löytäneet, kuvanneet ja blogiin laittaneet kaiken kauniin, mitä tuolta ulkoa nyt on mahdollista löytää tänä aikana. Ei viitsi "matkia".  Tähän olis pitäny laittaa jotain mittakaavaksi, tuo hauska ruusuke oli varsin pieni.

Tähän sitten oli pakko laittaa mittakaava, kun tuo mato oli noin suuri :) en muista kovinkaan monesti nähneeni näin isoa kastematoa. Eikä tuo ollu ees pisimmilleen venyttyneenä, vaan matkasi ihan rauhassa. Nostin sen pientareelle.

Meillä on vaihteeksi varistelua, kun kuopuskin meni poikakaverilleen. Näkyi viestissä kyselleen, että jos jäis toiseksikin yöksi... mie en välttämättä kauheasti pidä siitä, kun siellä ei oo ketään aikuista katsomassa päältä. En todellakaan tiedä, mitä lapseni tekee siellä... onhan se kyllä täysi-ikäinen reilun kahden kuukauden päästä, mutta tuskin mikään "vastuullinen aikuinen". Vaikka onhan se jo alkanut reippaasti omia asioitaan hoitamaan.

Päivät kuluu niin äkkiä, etten tajunnut isänpäivän olevan jo tänä viikonloppuna. En ehtinyt lähettää saati tehdä isälle korttia, ja se on aika ennenkuulumatonta. Että mun isä jää vaille mun korttia. Sitä ei ole kyllä tapahtunut vuosikausiin. Soitan sille siitä eestä. Meän tytöt ei vissiin kans välitä isäänsä muistaa. Onnetonta. Ei ne arvosta sitä, että on isä, vaikka esikoisen poikakaverikin on siitä huomauttanut, kun sen isähän kuoli työtapaturmassa kun poika oli kahdeksanvuotias.

Kaikenlaisia asioita sitä pitää itsestäänselvänä, ennenkuin menettää ne. Tai on vaarassa menettää.

Ruusuntuoksuinen kynttilä. Hyvin vahva tuoksu, mutta onneksi ei huono :) muuten sais tämänkin polttaa ulkona, niinku taannoin sen omenakanelintuoksuisen.

Oon yrittäny katella netistä jotain joulukortti-ideoita, mutta ei siellä oo mielusta. Luovuus sen kun vähenee kun ikä karttuu. Joskus oli aika, kun olisin voinut vain askarrella, mutta nyt ei oikein iske mikään.

Neulegraffiti ehkä edistyy.