Se on ohi

Tottakai jäin vähän miettiin, että voi ku olisin menny vielä käymään siellä illalla, kun meinottelin, mutta olin niin väsyny että aattelin ottaa pienet torkut ensin. Ei jaksanu vanha ihminen kahdella 2 tunnin unisessiolla vuorokautta. Sisko oli kuitenkin paikalla. Mieki olin siellä muutaman tunnin iltapäivällä, isä joko näki kamalia painajaisia tai sitten oli vain tuskainen, kun huusi unissaan välillä kovasti. Pyysin sille lisää lääkettä, vaikka edellisestä morfiiniruiskeesta oli vasta pari tuntia. Lisäksi sillä oli kipulaastari, ja lähtö tuli hetikohta kipupumpun asennuksen jälkeen. Lääkityksessä ei siis ainakaan pihistelty. Hyvä niin. Ja hyvä, että kaikki kävi lopulta nopeasti. Ja hyvä, että me kaikki tyttäret ehdittiin isä hyvästellä, mie ehdin toimittaa meänki tytöiltä ja mieheltä sille terveiset, mitään ei oikein jäänyt kesken tai kaduttamaan. Ja hyvä että soitin juhannuksena ja juteltiin kunnolla viimeisen kerran, paljoa myöhemmin ei olis varmaan enää pystyny. Ja isäki ehti minut nähdä, kun se oli kuulemma ollu huolissaan että ehtiikö enää näkemään. Että hyvä se oli, kun hälyttivät minut paikalle.

En kirjoita tätä sympatian toivossa, haluan vain kirjoittaa sen ulos, pois mielen päältä. Tai onhan se tietty mielen päällä vielä pitkään, mutta kirjoittaminen auttaa pitämään päätä järjestyksessä. Huomenna pääsen jutteleen asiasta tarkemmin siskon kans, tänään vain ohimennen nähtiin kun se tuli sairaalalta tämän kautta.

Kuolema vain kuuluu elämään. Tämä menee ihan käsikirjoituksen mukaan, vanhemmat kuolee aina jossain vaiheessa ja sitten on meidän vuoro. Isä olis täyttäny syksyllä 89 vuotta, että ehtihän se elää. Olis se varmaan vielä monta vuotta eläny ilman syöpää, niin hyvässä kunnossa oli ja eli terveellisesti. Sen 6 vuotta vanhempi isosiskohan kuoli nyt alkukesästä. Kyllä isä olis halunnu elää silti vielä. Sillä oli elämänhalua varmaan enemmän ku mulla, mutta tämä nyt meni näin.

Mies tuli koirien kans tänne tänään, haki minut sairaalan edestä ja mie vain luikahdin takapenkille koirien viereen yllättäen. Koirat oli että mitätäh häh ja sitten että jeejee ja huishuis ja lups lips. Oli puhe, että meen niiden kanssa takaisin kotiin sunnuntaina, mutta katotaan nyt miten tämän tilanteen kanssa toimitaan.

Sydän on tietysti raskas, mutta järkimieli kevyt, kun isä pääsi lepoon ja sairauden kanssa kipuilu on ohi. Sivustaseuraajan osa on höyhenenkevyt siihen sairaan osaan verrattuna, mutta on se ollu surua ja
ahdistusta meilläkin, kun toisella on tuskainen olo ja mitään ei voi sen hyväksi tehdä. Se avuttomuus on aika kamalaa sekin.

Täytyy yrittää mennä nukkumaan. Tosi kaunis ilta tuli tänään.