Heinäkuu

Heräsin viideltä onnettomana. Mitenkä sitä ei nyt sitten kotona osaakaan nukkua, vaikka aattelin että nyt uni maistuu kun on raskas matka takana... unissa olin taas töissä, paljon töitä, paskamaisia työkavereita jotka haukuin ja sitten pyysin anteeksi, leivässä kasvoi sieniä ja ne piti heittää roskiin ja kukkia piti kastella, ja ne oli omituisia. Mun unissa toistuu (nykyään kyllä harvakseltaan) aihe, jossa kukat tai lemmikit on jääneet hoidotta ja on  huonossa hapessa.

Ehkä uneen antoi sysäyksen se, että tässä kuussa on tilaisuus, jossa mahdollisesti törmään erääseen työkaveriin, jota en ole nähnyt sen jälkeen, kun eläköidyin, ja suhtautumiseni häneen on hieman kahtalainen. Siinä ihmisessä on kaksi puolta, ja se toinen puoli on kyllä mukava, vaikka toinen luuraakin koko ajan siellä takana. Eikä se anna itsestään mitään kun sen kanssa on vuorovaikutuksessa. Jotain pinnallisia juttuja. Siltä unessa pyysin anteeksi haukkumistani.

Lisäksi unessa oli se pimu, johon miehellä oli jonkinlainen suhteenpoikanen. Oli pari vuotta työkaverina kun piti opiskelussa välivuotta, ja oli näin )( lähellä, etteikö mies olis vaihtanu mua siihen. Ne oli siellä työpaikan yläkerrassa sängyllä kuuntelemassa musiikkia. Siitä kai se suurin osa onnettomasta fiiliksestä herätessä tuli. Ja tietysti nyt muutakin, oikeaa surtavaa on.

Ennen kotiinlähtöä käytiin isän asunnolla kattomassa, onko siellä jotain, mitä haluaa itelle, ennenku pannaan kaikki roskiin tai myyntiin. Otin yhen takin, hyvä välikauden ja rämpsykelien takki. Joka tuoksui niin isälle, että itku tuli kotona kun sitä nuuhkin. Sitten mie mallasin isän hattua, ja kun se tuntui niin mukavalta päässä - kuin isä olis tukkaa silittäny - niin se jäi mun päähän kotimatkan ajaksi. Kaksi vajaata konjakkipulloa jos mies niitä tuosta kuluttelis, niskanhieromakone (ihana!) ja pari taulua. En tiedä, mihin isä on ne loput taulut laittanu, niitähän oli kymmeniä... toivottavasti on myynyt, eikä hukannut. Tytöille isän tekemät kuksat. Niin raskas mieli, siskokin sanoi, että ihan fyysisesti sattuu rintaan.

Plarasin isän lääkkeet, otin sieltä käsikauppalääkkeet, joilla on vielä käyttöaikaa ja laitoin loput pussiin apteekkiin palautettavaksi. Myöhemmin kotimatkalla tajusin ison eron, mikä oli äitin jälkeenjääneisiin lääkkeisiin verrattuna; isällä ei ollu yhtään masennus-, ahdistus-, nukahtamis- eikä rauhoittavia lääkkeitä, joita äitillä oli roppakaupalla ja se vielä alkoholiakin niiden lisäksi käytti. Isän kantti kesti sairauden ja kuolemantulon vääjäämättömyyden ilman turruttavia lääkityksiä.

Jasmike on komeimmillaan.

Iltapäivälle on luvattu ukkosta, sais nyt tullakin, kun aina lupaillaan eikä tuu. Mie lähen nyt koirien kans lenkille, en oo moneen päivään päässy omille nurkille käveleen. Kello ei oo vielä seittemääkään, on todennäköisesti mukavan hiljaista :)