Turbonegroleskenä

Eilisilta meni sitten ihan yöhön asti taas "minäsuhdeajalla" (termi Susannalta) kun mies oli kuopuksen kanssa Helsingissä Turbonegron keikalla. Kuvista päätellen hienoa oli ollut. Mie kuuntelin youtubesta pari biisiä ja nyhjötin koneella koko illan, niin että hartiat on nyt jumissa. Mutta siitä muualla.

Olis vähän tehny kyllä mieli mennä mukaan, mutta en jaksanut vaivautua sinne Helsinkiin asti tungeksimaan pienelle klubille kännisten sekaan. Ja näinhän mie bändin jo kesän Rockfestissä. Joka - festivaali - myytiin kuulemma Neloselle ja sen myötä irtisanoivat useamman vuoden sopimuksen Hyvinkään kanssa ja siirtävät festit Tampereelle, jollekin pienelle rantakaistaleelle. Ei parkkitilaa, ei leirintäaluetta, tilaa murto-osa Hyvinkään lentokentästä, ei rannekemaksua = jonot pahenee.

Pilasivat sitten senkin. Eipä sillä, että olisin Tampereelle asti lähtenytkään, liian pitkä matka tulla kotiin ja liian kallista yöpyä maksullisissa paikoissa. Eikä mua niin joku Iron Maiden kiinnosta.

Yksitoikkoinen sää, mutta onneksi ei sada. Pääsee uloskin. Vähän kutkuttais käydä keräämässä pajua ja punoa jotain, kun vielä jotenkuten tarkenis pihalla punoakin, kun panis tarpeeksi vaatetta. Ja kävis välillä lämmittelemässä tarvittaessa. Saa nähdä saanko aikaiseksi. Sain kumminkin ne pitsineulevartiset sukat tehtyä! Kuvaa en tähän hätään saa, kun unohdin puhelimen vinttiin ja kuva on siinä. Sukat olis kyllä täällä alhaalla. Yleensä en ota puhelinta sängyn viereen - toisin kuin mies, aina, vaikkei sillä olis edes herätystä - mutta nyt oli poikkeus kun porukkani vaelsi pahassa maailmassa, ja aina voi jotain sattua ja mun apua tarvita. No eipä oo juuri tarvinneet, mitä nyt kerran piti hakee kuopus kyläpaikasta, kun kaveri vietiin sairaalaan.

Sillon ennen Lapinreissua olin sitä mieltä, että tilaan sen lääkärinajan reissun jälkeen, mutta mulla ei ole ollu enää sitä sairaanhirveetä väsymystä eikä paljo muitakaan oireita - no aina tietty johonkin koskee, mutta ei edes kuumia aaltoja kuin hyvin satunnaisesti öisin. Joten se on nyt taas jäänyt, en mie oikeen voi valittaa lääkärille, että "oli sitä ja tätä, mut just nyt ei oo, mut ehkä tulee taas joskus". Masennuskin on tästä viheliäisestä vuodenajasta huolimatta ihan hallussa. Mitä nyt välillä oon maissa ja kieriskelen merkityksettömyyden tunteissa, mutta sellanen on aika normaalia. Sitäpaitsi mies otti eilen oikein kunnon karhunhalaukseen ja kerto, ettei mun pidä sureksia. Tai jotain. Se ei yleensä oma-aloitteisesti halaa, ja muutenkin sen halaukset on vähän valjuja. Piristi :) Kyllä se aina välillä yrittää.